Pieni enkeli untuvapilvellä

Mä halusin aina pienenä koiraa ylitse kaiken. Pyysin jopa päiväkotitätejä puhumaan äidille ja isälle mun puolestani, mutta eihän meidän kissatalouteen tietenkään hankittu sitä dalmatialaista. Jossain vaiheessa mä pyysinkin, että jos en koiraa saa, niin antakaa mun ottaa edes marsu, eikä luvan saamiseen tainnut mennä päivää pitempään. 

Hani ja Ella muuttivat meille kesällä 2009, juuri ennen koulujen alkua. Virallisesti ne olivat mun ja Lassin yhteiset, mutta kyllä se vain minä olin joka niitä hoiti. Marsut asuivat mun huoneessani aina viime kevääseen asti, joten mä olen seurannut niiden kasvamista ja elämistä aitiopaikalta koko niiden pienen iän.

Hani ja Ella kesällä 2011

Hani mun rippijuhlissani 2010

Kesällä me huomattiin, että Ella laihtui silmissä. Tuttu eläinlääkäri antoi neuvoja, seurattiin painoa ja ruokittiin pientä kauravellillä ruiskun kautta. Välillä se paino lähtikin nousemaan. Aina joskus se oli vähän apaattinen ja vain kölli häkin pohjalla, mutta useimmiten ihan virkeä ja hyväntuulinen. Jossain vaiheessa paino laski taas ja kävin Ellan kanssa eläinlääkärissä. Kuiku oli siinä vaiheessa jo niin laiha, ettei sitä voinut rauhoittaa ja tutkia kunnolla, vain sen mitä eläinlääkäri päällepäin näki. Etuhampaat olivat kasvaneet ylipitkiksi ja ne lyhennettiin, käskettiin jatkaa tukiruokintaa ja seurailla painoa. Näin tehtiin, ja jälleen paino saatiin pieneen nousuun.

Aivan joulukuun lopussa, uudenvuoden aatonaattona, mä heräsin vasta muun perheen ollessa reissussa ja menin katsomaan marsuja. Ella oli aiemminkin löytynyt makoilemasta, mutta aina viimeistään kosketuksesta se pomppasi ylös. Nyt ihmettelin kun ei pientä kuulunut kolistellessani hieman häkkiä ja ruokapussia. Ella oli kaivanut mökissä itselleen kuopan, jossa se makasi.

Kaksi vuotta sitten meidän kissa jouduttiin lopettamaan. Se oli jo vanha,  mutta hyväkuntoinen vielä viimeisinä elinäivinäänkin. Yhtenä päivänä se oli pudonnut ojaan, noussut takaisin naapurin pihatielle ja jäänyt sinne makaamaan. Sieltä isä sen haki ja kantoi Miirun petiinsä, tarjottiin ruokaa ja vettä ja kuivattiin. Sinne petiinsä se jäi, ja myöhemmin illalla huomasin sen nousseen pedistä, kävelleen muutaman askeleen ja lyyhistynyt lattialle. Mä pidin Miirua sylissä ja silittelin sitä eläinlääkärille lähtöä odottaessa. Miiru tuli takaisin pahvilaatikossa, ja seuraavana päivänä se haudattiin pihan reunaan.

Mä en olisi ikinä uskonut, että marsu voisi muistuttaa kissaa. Mutta kun näin Ellan puruihin kaivautuneena mä näin Miirun lyhistyneenä olohuoneen lattialle.

Nappasin Ellan syliini ja yritin soittaa äidille ja isälle. Tarjosin vettä ja kurkkua, ja siinä se makasi mun sylissäni lähes täysin velttona. Lopulta äiti ja isä vastasivat ja tulivat kotiin, soiteltiin ensin tutut eläinlääkärit ja sitten eläinlääkäriasemalle. Lopulta eräs tuttu eläinlääkäri ajoi pihaan, ja myöhemmin samana päivänä Miirun haudan viereen kaivettiin toinen, hieman pienempi.

Hani jäi yksin, mutta vaikka meillä kaikillla oli Ellaa ikävä, täytyi Hanille etsiä seuraa. Marsut tarvitsevat seuraa toisilta marsuilta, ja Hanistakin näki, kuinka yksinäistä sillä oli ilman kaveriaan. 

Eilen mä ja Lassi ajettiin Itä-Helsinkiin, jossa meitä odotti pahvilaatikossa kaksi pientä kuikuttajaa. Mitään yhtä pientä ja suloista mä en ole nähnyt pitkään aikaan. Kotona pienet nimettiin Minniksi ja Iirikseksi, ja vaikkei Hani tuntunut korvaansa lotkauttavankaan vauvojen suuntaan, niin tänään mennessäni aamulla katsomaan marsuja ne nukkuivat kaikki kolme yhdessä kasassa. Iiris ja Minni ovat vielä niin pieniä, että mahtuvat helposti molemmat Hanin kylkeen kiinni, ja Hanikin tuntuu adoptoineen pikkuiset ihan omiksi lapsikseen. Loppu hyvin, kaikki hyvin, vaikka tästähän vasta alkaakin Minnin ja Iiriksen tarina :)

Pikku-Iiris, takana näkyy vähän Minniäkin :)

Kaipaus ei katoa koskaan. Mulla on joka päivä hirmuinen ikävä niin Miirua kuin Ellaakin. Mutta vaikka ikävä ei unohdukaan, niin suru jää taakse. Ellalla on nyt paremmat oltavat eikä Miiruakaan enää vaivaa vanhuuden kivut ja säryt. Aika parantaa haavat, vaikka aina niin ei uskoisi.

