Tanssia. Lisää tanssia. Se, kun sydän lyö tuhatta ja sataa seisoessasi lavalla ja valojen syttyessä, odottaessasi musiikin alkamista. Sydämentykytyksiä kadonneen tanssiryhmän vuoksi, pikkutanssijoiden hermostunut kikattelu ja haikeus viimeisen näytöksen jälkeen. Tiivistettynä näytösviikko, kaksi sarjaa ja kolme kertaa lavalla. Parhautta.
Mä oon tanssinut siitä lähtien, kun täytin kolme, vuodesta 1998. Takana on nyt siis 15 vuotta tanssia, 21 näytössarjaa ja 22 näytöstä. Viisi vuotta lastentanssia, neljä nykytanssia, viisi jazzia, kolme streetiä ja yksi lockingia. Iso läjä kevätnäytöksiä, muutama välinäytös ja Pähkinänsärkijä. Pelottavan paljon. Missä vaiheessa musta on tullut näin vanha? Ja missä vaiheessa oon alkanut ajatella olevani vanha?
Cityä ja satua (kevätnäytös 2004), kuva nto.fi
Tanssi on antanut mulle aivan älyttömän paljon. Vaikken olekaan tanssissa lähelläkään sitä kirkkainta kärkeä, niin ainakin osaan nauttia siitä ja vetää välillä niin yli että taivaskaan ei ole rajana. Mulla on edelleenkin kavereita mun ensimmäisiltä tanssivuosiltani, moni tanssii vieläkin ja vaikkei tunnit välttämättä olisikaan samat, niin kevätnäytöksissä näkee vuosittain niitä yli vuosikymmenen takaisia kavereita. Tänä vuonna huomasin olevani lavalla yhden mun vanhimman tanssikaverini kanssa. Silloin joskus lastentanssissa mä ja Mira oltiin tosi hyviä kavereita, mutta ekan nykyvuoden jälkeen meillä ei oo ollut yhteisiä tanssitunteja. Nyt meidän lockingryhmät yhdistettiin näytöksiä varten ja pääsin jakamaan lavan Miran kanssa ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen.
Näytökset on aina olleet mun tanssivuoteni kohokohtia. Niin nytkin. Silloin joskus nykytanssissa mä aina ilmoitin äidille lopettavani tanssin, mutta päästyäni lavalta menin heti ilmoittamaan jatkavani. Se tunne, kun kaikki katsovat ja pääsee näyttämään, mitä on vuoden aikana oppinut, on vaan jotain sanoinkuvaamatonta.
Rakkaudesta jazziin 2010, kuvat nto.fi
Tänä vuonna näytökset meni mun osalta poikkeuksellisen hyvin. Tiistaina locking, keskiviikkona street ja perjantaina locking uudelleen. Mua jännitti aivan älyttömästi mennessäni tiistaina muiden perässä lavalle, mutta viimeistään yleisön alkaessa taputtaa mukana kaikki se katosi. Huomasin vaan hymyileväni ja vetävän niin täysillä kuin kropasta lähti, fiilis oli jotain mahtavuutta. Perjantaina kynnys nousta lavalle ei sitten ollutkaan kynnys eikä mikään. Ja taas yleisö oli täysillä mukana. Street meni kanssa ihan hyvin, en mokaillut eikä tietääkseni kukaan muukaan.
Mun ensimmäiset tanssinäytökset, vaaleanpunaiset pantterit vuodelta 1999 ja prinsessat 2000, nää olinkin jo unohtanut! :D
Kuvia mulla ei valitettavasti oo lavalta eikä lavan takaa, mutta maltan tuskin odottaa kesäkuussa tulevia DVD:itä.
ps. Euroviisut tuli ja meni. Koko kevään oon sanonut Tanskan voittavan, aivan kuten viime vuonna julistin Ruotsin voittoa. Vaikka kumpikaan ei ollut mun suosikki. Tykkään vaan olla oikeassa. Kedvesemia rakastan.
pps. lätkäkin on vihdoin ohitse, ja vaikkei mitalia tullutkaan, niin pronssiottelun kolmas erä ja jatkoaika oli jotain huikaisevaa katsottavaa.
Hyvää äitienpäivää, jos joku äiti tätä sattuu lukemaan
♡ Vähän epäilen, mutta kuitenkin. Mulla ei ole ikinä alkanut äitienpäivä näin rauhallisesti. Yleensä herään hyvissä ajoin keittämään kahvia ja laittamaan aamupalaa sekä tietty keräämään sen jokavuotisen valkovuokkokimpun. Tänään meillä oli kuitenkin porukat viettämässä viikonloppua Liedon suunnalla, joten mä sain nukkua rauhassa pitkään, siivoilla vähän, viimeistellä kortin, käydä keräämässä ne valkovuokot ja jopa leipoa. Olisin halunnut tehdä kakun, mutta meidänpä äiti ei syö eikä tule syömään sellaisia, joten teinpä sitten suklaacookieita tällaisella ohjeella. Tuli tosi hyviä, jos itse innostutte kokeilemaan niin suosittelen pikkaisen pienempää sokerimäärää, n. 1dl sokeria välttää ylimakeuden. Suklaana mä suosin tossa sitä perinteistä Fazerin sinistä, taloussuklaalla ei tuu ihan niin hyviä.
