14. joulukuuta 2014

13. luukku: Snowday!


"Lunta, lunta, tosi paljon lunta, kaikkialla lunta..." En ole ikinä ollut näin iloinen herätessäni keittiöstä kuuluvaan rallatukseen. Niin valkoista ja niin valoisaa! Yhdessä yössä maailma oli muuttunut synkeästä ja mutaisesta kauniiksi.

Herättyäni kunnolla vedin talvisaappaat jalkaani, nappasin kameran käteeni ja hypähtelin onnellisena ulos. Täydellinen lumiukkokeli! Pikkuveli vain kainaloon, ulkohousut jalkaan ja menoksi. Lumen alta paljastui yhä vihreä maa ja mustuneet lehdet. Ei sittenkään ihan niin kovin kaunista. 





Ala-asteella meillä oli tapana tehdä lumesta hattivatteja. Kuvittelimme hattivattien saartavan ja jahtaavan rehtoriamme, ei sillä ettemmekö olisi hänestä pitäneet, mutta se nyt oli sitä vitosluokkalaisen ajatuksenjuoksua. Ajattelin elvyttää perinteen, ihan hyvä siitä tuli! :)



Ps. Päivän mittaan lumiukkomme koki skolioosin. Siellä se nyt seisoo hieman kallellaan. Toivottavasti ei selkä katkea yön aikana.

12. joulukuuta 2014

12. luukku: Unelmoi!

(C)

Mulla on unelma.

Unelmoin lääkiksestä ja mukavasta työstä, siitä, että saisin elää terveenä ilman kausiflunssaa suurempia vaivoja. Unelmoin, että joskus asuisin omakotitalossa, lainat olisi maksettu, pihalla olisi omenapuita. Ja keinu. En asuisi siinä talossa yksin, vaan sellaisen miehen kanssa, jota rakastan, ja joskus hamassa tulevaisuudessa siinä talossa asuisi myös lapsia. Ja kissa. Unelmoin, että saan pitää kiinni rakkaistani viimeiseen asti, että äiti ja isä eläisi pitkän ja onnellisen vanhuuden ja ehtisivät tutustua lapsenlapsiinsa, ja siitä, että vaikka mitä tapahtuisi, mulla olisi aina mun ihanat, rakkaampaakin rakkaammat veljet puhelinsoiton päässä. Ja siitä, etten koskaan menettäisi ystäviäni.

Tämä unelma on kuitenkin isompi.

Mä haluan olla hyvä ihminen. Ehkä mä olenkin jo, mutta mä haluan tehdä jotain enemmän. Jättää jälkeni tähän maailmaan. Löytää parannuskeinon syöpään, auttaa jotakuta sopeutumaan. Tehdä jotain sellaista, jolla oikeasti on merkitystä, ei vain minulle vaan jollekulle muullekin. Antaa hyvän kiertää, tehdä tästä maailmasta parempi paikka, jotta huominen olisi aina eilistä parempi. En halua olla vain se tyttö vanhoissa luokkakuvissa, se, jonka nimen muistaa vain kuvan taakse tehdyistä merkinnöistä. Jonka muistaa hämärästi tunneilta, mutta joka oli muuten aika mitäänsanomaton. Haluan olla jollekulle se jolla on väliä. Jota ilman ei maailma olisi samanlainen.


11. joulukuuta 2014

11. luukku: Toiveita loppukuuksi?



Nyt kun joulukalenterissa lähestytään hyvää vauhtia puoliväliä on hyvä pysähtyä kysymään teidän mielipiteitänne. Onko jotain erityistä, joista haluaisitte lukea loppukuun aikana? Joulureseptejä, lahjavinkkejä, pohdiskeluja, kuulumisia, muistoja? Kysymyksiä? Videota? Raakarunko minulla on jo valmiina, eli ei mulla asia ole loppumassa. Haluaisin kuitenkin, että joulunodotus olisi myös teille mahdollisimman mukavaa aikaa ja luettava mielenkiintoista, joten vielä pystyn tekemään muutoksia reiluun kymmeneen luukkuun.

