Leipomusten jämäpalat, sohva ja uusi ihana kaveli. Kotona teetä ja ihana auringonlasku. Mikäs sen parempaa?
Tähän uuteen jaksoon oon alkanut pikkuhiljaa sopeutua. Liikkakin on menetellyt. Hannamari herpderppailee mun seuranani lähes jokaisella tunnilla, ja siellä missä ei oo Hannamaria on aina Julia tai Nella. En siis ole yksin :) Vähän vaikeeta vaan kun on niin erilaiset kurssit kuin suurimmalla osalla kamuista, tuntuu siltä et Samulia, Annaa ja Adaakaan en oo nähny aikoihin kunnolla. Vaikka S ja Ada onkin mun liikkaryhmäs. Silti. Mut kyllä tää täst, tällaista se on aina jaksojen aluksi. Kohta tääkin tasaantuu ja välkillä alkaa nähdä muitakin kuin omia kurssilaisia.
Mulla kävi vähän hassusti, sain töitä kesäkuun alkuun. Vaikka mä oon
sanonut jo monta kertaa et en enää mee isoseksi kun riparilaiset alkaa
käydä niin paljon nuoremmiksi. Tää tapahtui vähän vahingossa, en ollut
edes tehnyt isoshakemusta. Satuin vaan näkemään erään
nuorisotyönohjaajan ollessani auttelemassa uusien IKOssa, ja se kysyi
onko mulla hommia alkukesälle. Ja seuraavaksi hokasinkin, että olin
menossa parin tunnin sisään riparitapaamiseen. Hupsista. No mutta en
valita! Mua oltais kysytty jopa yövalvojaksi jos vaan oisin
täysi-ikäistynyt viimeistään heinäkuussa. Ei haittaa, en ois kuitenkaan
päässyt marjanmyymisiltä. Tänään olin sit kirkolla seikkailemassa tosi
isosti, ja oli hauskaa! Suunniteltiin unelmien ripari, ja tehtiin
sellainen tosi iso interrail-ripari aaltopahvista. Joka muuten oli kaks
kertaa niin pitkä kuin muut. Älkää enää ikinä päästäkö mua laulamaan
näiden eräiden kanssa. Ei siitä mitään tullut kun koko ajan piti purra
huulta ettei nauraisi.
Huomasin tossa yks päivä, että mähän itseasiassa muistan melkeen kaiken
viime vuodelta mansikanmyyntihommista. En siis siitä, mitä siellä
tapahtui, vaan ne ihan fakta-asiat. Osaisin luetella lunkilta ainakin
kymmenen mansikkalajiketta, miltä ne maistuvat ja millaisiin
käyttötarkoituksiin sopivat. Korona ja flair (mun lempparit!), polka,
sonata, sol prinse, frida, hella, honeye, florence, rumba, salsa...
Vadelmalajikkeistakin muistan jotain. Ja sen, et puolalaiset
pensasmustikat on parhaita. Mä haluun takaisin töihin, en halua odottaa
kesäkuuta!
Illanviettoa Nellan, meidän uuden Turun vahvistuksen
kanssa. Kuin siistiä! Mutta miksi oi miksi Kinuskikissan kuvissa ne
leivokset näytti ihan erilaisilta? Ainakin saatiin nauraa aina, kun
leipomistaidot alkoivat epäilyttämään, ja jämäpalat syötiin ajan kanssa
jutellen. Jossain vaiheessa mä vaan hokasin et viis tuntia oli mennyt
ihan tosta noin vaan. Löysin muuten mun suuret rakkaudet:
muumipatakintaat ♥
Meil on muuten nykyisin järvimaisemat takapihalta. Ettekö usko?
Mä selvisin koeviikosta. Ihan kiitettävästi jopa. Vain bilsan numero
tippui, ja sekin ihan ymmärrettävää kun oli kuitenkin lukion vaikein
bilsankurssi.
Tässä on tapahtunut vähän kaikenlaista.
