Ootteko huomanneet, kuinka kännykkäriippuvaisia ihmiset nykyään ovat? Tai ainakin minä. Tottakai te olette. Joskus sen vain ymmärtää paremmin kuin joskus muulloin.
Kaikkihan alkoi siitä, kun rakkaan ja uskollisen Lumiani näyttö sanoi poks. En edes tiputtanut sitä, laitoin sen vain taskuuni ehjänä ja ottaessani sen takaisin käteeni näytön alaosaa halkoi säröverkko. No, Lumioissa on se huono puoli, että ne eivät enää oikein reagoi kosketukseen näytön haljettua. Harmittelin asiaa aikani ja jaoin ärtymykseni myös paikalla oleville kurssikevereilleni, mutta hei, "Onneksi osaan varautua kaikkeen, kotona on varapuhelin odottamassa tällaisten tilanteiden varalta.". Jotenkin sinnittelin illan muiden näpelöidessä omia taskupuhelimiaan. En voinut tarkistaa facebookia, entä jos joku on laittanut whatsappissa viestiä? Kyllä mä pärjään, kohta kotiin, siellä on varapuhelin odottamassa...
Kotona kaivan varapuhelimen kätköistään. Liian myöhään tajuan, että hitsit, tähän toiseen puhelimeen tarvitaankin ihan normaalikokoinen eikä mikro-SIM. Ei kun hakaneula käteen ja kaivelemaan, josko se liian pieni simmikortti vielä saataisiin pelastettua ihmisten ilmoille. Ei auta, kortti uppoaa vain entistä syvemmälle varapuhelimen syövereihin (niin, mähän onnistuin siis tuhoamaan huikeat kaksi puhelinta parin tunnin sisällä, kuka muu voi sanoa samaa?). Paniikkiviestiä äidille (onneksi on naamakirjan chat), lainapuhelin järjestyy äidin serkulta seuraavaksi päiväksi. Kyllähän mä nyt yhden yön selviän ilman kännykkää, ei tee varmasti edes tiukkaa!
Päähän pälkähtää, että seuraavana päivänä huoltomiehen piti soittaa ja sopia pesukoneen korjauksesta. Hetki pieni, soittaa? Enhän mä ehdi käydä hakemassa uutta sim-korttia ennen luentoja! Mitä tehdä? Vähän aikaa vain panikoin ja stressaan, lopulta löydän huoltofirman sähköpostiosoitteen. Noh, asia onneksi ratkesi ilman puhelintakin. Huoletta siis herätyskello päälle ja nukkumaan. Hetki pieni, herätyskello? Eihän mulla ole toimivaa sellaista, ainahan mä olen luottanut kännykän hälytyksiin! Taas hetken paniikki. Lopulta tajuan laittaa herätyksen siihen puhelimeen, jonka syövereissä simmipoloinen nyt viruu. Ilman yhteyttäkin hälytykset onneksi toimivat. Ilta pelastettu.
Aamulla olen parkkipaikalla lähdössä noutamaan lainapuhelinta tyytyväisenä itseeni, olenhan selvinnyt yön yli (lähes) ilman puhelinta. Paikka on tuttu mutta reitti ei, navigaattori siis päälle. Hetki pieni, navigaattori? Ainahan mä käytän kännykän navia! Auton varsinaisesta navigaattorista on akku yllätysyllätys lopussa ja autolaturi ei ole osoittanut elonmerkkejä sitten alkukesän. Onneksi on Google, sieltähän voi käydä katsomassa reittiohjeet. Hetki pieni, Google? Millä mä sinne pääsen jos en kännykällä? Tabletti on onneksi repussa mukana, sillähän asia hoituu kunhan vaan jaan kännykän nettiyhteyden. Hetki pieni, nettiyhteys? No joo. Hyvä minä. Eihän sekään tietenkään onnistu. Ei auta kuin kävellä portaat takaisin ylös neljänteen kerrokseen netin ääreen kirjoittamaan reittiohjeet paperille.
Kuinka riippuvainen sitä voi puhelimestaan ollakaan?
ps. Älkää ymmärtäkö väärin. Selvisin elossa koko kännykättömän ajan, ja olisin selvinnyt pidempäänkin. Pointti on siinä, etten aiemmin ole edes huomannut, kuinka moneen asiaan sitä on tottunut puhelintaan käyttämään.
ps. Älkää ymmärtäkö väärin. Selvisin elossa koko kännykättömän ajan, ja olisin selvinnyt pidempäänkin. Pointti on siinä, etten aiemmin ole edes huomannut, kuinka moneen asiaan sitä on tottunut puhelintaan käyttämään.
