What happened in 2015

Vuonna 2015...

... aloitin uuden vuoden tornitalon katolla ystävien ympäröimänä.
... alkoi armoton pänttäys; hitto vie, tänä vuonna mä pääsen opiskelemaan!
... löysin uuden, ihanan, höpöttelevän ystävän, jonka kanssa jaksoi valmennuskurssia läpi kevään.

... vihdoin ja viimein mä opin opiskelemaan. Siis oikeasti, onnistuin istuttamaan itseni biologian kirjan ääreen useammaksi tunniksi useana päivänä viikosta. Never happened before.
... rakastuin sellaiseen keksintöön kuin reppu. Olkalaukut, häipykää silmistäni!
... elämä tuntui hymyilevän.

... kävin korottamassa kemian ja fysiikan laudatureiksi.
... sain itseluottamusbuustin hyvin menneestä harjoituskokeesta.
... koin pahimman romahduksen aikoihin. Väsymys+lukeminen+valvominen+asioiden murehtiminen ei ole hyvä yhdistelmä, uskokaa mua. Päädytte vain vollottamaan vessan lattialle, koska olitte niin tyhmiä että haitte vain yhteen kouluun, johon ette koskaan tule pääsemään, ja tiedossa on toinen välivuosi ettekä koskaan pääse omillenne.

... tein aikamatkan lapsuuteen ja kävin katsomassa teatterissa Peppi Pitkätossun.
... pänttäsin, pänttäsin ja pänttäsin.
... uskaltauduin ajamaan ensimmäistä kertaa (yksin) Ruskeasuon risteyksen yli, vaikka ensimmäisellä kerralla polvet tutisivatkin. Miten ihmeessä niitä ratikoita on tarkoitus väistää?

... mulle tuli fiilis, että oikeasti osaan ja pystyn ja kykenen, eikä mikään oo enää estämässä.
... osallistuin toista ja viimeistä kertaa pääsykokeisiin ja törmäsin siellä valmennuskurssilaiseeni. Olihan se vähän jäätävä tilanne jutella ihmiselle, jonka kanssa istunut samassa huoneessa koko kevään mutta jonka kanssa ei ole koskaan jutellut mitään moita ihmeempää. (moi Aino!♥)
... palasin jälleen kerran rakkaaseen kesätyöhöni, jossa rakas Citroën Jumper odotteli mua, tosin hieman edelliskesää ruosteisempana ♥

... juhlittiin mu vanhemman pikkuveljen ripillepääsyä. Apua kun siitä on tullut iso, vastahan se oli pikkumuksu joka roikkui lahkeesta kiinni ja opetteli insinööritaitoja tuhoamalla videonauhurin!
... vietin juhannusta perinteisesti töiden merkeissä.
... sekosin totaalisesti, kun ruudulle pamahti teksti "OPISKELUPAIKKA MYÖNNETTY Tampereen yliopisto, Lääketieteen yksikkö"

(C) Milla K

... stressasin ihan liikaa töissä. Neljä marjakojua pitkillä etäisyyksillä on joskus liikaa yhdelle kuskille.
... löysin itselleni oman pikku kodin Tampereelta.
... oli Möherö, sade ja saunapalo.

... muuttopäivä, neljäs kerros eikä hissiä! Mitään en elämässäni kadu niin paljon kuin tätä möläytystä: "Kyllähän me nyt kaksistaan saadaan tää televisiotaso kannettua, ei tässä isää tarvita."
... marjakesä huipentui tuttuun tapaan ukrisbileisiin ja vähemmän tuttuun tapaan päätöspäivälliseen hyvässä seurassa :)
... rakastuin Tampereeseen ja lääkiselämään, vaikka ensimmäisellä viikolla tuntuikin vähän siltä, etten sovi joukkoon.

... kaikki alkoi lutviutua, kunhan kurssimme saatiin kastettua ja yhteishenki alkoi hioutua.
... pääsin oikeasti kiinni opiskeluun solujakson alettua.
... saimme ensimmäistä kertaa vetää yllemme buranahaalarit!

... pidin hauskaa E-leffan ja trailerin kuvauksissa mahtavassa porukassa!
... saimme kuvauskaljoilla mahtavan idean lähteä porukalla kirjastoon lukemaan. Se tenttiviikkostressi oli paljon mukavampaa, kun siitä ei täytynyt kärsiä yksin.
... katsoin koko illan vanhoja Disney-leffoja Amoksella ja wujuilin Näsilinnassa.