Lätkähuuma jatkuu yhä. Perjantaina järkättiin taas kisakatsomo kavereiden kanssa, aikaisemmin päivällä käytiin Julian kanssa Jumbossa kiertelemässä. Buuattiin yhdessä niille Suomi-Venäjä-matsin tuomareille, jotka olivat suoraan sanottuna jostain tosi syvältä. Suomi-Itävalta puolestaan oli jotain ihan huippua, kiljuin vaan kotona Aneten kanssa Suomen saadessa maalin toisensa perään. Usko ei mennyt edes Itävallan kaventaessa. Vielä Latvia, ja sitten tiedetäänkin ketä tulee vastaan puolivälierissä.
Euroviisutkin tulee! Ja ne tanssinäytökset. Ja autokoulu. Oon ihan sekaisin koko tulevan viikon kun pitäisi jatkuvalla syötöölä juosta sinne ja tänne ja tuonne. Onneksi näytössarjat ovat hallussa. Ja Suomi on aikaisemmassa puolivälierässä, ei mene päällekkäin euroviisusemin kanssa. Väitän, että Tanska tulee voittamaan ellei möhli ihan totaalisesti lavalla. En tykkää siitä, mutta silti. Unkarilla on ihana laulu. Ja Ukrainassa ja Norjassakin on jotain tosi hienoa.
Kuin jännää! Ilmoittauduin just autokouluun, ja kurssi alkaa jo
maanantaina. Ensi viikolla on kanssa tanssin kevätnäytökset, lätkän
MM-kisojen viimeiset pelit ja Euroviisut. Kuinka mä oikein ehdin
kaikkialle? Varsinkin sitten siinä vaiheessa, kun pitäisi alkaa ehtiä
käymään tuolla autokoulussa.
Viimeiset tanssitunnit tältä
vuodelta onnellisesti takana, ja jäljellä on fiilis, että kyllä tästä
jotain tulee. Vaikka en niin paljon osaakaan nauttia lockingista, niin
tykkään tosta meidän näytössarjasta aivan älyttömästi. Ja street nyt
vaan on niin hauskaa, juuri se mun juttu. Ja ne vaatteet. Jotain ihan
muuta kuin ne järkyttävät vihreät satiinihameet jotka meillä oli silloin
jazzissa joskus vuonna papu ja nakki.
weheartit.com
Viikko mennyt viettäessä aikaa kavereitten kanssa, aiasta pelatessa,
kisakatsomossa jännittäessä, vanhoja tapetteja alas repiessä ja
viimeistä kertaa noita pieniä isoskoulutettavia vahtimassa ja
opastamassa. Pikkaisen haikea fiilis. Kolme vuotta mä jaksoin, ensin 1½
vuotta omaa koulutusta ja sitten seuraavat puolitoista näiden nuorempien
kanssa. En mä voi jättää noita. Mutta pakkohan se on, kun syksyllä
pitäisi keskittyä niihin kirjoituksiin. Enköhän mä käy joskus
moikkaamassa niitä huvikseni kun aikaa ja jaksamista riittää.
Hajoan
abivuoden kurssivalintoihin. Ensin mun piti valita jätänkö pois ruotsin
vai fysiikan seiskakurssin, jotka molemmat on mulle tosi tärkeitä
kirjoitusten kannalta. Sitten seuraavaksi hajosin pitkän matikan
12-kurssiin, joka järjestetään vaan kerran ekan kolmen jakson aikana.
Mut sit olin taas tosi häpi, kun mun kolmosjaksoni näyttää VAIN viittä
kurssia. OIKEESTI. Mulla ei ikinä oo ollut noin löysä jakso. Never ever.
Kerran mulla on ollut kuusi, muuten seitsemän tai kahdeksan. Muut
katsoi mua kuin hullua kun olin niin onnellinen tosta mun
kolmosjaksostani. Koska käytännössä kaikki vetää nyttenkin neljän
kurssin jaksoa. Mutta mä on vaan niin häpi. Sitten tohon tulee kuitenkin
jotain ihmesiirtoja kesän aikana ja siinä menee se mun viis kurssia.
Okei, ehkä lasken joka tapauksessa sen viiden kurssin lisäks ton MaA12.
Jotenkin
vaikeaa ajatella et siihen on ihan tosi vain kolma kuukautta ja muutama
päivä että mä olen virallisesti abi. Ja vielä hassumpaa, että mulla on
reippaasti yli puolet lukiosta takana. Mä muistan vieläkin kuin eilisen
päivän sen, kun pelkäsin jääväni taas kerran yksin silloin vajaa kaksi
vuotta sitten. Onneksi pelkäsin turhaan. Mulla on ihania kavereita. Ja
ne on kaikki mulle niin rakkaita, ettei mitään rajaa. Jokainen vähän eri
tavalla, mutta rakkaita yhtä tyynni. Mutta oikeesti. Reilu vuoden
päästä mulla on valkolakki ja suuntaan kohti Tamperetta. Outoa. Hassua.
