I believe I can fly, I believe I can touch the sky

Aloitetaan vaikka sillä, että en ole edelleenkään kunnostautunut valokuvaajana. Oho. Käytän erittäin huonona tekosyynä töitä ja ihan oikeana syynä huonompia kelejä mun ollessa vapaalla ja surkeita taitojani kuvata kelvollisia kuvia salamalla.

Ei se mun eka päivä ollutkaan mennyt ihan putkeen. Tajusin seuraavana päivänä, että olin ottanut muutaman pankilla maksaneen maksun vahingossa luotolla. En syytä itseäni, koska mulle kyllä sanottiin ekana päivänä aika selkeesti, että credit ois pankki ja debit luotto. No joo, eihän se sit tietenkään niin oo, ja oisinhan mä sen mun kielitaidollani tajunnut jos oisin yhtään pysähtyny ajattelemaan. Syytän sillä hetkellä vallinnutta ruuhkaa, joka sekoitti sekä mun että Jennyn päät.

Keskiviikkona olin siis iltavuorossa mun vanhan isosen Sonjan kanssa. Meillä oli oikeesti tosi kivaa, hiljaisempina hetkinä juteltiin kaikesta mahollisesta armokuoleman ja jogurttimerkkien välillä. Tajusin jopa illan hommien periaatteet ihan kivasti, aivot tilttas vasta kun kuski ja sittarin myyjä tulivat auttamaan purkamisessa ja meno meni hektiseksi. Sadekin lakkas aika kivasti kun lähdin ajelemaan kotia päin.

Eilen oli mun vapaapäivä, mut ei se ihan siltä tuntunut. Siivottiin ja leivottiin häkä hatussa iltaa varten, kun Laren päiväkotikaverit olivat tulossa vanhempineen päiväkotikauden päättymisjuhliin ja Laretsun epävirallisille synttäreille. Vieraiden tullessa pääsin vahtimaan, ettei toi meidän täysin nimensä ansainnut kisu hyökkäillyt pikkulasten kimppuun tai toisin päin ja juttelin päiväkotihoitajan ja parin vanhemman kanssa. Jotain hyötyä siitä oli, sain mulle sellaisen tosi kivan pikkutyön tän marjanmyynnin oheen. Ens viikolla meen siis hoitaa paria koiraa keskiviikosta torstaihin ja jos työvuorot sallii, niin sitä seuraavalla viikolla kolmeksi päiväksi. Parasta on se, et saa välillä lomaa (niinpä niin, just tultiin mökiltä...) kotona olemisesta kun pääsee asuu yheks päiväks jonnekin muualle.

 Tänään sitten suuntasin sittarin aamuvuoroon Oonan kanssa. Ässän koju saatiin pystyyn vasta puoli yhdeksän jälkeen ja sittarilla oltiin vasta varttia yli yhdeksän. Varmaan hektisin aamu, jonka oon sittarilla ikinä nähnyt: asiakkaita kävi niin tiuhaan, että koju saatiin kunnolla pystyyn vasta pari tuntia ennen meidän vuorojen loppumista. Siihenkin tarvittiin sitten paria ylimääräistä myyjää, jotta ees yksi ehti laittaa mansikoita tiskiin. Mä ja Oona ei olla viel tehty kertaakaan täydennystilausta, eikä olla oltu ees mukana jonkun muun tilatessa, joten oltiin pikkasen pulassa. Onneks seuraavan vuoron tytöt pelasti meidät, huomenna ne neuvoo meille sitte kunnolla sen täydennystilauksen periaatteet. Kukaan ei onneks valita, meillä on molemmilla ollu vasta pari vuoroa joten ei olla viel ihan perillä kaikista jutuista.

Sitten THE MOST IMPORTANT THING in the world. Vanhojentanssimekko. Tähän mä tartten teidän apua. En ota mun suurta rakkauttani, sellaista aivan ihanaa vaaleanvihreää mekkoa, koska se on takaata tosi tyhmän näköinen. Nyt siis ois tosi kiva kuulla, mitä mieltä ite ootte seuraavista mekoista ja minkä valitsisin.

Tää eka on tosi suloinen, ja toi värikin on sellainen joka sopii mulle. Mietin vaan vähäsen et onks tää sit sellainen, joita on kaikilla.

Tää on kiva, ei mikään kermakakku. Toi koristelu on tosi hieno, helman muoto vaan ahdistaa. En haluis kummiskaan ihan A-mallista mekkoa. Siitä en sit tiedä et mimmonen alushame tossa on vai onko ollenkaan ja saisko tota helmaosan muotoa muokattua vaik vannehameella.

Tää on omalla tavallaan aivan älyttömän ihana. Väri kans sellainen, joka sopii mulle aina ja poikkeuksetta, ja toi yläosa on tosi kaunis. Helmaosan huono puoli toi tylli, josta en oikeen tykkää päällimmäisenä kerroksena.

Mutta juu siis kertokaapahan mielipiteitänne noista mekoista ja muitakin saa ehdottaa, pinkkiin en pukeudu. Tarviin ihan tosissani teidän apua! Mut nyt se on vaan niin että kauniita unia, oman kullan kuvia, mul on huomen aamuvuoro.

Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu seitsemäksi meen

Se hirveä fiilis, kun herätyskello soi aamukuudelta kesälomalla. That's right, mulla oli aamuvuoro. Ja sen vuoksi mulla ei oo tänäänkään kuvii kamerassa. Ei yhden yhtä. Aina ei voi onnistaa.

Herätyskello soi siis kuudelta, mutta itse asiassa mä olin ollut hereillä jo vartin. Mulla on joku tällainen outo sisäinen kello, jonka ansiosta en myöhästy mistään, kunhan vaan oon illalla laittanu hälytyksen päälle. Herään automaattisesti herätyksen aikoihin vaikka patteri tai akku pettäisikin, mutta jos en laita herätystä, nukun auvoisesti pommiin. Joku voisi kertoa miksi, mulla ei oo harmainta aavistustakaan. Puoli seitsemän pääsin jo starttaamaan pihasta, ja työt alkoivat seitsemältä sittarin kojun pystyttämisellä. Hommat saatiin siellä kasaan yhdeksän aikoihin, ja kävelin Ässälle jossa mulla siis oli oikeasti työvuoro. Yllätysyllätys mun ensimmäinen oma asiakkaani oli naapurin eläkeläismies joka on meidän perheen lapsille vähän kuin varaukki. En ois voinu toivoo parempaa, ei ois hermostunu vaikka oisin sössinyt aivan täydellisesti. Mutta hei siis, mä en muista yhtäkään suurempaa mokaa tältä päivältä. Osasin jopa käyttää sitä ihmeen kortinlukijaa ja lähes jokaiselle kahden litran hernesatsin ostajalle sain tyrkättyä vielä kolmannenkin. Eli siis hyvin onnistunut työpäivä! Tuolla marjanmyynnissä aika kuluu oikeasti aivan älyttömän nopeasti, ekat kolme tuntia meni kuin siivillä ja rupesin vilkuilee kelloa vasta reilu tunti ennen mun vuoron loppumista.