Illanistujaiset, leffa ja Korkeasaari. Uusi tyttö meidän ryhmään. Mä
aloin heti leikkiä suojelusenkeliä, ihan mun tapaistani. Jalat kipeenä,
koska mun elämäni viimeinen liikankurssi alkoi. Robinin konsertti.
Kyllä, luitte oikein. SE Robin.
Eilen olin tosiaankin
koulunpenkillä istumisen sijaan Korkeasaaressa herpderppailemassa Tinun
kanssa vuotuisessa koululaiskonferenssissa. Nähtiin vaikka mimmoista
otusta, kissaeläimistä ei kyllä näkynyt merkkiäkään. Kuunneltiin
Itämeren öljyvahinkotorjunnasta ja öljyyntyneiden lintujen
puhdistuksesta, väsäsin rautalangasta ja silkkipaperista sellaisen
superhienon (NOT) linnun. Ei siellä nyt oikeastaan paljoa mitään tehty.
Sellainen kiva sluibailupäivä koulun keskelle. Kävin sitten katsomassa
samalla kerralla The Hostin, ja oli kyllä ihan erilainen kuin mitä mä
olin odottanut. Ihan hyvä silti. Velna sanoi mulle etukäteen, että sen
oli tehnyt leffassa mieli sanoa et lopettakaa jo se pussailu. Olin vähän
dafuq mut nyt kyllä tajuan et mitä se sillä tarkoitti. Eihän ne
pystynyt pitää näppejä irti toisistaan viittä minuuttia pitempään.
Viikko
sit olin siellä Robinin Nurmijärven konsertissa mun pikkuveljen kanssa.
Älkääkä naurako, koska siel oli oikeesti hauskaa. Oltiin melkein
eturivissä, mutta Lare ei tietty nähnyt mitään niiden ekojen rivien
10-15v tyttöjen ohi joten se oli koko sen tunnin mun reppuselässä. Oon
ihan varma et mun kädet venyi vähintään kymmenen senttiä. Ainakin
seuraavana päivänä kädet tuntui siltä.
Maailman ihanin tunne. Vieläkin parempi kuin se, että kokeet on
takana mutta uusi jakso ei ole vielä alkanut. Se, kun kävelet illalla
hämärässä tienreunaa, eikä missään ole ketään. Ei autoja, ei ihmisiä, ei
ketään. Kuuluu vain musiikki korvanapeista, omien askelten rahina ja
taustalta kosken kuohunta. Kuiva asfaltti ja lumen alta paljastuva
ruskea ruoho. Ainakaan mä en tiedä mitään parempaa. Silloin tekisi vaan
mieli nauraa ääneen. Ainoa asia, mikä olis parantanut sitä is ollu
tähdet. Mutta kyllä ne vielä ehtivät.
Tarkemmin sanoen:
• kerro itsestäsi 11 asiaa.
• vastaa haastajan antamiin kysymyksiin
• haasta 11vähintään pari henkilöä, keksi heille kysymykset ja kerro haasteesta. (käsky: tee vaikka olisit aikasemmin jo tehnyt)
Jotenkin hassua, että mua haastetaan tällaisiin, mutta en valita yhtään! Kahdesta haasteesta valitsin sitten toisen ihan vaan fiiliksen mukaan, tää haaste tuntui enemmän multa. Mutta juu enivei, kiitokset tästä Irikselle! :3
1. Rakastan yli kaiken sellaisia tosi kirkkaita talvisia tähtiöitä. Varsinkin jos sataa tähtiä. Joka tapauksessa mä saatan talvisin vaan makoilla hangessa ja katsella tähtiä ja nauraa ääneen ihan vaan koska se tuntuu niin hyvältä.
2. Oon varmaan maailman epätyylitietoisin ihminen. Mulla ei oo tyyliä ollenkaan, vaan heitän päälle ihan mitä käteen ensimmäisenä sattuu.
