Ich bin in deinen Augen verloren ♥

En oikeen tiiä mitä kertoisin. Asiat ja ajatukset vaan lentelee ympäri pääkoppaa, hetkeksi niistä saa kiinni mut melkeen heti ne väistyy seuraavan tieltä.

Mua rupesi ärsyttämään se, ettei täällä oo ikinä mitään kuvia. Ei ollut sellainen fiilis et oisin halunnut laittaa mitään musiikkiakaan, joten päätin esitellä teille Hermannin ja Ernestin. Jalmari on salaperäisesti kadonnut (siis se norsupehmo, ei bambunoksa joka sai nimensä norsupehmolta). Mutta tosiaan, Hermanni on mun miniötökkäpopulaation uusin jäsen ja Ernesti taas on kiertänyt jo vaikka missä. Ernesti-poroseni on käynyt jo ainakin Barcelonassa ja Ruotsissa, mut eiköhän se oo vieraillu jossain muuallakin kauempana kotoa.

Mun vanhojenmekko saapui. Ja on ihan kuin niissä kuvissa, eli oon tyytyväinen. Vähän joutuu lyhentämään, mut senhän jo tiesinkin kun oli sellainen ylipitkä malli.

Lumi. Sitäkin mä rakastan. Kävelin aamulla täydessä hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä bussipysäkille, ja tuli sellainen fiilis, et joku on pyyhkäissyt maailmaa valkealla harsolla ja vaivuttanut sen uneen. Rakastan sitä tunnetta, joka syntyy hiutaleiden sataessa hiuksiin ja kasvoille. Jäästä mä en sen sijaan tykkää. Enkä kylmästä. Olisikohan mitenkään mahdollista, että aina talvisin ois sellaista melkeen nollakeliä mut sellaista puuterimaista lunta? Tiet ei jäätyis, mutta puiden oksat kyllä. Mä olisin mun talven ihmemaassa.

Löysin mun tulevaisuuden miehen. Ongelmat ovat vaan ne, että A: se on saksalainen, B: en enää ikinä nää sitä todella suurella todennäköisyydellä, C: en sanonut sille sanaakaan tässä parin päivän aikana, jotka se vietti Martsarissa ja D: se ja muut Potsdamilaiset lähtee tänä viikonloppuna. Elän koko loppuelämäni forever alone -fiiliksellä selibaatissa. Ainakin mä sain silmänruokaa kahdeksi täydelliseksi päiväksi. Tällä kertaa en ees ollut ainoo, joka kuikuili niitä ei-yhtään-epäilyttävän-näköisesti toiselta puolelta ruokalaa, vaan tosi monet (lue: mun kaverit) sanoi niitä ihan älyttömän hyvännäköisiksi. Jos olis tullut tilaisuus, niin mä oisin kyllä voinut tehdä epätoivoisia tekoja ja vaikka kaataa vedet Mister X:n päälle ihan vaan siks, et oisin voinut vaihtaa sen kanssa pari sanaa. Mut en tehnyt. Ja nyt se on sit iäksi mennyttä. Jos jollain on tämän mysteerijätkän puhelinnumero niin sen saa antaa mulle.

Tänään oli sitten draamaa ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Tää aika tuntui ikuisuudelta, varsinkin kun tiesi, että tänään saadaan tietää roolijako. Ja sitten lopulta koitti se ilonhetki kun saatiin tietää roolitus. Tai joillekin se oli ilonhetki, ei varmaan kaikille. Mutta mä sain juuri sen roolin, jota oon toivonutkin, ja nää muutamat jotka halusin tiettyihin rooleihin saivat nekin myös just ne niille sopivat hahmot. Olen nyt siis virallisesti viisivuotias pikkulapsi ja näyttämön kuopus. Toisaalta mua jäi vähän harmittamaan, koska oisin viihtynyt ihan hyvin myös melkeen missä roolissa tahansa, vaikka poliisina, ja sitten taas jotkut tosi ihanat ihmiset sai sellaiset roolit, joita ne ei halunneet. Mutta ehkä tää tästä.

Nostalgiaa

Nyt on syysloma ohi ja eka koulupäivä takana vähään aikaan. Aamulla liikassa sulkista, jonka jälkeen ensimmäistä kertaa en näyttänyt siltä, et oisin läheistä sukua tomaatille tai paloautolle. Matikassa sijainen, yh:ssa perushuttua ja fyssassakin sijainen. Eli ei siis mitään ihmeellistä. Olin hirveen ylienerginen ja mut saattoikin löytää vähän mistä vaan hymyilemästä typerästi, kikattamasta, tanssimasta tai lauleskelemasta. Yleensä vähän noista kaikista. Niin, ja sitten mä halailin ihmisiä. Ja tein sitä juttuu et tuun hiljaa ihmisen taakse ja survaisen sormet sen kylkiin. Säikähdys taattu, ja melkeen kaikki on varmaan jossain vaiheessa lukiota (tai yläastetta, siellä tää tapa alkoi) kuulleet verta hyytävän kiljaisun "KATJAAAAAA!!!!!". Niin, ja sit mä sain mulle huomiselle lastenhoitokeikan seurakunnalta.