Loppupäivän oonkin vaan levännyt. Mulla oli tosi hienot ajatukset ton mökkikassin purkamisesta ja huoneen siivoamisesta, mutta ei vaan niin millään. Katotaan uudestaan huomenna ennen töitä, meen vasta iltavuoroon. Oon jotenkin aivan ylienerginen, mulla on menossa tällainen jo tutuksi tullut Duracell-pupu-ilta. Kikatan hervottomasti, tanssin (jos sitä sillä nimellä haluaa kutsua. Tuli muuten mieleen et rupesin jännää syksyllä alkavia logging-tunteja, syksyllä tulee siis vastaan kaks mulle aivan uutta tanssinmaikkaa Lotan mennessä yliopistoon), teen kuperkeikkoja, juttelen peilille, laulan, pompin sängyllä, kirjoittelen tolle mun seinälle ties mimmoista lappusta... Eli siis aivan normi-ilta. Oon aika varma että toi mun seinän "kollaasi" ei todellakaan kasvais tätä vauhtia ilman tällaisia iltoja. Se lähti silloin joskus parista lappusesta ja julisteesta, ja nyt siitä voi nähdä käytännössä mun pääni sisälle. Tiedän, että äiti käy aina välillä mun huoneessa kun en oo kotona ihan vaan katsomassa, mitä uusia juttuja tohon on ilmestynyt. Seinä rupee pikkuhiljaa korvaamaan mut. Pitäiskö huolestua? Edelleenkään ei, koska se on mun rakas ihana seinäni jolle voin kertoo ihan kaikesta. Love it <3

Sweet dreams, don't see nightmares! <3
Love ya, Katja

I throw my hands up in the air sometimes

Ette arvaakaan, kuinka rasittavaa on yrittää kirjoitella blogia kännykällä. Varsinkaan kun ei oo sitä ihmeen mobiiliversiota, ja varsinkin, kun kännykkä ei suostu pyyhkimään tekstiä pois. Netti oli sen verran heikko, että en saanut toimimaan läppärin kanssa vaikka vihdoinkin olisin osannut, ja kännykällä ei antanut lisätä videota tai kuvaa joten videopostauskaan ei toiminut. So that's why you haven't heard about me for a week.

Viime viikko meni siis sellaisella pikkupaikkakunnalla kuin Rutalahdella, joka on suurinpiirtein 40 kilometriä Jyväskylästä etelään. Oon käynyt siellä mun tädin kanssa ihan pikkunatiaisesta saakka, ensimmäisellä kerralla olin kai Laurin ikäinen tai vähän nuorempi. Lassi oli nyt mukana kolmatta kertaa. Pelattiin korttia, uitiin, saunottiin, pelattiin lisää korttia, ongittiin, virvelöitiin, lenkkeiltiin, sadateltiin huonoa katiskaa, melottiin, uitiin lisää, otettiin aurinkoa, luettiin, katsottiin Himoshoppaajan salaiset unelmat, ajettiin huviksemme mökkitietä edestakaisin ja naurettiin jokaisella kerralla niin, että vatsaan sattui, käytiin lähikaupassa kolmenkymmenen kilometrin päässä, etsittiin muikkuja, syötiin kiuasnyyttejä, pelattiin vielä lisää korttia keksipanoksilla, paistettiin lettuja, lopulta pannulättyä, annettiin kalanperkeet lokeille ja saatiin koko seuraava yö kestää hirmuista tuulen ujellusta ja kaatosadetta ja nousta yöllä sitomaan vene paremmin kiinni (seuraavana päivänä tyhjensin siitä 47 ämpärillistä ja 29 kauhallista vettä).

Perjantaina meidän porukat tulivat mukaan asuntovaunulla viettämään juhannusta, Ninja-pieni oli tietty mukana. Koko perjantain ressasin kisua, kun sitä ei saa pysymään minkäänlaisissa naruissa kun puree ne poikki, mutta kyl se vaan on niin seurankipeä kisuli ettei loppujen lopuksi lähtenyt kertaakaan yksikseen seikkailemaan. Että mä rakastan sitä pientä <3 Saunottiin, syötiin hyvin, otettiin aurinkoa (mä sain muuten tosi kivan pohjarusketuksen! tältä mun pitäis näyttää vuoden ympäri) ja ongittiin. Lauantaina käytiin sellaisessa tosi ihanassa paikassa kuin Riihikahvila Kardemumma. Se on sellainen Toivakan 4H-yhdistyksen pitämä harjoitteluyritys, jossa paikalliset nuoret opettelee yksityisyrittämistä ja työelämää. Siinä paikassa oli sitä omaa tunnelmaansa, kakut oli tyttöjen itse tekemät ja aivan taivaallisen makuisia, hinnatkaan eivät todellakaan päätä huimanneet. Kahvilan yhteydessä oli sellainen aivan überihana käsityöpuoti, jossa oli kaikkea ihanaa, ja varsinkin Anette rakastuis siihen paikkaan. Siellä oli sellaisia suloisia käsityönä tehtyjä kortteja ja muistikirjoja, niitä muistikirjoja mun oli ihan pakko ottaa kaksin kappalein. Mietin, et oisin ottanut jotain Anetellekin, mut rupesin itsekkääksi. Sitten joskus kun mullakin on ajokortti vien Aneten sinne ihan varmasti. Niin ja muutenhan se juhannus meni ihan mukavasti, tänään madeltiin liikenteen mukana takaisin kotiin. Ylihuomenna onkin jo mun ensimmäinen työvuoro, ja mua jännittää ihan sikana. Sählään kuitenkin kaiken. Mut löytää sitten tiistaina, keskiviikkona ja sunnuntaina Klaukkalan Ässästä ja perjantaina ja lauantaina Cittarista. Wish me luck.