Kun olet surullinen,
joku lohduttaa sinua.
Jos kukaan ei välitä,
jos kukaan ei lohduta,
istuu enkeli viereesi.
Se silittää poskeasi,
se pyyhkii kyyneeleesi.
Se hohkaa valoa ja ymmärrystä,
se halaa vaikeina aikoina.
Se kuiskaa korvaasi:
"Olet tärkeä."
Kuka vain voi olla juuri sinun enkelisi.
Levätkää rauhassa ♡

Conceal, don't feel, don't let them know

Mulla on keskiviikolle tai jo jopa tiistaille teitä varten eräs todella spesiaali postaus. Sitä ennen vähän pikapäivitystä mun alkuvuodestani.

Eräs ikuisuusprojekteista etenee. Ei huimaa vauhtia, pikemminkin etana jarruttaa mutkassa -fiiliksellä, mutta edistyy se kuitenkin. Oon viime kuukausina nimittäin hurahtanut macaronsien tekemiseen. Ongelma vaan on se, että se on ihan älyttömän vaikeaa. Joko ne ruskettuvat, jäävät ontoiksi, lattanoiksi tai tyhjiksi tai niihin ei tule sitä pohjan pitsireunusta. Hyvältä ne kuitenkin aina maistuvat, ja joka kerralla olen onnistunut aina paremmin ja paremmin. Kesällä mä vielä teen täydellisiä macaronseja ylioppilasjuhliini.

näistä kammotuksista lähdettiin liikkeelle...

...ja tässä eräs lähes onnistunut yritys, pitsireunuksiset viimeisimmät versiot ovat jääneet kuvaamatta :)

Sain lukea yhden mun ystäväni esseen, ja siitä lähtien musta on tuntunut siltä kuin oikein iso salaisuus söisi mua sisältä. Toki se oli tosi hyvä essee, mutta ei se siitä johdu. Sen alun lukeminen oli kuin katsominen peiliin. Vähän kuin se essee olisi tuntenut mut paremmin kuin mä itse. Vaikka eihän se kertonut musta, mutta silti.

Penkkarit lähestyvät päivä päivältä. Varsinaisia koulupäiviä on jäljellä enää kuusi, sitten preliminäärikokeet, äidinkielen tekstitaito ja englannin kuullunymmärtäminen. Sitten onkin jo penkkarit. Kaikki on vielä ihan kesken, mutta ainakin asiat on aloitettu. Vähän harmittaa. Penkkareiden kuuluisi olla kaikkien abien juhla, ja meitä onkin lähemmäs 140, mutta silti järjestelyhommat ovat jääneet noin kahdellekymmenelle abille. Apua ei suurimmalta osalta saa edes pyytämällä. Mä vannoin syksyllä abivaaterumban jälkeen jättäväni kaikki mahdolliset vastuuhommat muille, mutta nyt mä oon löytänyt itseni vetämästä abishow-tiimiä. Lisäksi maalailen rekkalakanoita ja autan koristelussa. Mä haluan penkinpainajaisista kivan ja onnistuneen ja sellaisen, jota voi sitten joskus hamassa tulevaisuudessa muistella lapsilleen hymy huulilla, ja jos muut eivät sitä tee niin pakko se on tehdä itse. Väitän, että niillä muilla parillakymmenellä on samanlaiset fiilikset kuin mulla. Asu mulla on tällä hetkellä vasta ajatuksen tasolla, mutta ainakin tiedän, mitä aion tehdä. Ennen joulua penkkareiden teemaksi valittiin pelit, joten mä aion pukeutua lempparipelikseni eli Candy Crush Sagaksi (taso 452 menossa köh köh...).

Kaaiken keskellä pitäisi löytää aikaa ylppäreihin preppaamiseen. Syksyllä mä en saanut luettua kunnolla edes kahteen kokeeseen, miten ihmeessä mä tulen selviämään viidestä? Lukuloma nyt totta kai helpottaa jonkin verran, mutta silti. Äidinkielen ajattelin mennä lähes lukematta, enkkuun ja matikkaan aloitan panostamisen vasta lukulomalla, mutta kemiaa ja fysiikkaa mun pitäisi ihan tosissani lukea. Fysiikka on nopeaa, kirjan saa luettua päivässä, mutta niitä on kuitenkin kahdeksan kurssin verran. Kemiasta riittää viisi kirjaa, mutta meidän koulun kirjasarja on täyttä hepreaa (lukekaa rivien välistä avunhuuto: löytyisikö keneltäkään lainaan Mooli-sarjaa?). Töitäkin pitäisi alkaa etsiä kesää ajatellen, siihen saakka luen pääsykokeisiin. Yksi työhaastattelu mulla on tiistaina, mutta se on viikonloppuhomma keväälle, eikä työpäiviä tule kovin montaa kuukaudelle.

