"When I get sad I stop being sad and be awesome instead. True story!"

Tässä on nyt taas päässyt vierähtämään viikko jos toinenkin viime postauksesta. Ja anteeksi (okei, oikeasti mä teen liian pitkää työpäivää ollakseni pahoillani), mutta tästäkään ei oo tulossa mitään isoa juttua. Kunhan nyt vähän kerron kuulumisiani.

Viimeksi mä kerroinkin saaneeni siitä lukemisen päästä kiinni. Nyt on bilsan ykköskurssin kirja luettu ja alleviivattu, ja toinen menossa jo hyvää vauhtia (noh... tänään aloitin, eli hyvällä tahdillani oon menossa ekan kappaleen puolivälissä, tänään tosin vielä pari kappaletta edessä). Ruotsissakin oon jo aloittanut Sveriges Radion uutisten kuuntelemisen, joten jotain treeniä pohjalla kuullun ymmärtämistä varten, itse kurssien läpikäymistä en vielä oo saanut aloitettua. Kyllä mä tässä vielä hyvin ehdin.

Töissä on mennyt ihan kivasti, samalla fiiliksellä kuin tähänkin mennessä. Viime viikon tein aamuvuoroa, ja nyt taas tää viikko on pelkkää iltavuoroa. Pikkuhiljaa alkaa työt kuitenkin helpottaa, nyt on menossa siis mun viimeinen täysi viikko. Ensi viikolla teen vain neljä vuoroa ja sitä seuraavalla kolme. Tiedossa siis yhä enemmän mun ja biologian yhteistä aikaa.

Autokouluun kuuluu hyvää, pienen kesätauon jälkeen sain nyt käytyä viimeisen teoriatunnin. Yhdellä ajotunnilla kävin taas viime viikosta, ja mulla meni oikeastikin hyvin ajatellen lähes kuukauden ajotaukoa. Kertaakaan ei maikan tarvinnut tarttua rattiin ja polkimiakin se käytti vain kerran. Siinäkään ei ollut mitään vaaratilannetta, kunhan vaan meinasin missata yhden risteyksen.

Viikonlopuksi katosin mökille Rutalahteen, samaan paikkaan kuin missä olin viime vuoden juhannuksena. Tänä vuonna ehdin viettää siellä vain yhden yön, mutta se oli kuitenkin ihana henkireikä töitten keskellä. Kerrankin pääsi rauhassa uimaan ja saunomaan ja muutenkin pakoon kaikkea kiirettä.

Niin, ja mä oon tänään virallisesti kuukautta vajaa 18-vuotias.

22 päivää abivuoden alkuun
31 päivää synttäreihin
49 päivää ruotsin kuunteluun
56 päivää bilsan ylppäreihin
60 päivää ruotsin kirjalliseen

Kävime purker kingisä, hei hei Katja

Jotain hassua on tapahtunut. Mä oon saanut ylppäreihin lukemisesta kiinni.

Ihan oikeasti. Tää on jotain, mitä en uskonut ikinä tapahtuvan: näin jo mun sieluni silmin itseni kärvistelemässä  paria päivää ennen ylppäreitä edessäni lähes avaamaton kirjavuori, koska mä nyt vain olen sellainen ihminen joka ei osaa aloittaa mitään epämukavia asioita. Aina mä vaan viivyttelen ja viivyttelen ja toistelen, että kyllä huomennakin ehtii. Suurimman osan asioista mä teen aina huomenna.

Nyt vaan jotain loksahti oikeille paikoilleen tuolla syvällä pääkopassa. Sunnuntaina meidän porukat lähti käymään tuttujen mökillä, ja ennen lähtöä Lassi sanoi mulle, että nyt kuule Katja luet niihin ylppäreihin. Ja sit mä jotenkin onnistuin aloittamaan sen lukemisen. Tänään se sujuu jo aika luontevasti, ainakin jos pidän sen lukemistahdin tarpeeksi rauhallisena, tunnin tai korkeintaan pari kerrallaan. Ruotsia en oo vielä saanut aloitettua, mutta tää ykkösbilsan aloittaminen on kuitenkin se ensimmäinen askel. Kyllä tää tästä lähtee luonnistumaan.

