Diamonds are the girl's best friends

Pari vapaapäivää kohta takana, ihana mitään tekemättömyyden autuus! :) Tai oikeastihan mä oon ollut oikeastikin tosi ahkera, ero on siinä, et mitään ei pidä tehä millään suurella kiireellä.

Marjakesä on tosiaan alkanut mun osaltani oikein mukavasti. Käytännössä kaikki asiat on vielä tuoreessa muistissa viime kesältä, osa työkavereista uusia ja osa vanhoja, mutta kaikki on kivoja yhtä kaikki. Viime viikon torstaina ja perjantaina hörpdörppäsin töissä lähinnä vanhojen tuttujen kanssa, sunnuntaina olin vuorossa yksin, samoin kuin tiistaina. Maanantaina kävin tekemässä yhden vuoron Klaukkalassa vierailevana tähtenä, ihan tuli viime kesä mieleen :)

Mulla ei oo oikeastaan mitään järkevää kirjoitettavaa, kun juhannuskin tuli ja meni ilman mitään erikoista, mutta viikonloppuna pääsen taas tekemään vaikka ja mitä kivaa kavereiden kanssa. Eilen kävin vähän shoppailemassa Mannissa, isospalkkion kolahtaessa tilille pieni materialisti heräsi mun sisälläni. Mutta kun alennusmyynnit. Seuraakin mulla oli, Ada ja Julia tulivat mun kaveriksi kiinalaiseen ja makutuomariksi kaupoille. Kyllä sieltä löytykin vaikka mitä. Tänään oonkin sitten siivoillut ja pessyt pyykkiä ja laittanut ruokaa ja leiponut. Ihan oma-aloitteisesti kaikki toi!

Noisy Mayn farkkushortsit 24,98€, Vero Moda

Henkkamaukan korvakorusetti 4,95€ ja toppi 12,95€

Dividedin ballerinat 12,95€, H&M, GinaTricotin kynsilakka 3,95€

Päivä jona maailma nukahti

Pieniä asioita, joita oon nyt viime aikoina huomannut.

Naapurin pihakuuseen on pesiytynyt harakka. En muista nähneeni harakoita meidän pihassa aiempina vuosina. Se pitää kovaa ääntä vuorokauden ympäri, ja aina joskus sen vieraillessa meidän omenapuussa latva taipuu melkein puoli metriä alaspäin sen linnun painosta. Oon alkanut miettiä, että mitäköhän se tekee siellä. Siis siellä kuusenlatvassa. Onkohan sillä pieniä harakanpoikasia? Vai onkohan se keräillyt pesän pohjalle kaikenlaista kaunista ja kiiltävää? Mitä jos sinne pesään kurkistaisi, löytäisinkö sieltä kaikenlaista kadonnutta jota en tiennyt kadonneeksi? Vai kenties jotain ihan muuta? Onkohan se harakka yksinäinen? Harakka on muuten tosi kaunis sana englanniksi. Magpie.

Huomasin tänään, että meidän pikkupartsin katoksessa on lamppu. Sellainen loisteputki, jollaisia on aina kouluissa luokkien katoissa. Onkohan se koskaan toiminut? Missä sen katkaisija on? Onko se ollut siinä aina, vaikka en olekaan sitä aiemmin huomannut? Ainakin se on sen verran ruosteinen, että ei se mikään uusi ole. Mutta entä jos se onkin kuin Narnian kaappi, josta löytyy sisäänkäynti toiseen maailmaan vaan silloin kun sitä ei yritä löytää? Napsauttaisin vain katkaisijaa ja huomaisin olevani jossain aivan muualla?

Ikkunan takana on koivu. Se on jotenkin hirveän lohdullinen näky, koska sen lisäksi mun ikkunasta näkyy vain naapurin päällystetty parkkis ja autotalli. Ei mikään maailman kaunein näky. Mutta jos makaa sängyssä tai lattialla ja katsoo ikkunaa alaviistosta, näkee vain koivun ja taivaan. Mutta öisin se on pelottava, oksat heiluvat tuulessa ja luovat varjoja seinälle auton ajaessa naapurin pihaan. Siksi mä pidän sälekaihtimia suljettuina lähes jatkuvasti. Sitten kun taas avaan ne, olen jo melkein ehtinyt unohtaa sen koivun ja ilahdun joka kerta, se tunne on vähän kuin näkisi vanhan ystävän.