Ai nii joo. Olin taas tosi laiska kuvaaja, joka ikinen kuva kamerassa on perjantailta. Hups.

Ja sit viel piristämään teidänkin ihanien ladyjen päivää :)

Written in the stars

Tänään en saanut raahattua kameraa niin minnekään, joten kuvia ei nyt löydy. Haluun kummiskin kirjoittaa pikkaisen mun päivän tekemisistä :)

Kuten aina kesäisin mul oli vähän hidas aamu, tiedän et oon herännyt jo joskus ennen yhdeksää, mutta ensimmäiset muistikuvat on joskus puol yheltätoista. Lassin kertomuksen mukaan raahauduin vessaan ja aamupalalle yhdeksältä, mutta mitään tolkkua mun puheista ei kuulemma saanut, nuokuin vaan pöydän ääressä mumisemassa omiani ja painuin takaisin sänkyyn. Kyllä mä kouluaamuina oon joskus ihan pirtee vaik heräänki jo kuudelta, en sit tiedä mikä kesässä saa mut zombeilemaan noin pahasti. Ainoa järkisyy jonka keksin on, että mulla on joku aivoverenkiertohäiriö joka ilmenee oltuani pitkään makuulla. Hoppas inte. Eikä toikaan nyt miltään kauheen järkevältä kuulosta.


Yhentoista aikoihin lähdin kirjastoon hakemaan mulle luettavaa ens viikoksi, vihdoinkin hyllystä löytyi Becca Fitzpatrickin Langennut enkeli. Mukaan lähti lisäksi yksi Maria Kallio -dekkari (aivan parasta luettavaa jos haluaa ettei aivot muutu ihan möhnäksi auringossa) ja Seita Parkkolan Ruttolinna, jonka kylläkin oon lukenut jo varmaan neljästi. Viime kerrasta kummiskin yli puoli vuotta, joten pakottava tarve iski bongattuani sen hyllystä. Kannattaa lukea, muutkin Seita Parkkolat on tosi hyviä (en vaan kehtaa lukea niitä julkisesti, koska pillahdan itkuun aina, kun eräs sen lähes kaikissa kirjoissa esiintyvistä henkilöistä mainitaan - on vaan niin surullista, et mun lempihahmol on niin hirvee kohtalo eessä). Kirjastosta matka jatkui kohti Martsaria ottamaan vastaan uudet ykköset. Mun vuoron ois pitänyt olla yhden ja kolmen välillä, mutta olin paikalla jo puol yks Miiran ja Nooran seurana ja lähdettiin Adan kanssa vasta neljältä. Mussutettiin karkkia, vastailtiin vanhempien (lue äitien ja muutaman kummitädin) esittämiin kysymyksiin, juttelin kaikkien Klaukkalalaisten ja Nurtsilaisten kanssa, pidettiin palopuheita Jameran arvonnasta, johon kaikki mun vuorolla tulleet osallistui, höpistiin jotain ihan omiamme ja stalkattiin tulevia ykkösiä naamakirjasta. Mun tavoitteena on, että osaan kaikkien nimet ja naamat ulkoa sitten syksyllä, ja kun meen moikkaa nimeltä jotain ihan tuntematonta saan nautiskella niitten hämmentyneistä ilmeistä. No ei vais. Kunhan oppisin nyt ensin tulevien kakkostenkin nimet, meen edelleenkin Laurissa ja Joelissa sekaisin.

Just ennen lähtöä Martsarista sain kirjastosta viestin, et mun varaama kirja on vihdoinkin tullut. Olin ekana jonossa, mutta luulin, ettei se kirja ilmestyis välttämättä ees tän kesän aikana suomeksi. Eli yllätyin tosi iloisesti, ja nyt saan nautiskella mökkireissulla Ally Dondien kirjoittaman Rajalla! Kymysys on nyt vaan, et montako kertaa joudun uusimaan lainat ennen kuin saan noi kaikki neljä kirjaa luettua.

Lopun iltaa pyhitin sille ikkunanpesulle, ja nyt voin vaan sanoa, et urakka on vihdoinkin ohi. Kaikista paras fiilis tuli, kun hokasin näkeväni omasta ikkunastani läpi. Maisemat ei oo kummoiset, mutta näänpähän kuitenkin. Sitten sain kans tän mun huoneen siivottua marsujen häkkiä lukuunottamatta, jonka jätin ihan tarkoituksella huomiseksi. Äiti ei nimittäin kummiskaan siivoa sitä mun ollessa mökillä, ehkä vähän noukkii lapiolla pahimpia papanoita pois. NYT KUN VAAN PÄÄSIS SINNE MÖKILLE<3

Oh yeah it's a sunny day I feel okay but I forgot my shades yeah

Aloitan nyt vaikka sillä et kuinka paljon mua oikeen vatuttaa: olin kirjoittanut käytännössä koko postauksen, kun menin vahingossa painamaan oikeen yläkulman raksia. Hasta la vista vaan yli tunnin työlle. Kaikel on aina hopeareunuksensa, joten mä otan tän nyt mahdollisuutena parantaa tätä juttua.

Oon nyt ihan kesäfiiliksissä! Oottelen ihan innoissani ens viikon mökkireissua. Oikeesti, yli viikko ilman ihmeempiä kotitöitä, velvoitteita, huolehtivia vanhempia ja vahdittavaa pikkuveljeä. Voisko olla parempaa? Vaikka sääennusteet sanois mitä niin mä aion yrittää paikkailla mun on/off-suhdetta aurinkorasvan kanssa ja ottaa arskaa siel kallioilla niin, et kun juhannus on ohi, ette oo tunnistaa mua. Jos sataa niin sataa, mutta mä otan aurinkoa siitä huolimatta.