Löysin tossa syysloman lopulla joltain foorumilta (vai oisko se ollut sittenkin joku ihan kunnon nettisivu tai vastaava? ei enää muista) jotain juttua lauluista, jotka olivat pinnalla mun ollessa ala-asteella. Käsi pystyyn jos muistat nämä!

1. Akcent: Kylie


Mitä mä tästä sanoisin... Eikö ne aikuiset kattoneet yhtään noita sanoi ennen kuin soittivat ala-asteen diskossa? Tai sitten ne luotti siihen, et me ei osattais enkkuu tarpeeks hyvin tai ainakaan ymmärrettäis ton tarkoitusta. Okei, no eihän me sitä enkkuu osattu. Silti. Ei tarttenut soida kuin joku kymmenen sekuntia jos sitäkään ja aivois naksahti et vitsit, tän sävelen mä muistan!

2. Darin: Step Up

Silloin joskus Darin oli tosi kova juttu. Mun vanhempien kummilapsen siskolla oli noita julisteita joku miljoona ennen kuin se kävi riparin, ja nyt se on varmaan parikymppinen. Eli joo, tästkin on sitä aikaa vierähtänyt. Ajattelin aina, etten tykkäis Darinista, mut en sit varmaan ollut tajunnut tän olevan sitä itseään. En ikinä tienny tän kappaleen nimee, mut lauloin aina jotain omaani mukana kun tää tuli radiosta.

3. Infernal: From Paris to Berlin

No tää taitaa vieläkin pyöriä radiossa. Jos ei heti tunnista, niin anna soida kerttiin saakka. Rupesin jostain syystä laulamaan tätä tänään välkällä, ja Samuli oli ihan heti messis laulamassa. Eli en oo siis ainoo joka tän muistaa!

4. K-Maro: Femme Like You

Tää kanssa vaati mulla kuuntelemisen kerttiin saakka ennen napsahtamista. Mutta tän kyl kaikkien on pakko muistaa, onhan?

5. Jamelia: Superstar


Tää oli vähän epämääräisellä tavalla tuttu. Missään vaiheessa ei ollut sellaista fiilistä et tää ois ollu iso osa mun nuoruutta, mut kyl mä tän oon aiemminkin kuullut.

6. Amy Diamond: What's In It For Me

Hei, kuka nyt ei muistais AMY DIAMONDIA? Oli ainakin meiän ala-asteen diskojen soitetuin laulaja. Härregyyd se on jo kakskymppinen!

Without love life is like a beat that you can't follow

Kohta on syysloma ohi. Ehkä te ootte huomanneetkin, et mulla ei oikeesti oo ollut oikeen mitään fiksua tekemistä. Milloin mä oon muka viimeksi kirjoittanut näin ahkerasti vaikken oo ees tehnyt mitään?

Syysmarkkinat. Metrilakua ja tuoretta toffeeta. Englantilaista nougatia. Lettuja, muikkuja, tuoretta leipää. Vaalikojuja. Niistä on syysmarkkinat tehty.

Mun ihanan rakkaan Noorani synttärijuhlat. Kiinalaista ruokaa. Mustekalaa, possua, paistettua nuudeleita, sushia... Vitsit nyt te luulette et mun elämä pyörii vaan ruuan ympärillä. Ei se oikeesti. Aneten tekemä superhyvä synttärikakku. Hengailua ja juttelua kavereiden kanssa, jääkiekkoa ja juoruilua.

Tekemättömät fyssantehtävät. Apua. Miten mä nyt tällaiseen tilanteeseen jouduin? Haluisin sanoo, etten oo ehtinyt tai muistanut tehdä niitä, mut silloin mä valehtelisin. En oo vaan viitsinyt. Tai halunnut. Sama asia se kai loppujen lopuksi on.

Hairspray. Rakastan. Kuinka mä oikeesti rakastankaan musikaaleja. Kohta osaan varmaan koko leffan ulkoa, oon lauleskellut pari päivää ihan fiiliksissä ja katsonut tota leffaa uudelleen ja uudelleen. Ja vielä kerran uudelleen. Himoshoppaajan salaiset unelmat on ihan hyvä tähän väliin, en haluu heti kyllästyy noin ihanaan musikaaliin. Tunnin päästä sitten Glee. Ja taas jäävät fyssan tehtävät unholaan.

Oon ylpeä itestäni. Selätin hampilääkärikammon ja kävin varaamassa ajan. Ihan personally, en ees kinunut äitiä tekemään sitä puolestani. Okei, mun ois pitänyt tehdä tää jo yli puol vuotta sitten, mutta jotenkin se vain jäi ja jäi tän mun naurettavan ja lapsellisen pelon vuoksi. Nyt pitää vaan kerätä rohkeutta tammikuun loppuun saakka. Proggis on tässä välissä, joten tuskin ehdin kauheen paljoa murehtimaan tota tarkastusta. Apua, mitä jos ne kaivaa noi viisaudenhampaat pois ja varmana se sattuu ihan hemmetisti? Joku saa tulla mun mukaan henkiseksi tueksi.

Adventures of Katja & Lauri

Tälleen aluksi pahoittelen kuvien laatua ja hassua kokoa, koska kuvat ovat a la Katjan superkännykkä. Pääs kamera aamulla unohtumaan kotia.