Kesän haistaa jo ilmassa. Eilen oli ihanaa kävellä Klaukkalassa ja huomata, että takki päällä meinasi läkähtyä. Kesäkesäkesäkesä, tule jo tule jo tule jo!
Lähtölaskenta täysi-ikäisyyteen alkaa nyt. 105 päivän päästä se koittaa mullekin.
Mitä parempaa tekemistä mulla olisi vappuna kuin hörpdörppäillä
tietokoneella tekemättä mitään järkevää? No ihan varmana vaikka mitä,
mutta nyt iski se pahin hampaidenpoistokipu rajoittamaan vaihtoehtoja
eivätkä kouluhommat oikein inspaa tällä hetkellä. Bilsaa lupaan kyllä
tehdä vielä tän viikon aikana, muuten en varmaan tule ikinä selviytymään
niissä edes kurssikokeeseen saakka.
Toukokuu on täällä
♡ Mä en tiedä miksi, mutta toukokuu on aina ollut yksi mun
lemppareistani. Toukokuussa on lämmintä, muttei vielä niitä
hirmuhelteitä, kavereita näkee lähes päivittäin, koulu alkaa pikkuhiljaa
hellittämään, syödään jäätelöä, nautitaan ekoista auringonottopäivistä.
Arvostellaan Lassin kanssa itsetehtyjä pirtelöitä, kaivetaan shortsit
kaapista ja unohdetaan hupparit kotiin. Kesä on ihan nurkan takana ja
vatsassa on sellainen ihana kiva odotuksentunne. Ei ole mikään hirmuinen
kiire minnekään. Kaivetaan kaapista jouluna saatu kirja, jota ei vielä
ole kouluhommilta ehtinyt lukemaan. Leipomiskuume iskee. Seurataan
Euroviisuja ja lätkän MM-kisoja, nautitaan niin hyvästä kuin huonosta
europopista, Suomen jyräämisestä jääkiekon loppupeleihin ja
kisafiiliksestä. Ruoho ei ole enää ruskeaa vaan uutta, tuoretta ja
vihreää. Kasataan trampoliini, hypitään sillä pari päivää ja loppukesän
se saakin toimia lähinnä keskiviikkojen löhöilypaikkana uusimman Aku
Ankan kera. Ihmiset hymyilevät. Koska se kesä on jo niin lähellä. Ja
koska kaikki ongelmat helpottavat. Tietää, että ihan kohta - ihan kohta -
on taas yksi kouluvuosi pulkassa ja hoidettu kunnialla. Ja saadaan
kevättodistukset. Enää se todistus ei ole niin iso juttu kuin aiemmin,
mutta edelleenkin se yksi vaivainen paperi oikein huutaa mulle: "Nyt
olet vapaa! Nauti kesästäsi!"
Mä todellakin toivon, että toi
ongelmien ratkeaminen pätee tähänkin toukokuuhun. Koska mun pitää ihan
tosissaan saada eräs asia selvitettyä. Välillä tunnen itseni ihan liian
kiltiksi, tuntuu etten vaan osaisi sanoa ei. Joskus munkin pitäisi vaan
olla itsekäs ja ajatella omaa mielenterveyttäni. Silti se ei vaan
onnistu. Eräs ihminen kysyi multa viime vuonna, et miten jaksan olla
kaikille aina niin kiltti ja kiva. Enkä mä ymmärtänyt, mitä jaksamista
siinä oikein on. Nyt ymmärrän. Mutta nyt on toukokuu. Joten varmasti
asiat järjestyvät, kun vaan otan itseäni niskasta kiinni.
Toukokuussa
tällaisetkin erakkoravut kuin minä työntävät päänsä ulos huoneestaan,
haistelevat ilmaa ja huomaavat, että ei se ulkoilma tapa.
Makoilen sohvan pohjalla, popitan James Bluntia ja oon ihan höpönä. Nää särkylääkkeet ei tee mulle hyvää, mut ei maha mitään. Ainakin on nyt ne viisaudenhampaat hoidettu iäksi.
Varmin kevään merkki bongattu. Kevättä ei ole ilman pussimiestä. Kyseessä on siis tällainen jokaiselle nurmijärveläiselle tuttu mies, joka pyöräilee pitkin poikin Nurtsia tarakalla pahvilaatikollinen muovipusseja. Eikä sekään riitä. Käytännössä tämä mysteerimies pukeutuu muovipusseihin. Jotkut sanoo, että se käy joka päivä Korkeasaaressa sillä pyörällänsä. Mä en usko.