Eilen oli aika siisti päivä, vaik heräsinki tahtomattani jo joskus ennen kahdeksaa. Koko aamu meni ihan horroksessa, mut eiks niitten kesällä kuulukin mennä? Bussi stadiin kohti Radio Aallon konserttia Kaisaniemessä lähti yhdeltä, sitä ennen kävin moikkaamassa Nooraa ja katsomassa niitten pikkusta, just ennen helatorstaita syntynyttä kissanpentua. Anette hyppäsi bussiin Klaukkalassa ja Maaria tavattiin sitten rautatieasemalla. Jäätiin siihen porttien ulkopuolelle nurtsille istuskelemaan aluksi, ei viitsitty tunkea alkuruuhkassa sinne alueelle kun ei nyt mitenkään kauheesti kiinnostanut Reckless Love ja Erin, ne meidän odottamat oli vasta siellä loppupuolella. Kuunneltiin musiikkia, syötiin kaikki Aneten karkit, kuvailtiin ja ihan vaan juteltiin. Sadekaan ei paljoa haitannut. Paria seuraavaa esiintyjää ei jaksettu kuunnella vaan mentiin ässään ostamaan juotavaa (ja lisää karkkia!) ja pyörähdettiin kanssa Ginassa. Ginasta tarttui mukaan sellainen iso löysä neonvihreä T-paita, joka on aivan täydellinen vaan heittää bikinien päälle. Takaisin Kaisaniemeen ja lopulta porteista sisään saakka, eteen ei kummiskaan viittitty tunkea. Tunnelma nous koko ajan ja laulettiin ihan täysillä jo Happoradion Che Guevaran mukana. Bongasin sieltä mun tädinkin, jonka ansiosta en joutunut lähtee sieltä jo Happoradion jälkeen ehtiäkseni bussiin vaan sain kyydin ihan kotipihaan saakka. Ette ikinä usko, kuinka nostalginen fiilis tuli The Rasmuksen soittaessa In the shadowsin. Tuli ihan mieleen jotkut pienempänä tehdyt automatkat, jolloin se soi radiosta ainakin kerran puolessa tunnissa. Chisukin oli ihan jees, vaikka fiilis ei enää ollut ihan sama jalkojen särkiessä vähän joka puolelta monen tunnin seisomisen jäljiltä. Muttamutta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten yritin keksiä kamerasta edes muutaman kelvollisen yksilön. Noi farkkushortsihaalarit on sitten ne mun Tanskasta ostamat :) (katotaan jos laittaisin lisää kuvia kunhan Anette tulee Kotkasta, sen kamerassa oli joitakin tosi kivoja)

Tänään olin sitten ajatellut olla vaan kotona ja tehä kaikkea fiksua ja hyödyllistä pois alta, jotta voin sitten nauttia täysillä loppukesästä ilman ihmeempiä rästihommia. Silitin tutorpaidan, hoidin Ninjan, hommasin Laren päiväkotiin (isä on reissussa ja äiti meni aikaisin töihin, joten laitoin Laren päiväkotikuntoon ja vein naapureille jotka sitten veivät sen), tein ruokaa, siivosin keittiötä, keräsin kirjaston kirjat kasaan huomista varten ja jatkoin ikkunoiden pesua. Oisin varmaan saanut ikkunat tänään jo pestyä, mutta siinä vaiheessa, kun jäljellä oli enää oman ikkunan lisäksi takkahuone ja kylppäri, Petra soitti ja pyys sen ja Annin seuraks Klaukkalaan. Meiän oli tarkoitus nähdä huomenna mut nyt saan sit pyhitettyy huomisillan niille vikoille ikkunoille. Ei tehty kauheesti mitään, juteltiin, naurettiin, istuskeltiin, Petra otti kuvia mun järkkärillä ja seilattiin jotenkin koko jalkakäytävän leveydeltä Lidliltä Ässälle. Niin ja mä kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Vaskolla. Miten on mahdollista, että oon käynyt Klakessa yläastetta kolme vuotta enkä oo kertaakaan astunut jalallanikaan Vaskomäelle?!? No mut nyt on sitten sekin tehty. Kiitos Petran mun kamerassa on tältä päivältä 51 kuvaa (lähinnä Petran naamasta, mehupullosta, pilvistä ja musta ajamassa Piaggiolla), joista Petra on kuvannut 47. Niistä neljästäkymmenestäseitsemästä 30 on laadultaan jotain kuvien yksi ja kaksi väliltä. Eli juu, mä uskon et oot hyvä kuvaaja ;P Niin ja tolle mun avokypärälle ei sitten naureta, oli vaan aivan pakko laittaa ton täysin uniikin ilmeen vuoksi.

ps// Se teksti, jota kirjoitin yli tunnin, löytykin teksteistä luonnoksena. F*ck you, blogger.

Dream on

Nyt kun oon ollut pari päivää vaan kotona niin oon huomannut taas etten tee yhtään mitään muuta ku dataan, luen ja katson digiboksilta kaikkia vanhoja ohjelmia ja elokuvia (paitsi et tänään olin ulkona jopa reilu puoli tuntia - wou! plus sitten pesin ikkunoita). Sama juttu joka kesä, varsinkin kun hellekelit ja auringon porottaminen eivät oo vielä alkaneet. Eli mulla ei oo oikeen mitään kirjoitettavaa siitä mitä oon tehny, mutta sitäkin enemmän kaikkee mitä toi tunnistamaton aines korvien välissä on miettiny ja keksinyt.