3. Eilen oli hyvä päivä. Koska mun ihanat kaverit ja niiden kanssa käydyt supersyvälliset keskustelut.
4. Tää voi ehkä olla vähän noloa, mutta oon ihan tosissani alkanut tykätä Robinista. Aluksi se oli vain sellaista läppää, mutta eilen löysin itseni Robinin keikalta laulamasta joka ikisen kappaleen mukana.
5. Euroviisut on mulle jotain tosi tärkeetä. Mä muistan edelleenkin sen, kun katsoin niitä ekaa kertaa seitsemän vuotta sitten. Olin katsonut aikaisemmin vain Suomen karsintoja, mutta Lordin päästyä finaaliin mä ja äiti päätettiin katsoa se. Äiti nukahti sohvalle, kun taas mä tapitin ruutua silmät pyöreinä ihan äänestyksen loppuun saakka. Se oli varmaan maailman ihmeellisin hetki. Jäin koukkuun.
6. Mun elämänmottoni on, että jos johonkin ryhtyy, niin se myös sitten tehdään kunnolla.
7. Viimeiset pari vuotta oon vaan odottanut lukion päättymistä ja omilleen lähtöä. Nyt mä toivoisin ajan kuluvan vähän hitaammin. Mä en halua et lukion loppumiseen on käytännössä enää alle vuosi. Ei se opiskelu vaan ne ihmiset. Vaikka me kuinka lupailtais et pidetään yhteyttä, niin kaikkien kanssa se ei vaan yksinkertaisesti aina pidä.
8. Mua ahdistaa ihan älyttömästi olla jonkun kanssa kahdestaan tuntikaupalla. Yks yö menee, kaks ei. Ainoot poikkeukset on mun pikkuveljet. Ne on hirveen rakkaita.
9. Sain kesätöitä! Mut löytää taas tänä kesänä mansikoita myymästä.
10. Mä oon ihan tosissani saamaton ihminen. En saanut tänä viikonloppuna tehtyä mitään, mitä olin aikonut tehdä. Tai ainakaan mitään, mitä mun ihan oikeesti ois pitänyt tehdä.
11. Oon tosi epävarma ihminen.
1. onko tapana sortua paineen alla? yritättekö jotenkin ns elvyttää itseänne jos näin?
Mä en oikeastaan sorru paineen alla, mutta en mä parhaimmillanikaan silloin oo. Tai oikeestaan sillä ei oo kauheesti väliä. Kyllä mä saan hommani hoidettua ja näin, mutta parhaiten se onnistuu silloin, kun siihen on fiilistä, ja paineen alla sitä ei oo. Jos joskus iskee oikein tosi hirmuinen paine ja paniikki niin silloin ei mun kohdallani auta muu kuin napit korviin, musa soimaan ja yrittää vaan hengittää rauhassa.
2. mitkä asiat tekevät elämästä elämisen arvoisen? Ystävät on yksi ihan ykkösistä. Ja sit sellainen klisee, että on jotain mielekästä tekemistä. On se joku oma juttu, ihmisiä ympärillä ja tunteita elämässä. Ei välttämättä tarvitse olla ees rakkautta tai mitään sellaista. Kunhan ei ihan lahna ole. Sellaisten hengistyskoneihin kytkettyjen aivokuolleiden vihannesvanhusten elämä ei mun mielestä oo elämisen arvoista. Muuten kaikki elämä on arvokasta.
3. mitä kolmea asiaa rakastatte tän hetkisessä elämässänne? Mun ihania lukiokamujani ja muutenkin kaikkea, mitä lukio on mulle tuonut, sitä, että reilu vuoden kuluttua pääsee lentämään pesästä ja toisaalta sitä, että vielä siihen asti mulla on lupa olla lapsi. 4. millaisia ominaisuuksia et ihmisissä siedä? perustele.