Mulle saa ehdottaa tekemistä. Oon siis tosiaankin nyt sairaslomalla, ja ainoo mitä oon tähän mennessä tehnyt on Candy Crushin pelaaminen ja digiboksille kertyneiden ohjelmien katsominen. Leipoa en viitti, koska en voi viel tänään syödä mitään kiinteetä. Kouluhommiakaan ei jaksais puurtaa.
Niin että kivaa vappua jokaiselle, mua saa tulla moikkaamaan jos jaksaa buranahuuruissa olevan Katjan höpöttelyjä :) 4 päivää lätkän MM-kisoihin 15 päivää Euroviisuihin 15 päivää kevätnäytöksiin 33 päivää kesälomaan 0,5 minuuttia pakastimelle suunnistukseen kohteena Ben&Jerry's Cookie Dough
Rakastan. Aurinkoa. Leskenlehtiä.
Sitä, että kevät ihan oikeasti ja tosissaan on täällä, vihdoin ja
viimein. Sitä, et kaikki murheet saa syrjään ja hoidettua sellaisia
asioita, joita on vatvonut ihan liian pitkään. Stressitaso laskis
sadasta kahteenkymppiin. Kevät on oikeesti niin ihanaa aikaa. Parhaiten
sen tunnistaa siitä, että koski kuohuu taas ja pihalta löytyy
leskenlehtiä ja ihmiset alkaa hymyillä enemmän. Kaamos on ohi.
Tää
viikko on mennyt tanssiessa, kesätyön koulutuksessa ja kavereitten
synttäreillä. Yhtään iltaa en ole ehtinyt vaan olla. Oottelen kesää ja
abivuotta, silloin on oikeesti aikaa tehdä vaikka mitä. Mun harrastukset
vähenee kolmesta illasta yhteen plus sali, jossa voin käydä silloin kun
ehdin ja siltä tuntuu. Maanantain, tiistain ja torstain vietin
harjoittelemalla kevätnäytöksiä, ja nyt on lopultakin sarjat valmiina.
Enää niitä pitää vaan hioa, hioa ja vielä kerran hioa. Keskiviikkona
kävin pyörähtämässä Hyvinkäällä kesätyön koulutuksessa, lähinnä
työtuntien takia (koska ihan samat asiat ne oli mitä viime vuonnakin
käytiin läpi) ja viikonlopun oon pyörinyt kamujen
täysi-ikäistymispaardeissa. Mä tunnen itseni nykyään ihan junioriksi,
kun käytännössä kaikki muut on jo 18 ja mä joudun odottamaan vielä neljä
kuukautta.
Nellan kanssa hörpdörppäilyä Nooran synttäreillä
(siel oli marsuja!) ja sieltä Nellalle yöks, enkä muista millon oisin
viimeks nukkunut noin makeasti kuin mitä nukuin Nellan sohvalla. Ja se
kuivakakku oli hyvää. Alan pikkuhiljaa toipua mun
aikatauluneuroottisuudestani, menin sellaisella bussilla motarille jolla
mulla jäi VAIN viis minuuttia vaihtoaikaa. Mistäs sitä ikinä tietää jos
bussi onkin etuajassa tai eka bussi myöhästyy, yleensä odottelen
pysäkillä vähintään kymmenen minuuttia.
Eilen suuntasin Adan
paardeihin, jotka oli ihan erilaiset kuin edellisiltaiset. Vaikka meidän
lukion porukat onkin aika löyhät eikä mulla ainakaan tuota ongelmia
mennä juttelee muillekin kuin niille "omille" kavereille, niin kyl
porukoitten erot vaan huomaa tollaisissa. Enivei, mulla oli tosi hyvä
ilta. En ollut ihan odottanut tota, mutta hyvä ilta se oli kuitenkin.
Mun
voittamat leffaliput muuten tuli! Olin tosiaankin silloin joskus
viikolla papu ja nakki HUS:in järjestämillä kampuspäivillä Meilahdessa,
missä osallistuin erääseen kilpailuun. Tehtävänä oli kirjoittaa
paperille asia, joka on omasta mielestään tärkeintä nuoren
hyvinvoinnille. Ja seuraavalla viikolla sain tekstarin, jossa mun
ilmoitettiin voittaneen kaksi leffalippua. En valita :)
Leipomusten jämäpalat, sohva ja uusi ihana kaveli. Kotona teetä ja ihana auringonlasku. Mikäs sen parempaa?
Tähän uuteen jaksoon oon alkanut pikkuhiljaa sopeutua. Liikkakin on menetellyt. Hannamari herpderppailee mun seuranani lähes jokaisella tunnilla, ja siellä missä ei oo Hannamaria on aina Julia tai Nella. En siis ole yksin :) Vähän vaikeeta vaan kun on niin erilaiset kurssit kuin suurimmalla osalla kamuista, tuntuu siltä et Samulia, Annaa ja Adaakaan en oo nähny aikoihin kunnolla. Vaikka S ja Ada onkin mun liikkaryhmäs. Silti. Mut kyllä tää täst, tällaista se on aina jaksojen aluksi. Kohta tääkin tasaantuu ja välkillä alkaa nähdä muitakin kuin omia kurssilaisia.