Kuppikakkuja leipoessani mä ajattelin, että kuinkakohan monta makeaa leivonnaista ja kakkupalaa ihminen syö eläessään. Jos ne pinoaisi, yltäisikö torni Kuuhun? Entä jos niistä kasaisi juhannuskokon, kuinka kauan se palaisi?

Tänään töistä palatessani näin vain yhden auton ja yhden pyöräilijän. Koko Nurmijärvi nukahti ennen yhtä juhannuksen alkaessa kauppojen sulkeuduttua. Tuli tunne, että olisin ollut ihan yksin tässä maailmassa, kotona onneksi odottivat niin marsut kuin Ninjakin. Mutta silti. Mitä tapahtuisi, jos jonain päivänä oikeasti huomaisit olevasi yksin tässä maailmassa? Miltä silloin tuntuisi? Miten elämä voisi jatkua?

So don't go blaming me for your bad hair day

Mun viimeisimmästä tukanleikkuusta on jo aikaa. Ihan liian paljon, joskus keväällä. Siis viime vuonna, silloin kun olin vielä lukion ykkösellä. Puoltoista vuotta? Miten noi hiukset ei vieläkään ole solmussa?

Joka tapauksessa, varasin nyt sitten vihdoin ja viimein ajan kampaajalle. Ongelma on, että mulla ei ole aavistustakaan, mitä tolle tukalle tekisi. Ja tähän mä kaipaan teidän apuanne. Ihan kriteeritön en ole. Nää latvat ovat niin kuolleet, että ne on ainakin pakko saksaista pois. Silti haluaisin, että hiukset yltää ihan reilusti olkapäille. Isoimmat ongelmat on ehkä hiusten ohuus ja mun pyöreät kasvot. Kummastakaan en tykkää, mutta ne nyt vaan on asioita, joille en mahda mitään. Lisäksi on myös mun hiusten maantiehen sulautuva väritys, johon oon itse asiassa vähän kiintynyt. Pitkästä aikaa väri lähti jättämättä juurikasvua, joten nyt hiuksia ei tarvitsisi senkään vuoksi värjätä. Suora otsatukka vaan näyttää tosi tyhmältä tän värin kanssa. Uskokaa mua, ette tarvitse kuvaa todisteeksi. Tietty mä voin tehdä kotivärjäyksenkin, mutta odottaisin sitä kuitenkin ihan mieluusti tonne elokuuhun ja koulujen alkuun.

rakkaudesta webcamiin <3

Tollaiset ne nyt siis ovat, ihan vain harjattuina. Oon aivan äärettömän laiska laittamaan hiuksia yhtään millään tapaa, korkeintaan sutaisen aina mitenkuten poninhännälle. Että se huomioon ottaen. Mitä te näille tekisitte? Värjäisittekö, millainen leikkaus? Entä jos saisitte ihan täysin vapaat kädet?

Kiitos jo etukäteen avusta!♥ Kirjoittelen kuulumisistani varmaan ylihuomenna, huomenna mulla jatkuu marjatytön hommat! :--) Eipä mulla tässä muuta.

(C) Saara Sarvas

ps. Jos mä vaan jonain päivänä alkaisin tekemään noille hiuksille jotain, niin mua niin himottais puolet noista leikkauksista... What do you think?
pps. Viisi ajotuntia takana, ja oon käynyt jo pari kolme kertaa motariakin terrorisoimassa!

On sängyn päälle levitetty tilkkutäkki suuri

Plöpplöp. Taas mä oon isoillut viikon oikein urakalla, tällä kertaa Päiväkoulussa, ja viimeinen(köhän?) parvi on saateltu onnistuneesti maailmalle. Olin isosena siis vähän puolivahingossa, en ollut tehnyt isoshakemusta mutta pienen isosvalintamokan vuoksi päiväkoulusta puuttui  yksi isonen ja mä satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. En kyllä kadu yhtään, sen verran kiva viikko takana. Ihanat isoskamut, huiput työntekijät ja tosi mukavat pikkuiset. Eihän tuossa oikeastaan nyt ihmeemmin työtä ollut, isoset vetivät ohjelmaa puoli tuntia per päivä ja kotiin pääsi viimeistään neljältä. Retkelläkin käytiin Mustasaaressa. Tänään oli siis näiden konfirmaatio, ja ensi viikon mä vietänkin autokoulussa ja marjatyttönä. Juhannus, here I come!