Itsesäälissä rypeminen saa mut yllättävän usein raivon partaalle. En oikein tiedä miksi, koska mäkin harrastan sitä aina joskus. Kai sitä vaan haluais ihmisten huomaavan ne hyvät asiat ja pääsevän yli niistä menneistä mokista. Pessimismi samasta syystä. Ja sitten se, ettei oo avoin uusille ajatuksille ja asioille, koska ihmiset menettävät ihan hirveästi sillä, etteivät suostu vaikkapa tutustumaan homoon ihan vain siksi että se on homo. Mulla on jokin ongelma Timo Soinia kohtaan, ja siksi persumyönteisyydestä mun on kanssa vähän vaikea päästä yli. Niin ja sit se, et kättelee veltosti kuin kuollut lahna. Phyi. Sitten on parempi olla kättelemättä ollenkaan.
5. onko teillä jotain asiaa, jonka tekemisestä nautitte ja joka piristää
teitä vihasena, masentuneena, lähes aina ja missä tahansa?
Mä kirjoitan. Usein. Ihan mitä tahansa. Yleensä pikkuisia lappusia, mutta joskus vähän pidempiäkin tekstejä. Aikaisemmin mä kirjoitin runojakin. Kirjoittamisella mä saan yleensä purettua kaikki pahat fiilikset ulos tuolta sisältä. Sitten mä kanssa luen. Uppoutumalla kirjaan mä pääsen johonkin ihan toiseen maailmaan, kauas omasta elämästä. Jos ei kirjaa tai kirjoitusvälineitä oo saatavilla mä kuuntelen musiikkia.
6. millaisena, missä ja miten näette itsenne 5 vuoden päästä? 22-vuotiaana (paitsi että mä oon vakaasti päättänyt lopettaa ikääntymisen kun täytän 21) mä voisin kuvitella olevani aika samanlainen kuin nytkin. En oikeestaan yhtään tykkää miettiä mun tulevaisuutta kovin pitkälle, ens syksykin tuntuu viel hirveen kaukaiselta. Mutta joo. Mä opiskelen. Lääketiedettä Tampereella jos hyvin käy. Asun yksin tai kaverin kanssa valkoseinäisessä asunnossa. Lapsista ja miehestä ei oo tietoakaan ja ehk ihan hyvä vaan niin. Tai ehkä musta tulee sellainen Simpsonien Catlady. Joku työpaikkakin mulla pitäis olla, koska en varmanakaan saa elettyä pelkällä opintotuella. 7. kertokaa lapsuudestanne. mitä ette koskaan unohda? Mun lapsuus oli aika jännää aikaa. Oikeestaan mä en muista kauheasti asioita siitä ajasta kun olin alle kouluikäinen, muutamia välähdyksiä vaan. Auton ikkunasta nähty tulipalo 3-vuotiaana. Se, kun heräsin kesken leikkauksen. Päiväkodin leikkimökin ikkunaluukusta huudettu "aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle!" ja Samulin läksiäiskakku, jossa oli vihreää marsipaania. Enemmän mä tiedän asioita, joita muut on mulle kertoneet. Ennen kuin aloitin päiväkodin mun täti hoiti mua päivisin ja teki musta tosi eläinrakkaan. Päiväkodissa mulla oli sitten kaksi parasta kaveria ja sit oli tää Samuli, jonka kanssa menin kihloihin mun 3v-synttäreillä. Mua kutsuttiin Petruskaks. Eskarissa sit olin lähinnä yhden Ronnyn kanssa, ja kun ala-aste sit alkoi, mä sairastuin tosi pahasti ja musta tuli tosi sulkeutunut. Uimisesta tykkäsin hirveesti. Silloin päiväkodissa meillä oli joku aivan superkiva lautapeli. Haluisin vaan tietää mikä sen nimi oli. 8. onko teilla tapana hullaantua johonkin ja unohtaa se nopeasti vai innostua vähitellen ja olla kiinnostunut pidempään?
Riippuu ihan tilanteesta, mut yleensä mä hullaannun silleen pam ja oon kiinnostunut oikeasti aika pitkään. Tietty tulee joskus niitä hetken päähänpistoja ja joskus katselen vähän pitempään sivusta ennen kuin oikeesti kiinnostun.