(C) Olli Suominen & Simo Salminen

... marraskuu lähti käyntiin E-bileitä valmistellen ja iloisesti kuskinakissa juhlien. Ilmapalloja taisin puhaltaa viitisenkymmentä, kiipesin aika pelottaville tikkaille ja keräilin hajonneiden tyynyjen täytteitä.
... tutustuin sitsikulttuuriin fuksisitsien ja elukkasitsien merkeissä.
... huomasin, että melkein nenän edessä on aika ihana ihminen, jonka kanssa on aina hauskaa ja joka saa mut aina hymyilemään ja perhoset lentelemään vatsanpohjalla.

... kävin Tartossa moikkaamassa paikallisia Kukkoja, oli kaiken sen matkapahoinvoinnin arvoista!
... rakensimme jossei maailman hienoimman niin ainakin luovimman mistelinoksan mopin varresta, Lidlin muovikassista, vihreästä kalenterinkannesta ja maalarinteipistä.
... vietin ihanan rauhallista ja stressitöntä joulua kotona perheen kanssa ♥

Hyvää uutta vuotta 2016! ♥

Fuksisyksy: Summa summarum

Lääkistä on nyt takana puoli vuotta. Puoli vuotta niin kiireistä mutta silti niin ihanaa aikaa, enää reilut viisi vuotta jäljellä. Minne se aika oikein katosi?

Ensimmäinen päivä meni hieman sumussa. Olo oli vähän hölmö selvittyäni läpi vieraan kaupungin Bion eteen, jossa kulman takana oven edessä odotti kakkoskurssimme tekemä kunniakäytävä. Vaikka yleensä nolostun sellaisesta, tuntuikin yllättävän hyvältä kävellä hurraavien Hannuloiden ohi "uuteen elämään", ei siinä oikein voinut olla hymyilemättä. Hitto vie, mä olen ansainnut tämän! Sisällä iski taas pieni epätoivo. Mitä mä nyt teen? Tiesin muutaman tulevan kurssikaverini entuudestaan valmennuskurssin ja Älyvuodon kautta, mutta ketään heistä ei näkynyt. Onneksi eräs tyttö oli minua rohkeampi ja alkoi jutella kanssani.

(C) Erno Iso-Aho

Syksy alkoi johdantojaksolla, jossa ei vielä oikeastaan opita juuri mitään. Tenttiä ei ollut, vaan ne muutama viikkoa oli jätetty opiskelun kannalta kevyiksi jotta ehtisimme paremmin tutustua toisiimme. Opiskelimme elvytystä ja haavojen ensiapua sekä defibrillaattorin käyttöä, kävimme jutustelemassa potilaiden kanssa sairaalan puolella ja tutustuimme problem based learningiin eli tuttavallisemmin PBL:ään. Uusiin ihmisiin tutustui vähitellen. Ensin omaan hupitutorryhmään, sitten tutorryhmään ja nopeasti moniin muihinkin. Hupitutorit yrittivät parhaansa täyttääkseen kalenterimme, eikä tullut vastaan montaakaan sellaista iltaa, jolloin olisi ehtinyt tuntea itseään yksinäiseksi. Oli etkoja, tutustumisiltaa, avajaisbileet, toogabileet ja kurssimme kastajaiset Kintulammella. Tutustuimme lääkiksen jonotuskulttuuriin saapumalla Arvolle aamuyöstä toogabilelippujen ja parhaiden injektioteemojen perässä, jotkut jonottivat jopa päästäkseen töihin wuosijuhlien iltajuhliin. Kurssin vastuuvirat jaettiin, ja vaikken itse päässytkään silmuksi niin ei se haitannut. Tärkeintä oli kuitenkin itse hakeminen ja se, että kurssillamme on nyt neljä mahtavaa silmua (ja toki myös huippu IEPR, kirjavastaavat ja tiedotusvastaava)! Mediverkko Cupissa Cursus Kukko pisti hyvin kampoihin vanhemmille kursseille, ja lyhyestä valmistautumisajasta huolimatta saimme aikaan hyvän futisjoukkueen sekä kannustustiimin. Mitään en olisi jättänyt välistä. Muutenkin olin lähtenyt fuksivuoteen sillä linjalla, että nyt on mun ensimmäinen ja viimeinen fuksivuoteni ja haluan olla osallisena mahdollisimman paljossa. En kadu tuota päätöstä.

(C) Heini L (?)