Joka kesä (ja viikonloppu) mä jostain oudosta syystä linnoittaudun television ääreen vaalimaan mun läheistä suhdetta sen kanssa. Oon ihan varma, että ei oo olemassa ihmistä, joka olisi mulle läheisempi kuin toi televisio, yks seinä kylläkin. Huolestuttavaako? Ei niin kauan kun kyse on musta. Mutta juu anyway, aina kattoessani mun nauhoittamia ohjelmia huomaan, kuinka tärkeitä mulle on musikaalit. Mun digiboksilta löytyvistä elokuvista reippaasti yli puolet on musikaaleja ja Titanicissakin mä vollotan ihan lopussa vaan siksi, että siinä soi My heart will go on. Niiden lisäksi multa löytyy pari kautta Gleetä ja viime vuonna tullut Stage. Kyllä mä katon muutakin, mutta jostain syystä en oo kokenut tarpeelliseksi säilyttää niitä katsomisen jälkeen. Oikeesti, musikaalit on jotain, mitä ilman en vois varmaan elää. Mun kummitäti on vienyt mua teatteriin käytännössä joka vuosi  siitä saakka, kun oon ollut ihan natiainen, ja musikaalit on ne joista oon säästänyt käsiohjelmat ja joistakin pääsyliputkin. Aina Lontooseen mennessä odotan kaikista eniten sitä, kun mennään katsomaan joku musikaali, sillä Lontoon musikaalit on jotain niin upeeta ettei sitä vaan voi sanoin kuvailla. Kun muut miettii, et miks kaikki ei vois mennä niin kuin elokuvissa, niin mä mietin, miksei voi mennä niin kuin musikaaleissa. Tiedän tasan tarkkaan yhden musikaalin mutta kymmeniä elokuvia, jotka päättyvät mun mielestä huonosti, ja siinä musikaalissakin ne henkilöt ehtii olee hetken onnellisempia kuin koskaan. Mulla on oikeestaan vaan yks kunnon unelma, ja se on se, että joskus hamassa tulevaisuudessa mun vielä toistaiseksi vaan korvien välissä oleva poikaystävä laulais mulle. Tiedän et se kuulostaa tyhmältä, mutta silti mä en unelmoi mistään muusta niin paljoa. Sillä ei olisi mitään väliä, osaako se poika laulaa vai ei, kunhan se vaan laulais juuri mulle ja oikeesti suoraan sydämestä. Siihen sitten kuitenkin tarvitaan se poikäystävä, jota ainakaan vielä toistaiseksi ei ole. Kyl mä tiiän, et aina kun joku puhuu parisuhdeongelmistaan mä vakuuttelen sitä, kuinka siistiä on olla sinkku vailla velvoitteita tai rypemistä toisen tekemisissä ja tekemättä jättämisissä tai vaaraa tulla jätetyksi tai petetyksi. Mut ihan yhtä hyvin mä tiiän, et mä yritän vaan vakuutella itselleni, ja vielä paremmin mä tiiän, et se ei oo onnistunut. Vaikka mä kuinka vakuuttelen, et mul on hyvä ihan näinkin, niin silti mä vaan yllätän itteni aina haikailemasta erästä ihmistä. Ja vielä sitäkin paremmin mä tiiän, et oon aivan liian ujo ja muutenkin rajoittunut tehdäkseni mitään asian eteen. Eli mä voin vaan toivoa että vielä joskus joku tekee aloitteen mun puolesta, koska muuten mä oon vaarassa jäädä ikisinkuksi.

Takaisin musikaaleihin. Tälleen loppuun mä ajattelin et voisin laittaa joitakin parhaita musikaalibiisejä kautta aikojen:

Defying Gravity on paras biisi IKINÄ. Kävin viime vuoden keväällä kattomassa Wickedin, ja rakastuin ihan älyttömästi tähän. Gleen versiokin on ihan jees, mutta sillon siitä katoo se musikaalifiilis joka on tärkee asia. Wickedistä kannattaa kuunnella myös sellaiset laulut kuin For Good, Popular ja What Is This Feeling.

En oo nähnyt West Side Storya, mutta Americaan oon törmännyt vähän kaikkialla. Ekalla kuuntelulla lähinnä ärsyttää, tokallakaan ei vielä innosta mut kolmannella jää koukkuun. Jostain syystä tykkään enemmän Gleen versiosta kuin alkuperäisestä. Ei kummiskaa mun kärkikastissa, piti vaan laittaa ihan vaan siksi et olisi jälkikäteen jäänyt harmittamaan ja tähän tää sopii paremmin kun mihinkään muuhun juttuun.

Tää pätkä on juu elokuvasta, harmi kun YouTubesta ei löydy musikaaliversiota. Näin Lion Kingin Lontoossa joskus about kolme vuotta sitten, ja ihan varmasti upein musikaali jonka oon ikinä nähnyt. Simbaa esitti sellainen aivan älyttömän suloinen, ehkä 12-vuotias poika jolla oli aivan mahtava ääni. I just can't wait to be king ei ehkä oo lauluna mikää älyttömän ihmeellinen, mutta siin on aivan älyttömän siisti show.

Moulin Rougen laulut ei oo alunperin musikaalilauluja, siellä on mukana kaikkea Madonnasta eteenpäin. Mut joka tapaukses tää on ylivoimaisesti toisiksi paras musikaalin laulu heti ton Defyin Gravityn jälkeen. Ah <3 Eikä muuten oo huono laulu suomenkielisenäkään jos joku muukin kattoi sen Stagen viime vuonna.

Tanska kuvina

And then I was home again

Eilen illalla laskeuduttiin Suomeen puoli yhdentoista jälkeen, joten nyt oon jälleen mun rakkaan USBini äärellä ja saan kuvia koneelle. Tähän en nyt kuitenkaan vielä jaksa niitä laitella, tänään tulee vielä joku oikeen iso kuvapläjäys!

Lähdettiin mökiltä vasta joskus ennen yhtätoista kohti Kööpenhaminaa. Ensimmäinen sadepäivä osui aika sopivasti ajopäivälle kun ei olisi muutenkaan ehtinyt olla ulkona, joten oon ihan tyytyväinen. Aikalailla ajettiin suoraan pysähtelemättä matkan varrella, kerran taidettiin pitää evästauko. Ensimmäinen kunnon pysähdys oli sitten vasta Köpiksessä Field'sin ostarilla. Kaupat oli aika samat kuin Suomessakin, hinnat vaan korkeemmat, mut löyty mulle kuitenkin jotain kotiinviemisiä: Monkista löytyi semmoiset aivan überihanat farkkusortsihaalarit kolmellasadalla kruunulla (suunnilleen pikkaisen päälle 40€). Legot sai nyt onneks jäädä kauppojen hyllyille, oli muutenkin ihan tarpeeksi hankalaa saada kaikki mahtumaan laukkuihin niiden repeämättä.

Lentokentällä ei kauaa ehditty olekselemaan, sen verran että sai purkat ostettua (jos ette oo ikinä lentäneet, teillä ei oo aavistustakaan kuinka tärkeetä on mässyttää purkkaa nousussa ja laskussa) ja haukattua jotain pientä syötävää. Mun ja Lassin vieressä istui koneessa sellainen hirmusuloinen pikkutyttö joka hirveesti kehu osaavansa hienoa kaunokirjoitusta ja muutenkin höpötti kaikesta mahdollisesta. Oon jo valmiiksi lentokammoinen (okei, en mä lentämistä pelkää vaan niitä nousuja ja laskeutumisia) ja Lassi siinä vieressä ei paljoa asiaa auttanut. Onneks lento kesti vaan jotain puoltoista tuntia niin en sen kauempaa ehtinyt panikoimaan. Lennettiin muuten Nurmijärven yli, ette voi ikinä uskoa kuinka hyvä maamerkki yks Lepsämässä sijaitseva lato on. Sen katto on maalattu toiselta puolelta käytännössä neonvihreeksi joskus vuosia sitten, ja ilman sitä oisin tuskin tajunnut että lennetään ihan kodin yli. Paljoo muita tuttuja rakennuksia en bongannut, Puokan maneesin ja Klaukkalakin vilahti ohi vähän kauempana.