Tosiaan, en mä kaikkia päiviä oo käyttänyt ylppärilukemiseen. Lähinnä mä oon viettänyt aikaani töissä: mulla on ollut nyt jonkin aikaa lähinnä iltavuoroja (14-21), joten oon nukkunut pitkään, käynyt töissä ja sieltä palattuani syventynyt mun uuteen rakkauteeni Netflixiin. Oon jo totaalisen koukussa How I Met Your Motheriin, ja kerrankin mä oon voinut katsoa iltaisin kaikkia hömppäleffoja, joita kukaan ei kuitenkaan mun kanssani katsoisi.

Kavereita mä näin eilen kauhuleffaillan merkeissä. Okei, mä en niitä kauhuleffoja katsonut. Koska hyi. Mä en vaan tykkää sellaisista. Paranormal Activity vielä meni, mutta en mä halua katsoa sellaisia leffoja, joissa ihmiset sahaa toisiltaan raajoja tai muuta vastaavaa. Sen sijaan mä ja pari muutakin ei-niin-kauhuleffojen-ystävää leiriydyttiin pelaamaan Sly nelosta. Juteltiin ummet ja lammet vaikka ja mitä ja lähdettiin Nooran kanssa ajamaan takaisin kotiin vasta pikkutunneilla.

Niin joo. Mä olin pari viikkoa yksin kotona porukoiden viettäessä lomaansa Budapestissa ja muualla Euroopassa, ja nyt kaikki kortit reissulta on tulleet perille. Ensimmäiset mun saamat kortit olivat ihan tavallisia, sellaisia, joita voi odottaa äidin ja isän lähettävän ja pikuveljien allekirjoittavan. Mutta sitten viimeinen kortti olikin mun pikkuveljen kirjoittama, ja mä en varmaan ikinä oo saanut yhtä suloista korttia. Vai eikö teitä muka ala hymyilyttää tällaista lukiessa? :)

Ei mulla tässä muuta. Palaan biologian kirjojen kiehtovaan maailmaan.

Illalla iloinen, aamulla itkettää

Viime postauksessa mä mainitsinkin, että tekisin viikonloppuna jotain jännää. No todellakin!

Mä vietin siis kesälomani eli muistaakseni kesän ainoan täysin vapaan viikonlopun Kotkan suunnalla kaverin mökillä. Tätä reissua oli suunniteltu jo kuukausia, ja se oli kyllä sen arvoista. Paljon kerrottavaa mulla ei ole, mutta sanonpa vain, että harvoin oon nauranut yhtä paljon kuin sunnuntaiaamuna. Tai kyllähän mulla olisi paljon kerrottavaa, mutten oikein osaa pukea niitä asioita sanoiksi. Joten jätän tän nyt teidän mielikuvituksen varaan ja sanon, että mulla oli tosi hauskaa, siitä huolimatta että nukuin teltassa kaverinani vain vähän liian pieni viltti ja superhyttyset, joiden ansiosta mun jalat näyttävät edelleen tomaattiviljelmältä. Ihan oikeasti. Noi paukamat kirkuvat edelleen kirkkaanpunaisina. Niillä ötököillä taisi olla hyvätkin juhlat mun nilkoissa. Ihmiset oli jotain parhautta. Tutustuin oikeasti tosi moneen uuteen ihmiseen, ja hämmennyin, kun käytännössä kaikki tiesivät mun nimeni sukunimeä myöten vaikka itse en ollut ikinä (muistaakseni) edes nähnyt suurta osaa yhteisestä koulusta huolimatta. Niin, ja mä kaverustuin mittarimadon kanssa. Ada nimesi sen Ertsiksiksi.

Töitä vaan riittää ja riittää. Mutta en valita, koska sitten syksyllä ja talvella ja keväällä on kivaa, kun tilin saldo ei lähesty uhkaavasti nollaa. Ja mulla on kiva työ ja kivat työkaverit ja muutenkin töihin on mukava mennä. Parina päivänä mulla oli puolituttu uusi työkaveri, jonka kanssa mulla oli tosi oudot jutut. Mietittiin asioita muumitikkareissa ja puhuttiin pikkuoravaäänellä. Tänä vuonna niitä tylsiä tunteja tuntuu olevan jotenkin vähemmän kuin viime vuonna. Työt jatkuvat mulla melkein elokuun puoliväliin ja mahdollisesti vielä sen jälkeenkin. Sitten voi taas keskittyä (tai pikemminkin olla keskittymättä) kouluun lähes vuoden verran.