9. millä kolmella verbillä, substantiivilla ja adjektiivilla kuvailisitte itseänne? Innostua, lukea, elää, kanaemo, lukiolainen, nurmijärveläinen, sotkuinen, ailahtelevainen, haaveilija. 10. pahoja pelkoja? Mä oon ihan hirvee pelkuri. Pahimpia on hissit, pimeä ja sameat vedet. Tai pimeä ei suoranaisesti vaan se, että asiat näyttää pimeessä niin erilaisilta. Kaapin ovet ei saa olla raollaan kun valot sammuu. Pelkään putoamista ja vieraille ihmisille juttelemista. Sitä, että mun läheisille tapahtuu jotain pahaa. Kuolemaa. Hammaslääkäriä. Jos pää menee alaspäin. Benji-hyppyä en ikinä uskaltais tehdä. Sitä et teen jotain väärin ja jään yksin.
11. oma kysymys? kysymys, jota kysytte itseltänne usein?
Ömömöm. Mitä ihmettä mä oikein luulen taas vaihteeksi tekeväni? Vastauksesta ei harmainta aavistustakaan. Ja sit mä aina mietin, et jos mä joskus tapaisin jonkun jonka kanssa oikeesti voisin kuvitella viettäväni loppuelämäni, oisinko mä valmis muuttamaan mun suunnitelmia Tampereesta sen vuoksi. Tähänkään en oo vielä saanut vastausta.
Kysymykset haastetuille:
1.Mitkä kolme asiaa ottaisitte mukaanne autiolle saarelle?
2. Mikä tekee ihmisestä tutustumisen arvoisen?
3. Parhaat kirja, jonka olette koskaan lukeneet? Miksi?
4. Mistä asiasta ette olisi koskaan valmis luopumaan?
5. Kertokaa tähänastisen elämänne hienoimmasta hetkestä.
6. Jos joutuisitte valitsemaan vain yhden aistin loppuelämäksenne, mikä se olisi?
7. Kertokaa tärkeimmästä esineestänne.
8. Millainen olisi teidän täydellinen päivänne?
9. Jokin kappale, joka kuvaa juuri teitä ja vähän perusteluja.
10. Mikä on oudoin tapanne?
11. Mikä asia tekee teistä ainutlaatuisia?
Mua ei nyt vaan oo huvittanut ihmeemmin kirjoittaa. Mulle on viimeisen reilu viikon aikana tapahtunut vaan niin paljon kaikkkee sellaista, mistä en oo valmis täällä kertomaan. Oon itekin vielä hirveen sekaisin kaikesta. Ei mitään huolta, nää ei oo mitään pahoja juttuja. Mä vaan jotenkin ajattelen ne vielä toistaiseksi aika henkilökohtaisiksi jutuiksi kun en itsekään oikeen tiedä mitä haluan. Katotaan nyt pari viikkoa et miten asiat etenee ja saanko mitään järkeä tonne pääkopassa sijaitsevan kaaoksen keskelle.
Koeviikko alkoi ja mä en vaan yksinkertaisesti oo jaksanut panostaa. Torstaina oli bilsan koe, siihen sentään vilaisin vihkon lisäksi kirjasta tiivistelmät. Ihan kohtuuhyvin se taisi siitä huolimatta mennä. Eilen oli enkun koe ja tänään ussan. Molemmista jäi hyvä fiilis, vaikka ussassa vilkaistuani niitä tehtäviä ekan kerran ajattelin olevani ihan pulassa. Kyllä mä vaan silti sain aika kivastikin juttua paperille. Huomenna matikka ja ylihuomenna kemia, maanantaina vielä äikkä. Hyvin ne menee. Nyt kun vielä saisin tehtyä pari matikantehtävää niin saisin kokeeseen ne kuusi pistettä ja kaikki asiat käytyä läpi. Hyvinhän tässä vielä ehtii, kokeeseen vielä kuiteskin melkeen 11 tuntia.