Solujaksolla se opiskelun todellisuus sitten iski. Miten mä tulen ikinä sisäistämään kaiken tarpeellisen tiedon? Kuukauden verran pänttäsin (liian laiskasti) solubiologiaa ja epiteelien ja sidekudoksien histologiaa ja opettelimme verinäytteen ottoa. Tutoristunnot aika lailla pelastivat opiskeluni. Kun siitä opiskelusta ja tutorkeisseihin valmistautumisesta on vastuussa itsensä lisäksi myös pienryhmälleen, niin kummasti sitä vain saa opiskeltua. Toki kaikkiin tutoreihin en ole ehtinyt valmistautua niin hyvin kuin olisin halunnut, mutta aina kuitenkin jossain määrin. Englanninkielisten oppikirjojen lukeminen alkoi pikkuhiljaa sujua, vaikka enemmän nojasinkin luentokalvoihin. Tenttiviikko tuli nopeasti, ja sekä histologian preparaattitentti että jaksotentti menivät kerralla läpi. Ei se uusintaan joutuminen kovin kamalaa olisi, mutta kyllähän se elämää helpottaa kun tentti on mahdollisimman nopeasti ohi. Solujaksonkin aikana oli vaikka ja millaista ohjelmaa vapaa-ajalla. Injektioista selvittiin enemmän tai vähemmän kunnialla (hutu 6 nappasi pukukilpailun voiton, kannatti mennä jonottamaan injektioteemaa aamuyöstä!), ja eeppistäkin eeppisempien E-bileiden suunnittelu lähti kunnolla käyntiin. Saimme leffatiimin voimin aikaan aivan loistavan trailerin ja E-leffan, ja koristelutiimissäkään ei ehtinyt tylsää tulla. Saimme valkoiset buranahaalarimme joita käytiin sitten porukalla ulkoiluttamassa poikkitieteellisissä pippaloissa sekä Hämeenkadun Approssa, yhdessä Suomen isoimmista opiskelijatapahtumista. Itse aloin kunnolla sosialisoitumaan, ja nyt mun luonani Kino Kotikolossa on vietetty jo monta leffailtaa vaihtelevilla kokoonpanoilla. 

(C) TaSLOlainen

Syksyn viimeinen jakso oli loputtomalta tuntunut LKK, lisääntyminen, kasvu ja kehitys. Vaikka kurssi tuntuikin pitkältä, ei aika silti tuntunut oikein riittävän kaiken oleellisen oppimiseen. Pari kuukautta täyttyi alkionkehityksestä, kuukautiskierrosta, raskauden kulusta, synnytyksestä, lapsuuden kehityksestä, murrosiästä... Myös anatomian opiskelu alkoi lantion alueen anatomialla, ja kyllä se latina sai mut ja monen muunkin repimään hiuksia ainakin aluksi. Nyt se anatomia alkaa jo sujua, ja luiden ja lihasten opettelu on itse asiassa yllättävän mukavaa ainakin embryologiaan verrattuna. Onneksi välillä pääsi kokeilemaan siipiään nallesairaalassa ja neuvolan opintokäynnillä sekä TAYSin puolella potilaan haastattelu -työssä. Tentti meni mielestäni ihan hyvin ja toivottavasti pääsen joululoman jälkeen aloittamaan aineenvaihduntajakson ilman ylimääräisiä uusintastressejä. Kandiseura järjesti jakson aikana paljon kaikenlaista oheistoimintaa, kävin esimerkiksi hohtokeilaturnauksessa, uuden Bondin ennakkonäytöksessä sekä Tartossa excuilemassa. Wuosijuhlilla olin töissä sillisaamiaisella, ja vastineeksi sain lipun wujujatkoille. Meidät myös tutustutettiin sitsikulttuuriin ja saimme luvan osallistua jatkossa sitseille (alkusyksystä pääsimme sitsaamaan vain tarjoutumalla sitseille töihin). E-bileet menivät hyvin, ja ensi vuoden fuksikurssilla tulee olemaan korkea rima ylitettäväksi. Kurssin ja kandiseuran pikkujoulut olivat myös kokemus, jota en olisi jättänyt välistä. Ehkä parhaiten mieleen jäi kuitenkin jakson loputtua järkätty tenttidisko (ihan vaan, koska jakson mukaan prepuberteettiin kuuluu hitaiden tanssiminen diskossa, mutta osa kurssista ei ollut koskaan päässyt diskoon) ja tee-se-itse-mistelimme, joka osoittautui menestykseksi! ;)

(C) Aino-Kaisa H

Kaiken kaikkiaan mä olen nauttinut täysillä tästä puolesta vuodesta ihanien ihmisten ympäröimänä. Enää on jäljellä tutorryhmämme hautajaiset ja kuukauden joululoma. Tutorryhmät vaihtuvat nyt seuraavaan jaksoon, ja vaikka tavallaan onkin kauhean kiva saada pientä vaihtelua niin kyllä mulle jää ikävä näitä ihmisiä. Eihän ne minnekään katoa, mutta on se eri asia nähdä täydessä luentosalissa kuin monta kertaa viikossa saman pöydän ääressä. Täytyy vain pitää huolta, että niitä tärkeiksi tulleita henkilöitä näkee sitten vapaa-ajalla enemmän. :)