Olin siis luvannut näin syysloman vuoksi ottaa Laurin yhdeksi päiväksi kotiin, niin ei tarvinnut pienen herätä aamulla päiväkotia varten. Okei, no loppujen lopuksihan herra kukkui hereillä jo hyvissä ajoin ennen seitsemää ja piti mua hereillä viimeisen autuaaksi uniajaksi tarkoitetun tunnin.

Seitsemän jälkeen me sit jäätiin Laren kanssa kaksistaan kotiin muiden mennessä töihin ja kouluun. Siivoojat tuli kuitenkin kasilta, joten seitsemältä pikasiivous mun huoneelle (koska en missään nimessä laiskana ihmisenä halunnut joutua imuroimaan ja moppaamaan itse) ja lähtö naapurin eläkeläisille evakkoon. Siellä meitä odotti lettujen tuoksu ja höyryävä teekuppi. Mä haluun olla isona samanlainen mummu kuin Anja. Eiku niin joo. Munhan ei pitänyt vanheta ikinä. Siellä sitten oltiin muutama tunti, aamupalan jälkeen mä yritin harjoitella pianon pimputtamista (sain menee täysin korvamuistilta ikinä nuotteja näkemättä Everytime we touchin ekan kertin loppuun ihan mukiinmenevästi!) ja Lauri askarteli ja kuunteli mun soittoa jos sitä sellaiseksi haluaa kutsuaa.
Sitten heitettiinkin tavarat kotiin ja lähdettiin kohti bussipysäkkiä ja Klaukkalaa. No, kuten kuvista näkyy, meiän Ninjavauvahan päätti kekseliäänä tyttönä lähteä meidän mukaan. Aluksi annettiinkin sen seurata, ajateltiin, et kohta se kääntyy takaisin, mut ei. Siinä vaiheessa kun neiti, jolla ei oo mitään kunnioitusta itseään tuhat kertaa painavampia peltihevosia kohtaan, meinas jäädä auton alle kolmannen kerran se oli vaan ihan pakko viedä kotiin. Vähän kiire siinä sitten tuli, mut haluun antaa isot propsit autoilijoille, jotka kaikki (siis ihan oikeesti KAIKKI huikeat kolme autoa) pudotti vauhdin kahdenkympin tienoille niiden nähdessä meiän kung fu -kisun vaanimassa ojan pohjalta.

Kaikilla bussissa olleilla oli hirveen hauskaa niiden kuunnellessa Laren höpötyksiä. Siinä vaiheessa kun mentiin kirppiksen ja Rautian ohi koko bussi kuului etupenkistä kajautetun "VASARA JA NAULOJA!". Käytiin kirjastossa (jossa pääsin lukemaan ääneen enkunkielisiä lastenkirjoja) ja pehmiksillä ja palattiin kotiin. Ja taas oli bussimatkustajilla hauskaa, ainakin sen käytävän toisella puolella istuneen naisen ilmeistä päätellen.

Kotona pääsin sitten taiteilemaan kasvomaaleilla ketun ja lukemattomia paperilennokkeja. Kubella on jo kokonainen lentolaivue, josta monen maan puolustusvoimat ois kateellisia.

Kuinkakohan monta vuotta siitäkin on kun kuuntelin tota ylempää? Sanat kyl menee edelleenkin. Sä oot mun vihree mies, eksynyt vaan, kun Siriukseen ties, ei kantanutkaan....

Sinä oot se mihin päättyy kohtuus, mistä alkaa hulluus, järjetön rakkaus

Leffapoppareita, ihania kamuja, takarivin paikat. Käytännössä noi meidän paikat tarkoittivat lupaa sekoilla mielin määrin. Elämäni paras suklaacookie. Ja kahvi. Mä en juo kahvia, mut nyt join vähän Annan kahvista (joka siis ihan oikeesti oli joku karamellikahvi makusiirapilla eli ei mitään juhlamokkaan verrattavissa olevaa). Ei saatu kaikkea juotua, ja nyt vaan mietin sitä kahvinjämää. Ehkä jos oisin juonut loppuun niin oisin ihan tykännytkin siitä eikä se vaan olis mennyt irvistelemättä alas.

Paras leffa ikinä. Juoni meni vähän ohi mut eihän sinne sitä varten menty. Näin jälkikäteen ne takarivin paikat oli meille aivan täydelliset: kädet huitoi vähän ties minne kun soundtrack oli niin hyvä ja aina, kun näkyi vilauskin niistä yliupeista vatsalihaksista, me seottiin täysin. Tai nyt mä yleistän. En oo varma Noorasta, Millasta ja Adasta, mä, Julia ja Anna seottiin. Sain tosissani tukahduttaa sellaisen tyttömäisen "iiiiiih!!!!"-kiljaisun.