Viikonloppuna olin hoitamassa taas vaihteeksi koiria. Tällä kertaa en ollut ihan yksin vaan sain aina välillä sinne jopa seuraakin. Ja ainahan mulla oli Disney Channel, jonka ohjelmat kyllä loppui rikollisen aikaisin. Pääsin taas vähän fiilistelemään Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa -leffaa.
Meillä alkaa pikkuhiljaa tanssin kevätnäytökset valmistua. Street on ilmeisesti aika loppusuoralla, locking taidettiin saada eilen kanssa melko valmiiksi. Tiettyhän niissä on hiottavaa, mutta ainakin se koreografia on olemassa. Onhan tässä vielä aikaa, näytökset sitten toukokuun puolivälissä.
Menin tänään Annalle extempore vältelläkseni matikkaa. Katsottiin Viisi legendaa, ja se oli oikeesti ihan mahtava animaatio! Suomennokset ja pääsiäispupu naurattivat. Öö. Mut juu, kivaa oli, ja oli hirveen kivaa taas hengata ton rakkaan tyttelin kanssa ihan kaksistaan pitkästä aikaa!
Aurinko. Se, että
kevät taitaa vihdoinkin todella tulla. Risteilymuistot. Niin omat kuin
muidenkin kertomat. Pluasteet. Se, että joskus vaan tuntuu siltä, että
kaikki vaan jotenkin loksahtaa paikoilleen. Ihanan kaunis päivä. Se,
että muut hymyilee mulle takaisin. Se, ettei tunnu yhtään yksinäiseltä,
ja oikeasti on sellainen tunne, että joku jossakin tykkää viettää aikaa
mun kanssa. Sotkuinen huone. Ninja, jonka mielestä ulkona on edelleenkin
liian kylmä. Se, ettei nopeaa pihalla piipahtamista varten tarvinnut
pukea takkia. Taskusta löytynyt Tukholman kartta. Tekstiviestit.
Mustavalkoinen suihkulähde kalenterissa. Pääsiäiskarkit. Yhä
kaapinovessa roikkuva vanhojentanssimekko. Töiden saaminen pääsiäiseksi.
Jääpuikot ja niistä putoilevat vesipisarat. Elämä on vähän kuin taikaa.
Ulkomaankaipuu. Radiosta soiva hyvä biisi. Lamppu on palanut, mutta
mulla nyt vain on niin hyvä fiilis, etten välitä. Se, ettei oikein
tiedä, miten päin olisi eikä saa mitään ihmeempää aikaan. Tekisi mieli
halata jokaista vastaantulijaa. Miten ihmiselle, varsinkaan mulle, voi
tapahtua mitään tällaista? Kesäkaipuu. Kyllä se sieltä tulee. Mun
seinäni kootut viisaudet vuosien varrelta. When you smile, the whole
world smiles for you. Kaksi karkkia lasketaan kai yhdeksi, jos ne ovat
oikein tiukasti toisissaan kiinni.
Bussimatka Helsinkiin, laukkutarkastus, hytit kakkoskannella, jossa
aivan jumalaton meteli. Muumidisko, YMCA, nallekarkit, ihanat kaverit.
Tanssikutsu. Buffet-illallinen, jonka jälkeen vatsa oli niin täynnä
ettei vieläkään tee yhtään mieli syödä niin mitään. Tukholma, mun ja
Velnan suunnistus. Ursäkta, men kan du berätta var Burger King ligger?
Metrolippuja tarvitsi kaksi yhteen suuntaan. Siljan terminaalin
hakemalla hakeminen, kun tultiin metrosta vääristä ovista ulos. Pitkät
päikkärit, ylimakea lasten mansikkadrinkki. Hehkutikut. Karaokea
Martsari vs Kouvola. Täysin turhaan mukaan raahattu kamera.
Mä
oon ihan sekaisin. En yhtään tiedä, miten päin olisin, mitä
ajattelisin. Risteily on nyt takana ja pää on pelkkää myllerrystä,
täynnä ihan kaikkea. Mistään ei ymmärrä mitään. Just nyt mun pitäis vaan
saada selviteltyä mun ajatuksia, koska haluaisin ihan tosi saada
selvyyttä pariin asiaan.