Eräs asia minua mietityttää erityisesti: Innostuiko kukaan tekemään macaronseja? Olisiko kiinnostusta postaukselle, jota varten kehittelisin erilaisia joulutäytteitä?

Ihanaa joulunodotusta, enää 13 yötä jouluun! :) Kai teillä on jo lahjat hankittuna?

10. joulukuuta 2014

10. luukku: Joulun soittolistani

(C)


Vaikkei enkeleitä ollakaan

Vuosia sitten olin pieni ykkösluokkalainen, jolla ei ollut koulussa ystäviä ja jonka itsetunto oli lähes nollassa. Joulujuhla lähestyi ja luokkamme oli saanut tehtäväkseen näytellä jouluevankeliumin. Rooleja jaettiin niitä haluaville ja hieman myös haluamattomille, yhdestä tuli Joosef ja toisesta Maria, muutamasta pojasta paimen, myös tietäjät valittiin. Enemmän kuin mitään muuta halusin olla enkeli. Enkeleitä valittiin vain yksi, ja kanssani samaan rooliin halusi nätti ja vaalea luokan suosituin tyttö. En ikinä pääsisi enkeliksi. Jostain syystä sain kuitenkin enkelin roolin, enkä ole varmaan koskaan ollut yhtä onnellinen kuin silloin. Sain olla lavalla siivet selässäni, ja lauloimme Vaikkei enkeleitä ollakaan. Muisto on ihana ja laulu minulle se rakkain joululaulu.


Jouluyön hymni


Tulkoon joulu

Isoskoulutukseemme kuului sellainen tilaisuus kuin Nuorten kauneimmat joululaulut. Siellä lauloimme nuorten valitsemia joululauluja, kuuntelimme eri ryhmien lauluja ja pidimme leikkimielisen kuorosodan isoskoulutusryhmien kesken. Jonain vuonna saimme laulaa omana osuutenamme Tulkoon joulu. Useampi kymmentä nuorta laulamassa kirkkaasti ja arastelematta
kaunista joululaulua. Vau! ♥

Tähti tähdistä kirkkain


Kun joulupukki suukon sai

Joulumaa


Varpunen jouluaamuna


Pukki tietää

Lukion ykkösellä draamakurssini pääsi esiintymään perinteiseen puurojuhlaan (joka on tosi ihana ja hirmu hauska perinne, ja vaikka lukio on ohi niin puurojuhla ei! mähän en lavalta lähde kulumallakaan ;) ). Tehtävänämme oli kuvittaa Rajattoman Pukki tietää, ja tulos oli... mielenkiintoinen. Näytteleminen oli valtavan hauskaa ja saimme aikaan isot aplodit ja naurunremakat, ohjaajamme kun ei ollut maininnut, että pukkimme osuus kohdassa "On jouluyö, hän liitää halki taivaan poroillaan" oli hieman kaksimielisesti tulkittavissa, me muut kun emme nähneet mitä pukki touhusi takanamme.


All I Want For Christmas Is You


Last Christmas


Snow Is Falling

Feliz Navidad

Gleen joulujaksot ovat rakkautta. Vaalin niitä sydämeni pohjasta ja katson ne joka vuosi joulun alla. Tämä laulu oli Gleessä parhaimmillaan, vaikka niinhän kaikki laulut ovat. Jostain syystä tämä vain on todella rakas joululaulu, ja nimenomaan tällaisena nopeatempoisena.


My Only Wish (This Year)


Mitkä ovat teidän rakkaimmat joululaulunne? :)

9. joulukuuta 2014

9. luukku: DIY kuusenkoriste

Vuosi sitten puursin kuvisdiplomini parissa. Osana sitä tein origamikurkia: maalasin aivan tuiki tavallista kopiopaperia ja opettelin taittelemaan paperin kurjiksi. Saatuani diplomityön valmiiksi, katseeni kiinnittyi aina lentäviin kurkiorigameihin, sen verran kauniita ne olivat. Sen jälkeen olen keksinyt tekosyitä tehdä kurkia aina tilaisuuden tullen. Miltäköhän ne näyttäisivät kuusen oksilla?