Kipeet kädet. Vähän jo helpottaa, nyt ne nousee jo yli vaakatason. Uus Demi. Se tieto, et kun huomenna tuun kotiin, mun huone on imuroitu. Hirvee syyssade. Mieli tekis sushia. Ja nähä Titanicin. Päätin kanssa käydä kattomassa sen Twilightin sitten, kun se tulee, ihan vaan siksi, et oon nähnyt melkeen kaikki aikaisemmatkin. Leffaseurakin jo löydetty. Jalmari näyttää vielä huonommalta kuin eilen. Oisko sillä kaamosmasennusta? Mulla ainakin on. Fysiikkaa ja matematiikkaa. No onneksi ei ihan vielä. Mutta huomenna sitten. Suomalaiset miehet on hankalia ihmisiä, ne ei ikinä tee aloitetta vaan naisen pitää tehdä kaikki alusta loppuun. Näin sanoi ihana höpsö ystäväiseni. Ja se on ihan oikeessa. Huomenna ihan liian aikainen aamu. Miksi oi miksi siivoojat tulee jo kasilta? Onneks ei tartte mennä evakkoon naapuria pidemmälle.

ps. Otsikon omistan mun höpsöille eli  Adelssonile ja Annabananalle, pus! <3

I could really use a wish right now

Syysloma. Ihana fiilis. Mitään järkevää juttua ei synny, vaikka aivot on koko päivän käskeneet mua kirjoittamaan. Nukuin pitkään. Ja hartaasti. Koko aamupäivän ja iltapäivääkin sain käyttää vaan halailemalla ja paapomalla meiän Ninjaa.

Ruska. Sellainen ruma ruska. Miten se kaunis hetki kesti niin vähän aikaa? Syytän sateita. Iänikuista tihkusadetta ja tota joka herätti mut aamulla rummuttamalla kattoa. Yääääh. Kesäsateet on kivoja. Sellaiset lämpimät ja kevyet. Silloin sitä vaan lauleskelee Singing in the rainia ja antaa hiusten kastua. Sateessa on kiva uida, painua veden alle niin että vaan silmät on pinnalla ja näkee, kuinka pisarat pomppaa veden pinnasta. Syyssateet. Hirveitä ja kylmiä ja ennen kaikkea märkiä. Ja suurinpiirtein puolista mun kengistä alkaa pohjat tippumaan eivätkä sukat pysy enää kuivina. Kituutan lyhytvartisilla tennareilla lumen tuloon.

Se fiilis, kun hyvä kirjasarja päättyy tosi tyhmästi. Miksi oi miksi teit tän mulle, Suzanne Collins, miksi? Keksin tälleen suoralta kädeltä sata ja yksi parempaa lopetusta. Ois ees kirjoittanut ton kunnolla. Mitä mä nyt luen? Usko Nälkäpeliin meni et viuh. Hukutan ton surun niinkin kliseiseen kirjaan kuin Yön talo kutoseen. Ärsyttävää tekstiä, mut sitä se on onneks ollut läpi sarjan joten se ei sit ärsytäkään niin paljoa. Sitten mulla ei enää ookaan mitään luettavaa. Saa ilmoitella jos keksii jonkun kirjan, josta mä varmaan pitäisin. Enkuksikin menee. Oottelen vaan, et sais Rick Riordanilta jatkoa kohtapuoliin.

Mä oon tajunnut, et vaikka haluisin kirjoittaa vaan kivoista jutuista, niin aina nää postaukset kääntyy siihen, kuinka en saa kaappia siivotuksi tai on liian kiire tai jotain. Mä lupaan, et mun uuden vuoden lupaus on, et angstipostaukset loppuu. Tai ainakin vähenee. Rupeen tekee sellaisia kerran kuussa -kilometripostauksia joihin kasaan kaikki kuun vatutukset. Niin ja lupaan kanssa, et valokuvaan useammin.

Leffaan ihanien, rakkaitten ja maailman parhaimpien kamujen kanssa. Ihana uus paita. Adan Ranskasta laittama kortti, johon en oo vieläkään kyllästynyt. Draama. Syysloman jälkeen roolijaot. Haluun olla möläyttelevä lapsi. Oon tosi iloinen, koska kaikki muutkin on iloisia. Miks mul ei oo mitään yhteisiä kursseja Annan kanssa? Nähään nyt ihan liian harvoin. Adan kumisaappaat. Liikkakurssi ja hirmupanostus lentiksessä ja säbässä ja salifutiksessa (mikä se oikeen oli? footsali?). Ninja syö hirveesti. Koht se ei enää oo mun pieni ihana palleropentu vaan hirmuinen tappajakisu. On se vieläkin suloinen, se seuras eilen illalla ties kuinka kauan samaa kärpästä ees yrittämättä napata sitä. Fiilis, et tänään on hyvä hiuspäivä vaikka ei ees tarttis olla. Löhöily verkkareissa ja isossa paidassa läppäri, kirja ja Ninja seurana. Tuorejuustotäytteiset jauheliharullat. Nam. Magic Mike huomenna. Sanoinko sen jo? Anyway, mä haistan jo leffapopparit. Channing Tatum ilman paitaa on aivan riittävä syy katsoa leffa. Glee alkoi. Pelkään, et mun bambunoksa kuolee. Any help here? Muistan vieläkin, kun mun rakas murattini Anselmi kuoli. Syy oli yksinomaan mussa kun en muistanut kastella sitä ja vaihtaa sille isompaa ruukkua. Jalmarille en anna käydä samoin. Pitäkää vaan hulluna, et oon nimennyt bambun norsupehmon mukaan, mutta mä oon tosi kiintynyt mun Bambu-Jalmariini. Se on selvinnyt mun hoidosta jo useamman vuoden, joten sekin varmaan tykkää musta. Tosta kaktuksesta en menisi sanomaan samaa. Tai sit sitä vaan kismittää et en oo vielä antanut sille nimeä.  Tästä lähtien se on sitten Hertta. Vielä viisi päivää lomaa jäljellä. Suunnitelmia: nukun, nukun, nukun, syön, nukun, paijaan Ninjaa, nukun, syön, yritän pelastaa Jalmarin, nukun, LEFFA, Laurin kanssa puistoon, nukun. Sanoinko mä jo et nukun? Koko alkuviikko meni muutaman tunnin yöunilla. Tänään oli ihanaa herätä vasta kymmeneltä hyvin nukutun yön jälkeen. Mä päätin, etten ikinä kasva aikuiseksi. Tai kyl mä aikuiseksi. Mut sitten kun mä täytän 21, niin jämähdän siihen. Se on hyvä ikä. En tiedä miks, se vaan tuntuu hyvältä. Elämä edessä mut ei oo enää mikään ihan tyhmäkään. Autoa saa ajaa. Musta ei ikinä tuu kolmekymppistä.