Ihana tunne, kun saat palkkaa jota et ole odottanut saavasi. Lupauduin joskus alkukeväällä isoshommien yhteydessä kirkon neuvottelukuntaan, mikä käytännössä tarkoittaa paria kokousta vuodessa seuraavan parin vuoden (tai mun kohdalla vuoden) ajan. En mä ollut odottanut saavani siitä mitään palkkaa, joten yllätyin iloisesti palkkalaskelman kolahtaessa postiluukusta. Ja kilometrikorvaukset on melkein yhtä kivoja kuin lomakorvaukset.

Ei mulla nyt niin kauheasti mitään sanottavaa ole. Mun fiilikset ovat menneet viime aikoina aika vuoristorataa, joskus oon tosi iloinen ja joskus harmittaa kaikki mahdollinen. Pari päivää mulla on ollut päällä lähinnä toi harmitus, enkä haluaisi hukuttaa teitä angstaukseen, joten pidän jutut nyt tässä yleisessä löpinässä.

Diamonds are the girl's best friends

Pari vapaapäivää kohta takana, ihana mitään tekemättömyyden autuus! :) Tai oikeastihan mä oon ollut oikeastikin tosi ahkera, ero on siinä, et mitään ei pidä tehä millään suurella kiireellä.

Marjakesä on tosiaan alkanut mun osaltani oikein mukavasti. Käytännössä kaikki asiat on vielä tuoreessa muistissa viime kesältä, osa työkavereista uusia ja osa vanhoja, mutta kaikki on kivoja yhtä kaikki. Viime viikon torstaina ja perjantaina hörpdörppäsin töissä lähinnä vanhojen tuttujen kanssa, sunnuntaina olin vuorossa yksin, samoin kuin tiistaina. Maanantaina kävin tekemässä yhden vuoron Klaukkalassa vierailevana tähtenä, ihan tuli viime kesä mieleen :)

Mulla ei oo oikeastaan mitään järkevää kirjoitettavaa, kun juhannuskin tuli ja meni ilman mitään erikoista, mutta viikonloppuna pääsen taas tekemään vaikka ja mitä kivaa kavereiden kanssa. Eilen kävin vähän shoppailemassa Mannissa, isospalkkion kolahtaessa tilille pieni materialisti heräsi mun sisälläni. Mutta kun alennusmyynnit. Seuraakin mulla oli, Ada ja Julia tulivat mun kaveriksi kiinalaiseen ja makutuomariksi kaupoille. Kyllä sieltä löytykin vaikka mitä. Tänään oonkin sitten siivoillut ja pessyt pyykkiä ja laittanut ruokaa ja leiponut. Ihan oma-aloitteisesti kaikki toi!

Noisy Mayn farkkushortsit 24,98€, Vero Moda

Henkkamaukan korvakorusetti 4,95€ ja toppi 12,95€

Dividedin ballerinat 12,95€, H&M, GinaTricotin kynsilakka 3,95€

Päivä jona maailma nukahti

Pieniä asioita, joita oon nyt viime aikoina huomannut.

Naapurin pihakuuseen on pesiytynyt harakka. En muista nähneeni harakoita meidän pihassa aiempina vuosina. Se pitää kovaa ääntä vuorokauden ympäri, ja aina joskus sen vieraillessa meidän omenapuussa latva taipuu melkein puoli metriä alaspäin sen linnun painosta. Oon alkanut miettiä, että mitäköhän se tekee siellä. Siis siellä kuusenlatvassa. Onkohan sillä pieniä harakanpoikasia? Vai onkohan se keräillyt pesän pohjalle kaikenlaista kaunista ja kiiltävää? Mitä jos sinne pesään kurkistaisi, löytäisinkö sieltä kaikenlaista kadonnutta jota en tiennyt kadonneeksi? Vai kenties jotain ihan muuta? Onkohan se harakka yksinäinen? Harakka on muuten tosi kaunis sana englanniksi. Magpie.