Mulla oli tosi hauskaa. Tai
mitä nyt voisitte kuvitella vesiselvällä olevan hauskaa iloisessa
hiprakassa olevien keskellä. Mutta tosiaan toi risteily oli vähän
hämmentävää. Mä en oo tottunut siihen, että kukaan tietää must mitään.
Mä oon aina se, joka seuraa muita sivusta, tietää ehkä vähän enemmän
kuin tarvis mutta johon kukaan ei kiinnitä ihmeemmin huomiota. Nyt
yhtäkkiä kaikki katsoi kun menin ohi, suurin osa vähän virnuilikin ellei
samantien tullut juttelemaan tai huikannut jotain. En mä oo tottunut
sellaiseen.
Joka tapauksessa mulla oli tosi kivaa, ja kaikki taisi selvitä hengissä takaisin Suomeen.
Kipeilen taas vaihteeksi kotona, lähdin kesken päivän koulusta. Tuskin palaan vielä huomenna kouluun, joten mulla tais alkaa nyt aikainen viikonloppu. Lauantaina tosin yritän päästä eräille synttäreille.
En mä oikein tiedä millainen fiilis mulla on. Pääsin lauantaina itkemisen makuun (muiden huolehtiminen ei paljoa asiaa auttanut) ja nyt siitä ei oikein meinaa tulla loppua. Masentaa. Mut tää menee ohi. Aina se on tähänkin mennessä mennyt. Muutama ihminen on ollu mulle nyt aivan superihania. Ehkä nämä henkilöt tietävät sen itsekin, ainakin mun mielestä oon kertonut sen niille.
Ei oikein tiedä mitä kirjoittaisi. Jään koko ajan aina vaan enemmän jälkeen melkein kaikissa aineissa, tällä viikolla en oo yhdelläkään äikäntunnilla. Ussantunneistakin kaksi jää väliin ja ensi viikolla vielä yksi lisää koska Wanhojen risteily. Matikassa oon tehnyt sentään melkein puolet tehtävistä, että ehkä tää mun tilanne ei oo ihan toivoton. Olin siis tiistaina vain yhdellä oppitunnilla (ja sekin oli kuvista), koska kuviksenmaikka rekrytoi mut esittelemään meidän koulua etiopialaisvieraille toisella tunnilla ja ruokailun jälkeen lähdin Meilahden kampuspäiville. Siel oli oikeesti ihan älyttömän mielenkiintoista! Oli tapahtumatoria, jolla pääsi esimerkiksi ompelemaan tikin ja tunnistamaan alkoholeja ja muutenkin tutustumaan eri lääketieteellisille aloille, pari luentoa geenitutkimuksesta ja energiajuomasta ja kierros patologisella osastolla. Nyt mä olen sitten virallisesti käynyt ruumiinavaushuoneella.
Plöö tää menee ihan vaan älyttömäksi höpinäksi. Parasta lopettaa tähän. Huomenna ehkä jotain tosi syvällistä ja hienoa tylsyyden tuotosta, yrittäkää kestää.
Viimeiset pari päivää maailma on ollut jotenkin tosi kaunis.
andthatswhoiam.tumblr.com
Vesi oli raidoittanut bussin ikkunasta metsän. Sininen taivas ja
aurinko. Aamurusko, jota katselin Johannan kanssa tänään aamulla
ikkunasta äitiä odotellessa. Kaupassa vastaan tullut pieni poika, joka
hymyili kuin sata aurinkoa. Eilen tulin kotiin vasta juuri ennen
yhdeksää, ja taivas oli ihan kirkas ja pilvetön ja täynnä tähtiä. Mä
rakastan tähtiä. Ne on aina kauniita.
Isot, pehmeät
lumihiutaleet. Ihan kuin pumpulia. Tosin tää lumentulo voisi jo loppua
ja kevät saapua. Leskenlehti ojanpenkassa olisi jotain tosi kaunista.