Mulla kävi vähän hassusti, sain töitä kesäkuun alkuun. Vaikka mä oon
sanonut jo monta kertaa et en enää mee isoseksi kun riparilaiset alkaa
käydä niin paljon nuoremmiksi. Tää tapahtui vähän vahingossa, en ollut
edes tehnyt isoshakemusta. Satuin vaan näkemään erään
nuorisotyönohjaajan ollessani auttelemassa uusien IKOssa, ja se kysyi
onko mulla hommia alkukesälle. Ja seuraavaksi hokasinkin, että olin
menossa parin tunnin sisään riparitapaamiseen. Hupsista. No mutta en
valita! Mua oltais kysytty jopa yövalvojaksi jos vaan oisin
täysi-ikäistynyt viimeistään heinäkuussa. Ei haittaa, en ois kuitenkaan
päässyt marjanmyymisiltä. Tänään olin sit kirkolla seikkailemassa tosi
isosti, ja oli hauskaa! Suunniteltiin unelmien ripari, ja tehtiin
sellainen tosi iso interrail-ripari aaltopahvista. Joka muuten oli kaks
kertaa niin pitkä kuin muut. Älkää enää ikinä päästäkö mua laulamaan
näiden eräiden kanssa. Ei siitä mitään tullut kun koko ajan piti purra
huulta ettei nauraisi.
Huomasin tossa yks päivä, että mähän itseasiassa muistan melkeen kaiken
viime vuodelta mansikanmyyntihommista. En siis siitä, mitä siellä
tapahtui, vaan ne ihan fakta-asiat. Osaisin luetella lunkilta ainakin
kymmenen mansikkalajiketta, miltä ne maistuvat ja millaisiin
käyttötarkoituksiin sopivat. Korona ja flair (mun lempparit!), polka,
sonata, sol prinse, frida, hella, honeye, florence, rumba, salsa...
Vadelmalajikkeistakin muistan jotain. Ja sen, et puolalaiset
pensasmustikat on parhaita. Mä haluun takaisin töihin, en halua odottaa
kesäkuuta!
Illanviettoa Nellan, meidän uuden Turun vahvistuksen
kanssa. Kuin siistiä! Mutta miksi oi miksi Kinuskikissan kuvissa ne
leivokset näytti ihan erilaisilta? Ainakin saatiin nauraa aina, kun
leipomistaidot alkoivat epäilyttämään, ja jämäpalat syötiin ajan kanssa
jutellen. Jossain vaiheessa mä vaan hokasin et viis tuntia oli mennyt
ihan tosta noin vaan. Löysin muuten mun suuret rakkaudet:
muumipatakintaat ♥
Meil on muuten nykyisin järvimaisemat takapihalta. Ettekö usko?
Mä selvisin koeviikosta. Ihan kiitettävästi jopa. Vain bilsan numero
tippui, ja sekin ihan ymmärrettävää kun oli kuitenkin lukion vaikein
bilsankurssi.
Tässä on tapahtunut vähän kaikenlaista.
Illanistujaiset, leffa ja Korkeasaari. Uusi tyttö meidän ryhmään. Mä
aloin heti leikkiä suojelusenkeliä, ihan mun tapaistani. Jalat kipeenä,
koska mun elämäni viimeinen liikankurssi alkoi. Robinin konsertti.
Kyllä, luitte oikein. SE Robin.
Eilen olin tosiaankin
koulunpenkillä istumisen sijaan Korkeasaaressa herpderppailemassa Tinun
kanssa vuotuisessa koululaiskonferenssissa. Nähtiin vaikka mimmoista
otusta, kissaeläimistä ei kyllä näkynyt merkkiäkään. Kuunneltiin
Itämeren öljyvahinkotorjunnasta ja öljyyntyneiden lintujen
puhdistuksesta, väsäsin rautalangasta ja silkkipaperista sellaisen
superhienon (NOT) linnun. Ei siellä nyt oikeastaan paljoa mitään tehty.
Sellainen kiva sluibailupäivä koulun keskelle. Kävin sitten katsomassa
samalla kerralla The Hostin, ja oli kyllä ihan erilainen kuin mitä mä
olin odottanut. Ihan hyvä silti. Velna sanoi mulle etukäteen, että sen
oli tehnyt leffassa mieli sanoa et lopettakaa jo se pussailu. Olin vähän
dafuq mut nyt kyllä tajuan et mitä se sillä tarkoitti. Eihän ne
pystynyt pitää näppejä irti toisistaan viittä minuuttia pitempään.
Viikko
sit olin siellä Robinin Nurmijärven konsertissa mun pikkuveljen kanssa.
Älkääkä naurako, koska siel oli oikeesti hauskaa. Oltiin melkein
eturivissä, mutta Lare ei tietty nähnyt mitään niiden ekojen rivien
10-15v tyttöjen ohi joten se oli koko sen tunnin mun reppuselässä. Oon
ihan varma et mun kädet venyi vähintään kymmenen senttiä. Ainakin
seuraavana päivänä kädet tuntui siltä.