Keep on dancing till the world ends

Apuva kun mul on taas jäänyt kirjoittaminen vähälle. Mut ei mahda mitään. Oon ollut jo pari päivää aikeissa kirjoittaa, mutta oisin halunnut pari valokuvaa ostoksista eikä niitä oo tullut otettua. Nyt en sit enää oottele, että saan tartuttua tuohon kameraan, vaan laitan kuvat sitten jälkikäteen. Jos muistan.

Mitäköhän mä oon täs viikon aikana tehnyt? Tiistaina oli tosiaan paria uutta kurssia, matikka, liikka ja fysiikka. Ja me saatiin matikasta läksyä. Heti ekalla tunnilla. Viis tehtävää. VIISI. Mä haluun takaisin Jartsan tunneille! Fyssa oli tosi hauskaa (varsinkin, kun mulla on Tinu siellä viihdyttämässä mua :)) ja liikkakin on tosi vapaata ja rentoa. Oltiin siis tiistaina korista, mikä meni ihan jees, ja perjantaina lenttistä, jossa ainakin omasta mielestäni pärjäsin tosi hyvin. Illalla oli sit lockingia ja jälleen uusi sijainen, tällä kertaa sellainen tosi nuori ja tosi hyvä tanssija. Mun jalat oli kuolla sinne tunnille. Mut toisaalta olinkin ollut just kipeenä ja kahen viikon tauko takana.

Keskiviikkona ja torstaina en sit ainakaan oman muistini mukaan tehnyt mitään ihmeellistä, keskiviikkona tosin oli wanhojen isosten ilta ja näin kaikkia ihania tyyppejä. Aiheena oli palautteen anto, erityisesti myönteisen sellaisen. Tehtiin sellainen juttu, et jokainen istui vuorollaan piirin keskellä pöydällä ja kaikki kertoi siitä jotain myönteistä samaan aikaan. Varsinkin pari juttua lämmitti mun mieltä ihan älyttömästi :) Perjantaina oli sitten DRAAMAA (rakastan!) ja alettiin käymään läpi näytelmää kohtaus kohtaukselta, kuusi saatiin kymmenestä tehtyä ja huomenna tehdään loput. Huomenna on viimeinen kerta ennen roolijakoa. Jänskättää! Mut samalla tosi kiva juttu.

Lauantaina Tinu vei mut Jumboon Hulluille päiville. Arvatkaapa vain kuinka ylpee olin itsestäni: ensin matkalla Vantaalle jäin vahingossa yhden pysäkin liian myöhään ja osasin suunnistaa asuinalueen läpi takaisin oikeelle pysäkille, ja sitten löysin IHAN ITE (okei, HSL:n reittihaku vähän avitti) Jumbolle. En eksynyt matkalla ja jäin kaiken lisäksi pois ihan oikealla pysäkillä. Ikinä aiemmin en oo käynyt Hulluilla päivillä, koska mä todennäköisesti vain eksyisin sinne kauppaan enkä ikinä löytäis ulos. Suunnistamiseen mä tartten korkeuskäyriä ja muurahaispesiä, ilman niitä mun sisäinen kompassini ei vaan toimi. Ei siellä oikeastaan mitään kummempaa ollut, yhden paidan löysin eikä sekään sitten ollut alessa. Tosin muissakin kaupoissa oli sitten jonkinlaisia alennuksia, ja löysin Onlysta kaksi toppia ja Zarasta aivan älyttömän hyvät farkut. Ikinä en oo omistanut mukavampia: nää istuu täydellisesti ja olo ei oo kuin makkaralla kuoressa. Ihan kuin ei olisi housuja ollenkaan. Tai ehkä lökärit. U know what I mean.

Tänään oon sitten vaan ollut ja leikkinyt paintilla enemmän tai vähemmän epäonnistuneesti. En saanut edes sitä fyssaa tehtyä. Voihan vattumehu. Se on sitten ens viikolla kunnon fyssapanostus.

Ens viikko tuntuu aivan unelmaviikolta: Maanantaina on draamaa. Tiistaina wanhojen tanssi -info. Keskiviikkona taksvärkki ja siitä alkaa syysloma. Kouluun takaisin vasta tiistaina.