"Katja on pärinöissä."
"Mistä me löydettäis tohon stop-nappula?"
"Pikkuoravien kuuraketti valmiina lähtöön!"
"IIIGOR!"
"Hassu juttu, sä et kyllä yhtään näytä eskimolta."
"Viuh!"
"Minulla on tässä nyt tällainen pallo." "Mikä pallo muka?"
"KATJA RAUHOITU!"
"Kyllä sun Visa ois pitänyt jo oppia et Katjasta ei löydy off- tai mute-nappulaa."
"Padampapaaaaaaaaaaa"

Ei kanttori käyttänytkään sitten trampoliinia ehtiäkseen ylös urkuparvelle vaikka niin olikin sanonut :(( Mutta tosiaan, mä olin vähän ylienerginen ihan näin kesäloman kunniaksi, ja pikkuoravia tuli laulettua pikkaisen useammin kuin kerran. Mut mun mielestä on paljon parempi olla vähän hyperaktiivinen kuin ihan lahna!

Mulla itse asiassa oli retkipäivältä paljonkin kuvia, jopa hyviä sellaisia. Mutta jostain ihmesyystä mun kamera on onnistunut hukkaamaan käytännössä ne kaikki. Mitä vaapukkamehua?

Ja sitten. Mun uusi pienokainen. Eiks ookin kaunis? RAKASTAN! ♥ Ihan vielä ei oo oikeastaan ajokunnossa, edessä on moottoriremppa ja perushuolto, mut eihän mulla oo korttiakaan vielä ainakaan pariin kuukauteen. Kyllä isi hoitaa.

Twinkle twinkle little star

Mä oon juuri nyt valtavan hyvällä tuulella.

Ensinnäkin mä selvisin perjantain ajotunnista. Ei jäänyt mummoja alle eikä ajo-open tarvinnut tarttua kertaakaan rattiin. Ja ajoin kahdeksaakymppiä. Kovat äänitehosteet musta kuulemma lähti, mutta ajoin kuitenkin.

Toiseksi mulla kävi aivan yli-ihana yllätysvieras pari päivää sitten. En ollut nähnyt Saijaa kuukausiin, ja viimeisin puhelukin oli vappuna. Nyt toi ihanuus soitti mulle kutakuinkin keskellä yötä ja ilmoitti olevansa meillä viidessä minuutissa. IHANAA. Olin vaan niin iloinen, etten oikeastaan osannut ees sanoa mitään. Kuinka tässä aina käy niin, että nähdään enää vain kesäisin vaikka käydäänkin lukiota samassa kunnassa?

Kolmanneksi olin eilen vahtimassa ehkä maailman suloisinta kohta-tokaluokkalaista. Sen mielestä oli hirmuisen hienoa, kun osasin laulaa englanniksi. Ja niinhän mä sit ajauduin laulamaan Tuiki. tuiki tähtöstä enkuksi useampaankin otteeseen, samoin Robinia. Leivottiin tosi muhkea mansikka-raparperipiirakka. Ja se keskustelu, joka me käytiin vähän ennen nukkumaanmenoa. Oikeesti. Kuinka suloista :)

Ja neljänneksi mä pääsin taas isostelemaan tosi kivalla isosporukalla. Kerrankin poikia on enemmän kuin tyttöjä, niin riparilaisissa kuin isosissakin. Tästä tulee oikeasti tosi kiva viikko. Ja tapettiremppakin saatiin päätökseen, joten kunhan saan työpöydän järjesteltyä uudestaan pääsen nauttimaan siivousvapaasta lomasta. Tosin sitten iskee esiin ylppärilukemiset. Mutta kyllä mä niistä selviän, ainahan mä selviän.

I got this feeling on the summer day when you were gone

Kesä. Ihana kesä. Rakastan. Sitä. Missä olit koko pitkän talven? Tää on nyt mun rakkaudentunnustukseni. Elämä ei olisi mitään ilman kesää. On mansikoita ja aurinkoa. Ja jäätelöä. Ehdottomasti jäätelöä. Eikä täydy herätä kouluun. Ja tällainenkin vilukissa voi mennä uimaan järviveteen. Lupaan, etten tänä kesänä valita helteestä, ainakaan niin kauan kun mulla on mahdollisuus vaan hypätä järveen uimaan.

