Kaikki korttini pelasin, salaisuuteni suurimmat paljastin

Melkein kuukausi on jo kulunut lakkiaisista, mutta ei sitä ajankulua ole huomannutkaan. Mun päiväni ovat menneet aika pitkälti töissä, töissä ja töissä. Pääsykokeesta selvisin enemmän tai vähemmän kunnialla, ja nyt jännitän tuloksia vielä reilun viikon verran. Työpaikka on pysynyt samana kuin muutamana aikaisempanakin vuonna, mutta työnkuvaan on tullut muutos: viimeiset pari viikkoa olen torimyynnin sijaan istunut kuskinpukilla ja ajanut mansikoita tilalta myyntipaikoille ja toisinpäin, herännyt tuskastuttavan aikaisin, mutta huomannut työpäivänkin kuluvan paljon nopeammin. Löysin suosikkiautoni heti oman pikku Nissanin jälkeen, ja se on tilan uusi (lue: "vähän" käytetty) Citroën Jumper, joka toimii kuin ihmisen ajatus ♡ (toisin kuin pieni Mazdan paku, jota banaaniautoksikin on haukuttu ja jolla jouduin tänään kauhukseni ajamaan...)

Kolme vuotta sitten mä istuin kutakuinkin sydänkohtauksen partaalla bussissa. Yritin keskittyä hengittämiseen ja siihen, etten paina bussin nappia liian aikaisin, mutten toisaalta mene pysäkin ohikaan. Pelkäsin, ja itse asiassa vähän odotinkin jääväni yksin. "Kuitenkin niillä on kaikilla siellä jo kaverit ennestään..." Mutta mä pelkäsin ihan turhaan. Koska nää kolme vuotta ovat olleet mun elämäni parasta aikaa, ja mä haluan kiittää siitä kaikkia niitä mahtavia ihmisiä, jotka tekivät mun lukioajastani niin ihanaa. Jos olet Martsarilainen (ei ole väliä, oletko niitä, joiden kanssa juttelen päivittäin vai se takapulpetin hiljainen ja/tai vähän väliä torkahteleva opiskelija) ja luet tätä, niin tämä on tarkoitettu juuri sinulle: Kiitos kaikesta! ♡

Lukion aikana olen...
... tutustunut uusiin ihmisiin
... voittanut pelkoni ja osallistunut dt-kurssille
... tanssinut palomiehen asussa koko koulun edessä
... saanut ystäviä, joiden kanssa nauraa, itkeä, tai vaikka suorittaa vaativa kirurginen toimenpide puhelimelle kesken matematiikantunnin
... onnistunut enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä pakoiluoperaatiossa
... näytellyt koulun näytelmäproggiksessa arvaamatta, mitä kaikkea tulisinkaan vielä niiden ihmisten kanssa kokemaan
... oppinut, että parasta kertaamista on, kun Tinu ennen koetta sanoo: "Kerro mulle jotain oleellista!"
... tehnyt varmaan hienoimman taideteokseni ikinä
... osallistunut niin moneen leffailtaan ja muuhun illanviettoon, etten muista puoliakaan
... laulanut aivan liian monta disney-laulua, mutta vielä pystyy!
... huomannut, että vaikka me ysivitoset ollaankin ehkä maailman epäaktiivisin sukupolvi (mitä tulee ainakin politiikkaan, opkh-toimintaan, penkkarijärjestelyihin ja ylipäänsä kaikkeen kouluun liittyvään) niin me osataan pukeutua niin monnareihin kuin penkkareihinkin, ja että me huudetaan kovimmin ABITURIENTTI, ABITURIENTTI!
... tullut ulos kuorestani ja lakannut olemasta "se etupulpetissa istuva hiljainen hikari jonka kanssa puhuminen olisi vain ja ainoastaan noloa" (tähän väliin mainittakoon, että etupulpetti oli taktinen veto: siinä on helpointa piilotella kännykkää)
... tehnyt vaikka ja mitä noloa
... saanut pidettyä todistuksen kutakuinkin ennallaan yläasteesta, aivan yhtä vähällä työllä
... elänyt aivan eri levelillä kuin aiemmin