Tiistain työhaastattelusta mä suuntaankin suoraan kohti Helsinkiä - mutta siitä saatte tietää enemmän silloin!

What happened in 2013

Vuonna 2013 ...

... opin vihdoin ja viimein, vuosien yrittämisen jälkeen, käyttämään ihan tuikitavallista taskukalenteria!
... mallailin lavalla ensimmäiset ja viimeiset kerrat elämässäni proggiksen merkeissä.
... mömmösin antaumuksella.
... onnistuin tartuttamaan itseeni kuntoilukärpäsen ja ajamaan sen kuukauden päästä tiehensä.
... shoppailin onnellisena Suomalaisen tyhjäksi mun lempikirjoistani.

... musta kuoriutui erakkoravun alta lähes sosiaalinen Katja: leffailtoja ja perjantai-iltoja tärkeiden ihmisten seurassa, ajelua sinne tänne ja hervotonta naurua.
... innostuin sosialisoitumisesta ja sain heti muutaman uuden ystävän leikkiessäni uusien kakkosten suojelusenkeliä (mutta enkö onnistunutkin hyvin, vai mitä :)?)
... onnistuin wanhoja tanssiessani repimään oman mekkoni lisäksi myös viereisen tytön mekon.
... ajelin limusiinilla ensimmäistä ja toistaiseksi myös viimeistä kertaa elämässäni.

... kävin risteilemässä muiden wanhojen kanssa.
... en oikein tiennyt mitä tuntea. Ensin masensi, sitten hymyilytti, sitten en enää tiennytkään, sen jälkeen totesin olevani tosissaan ihastunut, mutta lopulta tulin siihen tulokseen etten olekaan.

... tutustuin sellaiseen ihanuuteen kuin Nellaan. Leivottiin, naurettiin ja mä kerroin kaiken mitä martsarilaisen täytyy tietää.
... sain töitä ihan puskan takaa.

... seurasin uskollisesti Euroviisut ja lätkän MM-kisat.
... sain ratkottua erään ison ongelman, vähemmän tai vielä vähemmän hohdokkaasti.
... tanssin lavalla koko yleisön taputtaessa mukana, eikä mulla oo ikinä ollut lavalla samanlaista oloa.
... löysin tosiystävän sieltä, mistä en edes osannut etsiä.

... marjatyttöilin ja keikkailin lapsenvahtina.
... löysin itseni isostelemasta jälleen kerran ihan huomaamattani.
... materialismikärpänen pääsi puraisemaan.

... kävin Möheröllä ja jouduin superhyttysten hyökkäyksen kohteeksi.
... sain varmaan suloisimman postikortin tässä maailmankaikkeudessa.
... koukutuin netflixiin.
... laitoin hymyn kiertämään!

... luin koulukirjoja vapaa-aikana ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni kunnolla.
... palasin kesälomalta kouluun abina.
... vietin mun 18. syntymäpäivääni leffailun merkeissä.
... kävin ensimmäistä kertaa baarissa ja sain uuden kamun.
... opin ajamaan, läpäisin inssin kerralla ja olen onnistunut jättämään mummot pystyyn suojateillä.

... juhlin muiden abien tavoin sataa aamua lähtemällä keskellä viikkoa baariin ja seuraavana aamuna parin tunnin yöunien jälkeen pyjama päällä ja nalle kainalossa kouluun.
... järkkäilin meille abivaatteita stressin saattelemana mutta onnistuneesti!
... ryhdyin tekotaiteelliseksi bloggaajaksi.
... kävin kirjoittamassa bilsan viikonlopun teholukemisella ja ruotsin yhden illan kielioppiselailulla, tuloksena bilsa E ja ruotsi M.

... kävin Erkan ja Iriksen kanssa Virossa, naurettiin kielelle, sovitettiin karvahattuja ja käytiin varmaan parhaassa kahvilassa ikinä.
... eksyin matkalla ikeaan.
... kuuntelin lääkisopiskelijoiden juttuja ja mun sisällä syttyi tosissaan palo päästä lääkikseen.

... kävin vierailemassa Annan ja Adan teatteridiplomissa.
... näin huonoimman elokuvan ikinä.
... yritin epätoivoisesti saada oman kuvisdiplomini valmiiksi.

... istuin koululla lähes kahdeksaan kuvisdiplomin deadline-päivänä.
... juhlin Wiltsun ylppäreitä.
... pääsin lavalle viimeistä kertaa draaman ja teatterin merkeissä.
... onnistuin leipomaan lähes täydellisiä macaronseja.
... menetin todella rakkaan lemmikin.