Mut nyt oon kotona ja tiiän tarkalleen, mitä teen seuraavan viikon. Suunnitelmissa on nukkua a lot ja pestä ikkunat, niin saan ton kevyemmän kännykän omaksi. Ja se ruskettuminenkin olisi ihan jees kunhan vaan aurinko suostuu näyttäytymään.

Denmark, a land of zoos

Oon ihan älyttömän hyvällä tuulella, sain nukkuu melkeen yhdeksään <3 Okei, heräsin mä pari kertaa aikaisemminkin, mutta kertaakaan ei tullut Lauri tai kukaan muukaan repii sängystä ylös vaan sain jatkaa uniani. Kymmenen jälkeen lähdettiin ensin tohon lähikylään katselemaan ympärillemme ja shoppailemaan. Mitään en oikeestaan itelleni löytänyt, pojat puolestaan taisivat raahata kolmannet legolaatikot tällä reissulla autoon. Mistä vetoa, että siinä vaiheessa kun haluaisin itse hankkia jonkun tuliaisen äiti rupee valittamaan ettei pysty kun ei mahdu laukkuihin. Siinä vaiheessa voitte olla varmoja että muutama legolaatikko ja se äidin lampaantalja saavat kyytiä.

Jatkettiin matkaa Blåvandin eläinpuistoon, joka ei ollut läheskään yhtä suuri kuin Givskud. Noi pienemmät kuitenkin tykkäs kun pääsivät silittelemään kaneja ja vuohia ja paria apinaakin. Mutta hei, mä tein oikeesti jotain niin siistiä etten oo ikänäni tehnyt. Tiiän, et puolet ihmisistä pitää mua hirveenä raukkiksena ja pelkurina kun en suostu menemään mihinkään huvipuistolaitteeseen, jossa mennään pää alaspäin, mutta mulla ei ole mitään ongelmaa inhottavampienkaan eläinten kanssa niin kauan kun ne eivät pure tai pistä. Joten tänään mut saatto löytää eläinpuistosta yli parimetrinen elävä käärme kaulassa, Lassi uskalsi kokeilla vain sen verran että äiti sai otettua kuvan. Hetken mä ehin jo ajatella salakuljettavani sen käärmeen Suomeen ja ottavani sen mulle lemmikiksi.

Käytiin syömässä ja (taas) kaupoilla läheisessä rantakylässä, jossa paikallisten englanninkielen taito oli aika olematon. Jotenkin selvittiin mun puhuessa ruotsia, Lassin saksaa ja äidin englantia. Elekieli on kyllä aika jees. Kotimatkalla pysähdyttiin vielä hiekkadyyneillä ja rannassa, ja nyt on sitten ainakin yksi asia mun kesätekemisten listalla tehtynä ja simpukkasydän Atlantin rannassa.

Äiti, auton ikkunassa on kirahvi!

Paljoa ei täällä oo ehtinyt koneelle kirjoittelemaan, tässä nyt tämmöinen pikakelaus toissapäivästä ja eilisestä.

Tiistaina lähdettiin heti aamusta ajamaan Billundin suuntaan Givskudin eläintarhaan. Ajomatka oli aika pitkä, mutta maisemat kyllä niin hienot että kyllä kannatti. Tuulivoimaloita on ihan kaikkialla (mikä on oikeesti ihan älyttömän hieno juttu, luonto tykkää ja kun luonto tykkää niin katja tykkää kans), yli puolen tunnin ajomatkalla näkee varmasti yli sata voimalaa. Eläintarha oli tosi hieno ja ihan eri luokkaa kuin Ähtärit tai Korkeasaaret, eläimillä on isot aitaukset eikä häkeistä puhettakaan. Kierrokseen kuului kolme kävellen kierrettävää aluetta ja kaksi safaria, ikinä en oo päässyt näkemään villieläimiä niin läheltä. Mun sydämmen veivät ihan totaalisesti sellaiset äärettömän suloiset nenäkarhut ja pikkuinen kamelivauva <3

Eilen oli sitten vuorossa se poikien kauan odottama Legoland, jossa kierrettiin ensin poikien kanssa pikaisesti minimaailma ja sitten laitteet. Suurimpaan osaan en mennyt, koska jonot olivat lähes kaikkiin vuoristoratoihin pitkät, vaikkei tanskalaisilla vielä kesäloma olekaan. Paloautot olivat ihan huiput: kahdeksalla radalla mentiin 2-4 hengen ryhmissä. Kellon soidessa portit aukeavat ja rynnätään mahdollisimman nopeasti legoista tehtyyn paloautoon, jolla ajetaan pumppaamalla lyhyt matka "palavan" talon luokse. Perillä on kaksi pumppua ja kaksi vesitykkiä, joilla sitten ammutaan seinässä olevaan reikään, kunnes tuli sammuu ja ajetaan paloautolla takaisin lähtöön. Oikeesti tehty joillekin alle kymmenvuotiaille, mut hei, mun sisäinen lapsi vaan jotenkin heräs siin enkä oo aikoihin nauranu niin paljon :D

Once upon a time there was a place called Denmark

Oon niin onnellinen! Täällä meiän mokillä on netti ja oon ihan fiiliksissä, pääsen tääl  kertoilee kaikest mitä tehdään :) Kamerasta unohdin sitten USBin Suomeen, joten saatte nyt tyytyä pelkkiin teksteihin perjantaihin saakka. Lauantaina sit voisin harkita jotain megasuperkuvapostausta.