Huomasin tänään, että meidän pikkupartsin katoksessa on lamppu. Sellainen loisteputki, jollaisia on aina kouluissa luokkien katoissa. Onkohan se koskaan toiminut? Missä sen katkaisija on? Onko se ollut siinä aina, vaikka en olekaan sitä aiemmin huomannut? Ainakin se on sen verran ruosteinen, että ei se mikään uusi ole. Mutta entä jos se onkin kuin Narnian kaappi, josta löytyy sisäänkäynti toiseen maailmaan vaan silloin kun sitä ei yritä löytää? Napsauttaisin vain katkaisijaa ja huomaisin olevani jossain aivan muualla?

Ikkunan takana on koivu. Se on jotenkin hirveän lohdullinen näky, koska sen lisäksi mun ikkunasta näkyy vain naapurin päällystetty parkkis ja autotalli. Ei mikään maailman kaunein näky. Mutta jos makaa sängyssä tai lattialla ja katsoo ikkunaa alaviistosta, näkee vain koivun ja taivaan. Mutta öisin se on pelottava, oksat heiluvat tuulessa ja luovat varjoja seinälle auton ajaessa naapurin pihaan. Siksi mä pidän sälekaihtimia suljettuina lähes jatkuvasti. Sitten kun taas avaan ne, olen jo melkein ehtinyt unohtaa sen koivun ja ilahdun joka kerta, se tunne on vähän kuin näkisi vanhan ystävän.




Kuppikakkuja leipoessani mä ajattelin, että kuinkakohan monta makeaa leivonnaista ja kakkupalaa ihminen syö eläessään. Jos ne pinoaisi, yltäisikö torni Kuuhun? Entä jos niistä kasaisi juhannuskokon, kuinka kauan se palaisi?

Tänään töistä palatessani näin vain yhden auton ja yhden pyöräilijän. Koko Nurmijärvi nukahti ennen yhtä juhannuksen alkaessa kauppojen sulkeuduttua. Tuli tunne, että olisin ollut ihan yksin tässä maailmassa, kotona onneksi odottivat niin marsut kuin Ninjakin. Mutta silti. Mitä tapahtuisi, jos jonain päivänä oikeasti huomaisit olevasi yksin tässä maailmassa? Miltä silloin tuntuisi? Miten elämä voisi jatkua?

So don't go blaming me for your bad hair day

Mun viimeisimmästä tukanleikkuusta on jo aikaa. Ihan liian paljon, joskus keväällä. Siis viime vuonna, silloin kun olin vielä lukion ykkösellä. Puoltoista vuotta? Miten noi hiukset ei vieläkään ole solmussa?

Joka tapauksessa, varasin nyt sitten vihdoin ja viimein ajan kampaajalle. Ongelma on, että mulla ei ole aavistustakaan, mitä tolle tukalle tekisi. Ja tähän mä kaipaan teidän apuanne. Ihan kriteeritön en ole. Nää latvat ovat niin kuolleet, että ne on ainakin pakko saksaista pois. Silti haluaisin, että hiukset yltää ihan reilusti olkapäille. Isoimmat ongelmat on ehkä hiusten ohuus ja mun pyöreät kasvot. Kummastakaan en tykkää, mutta ne nyt vaan on asioita, joille en mahda mitään. Lisäksi on myös mun hiusten maantiehen sulautuva väritys, johon oon itse asiassa vähän kiintynyt. Pitkästä aikaa väri lähti jättämättä juurikasvua, joten nyt hiuksia ei tarvitsisi senkään vuoksi värjätä. Suora otsatukka vaan näyttää tosi tyhmältä tän värin kanssa. Uskokaa mua, ette tarvitse kuvaa todisteeksi. Tietty mä voin tehdä kotivärjäyksenkin, mutta odottaisin sitä kuitenkin ihan mieluusti tonne elokuuhun ja koulujen alkuun.

rakkaudesta webcamiin <3

Tollaiset ne nyt siis ovat, ihan vain harjattuina. Oon aivan äärettömän laiska laittamaan hiuksia yhtään millään tapaa, korkeintaan sutaisen aina mitenkuten poninhännälle. Että se huomioon ottaen. Mitä te näille tekisitte? Värjäisittekö, millainen leikkaus? Entä jos saisitte ihan täysin vapaat kädet?