Oon tän kesäloman alun viettänyt aika pitkälti kotona hölläilemässä feat pikkuveli Lassi. Luetaan, otetaan aurinkoa, hörpdörppäillään. Okei, oon nyt ollut aika paljon sidottuna mun huoneen tapettiremppaan. Huoneessa mahtuu taas pikkuhiljaa liikkumaan, selviydyin pahimmasta kaappiviidakosta. Kunhan tästä tapetoinnista ollaan selvitty niin aloitan ylppärilukemiset. Koska muuten en saa niihin ikinä luettua. Ylppäreihin en sentään ihan uskalla lähteä yhden aamun lukemisilla.

Terrorisoin tänään myös Klaukkalan liikennettä. Jep, mulla oli ajotunti. Ensimmäinen sellainen. Ja heti mut heitettiin liikenteen sekaan. Mua pelotti ihan älyttömästi istuessani siinä ratin takana. Aina, siis joka ikinen kerta (paitsi yhden kerran tässä muutama viikko sitten), kun olen nähnyt unta musta ajamassa autoa, oon ollut ihan hukassa eikä mulla oo ollut minkäänlaista kontrollia siihen autoon. Oon ehkä juuri ja juuri saanut ohjattua sitä,  mutta pysähtyminen onkin asia erikseen. Ei siis mikään ihmekään, että pelkäsin sen auton lähtevän koko ajan käsistä. Mutta mä selvisin siitä. Itse asiassa se meni jopa hyvin. Ainakaan ei löytynyt mummoja puskurista ajon jälkeen. Huomenna mun pitäisi onnistua ajamaan taajamasta toiseen. APUA!

Ensi viikolla mä meenkin taas töihin, isostelemaan ehkä viimeistä kertaa. Mitään en lupaa, koska niinhän tän talvenkin piti olla viimeinen. Paino sanalla piti. Ei auta, vaikken hakisikaan isoseksi, silti mä jotenkin ajaudun aina vain uudestaan ja uudestaan riparille. Kai se on mulle jokin kutsumusala. Juhannuksena marjamyynti jatkuu, ja sieltä mut voikin sitten bongata koko loppukesän. Ja se autokoulu. Ja ylppärit. En todellakaan tiedä, missä vaiheessa mä ehdin lomailla. Paitsi yksi viikonloppu mulla on tiedossa, jolloin heitän kaikki hommat nurkkaan ja suuntaan mökkeilemään kavereiden kanssa. Sitä ootan innolla.

Bitch please, I'm totally fabilous!

Uhupsista. Taas hurahti viikko. Jälleen kerran mulla on loistava (teko)syy tälle hitaalle kirjoitustahdille.

Ensinnäkin kokeet. Viimeiset sellaiset lukion kakkosella, viimeiset kokeet ennen syksyn ylppäreitä. IIIK. Mutta kaikista pääsin kunnialla läpi, siitäkin huolimatta, että lähdin joka ikiseen kokeeseen taktiikalla "luen sitten aamulla". Molemmat biologiat pyöreitä kymppejä, ope kehui erityisesti mun esseetä uhanalaisista eläimistä kolmoskurssin kokeessa. Olin jotenkin siis onnistunut lukemaan juuri oikeat asiat kokeeseen siinä mun pikalukemisteni aikana ja saanut opettajan uskomaan, että mä muka oikeasti osaisinkin jotakin. Ruotsi 9+, ylppäreissä olisin saanut eximian. Fysiikka vahva 9½, historia 9, molemmat nousivat todistukseen kympeiksi, matikka lähes kymppi. Ei valittamista. Ja liikasta mä sain ysin. Siis ysin. Ihan oikeasti. Mitä ihmettä? Mutta nyt siitä on vihdoinkin möngerretty läpi enemmän tai vähemmän kunnialla, pakollisesta liikunnasta nimittäin. Ensi vuonna onkin sitten enää kaksi pakollista kurssia ja kaiken maailman syventäviä kursseja.