DIY KURKIKORISTEET

Tarvitset vain tavallista paperia, vesivärit, siveltimen, sakset ja narua/lankaa, sekä hieman kärsivällisyyttä ja sorminäppäryyttä! :)

Aloita maalaamalla kuoseja paperille. Ole luova, vain taivas on rajana! Raitoja, palloja, kiekuroita, vaikka kissoja jos niin haluat. Riittää, että maalaat vain yhden puolen, mutta suosittelen maalaamaan myös paperin toisen puolen. Lähes poikkeuksetta joku taitos menee nimittäin hieman vinoon, ja silloin riskinä on paperin nurjan puolen irvistäminen jostain välistä. Tämä ei ole ongelma, jos nurja puoli ei erotu kirkkaan valkoisena värien keskeltä. Varo käyttämästä liikaa vettä, ruttuun mennyttä paperia on paljon vaikeampi käsitellä... Vaihtoehtoisesti voit kokeilla käyttää lahjapaperia tai printata kuosin netistä, mahdollista on tietenkin myös kuviopaperin käyttäminen. Halutessasi voit panostaa hankkimalla origamipaperia, jolla taitoksista tulee lähes poikkeuksetta siistimmät, mutta tavallinen paperi riittää mainiosti. Voit myös kokeilla käyttää vesivärien sijaan vaikka puuvärejä tai pastelliliituja, mitä vain!




Leikkaa
(kuivuneista) maalaamistasi papereista neliöitä. A4-kokoisesta paperista tehty suurin mahdollinen neliö on mielestäni sopivan kokoinen tähän tarkoitukseen, mutta kokeilin myös A5-kokoista neliötä. Sekään ei vielä mikään lilliputti ollut, mutta siitä pienempiä en tässä tilanteessa tekisi. 

Taittele neliöt kurjiksi:



Tässä vaiheessa kurkiesi tulisi näyttää kutakuinkin tältä:


Puhkaise kurkien selkään reiät ripustusnaruja varten. Ajattelin aluksi käyttää rei'itintä, mutta huomasin ajatuksen aika utopistiseksi... Saksilla sain aikaa oikein sopivat reiät. Pujota sopivan pituisiksi leikatut langat rei'istä ja sido ne lenkeiksi.


Helpot, kauniit ja persoonalliset kuusenkoristeesi ovat nyt valmiita!

8. joulukuuta 2014

8. luukku: Jouluiset macaronsit


Kuten olette ehkä jo aiemmin huomanneet, suuri intohimoni ovat macaronsit. Macaronsit ovat ranskalaisia marenkileivonnaisia, jotka ovat kauniita ja maukkaita, mutta sopivat silti moneen erityisruokavalioon: ne ovat gluteenittomia ja täytteestä riippuen laktoosittomia tai täysin maidottomia. Jos voit syödä sokeria, mantelia ja kananmunan valkuaista, voit syödä myös macaronseja. Ne ovat siis täydellinen lisä juhlapöytään kuin juhlapöytään. Ostettuina ne maksavat kuitenkin maltaita, ja usein niiden teon ajatellaan olevan vaikeaa. Ei se ole, jos vain noudattaa ohjeita ja muistaa muutaman kikan!

Tätä samaa hyväksi koettua perusreseptiä olen noudattanut aina muutaman ensimmäisen kokeilun jälkeen. Täytteen kanssa sen sijaan saa ja kannattaa olla luova! :) Yritin tehdä mahdollisimman jouluisia macaronseja, eli punaisia karkkitankotäytteellä, mutta väri jäi omaan makuun hieman liian vaaleaksi. Halutessaan voi kuoriin piirtää vaikka lumihiutaleita valkealla sokerikuorrutteella, mutta itse jätin tämän tekemättä - macaronsit kun ovat valmiiksi jo (lievästi sanottuna) makeita.