Mitä muuta ihminen vois toivoa?

There's a fire starting in my heart

Enää viikko ja sit mut löytää taas koulun käytäviltä lauleskelemasta (okei, myönnän, laulan nytkin, mut nyt entistä enemmän ärsyttävyyteen asti!) because because GLEE IS BACK! Ens maanantaina mä pääsen taas nautiskelemaan aivottomasta amerikkalaissaippuasta hyvällä musiikilla varustettuna. Jeijj! :DD Yrittäkää kestää.

Koko viikonlopun mä lähinnä lagasin kotona enkä saanut ees kaappia siivottua, mun suurin missio oli lukea sitä tällä hetkellä käynnissä olevaa enkunkielistä kirjaa et pääsisin aloittamaan Matkijanärhen hyvällä omallatunnolla. 60 sivua jäljellä, melkeen kuussataa takanaa. Ihan tyytyväinen mä itteeni oon vaik ton lukutahti onkin ollut paljon hitaampi kuin yleensä. Tänään alkoi sitten uusi jakso, uudet kurssit ja uudet kujeet. Bilsassa mulla on Tinu ja Jade seurana, Yhssa vaikka keitä, kemiassa ei keitään kaikkein läheisimpiä kavereita mut seuraa nyt kuitenkin. Egyptin hissaan oli eksynyt jopa yks mun kaveri ykköseltä (moi Kata!) ja ollaan peräkkäin aakkosjärjestyksessä joten päästiin lähekkäin istumaankin. Ihan kivoilta nää kurssit vaikutti ainakin tän päivän pohjalta, kemiassa me kerrattiin vähän turhan paljon vanhaa mut eiköhän me siitä päästä jatkamaan aika nopsaan eteenpäin. Huomenna ihan uusia kursseja vielä liikka, matikka ja fyssa, ja parasta toivotaan et tykkään niistäkin.

Proggis jatkui taas parin viikon tauon jälkeen, ja siitä tunnista jäi kyllä ihan superhyvä fiilis! Kaikki meni nappiin ja pääsin kokeilemaan uusia hahmoja, tykästyin tavallaan jopa siihen poliisin rooliin vaik sitä oonkin kammoksunu nyt jo jonkun aikaa. Roolijaot saadaan tietää parin kerran jälkeen ja sormet ristissä vaan toivon parasta. Enköhän mä jonkun kivan roolin saa, kun kerran oon tykännyt melkein kaikista, joita oon kokeillut. Saatiin poliisien kohtauksista tänään aivan loistavia, ja ootan vaan innolla et saadaan koko näytelmä kasaan ja roolit jaettua.

Tanssiakin oli tänään, vaikkakin mä otin siellä vähän rauhallisemmin kun edelleenkin on hieman kipee olo viime viikkoisen jäljiltä. En sit tiedä mikä siinä on, mut street on taas tuntunut tosi kivalta. Varmaan siinä tuli vähän sekä opettaja että me vastaan toisiamme ja löydettiin sellainen kultainen keskitie jota on kiva kulkea.

Aika tylsää juttua, tiedän, oon pahoillani. Kyllä mä parhaani yritän, ja ehkä mä joskus kykenen sellaisiin oikein hienoisiin fiilispostauksiin.

Now it's raining more than ever

Mun on nyt aivan pakko hehkuttaa: rakastan mun huonetta nyt kun se on taas siisti :) Silleen ihan aikuisten oikeesti siisti. Kaapit siivoomatta, mutta esimerkiksi toi pöytä on nyt sata kertaa siistimpi kuin eilen (vaik ei se oikeesti ees ollut kauheessa kunnossa). Ja tääl on mopattu. Siis MOPATTU. Oikeesti. Rakastan. Ja mun mattokin on imuroitu kunnolla. Ja se epämääräinen kasa papereita ja lippulappusia ja muovitaskuja ja lehtiä ja vihkoja ja herra ties mitä on lopulta selvitetty ja enää pelkkä kamala muisto.

Eilen oli siis kuviksen Ateneumin retki, jonna sitten menin kun ei enää kuumemittari toisin käskenyt. Ne taulut oli hienoja, mut täytyy kyl sanoo et meil oli huono opas. Oisin saanut irti paljon enemmän jos oisin vaan kierrellyt itsekseni ympäriinsä. Sen retken jälkeen sitten Anna tuli pitää mulle seuraa Hesaan (vai pitäisköhän mun sanoa toisinpäin, Annahan se oli jolla oli menoa siellä illemmalla ja jonka ois kumminkin pitänyt siellä olla) ja kierreltiin taas ympäriinsä ja löydettiin vaikka mitä. Annalle keksittiin sellainen söpö mekko, mulle sukkikset, iso löysä viininpunainen neule (mun uus rakkaus! <3) ja sellainen huippusöpö T-paita. Vannon pyhästi, että nyt rupeen rajoittamaan mun ostoksilla käyntiä. Ja noita oikeesti tarvitsin. Tai niin mä ainakin haluan uskoa. Käytiin kanssa Fazerin vanhassa kahvilassa, jossa en ollut ikinä aiemmin piipahtanut. Oli muuten hirmuisen söpö paikka, mulla rupes kuola valumaan kun näki ne kaikki irtokonvehdit ja juustokakut ja ah. Jossain vaiheessa ehdin kanssa eksyä Sokokseen, kymmenisen minuuttia meni uloskäynnin paikallistamiseen. Vannon myöskin, etten ikinä astu Stockan ovista sisään ilman osaavaa opasta, koska muuten eksyn sinne varmaan loppuiäkseni. Joskus sadan vuoden päästä joku löytää mut sieltä riutuneena mummelina.