Maailman ihanin tunne. Vieläkin parempi kuin se, että kokeet on
takana mutta uusi jakso ei ole vielä alkanut. Se, kun kävelet illalla
hämärässä tienreunaa, eikä missään ole ketään. Ei autoja, ei ihmisiä, ei
ketään. Kuuluu vain musiikki korvanapeista, omien askelten rahina ja
taustalta kosken kuohunta. Kuiva asfaltti ja lumen alta paljastuva
ruskea ruoho. Ainakaan mä en tiedä mitään parempaa. Silloin tekisi vaan
mieli nauraa ääneen. Ainoa asia, mikä olis parantanut sitä is ollu
tähdet. Mutta kyllä ne vielä ehtivät.
Tarkemmin sanoen:
• kerro itsestäsi 11 asiaa.
• vastaa haastajan antamiin kysymyksiin
• haasta 11vähintään pari henkilöä, keksi heille kysymykset ja kerro haasteesta. (käsky: tee vaikka olisit aikasemmin jo tehnyt)
Jotenkin hassua, että mua haastetaan tällaisiin, mutta en valita yhtään! Kahdesta haasteesta valitsin sitten toisen ihan vaan fiiliksen mukaan, tää haaste tuntui enemmän multa. Mutta juu enivei, kiitokset tästä Irikselle! :3
1. Rakastan yli kaiken sellaisia tosi kirkkaita talvisia tähtiöitä. Varsinkin jos sataa tähtiä. Joka tapauksessa mä saatan talvisin vaan makoilla hangessa ja katsella tähtiä ja nauraa ääneen ihan vaan koska se tuntuu niin hyvältä.
2. Oon varmaan maailman epätyylitietoisin ihminen. Mulla ei oo tyyliä ollenkaan, vaan heitän päälle ihan mitä käteen ensimmäisenä sattuu.
3. Eilen oli hyvä päivä. Koska mun ihanat kaverit ja niiden kanssa käydyt supersyvälliset keskustelut.
4. Tää voi ehkä olla vähän noloa, mutta oon ihan tosissani alkanut tykätä Robinista. Aluksi se oli vain sellaista läppää, mutta eilen löysin itseni Robinin keikalta laulamasta joka ikisen kappaleen mukana.
5. Euroviisut on mulle jotain tosi tärkeetä. Mä muistan edelleenkin sen, kun katsoin niitä ekaa kertaa seitsemän vuotta sitten. Olin katsonut aikaisemmin vain Suomen karsintoja, mutta Lordin päästyä finaaliin mä ja äiti päätettiin katsoa se. Äiti nukahti sohvalle, kun taas mä tapitin ruutua silmät pyöreinä ihan äänestyksen loppuun saakka. Se oli varmaan maailman ihmeellisin hetki. Jäin koukkuun.
6. Mun elämänmottoni on, että jos johonkin ryhtyy, niin se myös sitten tehdään kunnolla.
7. Viimeiset pari vuotta oon vaan odottanut lukion päättymistä ja omilleen lähtöä. Nyt mä toivoisin ajan kuluvan vähän hitaammin. Mä en halua et lukion loppumiseen on käytännössä enää alle vuosi. Ei se opiskelu vaan ne ihmiset. Vaikka me kuinka lupailtais et pidetään yhteyttä, niin kaikkien kanssa se ei vaan yksinkertaisesti aina pidä.
8. Mua ahdistaa ihan älyttömästi olla jonkun kanssa kahdestaan tuntikaupalla. Yks yö menee, kaks ei. Ainoot poikkeukset on mun pikkuveljet. Ne on hirveen rakkaita.
9. Sain kesätöitä! Mut löytää taas tänä kesänä mansikoita myymästä.
10. Mä oon ihan tosissani saamaton ihminen. En saanut tänä viikonloppuna tehtyä mitään, mitä olin aikonut tehdä. Tai ainakaan mitään, mitä mun ihan oikeesti ois pitänyt tehdä.
11. Oon tosi epävarma ihminen.
1. onko tapana sortua paineen alla? yritättekö jotenkin ns elvyttää itseänne jos näin?
Mä en oikeastaan sorru paineen alla, mutta en mä parhaimmillanikaan silloin oo. Tai oikeestaan sillä ei oo kauheesti väliä. Kyllä mä saan hommani hoidettua ja näin, mutta parhaiten se onnistuu silloin, kun siihen on fiilistä, ja paineen alla sitä ei oo. Jos joskus iskee oikein tosi hirmuinen paine ja paniikki niin silloin ei mun kohdallani auta muu kuin napit korviin, musa soimaan ja yrittää vaan hengittää rauhassa.
2. mitkä asiat tekevät elämästä elämisen arvoisen? Ystävät on yksi ihan ykkösistä. Ja sit sellainen klisee, että on jotain mielekästä tekemistä. On se joku oma juttu, ihmisiä ympärillä ja tunteita elämässä. Ei välttämättä tarvitse olla ees rakkautta tai mitään sellaista. Kunhan ei ihan lahna ole. Sellaisten hengistyskoneihin kytkettyjen aivokuolleiden vihannesvanhusten elämä ei mun mielestä oo elämisen arvoista. Muuten kaikki elämä on arvokasta.