MACARON-KUORET
- 200g tomusokeria
- 100g mantelijauhetta
- 110g (n. 3-4) kananmunan valkuaista
- 4rkl sokeria
- elintarvikeväriä

PIPARMINTTUTÄYTE
- 100g pehmeää voita
-190g tomusokeria
- 2rkl maitoa/vettä
- 1tl piparminttuaromia
- 2-4 karkkitankoa koosta riippuen (murskattuna)

1. Aloita edellisenä päivänä erottelemalla 4 kananmunan valkuaista astiaan, jonka jätät yöksi huoneenlämpöön. Valkuaisista tulee paremmin vatkattavia jos niitä ei peittele ja ne saavat ilmaa.

2. Sekoita tomusokeri ja mantelijauhe keskenään. Mitoissa kannattaa olla aika tarkkana, pienetkin muutokset voivat vaikuttaa taikinan rakenteeseen ja väriin. Mantelijauhe voi olla monelle uusi tuttavuus, mutta nimensä mukaan kyseessä on vain jauhettua mantelia. Jauhe on melko kallista, mutta halutessaan voi jauhaa mantelit myös itse. Tällöin macaronsien rakenteesta tulee useimmiten hieman karkeahko, mutta maku on yhtä hyvä!

3. Aloita vatkaamaan valkuaisia. Lisää sokeri varovasti lusikallinen kerrallaan valkuiaisten hieman vaahtouduttua. Jatkaa vatkaamista, kunnes vaahto on paksua, kiinteää ja kiiltävää. Elintarvikeväri lisätään yhdessä sokerin kanssa; itse olen tykästynyt jauhemaisiin, mutta myös pastavärit kelpaavat. Nestemäinen elintarvikeväri pilaa rakenteen, pastavärin kanssa olen huomannut ongelmaksi sen, että väriä jää nauhoina muuten tasaisenväriseen massaan. Väri muuttuu vielä hieman tämän jälkeen; mantelijauhe antaa sille hieman rusehtavan vivahteen (ainakin jos väriä ei ole tarpeeksi), ja useimmiten väri hieman vaalenee uunissa.

Vinkki: Käytä metallista kulhoa. Muovisiin on usein jäänyt pieniä rasvajäämiä, jotka voivat vaikuttaa vaahtoutumiseen. Varmista myös, että kulho ja vatkain ovat puhtaita ja kuivia.


4. Lisää mantelijauhe-tomusokeriseos sihdin läpi vaahtoon. Sekoita massa nuolijalla tasaiseksi. Varo sekoittamasta liikaa, jottei massasta tule liian löysää ja macaronsit leviävät eivätkä nouse uunissa. Liian kiinteä massa puolestaan tekee kuorista kökköiset. Massa on sopivaa, kun se pysyy nuolijassa hetken aikaa, eli voit nostaa taikinaa nuolijalla ja se hetken päästä 'plötsähtää' nuolijasta.


5. Nostele taikina pursotuspussiin. Pursota halkaisijaltaan n. 2-3cm kokoisia nappeja leivinpaperille tai käytä macaron-mattoa. Tiputa pelti pöydälle muutamien senttien korkeudesta pari kertaa, jotta taikina asettuisi ja kosteus ja mahdolliset ilmakuplat nousisivat pintaan. Anna kuivua, kunnes macaronsien pinta tuntuu kuivahkolta, n. ½-1h.

Vinkki: Voit laittaa leivinpaperin alle paperin, jossa on mallin avulla piirrettyjä ympyröitä. Pursota macaronsit ympyröiden mukaan, näin saat mahdollisimman tasakokoisia kuoria. Käytä käyttämätöntä, puhdasta leivinpaperia.


6. Lämmitä uuni 150 asteeseen ja paista macaronseja uunin keskitasossa n. 10 minuuttia. Uunit ovat yksilöllisiä, joten oman uunin paistoajan löydät vain kokeilemalla. Meidän uuni vaatii jopa 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Vinkki: Macaron-matto vaatii hieman pidemmän paistoajan lähempänä uunin alavastuksia kuin leivinpaperilla tehdyt.



7. Vaahdota pehmeä voi ja vatkaa sekaan tomusokeri, maito/vesi, piparminttuaromi ja murskatut karkkikepit. Täytä jäähtyneet macarons-kuoret joko pursotinpussin tai lusikan avulla. Nauti!