Tänään sitten mulla olisi alkanut koulu 12.15, mut olin varannut opoajan kymmeneksi jotenka suuntasin reippaasti koululle ysin bussilla (en halunnut kävellä siinä sateessa). Sitten opon ovella katsonkin, että oho, vaikka itse ihan varmana olin siihen luokassa olleeseen listaan laittanut tälle päivälle varauksen niin ovessa lukee et se on vasta viikon päästä. Jouduin sit venaamaan koululla päälle kolme tuntia tekemättä mitään ja oottaen, josko joku saisi aamun kokeen tehtyä ja tulisi mun seuraks. No onneks Noora oli aika nopee. Saatiin siis kokeet (paitsi sitten ruotsi, ei ope ollut ehtinyt korjaamaan kokeita ja saadaan tiistaina) ja oon ihan tyytyväinen. Mantsa jäi harmittamaan, kasi nyt ei oo mikään huono numero, mutten vaan tajuu, miks mä olin menettänyt 1,5 pistettä. Toiset menetetyt 1,5 ymmärsin mut tota en. Enkusta tuli 9-, matikasta pyöreä kybä. Lauloin vaan mielessäni I will derivea kun olin niin fiiliksellä In your face, world, I survived! Koko kurssin olin meinannut kuolla niihin tehtäviin enkä tajunnut oikein mitään. Nyt sit tajusin. Ruotsi tuntui menneen tosi hyvin, mun mielestä olin vastannut aika lailla silleen kuin opettaja niitä oikeita vastauksia kertoi. Enkun palautuksen lopulla kävin tekemässä sen ruotsin kuuntelun, ja oli ihan törkeen helppo. Selvisin sieltä kymmenessä minuutissa. Nähtiin kanssa vähän, et mimmonen siitä meidän lehdestä oikein tuli, ja ihan hienohan se on. Kansi  vaan puuttuu.

Koulun jälkeen sit sain bussissa viestin kännykkään: Collins, Suzanne: Matkijanärhi haettavissa Klaukkalan kirjastosta 12.10. asti. No mul oli onnellisena sateesta huolimatta mopo Klakessa ja pääsin hakemaan sen heti. Nyt luen vaan pikakelauksella ton keskeneräisen ja pääsen naatiskelemaan tosta kultakimpaleesta.

And I'll repeat this again and again and again and again and....

I hate being sick. I really do.

Mulla ei aivot kykene nyt oikein mihinkään. Oon nyt viimeinen meidän perheestä, joka tuli kipeäksi, ja mulla tää näyttäis kestävän kauemmin kuin muilla. Lassi sairastui perjantaina, Lare sunnuntaina, äiti ja iskä maanantaina ja mä eilen. Heikottaa, oksettaa, päätä särkee, on kuumetta. Kaikilla muilla meni ohi päivässä, vähän saattoi heikottaa tokana päivänä, isällä oli vielä vähän kuumetta eilenkin mut johtui ehkä siitä, ettei se ottanut sairaslomaa vaan puri hammasta kun se on ihan uudessa työpaikassa. Mullakin pahin on jo onneks ohi ja kykenin tänään käydä tekemässä ruotsin kokeen, eilinen kuuntelu jäi välistä. Sen käyn tekemässä perjantaina. Mulla on jo toi oksetus ja huono olo ohi. Silti mun päätä särkee, heikottaa, silmiin sattuu ja lämpö hyppii kolmeseiskan ja kolmekasin väliä.

Harrastuksiinkaan en oo tällä viikolla päässyt. Street oli peruttu ja lockingin (vihdoinkin osaan kirjoittaa ton oikein! ps. dancessa on yks lockingtanssija. love it!) ja IKOn jätin väliin tän sairauden takia.

Mutta tosiaan, Laren sairastuessa mä rupesin ylikäyttämään käsidesiä ja lukittauduin omaan huoneeseen, jonka pidin pöpövapaana. Mut tottakai oli ihan mun tuuria tulla kipeeksi koeviikolla.