3. mitä kolmea asiaa rakastatte tän hetkisessä elämässänne? Mun ihania lukiokamujani ja muutenkin kaikkea, mitä lukio on mulle tuonut, sitä, että reilu vuoden kuluttua pääsee lentämään pesästä ja toisaalta sitä, että vielä siihen asti mulla on lupa olla lapsi. 4. millaisia ominaisuuksia et ihmisissä siedä? perustele.
Itsesäälissä rypeminen saa mut yllättävän usein raivon partaalle. En oikein tiedä miksi, koska mäkin harrastan sitä aina joskus. Kai sitä vaan haluais ihmisten huomaavan ne hyvät asiat ja pääsevän yli niistä menneistä mokista. Pessimismi samasta syystä. Ja sitten se, ettei oo avoin uusille ajatuksille ja asioille, koska ihmiset menettävät ihan hirveästi sillä, etteivät suostu vaikkapa tutustumaan homoon ihan vain siksi että se on homo. Mulla on jokin ongelma Timo Soinia kohtaan, ja siksi persumyönteisyydestä mun on kanssa vähän vaikea päästä yli. Niin ja sit se, et kättelee veltosti kuin kuollut lahna. Phyi. Sitten on parempi olla kättelemättä ollenkaan.
5. onko teillä jotain asiaa, jonka tekemisestä nautitte ja joka piristää
teitä vihasena, masentuneena, lähes aina ja missä tahansa?
Mä kirjoitan. Usein. Ihan mitä tahansa. Yleensä pikkuisia lappusia, mutta joskus vähän pidempiäkin tekstejä. Aikaisemmin mä kirjoitin runojakin. Kirjoittamisella mä saan yleensä purettua kaikki pahat fiilikset ulos tuolta sisältä. Sitten mä kanssa luen. Uppoutumalla kirjaan mä pääsen johonkin ihan toiseen maailmaan, kauas omasta elämästä. Jos ei kirjaa tai kirjoitusvälineitä oo saatavilla mä kuuntelen musiikkia.
6. millaisena, missä ja miten näette itsenne 5 vuoden päästä? 22-vuotiaana (paitsi että mä oon vakaasti päättänyt lopettaa ikääntymisen kun täytän 21) mä voisin kuvitella olevani aika samanlainen kuin nytkin. En oikeestaan yhtään tykkää miettiä mun tulevaisuutta kovin pitkälle, ens syksykin tuntuu viel hirveen kaukaiselta. Mutta joo. Mä opiskelen. Lääketiedettä Tampereella jos hyvin käy. Asun yksin tai kaverin kanssa valkoseinäisessä asunnossa. Lapsista ja miehestä ei oo tietoakaan ja ehk ihan hyvä vaan niin. Tai ehkä musta tulee sellainen Simpsonien Catlady. Joku työpaikkakin mulla pitäis olla, koska en varmanakaan saa elettyä pelkällä opintotuella. 7. kertokaa lapsuudestanne. mitä ette koskaan unohda? Mun lapsuus oli aika jännää aikaa. Oikeestaan mä en muista kauheasti asioita siitä ajasta kun olin alle kouluikäinen, muutamia välähdyksiä vaan. Auton ikkunasta nähty tulipalo 3-vuotiaana. Se, kun heräsin kesken leikkauksen. Päiväkodin leikkimökin ikkunaluukusta huudettu "aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle!" ja Samulin läksiäiskakku, jossa oli vihreää marsipaania. Enemmän mä tiedän asioita, joita muut on mulle kertoneet. Ennen kuin aloitin päiväkodin mun täti hoiti mua päivisin ja teki musta tosi eläinrakkaan. Päiväkodissa mulla oli sitten kaksi parasta kaveria ja sit oli tää Samuli, jonka kanssa menin kihloihin mun 3v-synttäreillä. Mua kutsuttiin Petruskaks. Eskarissa sit olin lähinnä yhden Ronnyn kanssa, ja kun ala-aste sit alkoi, mä sairastuin tosi pahasti ja musta tuli tosi sulkeutunut. Uimisesta tykkäsin hirveesti. Silloin päiväkodissa meillä oli joku aivan superkiva lautapeli. Haluisin vaan tietää mikä sen nimi oli. 8. onko teilla tapana hullaantua johonkin ja unohtaa se nopeasti vai innostua vähitellen ja olla kiinnostunut pidempään?
Riippuu ihan tilanteesta, mut yleensä mä hullaannun silleen pam ja oon kiinnostunut oikeasti aika pitkään. Tietty tulee joskus niitä hetken päähänpistoja ja joskus katselen vähän pitempään sivusta ennen kuin oikeesti kiinnostun.
