Teretulemast Tallinkille!

Ensimmäinen loma täysikäisenä. Mitä teen? No suuntaan tietysti etelänaapuriin!

Jotenkin onnistuttiin Iriksen ja Erkan kanssa selviämään Vantaalta Tallinnan satamaan, jossa meitä oli jo muutama kaveri odottamassa. Ne taksikuskit oli tosi pelottavia, mutta busseilla ei varmaan oltaisi löydetty lähellekään määränpäätä. Suhailivat vähän miten sattuu siellä bussien väleissä ja muutaman kerran piti nipistää silmät kiinni oikein tosi tiukkaan kun taksikuski päätti ottaa omia oikeuksia mitä tulee turvaväleihin ja ajoväyliin.

Rocca al Mare on yksi Tallinnan isoimpia ostoskeskuksia, josta me löydettiin opiskelijabudjettiin sopiva ravintola (kellään ei tainnut mennä yli yhdeksän euron?). Yritä siinä sitten saada selvää ruokalistasta, joka oli vain viroksi ja venäjäksi... No onneksi oli meille osunut pari ihan suomenkielistäkin, venäjäksi olisikin ollut mielenkiintoista tilata. Se on muuten jännää olla paikassa, jossa ymmärretään suomea. Mitä kieltä sitä muka pitäisi puhua? Vääntää sitä viroa sen verran kuin osaa? Englantia? Vai ihan vaan suomea? Taidettiin päätyä jonkinlaiseen sekokieleen ja sekoitettiin vähän noita kaikkia.

Kiertelyä kaupoilla. Kaikki hinnat kutakuinkin puolet siitä, mitä ne ovat täällä koto-Suomessa. Karvahattuja, blingblingiä, hammastahnoja ja Killi-paitoja. Enkä ollut yhtään innoissani niistä Killi-paidoista, en tietenkään. Killi on siis sen Pusheen-kisun nimi. Vironkielisiä ohjeita ja tuoteselostuksia. Ära raiska raha, liitu Prisma Kontoga.

Vanha kaupunki, paahtokanelimantelit ja Maiasmokk. Mukulakivikadut, Raatihuoneentori ja kirkontornit. Ne mantelit vaan ovat jotain ihanaa, niitä pitää aina ostaa kun käy Tallinnassa. Okei, ne vaativat vähän totuttelua, mutta kun niitä on pari kertaa syönyt niin ne ovat jo ihan superhyviä. Voisikohan niitä tehdä itse kotona? Maiasmokkissa kaakao ja macaron-leivos. Mieli teki niitä kakkuja mut eihän sitä kaikkea voi syödä. Maistoin kyllä Iriksen kakkupalaa ja se oli parhautta. Sai vähän aikaa sulatella sormiaan, kun lapaset unohtuivat Julian laukkuun Rocco al Maressa.

Seikkailua satamassa. Se on tuolla, eikun tuolla, pääsisköhän tosta, no ei tietenkään. No nyt meiän pitää palata sinne mistä tultiin. Hyvin kyllä ehdittiin, saatiin ostettua niin possulimut kuin tuliaisliköörit. Lavakärryn vetäminen ja sen kanssa temppuilu aina kun piti laskeutua jalkakäytävältä tai nousta sille uudestaan. Makoilu laivan lattialla ja jutustelu ihanien ihmisten kanssa. Naureskelua kaljakärryn tuoteselostukselle: "Kuljetusalus. kun sulla olisi ihan oma portieeri; Helppo avata, käytää kuminauha matkatavaroiten kiinityksen varten, Tättyy olla jokaisella matkailijalla; Eritäin kätevä kantaa tavaroita ylos ja alas portaista; Eritäin kestävä jos käytö asianmukainen; Eritäin kätevä käyttää - helppo taittaa kokoon, helppo tallettaminen - sopiva pienin paikkoihin kuten auto, vauno, tavaratila ja kaappi" Muu ymmärrettiin mut mikä ihme on vauno? :----D

Mitä muuta sitä voisi päivältä toivoa? Ehkä puhdasta autoa odottamassa parkkipaikalla. Läheinen lehtikuusi oli tottakai heittänyt kaikki neulasensa juuri mun pienen Nissanini päälle ja ne olivat jäätyneet siihen. Taisin olla mielenkiintoinen näky kotimatkalla.

ps. sori Erkka, jätin karvahattukuvan suosiolla laittamatta. en vaan kestänyt mun ilmettä.