Kai
se on tää vuodenaika. Ei sillä ole väliä, onko lunta ja pakkasta, vaan
sillä, että kalenteri sanoo nyt olevan maaliskuu. Eli kevät. Eli talvi
on takana. Ja pahin stressikin nyt kun äidinkielen keskiaikatunti on
pidetty. Ajattelin ryhtyä oikein superaktiiviseksi bilsanopiskelijaksi
ja ilmoittauduin kahdelle vapaaehtoiselle retkelle. Ensi viikolla käyn
Meilahdessa lääkikseen tutustumassa Julian kanssa ja kuukauden päästä
Korkeasaaressa kuuntelemassa Itämeren ongelmista Tinun kanssa.
Materialismionni
jatkuu. Eilen kävin Mannissa Annan, Moiskan ja Vallun kanssa ja löysin
mulle mustat farkut (kenenkään ei tarvitse taas vähään aikaan kuunnella
mun "mä haluun mustat farkut"-juttuja) ja tänään kävin yksin samassa
paikassa ja hankin tosi kivan T-paidan ja vyön. Eli en mitään ihmeempää,
mutta se oli silti ihanaa päästä taas vähän kaupoille. En mä turhan
usein shoppaile enkä silloinkaan mitenkään ylenmäärin.
Tein
soittolistan lauantaille. Mulla on taas parille viikolle viikonlopuiks
ohjelmaa, huomenna meen Julialle ja viikon päästä erään
supertyypin täysi-ikäistymisbaardeihin.
Mulla ei oo elefanttitauteilu vieläkään hellittänyt, vaikka muuten olo onkin jo paljon parempi. Viikko on mennyt ihan siivillä nuhasta ja siitä, etten oo ehtinyt/jaksanut käydä kuntosalilla, huolimatta. En yhtään tiedä mitä oon tehnyt, mutta kiire on silti ollut.
Viikonloppu meni aika lailla rauhallisissa merkeissä kotoillen.
Perjantaina olo oli ihan outo kun koulu loppui jo puoli kolmelta.
Milloinkohan viimeksi oon ollut perjantaina aikaisin kotona?
Vähintäänkin oon ehtinyt käydä kotona vaan kääntymässä. Mutta nyt sai
ihan vaan löhöillä ja lukea hyvää kirjaa. Lauantaina käytiin äidin
kanssa Jumbossa katselemassa mulle ensi talveksi kenkiä ja tummia
farkkuja. Farkkuja ei löytynyt eikä aluksi kenkiäkään, mutta
Intersportissa silmiin osuivat heti nää mun uusimman materialismionneni
kohteet. Oikeesti, kuin söpöt kengät voi olla?
hellyhansen.com
Sunnuntaina oli sitten mun pienten possusteni ja muiden talvilomariparilaisten konfirmaatio. Taisi olla mun viimeinen leirini isosena. Nyt on viimeisetkin pienet lentäneet maailmalle. Oli nyt siitä hassu ryhmä ettei tullut yhtäkään kutsua juhliin laulamaan, mutta ehkä aikainen kotiinpääsy ei ollut yhtään pahitteeksi.
Pääsin nyt sitten parin viikon tauon jälkeen lopultakin tanssiin, ja meillä alkoi nyt tosissaan kevätnäytösharjoittelut. Näytöksen teemana on joku Minusta tulee isona tms., ja mä pelkäsin etukäteen et kaikil on vaan jotain tylsii ammattei eikä mitään vaihtelevuutta. No eipä mitä: meistä tuli streetissä lätkävaimoja ja lockingissa vähän perinteisemmin lentoemäntiä. Eka kerta pitkiin aikoihin kun tanssitaan kevätnäytös johonkin oikeesti suosittuun musiikkiin, mä siis lätkävaimoilen toukokuussa Macklemoren Thrift Shopin tahtiin.
Rakastuin. Tähän biisiin. En tiedä miks. Se vaan on niin mua. Glee-versio on kanssa hyvä, siinä vaan on vähän eri fiilis. Silti. Rakkaus. Odotan lauantaita.