Kiitos jo etukäteen avusta!♥ Kirjoittelen kuulumisistani varmaan ylihuomenna, huomenna mulla jatkuu marjatytön hommat! :--) Eipä mulla tässä muuta.

(C) Saara Sarvas

ps. Jos mä vaan jonain päivänä alkaisin tekemään noille hiuksille jotain, niin mua niin himottais puolet noista leikkauksista... What do you think?
pps. Viisi ajotuntia takana, ja oon käynyt jo pari kolme kertaa motariakin terrorisoimassa!

On sängyn päälle levitetty tilkkutäkki suuri

Plöpplöp. Taas mä oon isoillut viikon oikein urakalla, tällä kertaa Päiväkoulussa, ja viimeinen(köhän?) parvi on saateltu onnistuneesti maailmalle. Olin isosena siis vähän puolivahingossa, en ollut tehnyt isoshakemusta mutta pienen isosvalintamokan vuoksi päiväkoulusta puuttui  yksi isonen ja mä satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. En kyllä kadu yhtään, sen verran kiva viikko takana. Ihanat isoskamut, huiput työntekijät ja tosi mukavat pikkuiset. Eihän tuossa oikeastaan nyt ihmeemmin työtä ollut, isoset vetivät ohjelmaa puoli tuntia per päivä ja kotiin pääsi viimeistään neljältä. Retkelläkin käytiin Mustasaaressa. Tänään oli siis näiden konfirmaatio, ja ensi viikon mä vietänkin autokoulussa ja marjatyttönä. Juhannus, here I come!

"Katja on pärinöissä."
"Mistä me löydettäis tohon stop-nappula?"
"Pikkuoravien kuuraketti valmiina lähtöön!"
"IIIGOR!"
"Hassu juttu, sä et kyllä yhtään näytä eskimolta."
"Viuh!"
"Minulla on tässä nyt tällainen pallo." "Mikä pallo muka?"
"KATJA RAUHOITU!"
"Kyllä sun Visa ois pitänyt jo oppia et Katjasta ei löydy off- tai mute-nappulaa."
"Padampapaaaaaaaaaaa"

Ei kanttori käyttänytkään sitten trampoliinia ehtiäkseen ylös urkuparvelle vaikka niin olikin sanonut :(( Mutta tosiaan, mä olin vähän ylienerginen ihan näin kesäloman kunniaksi, ja pikkuoravia tuli laulettua pikkaisen useammin kuin kerran. Mut mun mielestä on paljon parempi olla vähän hyperaktiivinen kuin ihan lahna!

Mulla itse asiassa oli retkipäivältä paljonkin kuvia, jopa hyviä sellaisia. Mutta jostain ihmesyystä mun kamera on onnistunut hukkaamaan käytännössä ne kaikki. Mitä vaapukkamehua?

Ja sitten. Mun uusi pienokainen. Eiks ookin kaunis? RAKASTAN! ♥ Ihan vielä ei oo oikeastaan ajokunnossa, edessä on moottoriremppa ja perushuolto, mut eihän mulla oo korttiakaan vielä ainakaan pariin kuukauteen. Kyllä isi hoitaa.

Twinkle twinkle little star

Mä oon juuri nyt valtavan hyvällä tuulella.

Ensinnäkin mä selvisin perjantain ajotunnista. Ei jäänyt mummoja alle eikä ajo-open tarvinnut tarttua kertaakaan rattiin. Ja ajoin kahdeksaakymppiä. Kovat äänitehosteet musta kuulemma lähti, mutta ajoin kuitenkin.

Toiseksi mulla kävi aivan yli-ihana yllätysvieras pari päivää sitten. En ollut nähnyt Saijaa kuukausiin, ja viimeisin puhelukin oli vappuna. Nyt toi ihanuus soitti mulle kutakuinkin keskellä yötä ja ilmoitti olevansa meillä viidessä minuutissa. IHANAA. Olin vaan niin iloinen, etten oikeastaan osannut ees sanoa mitään. Kuinka tässä aina käy niin, että nähdään enää vain kesäisin vaikka käydäänkin lukiota samassa kunnassa?