Doesn't mean I'm lonely when I'm alone

Mulla on vähän jäänyt kirjoittaminen viime aikoina. Ei oo oikein tapahtunut mitään, tai vaikka olisikin, niin ei ole huvittanut kirjoittaa. Mutta nyt mä ryhdistäydyn ja otan itseäni niskasta.

weheartit

Onko se oikeasti niin kauhean outoa, jos ihminen on päättänyt olla sinkku? Jos ei vaan oo sellainen fiilis? Koko tän vuoden mä oon vaan seurannut sivusta, kun kaverit alkavat seurustella, ja aina vaan useammin mä huomaan istuvani yksin kolmen tai vaikka useammankin parin keskellä. Ja silti mua ei vaan voisi vähempää kiinnostaa.

Mun on tosi vaikeaa päästää ketään mun lähelle. Okei, myönnän, kyllä mä katson vaikka ja mitä leffoja joissa sielunkumppanit suutelevat toisiaan sateessa ja mietin, että voi kun mullekin tapahtuis joskus, mutta mä tosiaankin ajattelen että joskus. Ei nyt, ei tänään, ei huomenna. Ei vielä ensi viikollakaan. Sitten joskus tulevaisuudessa. Kun ei enää tarvitse pelätä, että tulevaisuuden suunnitelmat menevät ihan mukkelis makkelis jos toinen ei haluaisikaan lähteä Tampereelle. Sitten kun on sellainen fiilis.

Mä oon huomannut työntäväni ihmiset mun luota. Aina, jos oon huomannut jonkun pitävän musta liikaa, mä oon ahdistunut ja vetäytynyt syrjään. Mä oon pahoillani, mutta mä en vaan mahda asialle mitään. Koska jos mä en vetäytyisi, mä samalla johtaisin muita harhaan ja saisin itselleni huonon olon. Pahemman kuin sen masennuspilven. Kerran mä kokeilin vaan heittäytyä ja unohtaa sen vetäytymisen, ja siinä ei käynyt mitään  muuta kuin huonosti. Miksi yrittää, jos silloin vaan sattuu pahemmin?

Mitä turhia huolehtia tollaisia, kun sinkkuna on kerran hyvä olla? Ei ole tilivelvollinen kellekään, ja peiton saa omia itselleen. Saa päättää itse, minkä elokuvan katsoo. Aina on aikaa kavereille tai ihan vaan itselleen. Ei jää inttileskeksi. Ei tule sydänsuruja. Muiden halailemisesta ei tule huonoa omaatuntoa. Ei täydy pohtia, mitä sitä nyt antaisi tällä kertaa joululahjaksi (tää on ehdottomasti mun suosikkini heti oman peiton jälkeen!). Ihan sama, vaikka huoneen lattia ei olisikaan niin puhdas, kun kukaan ei kuitenkaan tule käymään siellä. Ei täydy olla aina selittelemässä vanhemmille menojaan, kun yöt nukkuu kotona omassa huoneessaan. Äiti ei koe velvollisuudekseen pitää sitä ei-yhtään-kiusallista-ja-miljoonaan-kertaan-koulussa-kuultua puhetta ehkäisystä. Saa rauhassa olla niin kummallinen kuin ikinä lystää. Ja ihan sama, mitä muut välittävät. Ei tarvitse kulkea kadulla käsi kädessä (en tykkää yhtään, kädet hikoavat enkä mä löydä koko asiasta mitään romanttista). Ja voit olla varma, ettei kukaan lyö luokan toisella puolella vetoa siitä, milloin eroat.