9. millä kolmella verbillä, substantiivilla ja adjektiivilla kuvailisitte itseänne? Innostua, lukea, elää, kanaemo, lukiolainen, nurmijärveläinen, sotkuinen, ailahtelevainen, haaveilija. 10. pahoja pelkoja? Mä oon ihan hirvee pelkuri. Pahimpia on hissit, pimeä ja sameat vedet. Tai pimeä ei suoranaisesti vaan se, että asiat näyttää pimeessä niin erilaisilta. Kaapin ovet ei saa olla raollaan kun valot sammuu. Pelkään putoamista ja vieraille ihmisille juttelemista. Sitä, että mun läheisille tapahtuu jotain pahaa. Kuolemaa. Hammaslääkäriä. Jos pää menee alaspäin. Benji-hyppyä en ikinä uskaltais tehdä. Sitä et teen jotain väärin ja jään yksin.
11. oma kysymys? kysymys, jota kysytte itseltänne usein?
Ömömöm. Mitä ihmettä mä oikein luulen taas vaihteeksi tekeväni? Vastauksesta ei harmainta aavistustakaan. Ja sit mä aina mietin, et jos mä joskus tapaisin jonkun jonka kanssa oikeesti voisin kuvitella viettäväni loppuelämäni, oisinko mä valmis muuttamaan mun suunnitelmia Tampereesta sen vuoksi. Tähänkään en oo vielä saanut vastausta.
Kysymykset haastetuille:
1.Mitkä kolme asiaa ottaisitte mukaanne autiolle saarelle?
2. Mikä tekee ihmisestä tutustumisen arvoisen?
3. Parhaat kirja, jonka olette koskaan lukeneet? Miksi?
4. Mistä asiasta ette olisi koskaan valmis luopumaan?
5. Kertokaa tähänastisen elämänne hienoimmasta hetkestä.
6. Jos joutuisitte valitsemaan vain yhden aistin loppuelämäksenne, mikä se olisi?
7. Kertokaa tärkeimmästä esineestänne.
8. Millainen olisi teidän täydellinen päivänne?
9. Jokin kappale, joka kuvaa juuri teitä ja vähän perusteluja.
10. Mikä on oudoin tapanne?
11. Mikä asia tekee teistä ainutlaatuisia?
Mua ei nyt vaan oo huvittanut ihmeemmin kirjoittaa. Mulle on viimeisen reilu viikon aikana tapahtunut vaan niin paljon kaikkkee sellaista, mistä en oo valmis täällä kertomaan. Oon itekin vielä hirveen sekaisin kaikesta. Ei mitään huolta, nää ei oo mitään pahoja juttuja. Mä vaan jotenkin ajattelen ne vielä toistaiseksi aika henkilökohtaisiksi jutuiksi kun en itsekään oikeen tiedä mitä haluan. Katotaan nyt pari viikkoa et miten asiat etenee ja saanko mitään järkeä tonne pääkopassa sijaitsevan kaaoksen keskelle.
Koeviikko alkoi ja mä en vaan yksinkertaisesti oo jaksanut panostaa. Torstaina oli bilsan koe, siihen sentään vilaisin vihkon lisäksi kirjasta tiivistelmät. Ihan kohtuuhyvin se taisi siitä huolimatta mennä. Eilen oli enkun koe ja tänään ussan. Molemmista jäi hyvä fiilis, vaikka ussassa vilkaistuani niitä tehtäviä ekan kerran ajattelin olevani ihan pulassa. Kyllä mä vaan silti sain aika kivastikin juttua paperille. Huomenna matikka ja ylihuomenna kemia, maanantaina vielä äikkä. Hyvin ne menee. Nyt kun vielä saisin tehtyä pari matikantehtävää niin saisin kokeeseen ne kuusi pistettä ja kaikki asiat käytyä läpi. Hyvinhän tässä vielä ehtii, kokeeseen vielä kuiteskin melkeen 11 tuntia.
Viikonloppuna olin hoitamassa taas vaihteeksi koiria. Tällä kertaa en ollut ihan yksin vaan sain aina välillä sinne jopa seuraakin. Ja ainahan mulla oli Disney Channel, jonka ohjelmat kyllä loppui rikollisen aikaisin. Pääsin taas vähän fiilistelemään Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa -leffaa.
Meillä alkaa pikkuhiljaa tanssin kevätnäytökset valmistua. Street on ilmeisesti aika loppusuoralla, locking taidettiin saada eilen kanssa melko valmiiksi. Tiettyhän niissä on hiottavaa, mutta ainakin se koreografia on olemassa. Onhan tässä vielä aikaa, näytökset sitten toukokuun puolivälissä.
Menin tänään Annalle extempore vältelläkseni matikkaa. Katsottiin Viisi legendaa, ja se oli oikeesti ihan mahtava animaatio! Suomennokset ja pääsiäispupu naurattivat. Öö. Mut juu, kivaa oli, ja oli hirveen kivaa taas hengata ton rakkaan tyttelin kanssa ihan kaksistaan pitkästä aikaa!