Kolmanneksi olin eilen vahtimassa ehkä maailman suloisinta kohta-tokaluokkalaista. Sen mielestä oli hirmuisen hienoa, kun osasin laulaa englanniksi. Ja niinhän mä sit ajauduin laulamaan Tuiki. tuiki tähtöstä enkuksi useampaankin otteeseen, samoin Robinia. Leivottiin tosi muhkea mansikka-raparperipiirakka. Ja se keskustelu, joka me käytiin vähän ennen nukkumaanmenoa. Oikeesti. Kuinka suloista :)

Ja neljänneksi mä pääsin taas isostelemaan tosi kivalla isosporukalla. Kerrankin poikia on enemmän kuin tyttöjä, niin riparilaisissa kuin isosissakin. Tästä tulee oikeasti tosi kiva viikko. Ja tapettiremppakin saatiin päätökseen, joten kunhan saan työpöydän järjesteltyä uudestaan pääsen nauttimaan siivousvapaasta lomasta. Tosin sitten iskee esiin ylppärilukemiset. Mutta kyllä mä niistä selviän, ainahan mä selviän.

I got this feeling on the summer day when you were gone

Kesä. Ihana kesä. Rakastan. Sitä. Missä olit koko pitkän talven? Tää on nyt mun rakkaudentunnustukseni. Elämä ei olisi mitään ilman kesää. On mansikoita ja aurinkoa. Ja jäätelöä. Ehdottomasti jäätelöä. Eikä täydy herätä kouluun. Ja tällainenkin vilukissa voi mennä uimaan järviveteen. Lupaan, etten tänä kesänä valita helteestä, ainakaan niin kauan kun mulla on mahdollisuus vaan hypätä järveen uimaan.

Oon tän kesäloman alun viettänyt aika pitkälti kotona hölläilemässä feat pikkuveli Lassi. Luetaan, otetaan aurinkoa, hörpdörppäillään. Okei, oon nyt ollut aika paljon sidottuna mun huoneen tapettiremppaan. Huoneessa mahtuu taas pikkuhiljaa liikkumaan, selviydyin pahimmasta kaappiviidakosta. Kunhan tästä tapetoinnista ollaan selvitty niin aloitan ylppärilukemiset. Koska muuten en saa niihin ikinä luettua. Ylppäreihin en sentään ihan uskalla lähteä yhden aamun lukemisilla.

Terrorisoin tänään myös Klaukkalan liikennettä. Jep, mulla oli ajotunti. Ensimmäinen sellainen. Ja heti mut heitettiin liikenteen sekaan. Mua pelotti ihan älyttömästi istuessani siinä ratin takana. Aina, siis joka ikinen kerta (paitsi yhden kerran tässä muutama viikko sitten), kun olen nähnyt unta musta ajamassa autoa, oon ollut ihan hukassa eikä mulla oo ollut minkäänlaista kontrollia siihen autoon. Oon ehkä juuri ja juuri saanut ohjattua sitä,  mutta pysähtyminen onkin asia erikseen. Ei siis mikään ihmekään, että pelkäsin sen auton lähtevän koko ajan käsistä. Mutta mä selvisin siitä. Itse asiassa se meni jopa hyvin. Ainakaan ei löytynyt mummoja puskurista ajon jälkeen. Huomenna mun pitäisi onnistua ajamaan taajamasta toiseen. APUA!

Ensi viikolla mä meenkin taas töihin, isostelemaan ehkä viimeistä kertaa. Mitään en lupaa, koska niinhän tän talvenkin piti olla viimeinen. Paino sanalla piti. Ei auta, vaikken hakisikaan isoseksi, silti mä jotenkin ajaudun aina vain uudestaan ja uudestaan riparille. Kai se on mulle jokin kutsumusala. Juhannuksena marjamyynti jatkuu, ja sieltä mut voikin sitten bongata koko loppukesän. Ja se autokoulu. Ja ylppärit. En todellakaan tiedä, missä vaiheessa mä ehdin lomailla. Paitsi yksi viikonloppu mulla on tiedossa, jolloin heitän kaikki hommat nurkkaan ja suuntaan mökkeilemään kavereiden kanssa. Sitä ootan innolla.

Bitch please, I'm totally fabilous!

Uhupsista. Taas hurahti viikko. Jälleen kerran mulla on loistava (teko)syy tälle hitaalle kirjoitustahdille.