Aamulla soi herätyskello varttia yli viisi ja puol kuusi oltiin jo matkalla Helsinki-Vantaalle. Koneeseen selvittiin kunnialla vaikkei siellä kentällä paljoa ehtinyt kierrellä, hyvä kun ehti pysähtyä täyttämään vesipullon. Lentokoneessa panikoin niin kuin aina, isä vaan nauroi vieressä ja Lassi murjotti kun pääsin ikkunapaikalle kameran ja lentopelon varjolla. Kööpenhaminassa tavattiin Siposet, joista on mukana neljä nuorinta lasta (kaikki poikia) ja vanhemmat. Auton löytämiseen meni aikansa, mutta itse ajomatka meni oikeesti tosi sujuvasti ja vaan kerran käännyttiin väärästä risteyksestä (silloinkin ehittiin mennä vaan jotain pari sataa metriä sivuun ennen kuin tajuttiin olevamme väärällä tiellä). Koko ajomatkan oli sellainen fiilis et olis jollain savannilla, tasaista peltoa silmänkantamattomiin ja aina siellä täällä muutama hassu käkkäräpuu. Ette oikeesti ikinä usko kuinka vaikeeta Tanskassa on löytää ruokapaikkaa! Ruoka on muutenkin aika kallista, Suomen matalan ruoka-alvin sijaan täällä on kaikelle sama alv (22%). Syömisen lisäksi pysähdyttiin pari kertaa vessaan ja kerran matelijataloon, joka oli paljon siistimpi kuin joku Korkeasaaren vastaava. Ikinä en oo nähnyt niin montaa laguaania, krokotiilia, käärmettä, sammakkoa jne. saman katon alla. Lisäksi siellä oli sellaisia tosi suloisia lintuhämähäkkejä ja tamariini-apinoita, ja takapihalta löytyi aitauksellinen marsuja ja pari vallabia!

Oon ihanrakastunut tähän meidän mökkiin! Tässä on sellainen tosi ihana heinäkatto ja muuratut seinät ja vaaleet lattiat ja iso piha ja kaikki mahdollinen, seitsemän makkaria meidän 11 hengen poppoolle (eli sain oman huoneen jossa on peräti parisänky!) ja sit varmaan paras asia ikinä: uima-allas!!!


Automatka kesti suurinpiirtein 7½ tuntia, mutta hyvin kestin ilman luettavaakin. Mutta jatkelen kirjoittamisia myöhemmin, nyt meen kokeilemaan tota uima-allasta ;P

Kesäloma aah!

Nyt mulla alkoi kesäloma! Herätyskellon laittaisin kaappiin jos vaan mun seinäkello ei olisi mennyt rikki. Mutta juu siis ah oikeesti tätä on ootettu!

 Aamulla oli lähtö Martsarin lakituksiin, kiharat joutuivat hieman kärsimään tuulessa ja sateessa mutta elossa kuitenkin selvittiin. Tilaisuus kesti pari tuntia, josta suurin piirtein puolet oli sitä lakitusta itseään. Haukotuksien laskemisen lopetin kuuteen, en tiedä oikeen mitään puuduttavampaa kuin istua kovalla penkillä ja vain kuunnella ihmisten nimiä ja stipendejä. Mutta kestin kuin nainen, ja toivon että sitten kahden vuoden päästä ne silloiset ykköset kestää kunnialla :) Juhlan jälkeen saatiin jaksotodistukset käteen ja sanottiin kaikille heipat kesäksi, vaikka tottakai mä toivon että nään kavereita kesälläkin.

Tota ruotsin seiskaa lukuunottamatta oon ihan tyytyväinen mun numeroihin, varsinkin toi fysiikan rivi näyttää hyvältä. Niin ja tietty toi mun elämäni ensimmäinen kymppi liikasta. Keskiarvo kieppuu jossain 9,55 tietämillä, pikkuisen laskenu päättäristä mutta en kyllä ihmettele. Tää on mun mielestä juuri sopivan hyvä todistus.

MUTTA HEI NYT EI ENÄÄ MIETITÄ KOULUA! Tukka takana ja kesä ja kaikki sen mahdollisuudet edessä, ja oon vähän lupaillut kertoa mun kesäsuunnitelmistani. Kalenteri näyttää aika täydeltä koko loman ajan, mutta sillä lailla hyvällä tavalla täydeltä. Maanantaina on lähtö Tanskan Billundiin ja paluu perjantaina (eli silloin en varmaankaan pääse koneelle postailemaan) ja siitä seuraavan viikon lauantaina Jyväskylän maisemiin mökille Tarjan ja Lassin kanssa. Mökillä ollaan juhannuksen yli, jonka jälkeen alkaakin mun kesätyöt, joita onnistuin saamaan peräti kuudeks (!!) viikoks. Mut löytää siis 25. kesäkuuta alkaen Klaukkalasta myymästä mansikoita, ja siellä oon elokuun alkuun saakka. Vikalla kesälomaviikolla on sitten isosteluviikko Bergvikissä muutaman aivan huipputyypin kanssa. Jossain tossa heinäkuun aikana pidän kanssa sellaisen päiväretken Nurmijärven ihmeellisyyksiin valituille vantaalaisille, kohdelistalla tällä hetkellä mm. Sääksi, Klaukkalan Ylägrilli, Myllykoski tai Kuhakoski ja siitten ehkä vielä Kinoteatteri Juha, jos sinne sattuis tulemaan jotain kivaa niihin aikoihin. Jos joku keksii jonkin paikan Nurmijärvellä, joka on näkemisen arvoinen, niin ehdotuksia otan vastaan!



Noista mun kaapinovista oon jo tainnut mainita ohimennen. Oon sinitarran suurkuluttaja ja yleensä se on kuulunut mun vakiovarusteisiin, tänä vuonna ei kylläkään kulkenut penaalissa sinitarramöykkyä (ja tää kaapin ovi ei oo vielä yhtään mitään jos näkisitte ton mun kollaasiseinäni). Noissa lapuissa on kaikkea mahdollista, mitä aion kesän aikana tehdä, ja lisää lappuja tulee joka päivä. Näin lopuksi mä voisin laittaa joitakin valittuja paloja lappusista, en oo ihan varma onks toi kuva tarpeeks iso/terävä, että siitä voi lukee juur mitään:

1. En stressaa MISTÄÄN
2. Otan ihan ÄLYTTÖMÄSTI kuvia!
3. RUSKETUN
4. Kuuntelen musaa JUST niin kovalla kuin huvittaa
5. Teen Laurin kanssa jotain tosi kivaa!
6. Valvon myöhään ja nukun pitkään <3
7. Teen huoneeseen suursiivouksen
8. Piirrän rantahiekkaan sydämen <3
9. Luen ainakin yhden enkunkielisen kirjan
10. PIDÄN HAUSKAA!!!