Mut hei, mä selvisin siitä kuin nainen! Koeviikosta nimittäin. Kaikki kokeet on nyt officially ohi ja fiilis sellainen, ettei uusinnat uhkaa millään tapaa, ainoa on toi ruotsin kuuntelu jonka pitäis olla ihan piece of cake (hih, en muista mistä luin mut joku oli kirjoittanut ton peace of cake ja hihitin sitä sit pari tuntia :P). Huomenna on Ateneumin retki, jonka skippaan jos mittari näyttää huomen aamulla yhtään päälle kolmenkuuden ja puolen tai päästä heittää sängystä noustessa. Sit jäljellä enää palautukset perjantaina (ja edelleen se kuuntelu), ja welcome new period! Näyttäis aika kivalta toi mun seuraava jakso, kolmena päivänä viidestä joka toinen tunti kolmoskerroksessa ja joka toinen nollassa, minä kun olin niin fiksu, että otin samaan jaksoon niin bilsan, fyssan kuin kemiankin. Mut just sen takia se näyttääkin kivalta. Lisäksi mulla on vielä yh2, egyptin hissa, matikka ja joku liikan kurssi. Sit mul onkin jäljellä enää liikka kakkonen ja oon suorittanut liikunnan pakolliset kurssit. IN YOUR FACE, WORLD, I'M GOING TO SURVIVE IT! Wanhojen harjoituksiin enää yksi jakso ja pikkuisen rupee jännäämään, vaikka oon ihan varma et mulla ei oo mitään huolta siitä, ettenkö osais tanssia. Parikin on ja mekko ainakin toivottavasti valmistuksessa, tästä pitäisi kuukauden sisään kolahtaa postiin.

Sori mun älyttömät hölötykset joilla ei oo mitään järkeä. Sen siitä saa kun on kipeä. Oon katsonut koko iltapäivän Gleen vanhoja jaksoja ja Criminal Mindsia. Tiesitteks te et Glee jatkuu Suomessa ALLE KAHDEN VIIKON PÄÄSTÄ?!?!?!?! Ihan überhienoo!

Ps. Jos joku on ihan älyttömän kiva ni mulle saa ostaa lipun New Yorkiin ja Broadwaylle, haluun nähdä Wickedin.

Everyone is an artist of her own life

Kuviksen portfolio valmistui! Välillä meinasi usko loppua niin ajan kuin laadun suhteen, mut nyt sit jäikin itse asiassa pari päivää yli ja oon tohon oikeestaan tosi tyytyväinen. Tekstit ja pikkukuvat tein ajallaan, osan kotona ja osan koulussa, mutta tän parafraasin eli oman version teko vähän tökki ja ei sit meinannut lähteä käyntiin niin millään. Aika selkeä idea mulla oli. Mun valitsema työ oli Albert Edelfeltin Leikkiviä poikia rannalla, ja halusin tehdä siitä oman näköisen version maalaamalla taustan ja lisäämällä siihen valokuvat meidän pojista vähän nykyaikaistettuna. Taustan sain maalattua koulussa, oli vähän pakkorako, kun ei kotoa löydy sopivia maaleja. Kaksi oppituntia ja läjä välkkiä siihen kyllä sitten menikin.

Eilen sain sit lopulta aloitettua tän kuvausoperaation. Pojat oli aika helppo suostutella mukaan, vähän hymyili ja pyysi kauniisti niin mulla oli pari reipasta mallia. Vähän harmitti kun ei saanut itse päättää, minne katsoo tai miten jalat ovat, mutta ei se sitten niin hirveetä ollutkaan. Shortseihin en saanut kumpaakaan vaihtamaan, mutta edes lahkeet sain kääriä ja sukat ottaa pois. Yllätys yllätys meillä ei ollutkaan kauko-ohjattavaa lentokonetta tai helikopteria, mutta asia ei ollut onneksi mikään ongelma. Lassille jonkun auton kauko-ohjain käteen ja styroksilennokista kuva niin alla är bra.

Kuvankäsittelyssä oon oikea murheenkryyni. En oo ikinä osannut sitä kunnolla enkä tuu ikinä osaamaan. No worries tässäkään asiassa: sen verran mullakin riitti osaamista, että sain parannettua valotusta Lassin ja lentokoneen kuvassa. Lentokoneen kanssa lähdin pelleilemään vähän väreillä, niillä ei ollut paljon väliä. Kuvat laitoin sitten wordiin ja siellä sovitin noi koot sopivammiksi.

Sitten vain leikkasin ja liimasin kuvat taustaan. Ylimmässä kuvassa näkyy myös alkuperäinen teos jos joku on jotenkin selvinnyt elämästään tuota näkemättä. En mä voi muuta sanoa kuin et oon ihan älyttömän ylpeä tosta työstä ja itsestäni, kun sen sain väännettyä. Nyt mulla on sitten kanssa kuvia siitä mun eilen mainostamasta mysteeriboksista. Tanssi on tältä päivältä peruttu, jotenka mulla on hyvin aikaa tehdä näitä juttuja. Loppuillan tavoite on siivota huone ja kaappi ja lukea ehkä pikkupätkä ruotsia. Det sista provet, jes! Ja tosiaan mä luin läpi yön mantsaa. Lopetin lukemisen vasta siinä vaiheessa, kun huomasin lukevani samaa kohtaa viidettä kertaa ymmärtämättä vieläkään sanaa. Kehitykset ja diffuusiot ja geotermiset energiat ja vaikka mitkä väestöllisen muuntumisen mallit vaan vilisi silmissä. Puolet koealueesta jäi illalla lukematta, ne sitten selasin pikaisesti aamulla ja vihkonkin ehdin vain kertaalleen lukaista. Hyvin se sit loppujen lopuksi meni, sain köyhien sijoittumisesta maapallolla kolmisen sivua tekstiä ja innovaatioiden leviämisestä kaksi. Tuskin siintävät uusinnat edessä.