Toinen tosi hyvä syy olla kirjoittamatta ovat kesätyöt. Mulla oli kesän ensimmäinen vuoro marjatyttönä perjantaina, toinen lauantaina. Enkä muista viime kesältä yhtäkään päivää, jolloin mulla olisi ollut noin kiire ja hoppu etten taukojakaan ehtinyt oikeastaan pitämään. Perjantaina olin yksin iltavuorossa, ja pääsin sen reilun seitsemän tunnin aikana pitämään taukoa ehkä sen viisi minuuttia ja istumaan korkeintaan vartiksi. Asiakkaita ei ollut mitenkään ihmeellisesti, sitä vain oli koko ajan menossa tyylillä "kun tämän homman saan tehtyä niin seuraavaksi teen tuon ja sitten tuon" ja hupsista, olikin jo ilta. Lauantaina mun menoni olikin jo vähän rauhallisempaa, mutta viimeiset pari tuntia olivat yhtä härdelliä, kun ainakin yritin parhaani mukaan opettaa työn iltavuorolaiselle ja yhdelle harjoitusvuorolaiselle asiakkaiden välissä ja niiden aikana. Töistä juoksinkin jo tuttujen ylioppilasjuhliin ja illalla kutakuinkin kaaduin sänkyyn.

Ja vielä kolmas syy. Mun huoneen tapettiremontti lähti vihdoin ja viimein kunnolla käyntiin, ja eilinen päivä käytettiin parin seinän tapetointiin ja kaappien siirtämiseen. Uudet tapetit ovat siis odotelleet kellarissa jo ainakin pari vuotta, vanhat sain revittyä tuota kaappiseinää lukuunottamatta toukokuun alussa. Tänään saadaankin  ehkä jo tapetoitua loppuun. Ja huominen meneekin sitten siivouksessa. Missä välissä mä oikein ajattelin lomailla?

Mutta tosiaan. KESÄLOMA. Rakkautta. Ja nyt mä olen virallisesti abiturientti. Tai ehken nyt niin virallisesti, kaipa mä olen papereilla abi vasta elokuussa. Mutta en mä enää kakkonenkaan ole, joten olen nyt sitten abi. Kuinka outoa. Mutta niin siistiä. Alkaa pelottaa, että lukio loppuu ennen kuin se ehti oikeastaan alkaakaan. Silti mä en malta odottaa tulevaa vuotta, ylppäreistä huolimatta, sen verran siistiä on päästä suunnittelemaan kaikkia abivuoden tapahtumia.

Tää aika oikeasti menee aivan hirmuista tahtia. Lauri on syksyllä jo koululainen ja Lassi yläkoululainen. Ei siitä pitkää aikaa oo kun nekin oli vielä pieniä.

Mä en oikeasti keksi mitään kirjoitettavaa. Mutta ehkä se ei edes haittaa. Ehkä tossakin oli jo tekstiä enemmän kuin tarpeeksi.

ps. talviturkki heitetty!

Piirretään vielä hei sydämet santaan

Eli se olisi nyt sitten tasan sadas postaus!

Mitään asiaa mulla ei ole, ja kaikki vaan katos päästä siinä vaiheessa kun kamera alkoi kuvaamaan, mut kyllä mä jotain suurin piirtein järkevää sain nauhalle. Kiitos kuluneesta vuodesta teille lukijoille jotka ootte jaksaneet seurata näitä mun ylipitkiä juttuja ilman mitään oikeaa asiaa, ootte parhaita! :--)♡

Kysymyksiä ja toiveita otan iloisena vastaan, lisää videoita, jotain erikoispostauksia?

Katja kiittää, kuittaa ja kumartaa.

Why does the world look so sad when it's raining?

Itkubiisejä. Koska tää elämä on aina välillä vaan niin hemmetin vaikeeta.

Aina ei tarvitse olla edes mitään syytä. Silti haluais vain sulkeutua ja käpertyä peiton alle ja purkaa pahaa oloaan. Vaikka ei sekään oo niin paha. Se vain tuntuu siltä, silloin kun ympärillä ei ole ketään muuta ja mä lasken mun suojamuurini. Se fiilis on vaan kasautunut mun sisääni, pieninä annoksina eri paikoista. Paha sana siellä, toinen tuolla. Syyttävä katse. Se, kun katsoo toista silmiin ja näkee sanojen loukanneen, vaikka niiden sanomatta jättäminen olisi vain pahentanut sitä. Se, että toinen kätkee loukkaantumisensa ja esittää, ettei välitä, tuntuu vielä pahemmalta.