Vinkki: Karkkikepit saat murskattua helposti laittamalla ne pakastinpussissa leikkuulaudalle. Paukauta muutaman kerran vasaralla ja voilá! 

Jos et vielä onnistunut: älä masennu! Harjoitus tekee mestarin ja macaronsit maistuvat aina hyvältä, huolimatta siitä onko kuori haljennut tai ruman värinen! :)

7. joulukuuta 2014

7. luukku: Hymy on ikkuna, josta näkee, onko sydän kotona


Kerron teille salaisuuden. Mulla on pieni salainen pahe, ja se on lyhytelokuvien katselu. Suurin osa ei sytytä, mutta kun löydän helmen, palaan katsomaan sen uudelleen ja uudelleen. Viime päivinä olen syventynyt jälleen lyhytelokuvien maailmaan ja todennut, ettei ikuiselle suosikilleni löydy vertaistaan. Ei edes jouluaiheisista lyhytelokuvista. En muista, olenko tämän jo joskus teille jakanut, mutta vaikka olisinkin, niin ei se mitään. Sillä hymy ei kulu, se vain kaunistuu!

Muistan isoskoulutusleirin vuosien takaa. Kokoonnuimme kaikki valkokankaan ääreen, ja meille näytettiin tämä pätkä. Siitä lähtien se on saanut minut hymyilemään aina sen katsoessani.

Hymyily on uusiutuva luonnonvara ja tarttuva tauti. Kun hymyilet, sinulle vastataan hymyllä. Ja ehkä juuri sinun liikkeelle laittamasi hymyepidemia saavuttaa jonkun, joka sitä oikeasti kaipaa. Hymy auttaa jaksamaan. Viime aikoina olen todella huomannut sen.


"He made her smile. And suddenly, after all those years, she got better. I knew it was you."

 ♥

6. joulukuuta 2014

6. luukku: Onnea Suomi!



97 vuotta itsenäisyyttä takana ja toivottavasti vielä lukemattomia edessä. Oon äärettömän kiitollinen kaikille niille, jotka lähtivät aikoinaan rintamalle puolustamaan Suomen itsenäisyyttä, sillä ilman heitä ei mun tuntemaani Suome olisi. Todella moni nykynuori haaveilee tulevaisuudesta ulkomailla, mutta en ole yksi heistä. Toki haluan matkustella ja nähdä maailmaa, viettää ehkä hieman pidempiäkin aikoja jossain muualla, mutta aion aina palata takaisin. Koska Suomi on mun kotini, eikä se asia tule koskaan muuttumaan.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

5. joulukuuta 2014

5. luukku: Joku voi tulla ikkunan taa




Kun olin tosi pieni, serkkumme olivat kerran meillä joulunvietossa. Meillä on yleisenä joulutapana tonttuilu: lähdetään syystä tai toisesta pihalle, puetaan siellä punaiset vaatteet ja tonttulakki ja käydään nopeasti vilahtamassa ikkunassa perheen pienimmän katsoessa ulos. Enää se ei toimi, kun Laurikin on jo 8 eikä usko joulupukkiin, mutta vielä pari vuotta sitten Lassi kokeili tonttuilua. Ei se enää silloinkaan oikein läpi mennyt. "Toi mikään tonttu oo, se on Lassi!"

Ei se jekutus usein minuunkaan mennyt. Olin jo edellisenä vuona huomannut, että se ikkunan takana viuhahtava tonttu näyttää aivan tädiltäni. Sinä vuonna tonttu olikin tuntematon. Ei kai... Voisiko... Voisiko se olla ihan oikea tonttu? Juoksin serkkuni kanssa ikkunasta toiseen, mutta tonttu oli nopeampi. Ensimmäisen vilahduksen jälkeen ehdimme nähdä vain tonttulakkeja ja kyynärpäitä katoamassa nurkan taakse. Olimme aivan täpinöissämme. Ihan oikea tonttu!