Ensinnäkin kokeet. Viimeiset sellaiset lukion kakkosella, viimeiset kokeet ennen syksyn ylppäreitä. IIIK. Mutta kaikista pääsin kunnialla läpi, siitäkin huolimatta, että lähdin joka ikiseen kokeeseen taktiikalla "luen sitten aamulla". Molemmat biologiat pyöreitä kymppejä, ope kehui erityisesti mun esseetä uhanalaisista eläimistä kolmoskurssin kokeessa. Olin jotenkin siis onnistunut lukemaan juuri oikeat asiat kokeeseen siinä mun pikalukemisteni aikana ja saanut opettajan uskomaan, että mä muka oikeasti osaisinkin jotakin. Ruotsi 9+, ylppäreissä olisin saanut eximian. Fysiikka vahva 9½, historia 9, molemmat nousivat todistukseen kympeiksi, matikka lähes kymppi. Ei valittamista. Ja liikasta mä sain ysin. Siis ysin. Ihan oikeasti. Mitä ihmettä? Mutta nyt siitä on vihdoinkin möngerretty läpi enemmän tai vähemmän kunnialla, pakollisesta liikunnasta nimittäin. Ensi vuonna onkin sitten enää kaksi pakollista kurssia ja kaiken maailman syventäviä kursseja.

Toinen tosi hyvä syy olla kirjoittamatta ovat kesätyöt. Mulla oli kesän ensimmäinen vuoro marjatyttönä perjantaina, toinen lauantaina. Enkä muista viime kesältä yhtäkään päivää, jolloin mulla olisi ollut noin kiire ja hoppu etten taukojakaan ehtinyt oikeastaan pitämään. Perjantaina olin yksin iltavuorossa, ja pääsin sen reilun seitsemän tunnin aikana pitämään taukoa ehkä sen viisi minuuttia ja istumaan korkeintaan vartiksi. Asiakkaita ei ollut mitenkään ihmeellisesti, sitä vain oli koko ajan menossa tyylillä "kun tämän homman saan tehtyä niin seuraavaksi teen tuon ja sitten tuon" ja hupsista, olikin jo ilta. Lauantaina mun menoni olikin jo vähän rauhallisempaa, mutta viimeiset pari tuntia olivat yhtä härdelliä, kun ainakin yritin parhaani mukaan opettaa työn iltavuorolaiselle ja yhdelle harjoitusvuorolaiselle asiakkaiden välissä ja niiden aikana. Töistä juoksinkin jo tuttujen ylioppilasjuhliin ja illalla kutakuinkin kaaduin sänkyyn.

Ja vielä kolmas syy. Mun huoneen tapettiremontti lähti vihdoin ja viimein kunnolla käyntiin, ja eilinen päivä käytettiin parin seinän tapetointiin ja kaappien siirtämiseen. Uudet tapetit ovat siis odotelleet kellarissa jo ainakin pari vuotta, vanhat sain revittyä tuota kaappiseinää lukuunottamatta toukokuun alussa. Tänään saadaankin  ehkä jo tapetoitua loppuun. Ja huominen meneekin sitten siivouksessa. Missä välissä mä oikein ajattelin lomailla?

Mutta tosiaan. KESÄLOMA. Rakkautta. Ja nyt mä olen virallisesti abiturientti. Tai ehken nyt niin virallisesti, kaipa mä olen papereilla abi vasta elokuussa. Mutta en mä enää kakkonenkaan ole, joten olen nyt sitten abi. Kuinka outoa. Mutta niin siistiä. Alkaa pelottaa, että lukio loppuu ennen kuin se ehti oikeastaan alkaakaan. Silti mä en malta odottaa tulevaa vuotta, ylppäreistä huolimatta, sen verran siistiä on päästä suunnittelemaan kaikkia abivuoden tapahtumia.

Tää aika oikeasti menee aivan hirmuista tahtia. Lauri on syksyllä jo koululainen ja Lassi yläkoululainen. Ei siitä pitkää aikaa oo kun nekin oli vielä pieniä.

Mä en oikeasti keksi mitään kirjoitettavaa. Mutta ehkä se ei edes haittaa. Ehkä tossakin oli jo tekstiä enemmän kuin tarpeeksi.

ps. talviturkki heitetty!