Monta viikkoa mulla on vaan ollut niin hirveä kiire paikasta toiseen, etten oo ehtinyt pysähtymään ja miettimään. Kaikki on vain unohtunut mun juostessa koulusta lavalle, lavalta kotiin tekemään ruokaa ja tekemään vaikka mitä. Mutta nyt mulla on kiireet ohi. Ja flunssa. Ja kaikki vaan iskee vasten kasvoja.

Koulussa mä taas unohdin sen kaiken pahan. Mulla on ihania kavereita. Ja ne saa mut unohtamaan sen pahan olon, joka on vain ollakseen. Mutta joskus, joskus harvoin, ihmiset mun ympärillä saa sen tunteen vaan pahemmaksi. Vaikka mä kuinka yritän, niin aina vaan en tunnu riittävän. Tiuskaisu kaverilta saa oikeasti aikaan tosi huonon fiiliksen. Vaikka mä tiedän, että syy ei ollut mussa vaan huonossa päivässä, niin silti se tuntui. Jotenkin hassua huomata, että suurin apu tähän oloon on tullut tosi yllättävältä ihmiseltä. Se tuntuu olevan mun tukena aina ja kaikkialla, hymyilee eikä ikinä saa mua tuntemaan oloani ei-miksikään. Ja kuinka helppoa sille oli antaa anteeksi eräs mennyt asia, josta en ollut edes tiennyt. Mun ei tarvinnut miettiä kahta sekuntia, mä vaan olin tosi iloinen et se sanoi sen mulle itse enkä kuullut jotain kiertoreittiä joskus tulevaisuudessa. Harvalle olisin antanut anteeksi noin suoralta kädeltä. Se on oikeasti tosi hyvä ystävä. Kyllä kaikki mun muutkin kaverit on, mutta tää henkilö on juuri oikea ihminen tällaisessa tilanteessa.

Sade vain pahentaa tätä. Mutta ehkä tää menee ohi. Niinkuin aina ennenkin.

andthatswhoiam.tumblr.com

Kuinka muka siivekäs niin maassa olla voi?

Mulla alkoi nyt kakkosvuoden viimeinen koeviikko. Ei enää tavallisia koulupäiviä, vaan kuusi koetta (joista yksi jo takana ja yksi tehdään kotona) ja kokeitten palautukset, Game Event ja stipendit. Kevätjuhliin en pääse työvuoron takia, vaikka olisinkin hirveesti halunnut mennä kattoo kun Jenna ja muut mun muutamat abikaverit saavat lakin päähänsä. No, aina ei voi voittaa.

Sitten mä oonkin jo abi. Pelottavaa. Mutta samalla aivan älyttömän jännää ja siistiä. Jos ylppärit jättää laskuista, on abivuosi täynnä kaikkea siistiä: penkkarit, TJ100, abiristeily, abivaatteet, kaiken sen suunnittelu, aikainen kesäloma. Samaan aikaan pitäisi kuitenkin tosiaan selviytyä niistä ylppäreistä, joita siis kirjoitan 7 (aivan mahdoton työmäärä ajatellen mun tähänastisia koelukemisia, tänkin päivän kokeeseen menin fiiliksellä "luen sitten aamulla"), ja selvitellä hieman sitä tulevaisuutta. Mistä sitä löytääkään itsensä seuraavana vuonna, mitä tekee, kenen kanssa?

Ehkä mä jätän abivuoden miettimisen myöhemmälle. Takana on siis ympäristöekologian koe, edessä vielä sähköfysiikka, ruotsi, Suomen historia, bioteknologia ja todennäköisyydet. Mitään en ole lukenut, ja tuskin tulenkaan lukemaan. Bilsasta tosin olisi vähän pakko tehdä vielä tehtäviä, mutta siihen se taitaakan rajoittua.

Ei mulla tässä muuta. Sade on kyllä kaunista. Mutta se on märkää. Tosi märkää. Ja kylmää. Ja ehkä mua taas vähän masentaa. Mutta ei niin pahasti kuin silloin aikaisemmin. Jäätelö pelastaa. Söin maanantaina maailman parhaan jätskiannoksen. Päärynä- ja suklaarouhejäätelöä, valmiskermavaahtoa sekä suklaa- ja kinuskikastiketta. Vähän tuli possuiltua, mutta se oli sen arvoista. Muistelen sitä makua varmana vielä mummonakin. Nam.

weheartit.com