No, kaikki kuitenkin selviää aina aikanaan. Muutaman vuoden uskoin nähneeni tuona jouluna aidon ja oikean tontun, sen jälkeen vietin vuosia miettien, kuka tontun esittäjä olisi voinut olla. Lopulta paljastui, että tonttu oli ollut se sama täti kuin jokaisena muunakin vuonna. Pimeä oli tehnyt silmille tepposet, ja kai sitä oli silloin halunnut oikeasti uskoa joulupukin lähettämiin tonttuihin.

4. joulukuuta 2014

4. luukku: Pitkän odotuksen helpotukseksi



Rakastan kirjoja ja lukemista. Suomeksi, englanniksi, ihan sama. Yleensä fantasiaa tai scifiä, klassikkoja tai dekkareita, silloin tällöin jotain muutakin. Päiviä laskiessa joulun odotus tuntuu pitkältä, mutta lukeminen helpottaa; ei ole mitään ihanampaa kuin käpertyä vilttiin hyvän kirjan kanssa ja unohtua siihen tunneiksi.

Nämä kirjat lukisin joulua odottaessa, jos vain valmennuskurssiin valmistautumiseltani ehtisin. Ei siksi, että ne kovin jouluisia olisivat, vaan siksi, että ne ovat yksinkertaisesti niin hyviä / lupaavia.

KAIKKI VIIMEISET SANAT
by John Green
(C)

Muistatte kai kesän menestyselokuvan Tähtiin kirjoitettu virhe? Luin kirjaversion (eli siis sen oikean ja alkuperäisen) talvella suomeksi ja ostin englanninkielisen pokkarin New Yorkista. Se kirja oli parhautta. Jotain ihan erilaista kuin mihin olin tottunut, ja vaikken syöpäpotilas olekaan, niin Hazel katsoi maailmaa aivan samaan tapaan kuin minäkin. Kaikki viimeiset sanat on viimeaikoina ilmestynyt, kauan odotettu suomennos saman kirjailijan esikoisteoksesta Looking for Alaska. Niin niin niin haluaisin jo saada tämän käsiini! (joulupukki, kuuletko minut?)


ÄÄRETÖN MERI / 5. AALTO 
by Rick Yancey
(C)

Tänä kesänä löysin aarteen. Kävelin kirjastoon, ja siellä se odotti mua paraatipaikalla. 5. aalto. Kirja on trilogian ensimmäinen, ja voisin lukea sen uudelleen milloin vain. Sarja kertoo 16-vuotiaasta Cassiesta, joka elää alienien valtaamassa maailmassa ja yrittää löytää pikkuveljensä. Alienien saapuminen on lakaissut ihmiskunnan lähes sukupuuttoon, tervetuloa maailmaan täällä pärjätä saa omillaan. Enempää en kerro. Koska kirjan paras osa on se, että asiat selviävät pikkuhiljaa. Kakkososa Ääretön meri ilmestyy suomeksi tammikuussa, joten aivan vielä en sitä pääse lukemaan vaikka kovasti haluaisinkin. Mutta pian. Toivottavasti. Taskuissani polttelee Suomalaisen lahjakortti, jota yritän säästellä tähän tarkoitukseen.

Jos innostuit sarjasta, niin tuskin maltat odottaa tammikuuta 2016. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, saa Viides aalto silloin ensi-iltansa.


PAIKKA VAPAANA
by J.K. Rowling
(C)

Entinen rehtorini kävi ylioppilasjuhlissani ja toi mukanaan J.K. Rowlingin kirjan Paikka vapaana. Siellä se nyt odottaa hyllyssä lukijaansa. Aivan vielä ei ole tullut sopivaa hetkeä aloittaa kyseistä kirjaa; lukemistahtini on ollut melko hidasta viimeisen vuoden, ja kirjaston kirjat ovat menneet etusijalle, samoin muutama kirjasarjan päätösosa (eilen sain päätökseensä Varjojen kaupungit -sarjan viimeisen kirjan, yli 700-sivuisen City of Heavenly Fire'n. kauan siihen meni, mutta suosittelen!). Ellei mitään yllättävää tapahdu, on tämä seuraavana vuorossa Siri Kolun Pelko ihmisessä -kirjan jälkeen. En malta odottaa nähdä, mitä Rowling on saanut Potterien jälkeen aikaiseksi!