"Lukiossa löysin itseni ja uuden suunnan elämääni"

Ei vaan mahda mitään, se eilinen musikaali jäi soimaan mun päähän. Varsinkin toi otsikon biisi, ja en ees uskonut kun reksi varoitteli eilen sen olevan korvamato. Oho.

Mutta juu siis tänään ei ole oikeastaan tapahtunut juuri mitään erityistä, kokeiden palautukset ja sen jälkeen Adan kanssa Manniin. Kokeet meni ihan hyvin kuten olin vähän ajatellutkin, kaikki ysillä tai kympillä alkavia ja todistuksessa hissa, matikka, kemia ja fysiikka kymppejä ja äikkä ja enkku ysejä. Aika hyvin osasin veikata numerot etukäteen. Tutorkokouksessa saatiin tietää omat luokat ja tutorpari, mä ja Samuli oltiin sovittu etukäteen että jos parit saa toivoa niin oltaisiin yhdessä, mutta Laura ja Heli olivat tehneet parit keskenään ihan mututuntumalta, joten tutoroin siis ensi vuonna 12E:tä Rasmuksen kanssa. Ei mitenkään huono pari ja varmana tulee kivaa, Samulin kanssa ehdin jutella kyl välkilläkin. Saa vaan nähdä miten saa hommat toimimaan kun toi ryhmänohjaaja on itse Savia, oottelen innolla sen juttuja :D.

Mannissa rupesin taas possuilemaan ja käytiin kiinalaisessa syömässä, Adalle löytyi kaupoilta hainhammas ja T-paita, mulle samanlainen solki ja tollanen kiva rantakassi kesäksi.

Mutta juu, oon siis lupaillu kertoa mun ekasta vuodesta Martsarissa nyt kun vielä pystyn pilaamatta lomafiilistä, joten tästä eteenpäin luvassa jaarituksia siitä, miksi ylipäänsä lähdin Klaukkalan sijaan Vantaalle ja tottakai kaikista aivan ihanista ihmisistä, joihin oon tän vuoden aikana tutustunu. Kuvia mulla on tosi heikosti, ei oo tullut kannettua kameraa koulussa kuin vasta nyt ihan vikoina päivinä.




Hain siis yhteishaussa ykkösellä Martsarin luma-linjalle, kakkosella yleislinjalle. Syyt oli aika selkeät: 1) Miks jäädä Klaukkalaan kun vaan vähän kauempana on parempi koulu? 2) Halusin uusia naamoja ympärille ja muutenkin kouluun, jossa jokainen ei tietäis jostain paskapuheista joita musta on kiertänyt ala-asteelta lähtien ennen ekan päivän loppua. 3) Martsarista olin kuullut vaan hyvää. & 4) Ei tarvinnut mennä Hesaan asti kouluun. Juu tiiän, mulla on aika pitkä koulumatka, mut mä oon tyytyväinen niin kauan kuin ei tartte herätä ennen kuutta, ja Martsari on varmaan paras valinta minkä oon ikinä tehny, eikä mua kaduta yhtään.

Nää on näitä yksiä harvoja kuvia joita mulla on koulusta, kuvattu tällä koeviikolla. Julian kuvan otin itse, loput taitaa olla Julian ottamia mun kameralla, vika vois ehkä olla Millan ottama.

Siitä mun on vähän paha mennä kertomaan, et mitä oon tehnyt ja miten mulla on mennyt. Kaikki tietää kummiskin millasta koulu on, ja vaikka onkin ihan paras koulu ikinä niin koulua se on siitä huolimatta. En oo ehtinyt sluibailee kun jokaisessa jaksossa ollut 6-8 kurssia enkä lukiokavereitakaan oo oikeestaan nähnyt koulun ulkopuolella Iiriksen läksiäisiä lukuunottamatta. Ekana koulupäivänä olin ihan älyttömän hermostunut, samaan ryhmään tulijat oli tsekattu naamakirjasta ja istuessani bussiin tajuan Nooran nukkuneen pommiin, ja siitä vasta sit rupeskin hermostumaan ja koko bussimatkan keskityin vaan hengittämään syvään musiikin tahdissa. Luokkaan mentäessä yritin päästä ekojen joukossa luokkaan ettei tarvitsisi kierrellä kyselemässä muilta, onko niiden viereen tulossa joku. Ei onneks siitä tarvinnut stressata, heti istuttuani Venla tuli istumaan mun viereeni ja pelasti mun ekat päivät ja säästi mut kammottavalta syrjäytymiseltä. Kiitti, sitä en unohda vaik muille se ei ehkä oiskaan niin iso asia :)

Ton ekan päivän lisäks mul on joitakin tosi vahvoja muistoja: mun ja Hannamarin psykologiset testit, DT1 ja DT2, etenkin kakkosen porukka ja meiän jutut, Tarmoerkale-laivue, mun ja Samulin jutut liikassa, ihmissuhdekurssi ja leivänpaahdinimitaatiot tutorkoulutuksessa. Enemmän mä tuun muistaa tän vuoden siitä, että mä tutustuin aivan ihaniin tyyppeihin ja oli varmaan ensimmäinen vuosi kun musta ei juoruttu mitään syvältä revittyä shittiä. Kiitti oikeesti ihan hirveesti kaikille ihmisille joihin oon nyt tutustunu tänä vuonna!<3 Joitakin tyyppejä tarttee mainita nyt ihan erikseen, tietty siis meiän ryhmän Ada, Julia, Noora, Moona ja Milla (plus sit viel Iiris ja Petra), joist kaikki on tosi ihania ja joitten kanssa voi löpistä melkeen mistä vaan maan ja taivaan välillä, Hannamari alias Tinu alias Hamar alias H&M oli iso pelastus mun ahdingossa ja aivan parasta seuraa ja älyttömän ihana ja jonka kans mul on kaikista oudoimmat muistot Martsarist ja sit viel Samuli on niin hieno ihminen etten oikeesti ois ikinä uskonu tutustuvani kehenkään sellaiseen. Oikeesti vaan siis niin täydellisiä ihmisiä kaikki <3 (kaikki muutkin tietty aivan äärettömän kivoi ja mukavii mut nää nyt täytyi mainita ihan erikseen, Nooralle oma erityismaininta siit et tuli Martsariin eikä mennyt NYKiin :)))