I bet you have a beautiful smile!

Mulla oli tänään jotenkin tosi hyvä päivä.

Aamulla töihin lähtiessä väsytti armottomasti, mutta kojulle tullessani iso osa pystyttämisestä oli jo hoidettu. Sateesta huolimatta en kastunut läpimäräksi vaan onnistuin pysymään kuivana. Aamu oli muutenkin rauhallinen, vain muutama asiakas keskeytti kojun laittoa. Aika meni nopeasti eikä kelloon tarvinnut vilkuilla. Asiakkaat olivat kaikki ystävällisiä ja hyväntuulisia. 

Yksi asiakkaista kirkasti mun päiväni totaalisesti. Tiedättehän sen peruskysymyksen "Saisiko olla muuta"? No, mä oon kuullut tähän kysymykseen vaikka mitä tän ja viime kesän aikana. Pieni lasku, tiskivuoro jos lompakko ei löydy, ilman muuta, no vaikka neiti sieltä tiskin takaa. Jokainen noista monta kertaa, yleensä useamman kerran päivässä. Mutta tällä kertaa homma menikin hieman erilailla.

"Ja saisiko teille olla muuta?"

"Pieni hymy."

"Voin mä antaa oikein isonkin hymyn näin kaupantekijäisiksi."

"Vitsit kun oisit nauranut mutta ehkä sitten ensi kerralla :)"

Toi mies kyllä sai mut hymyilemään koko loppupäiväksi.

Kyllä mä oon muutakin tässä viime päivinä tehnyt, mutta niissä ei oo mitään merkittävää kerrottavaa. Tästä mä kuitenkin halusin teille kertoa. Koska mä oisin maailman iloisin ihminen, jos joku muukin hymyilisi. Koska hymyt on maailman polttoainetta. Ja kaikkein parasta, ne ovat uudistuva luonnonvara eivätkä kulu käytössä. Joten mulla olisi yksi pieni pyyntö: seuraavan kerran kun astut bussiin, odotat kassajonossa tai kävelet tuntematonta vastaan, hymyile ja katso silmiin. Ja kerro mulle toki jatkoiko hymy matkaansa eteenpäin :)

weheartit

ps. hyvää synttäriä juila ja kaikki muutkin tän päivän synttärisankarit! :))<3

Summer sun, something's begun

Mä rakastan kesäiltoja. Niissä on oma tunnelmansa, eikä ikinä tiedä, mitä kulman takaa tulee vastaan.

Oon siis ollut koko tän viikon iltavuorossa, ja päivän paras hetki on aina ollut ajomatka kotiin. Vaikka painava reppu saa selän aina kipeäksi viimeistään puolimatkassa, niin siitä huolimatta nautin siitä fiiliksestä kun aurinko laskee ja koko maailma kylpee keltaisen eri sävyissä . Taivaanranta on vielä hailakan sininen, mutta pellot ympärillä kylpee keltaisessa ilta-auringossa. Ilma on täynnä perhosia ja muita ötököitä. Ja tosiaan, ikinä ei tiedä, mitä seuraavan mutkan takaa löytää.

Mä oon tosi eläinrakas ihminen, eikä se rakkaus rajoitu vain lemmikkeihin ja kotieläimiin. Jostain syystä tuun tosi onnelliseksi jo nähdessäni sisiliskon tai hiiren vilistävän tien yli. Nyt mä oon kohdannut parin illan sisään jo pari harvinaisempaa tuttavuutta. Keskiviikkona pysähdyin katsomaan, mikä piisamirotta siitä tien yli vilahti kohti pusikkoa, ja mua kääntyikin katsomaan varmaan maailman suloisin siili. Oon nähnyt siilejä aiemminkin, mutta viime kerrasta on jo monta vuotta, ja silloin oli niin pimeää, että ei siinä paljon nähtävää ollut. Tänään taas mua tapitti parin metrin päästä urospeura, ennen kuin se kääntyi pellolle ja mä jatkoin matkaa. Heti seuraavalta pellolta mä bongasinkin jo kissan ja jäniksen.

weheartit

Mun rakas ihana kaverini tuli takaisin Turusta tänne pääkaupunkiseudulle tän viikon alussa, ja eilen kävin sitten päivittämässä kuulumiset ja katsomassa vähän sitä biologiaa, jonka me molemmat siis kirjoitetaan nyt syksyn ylppäreissä. Ei oltu nähty pariin kuukauteen, sitten koulujen loppumisen, ja oli hirveen ihanaa nähdä pitkästä aikaa. Helpotettiin toistemme ylppäristressiä, juteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä ja naureskeltiin parvekkeella. Tollaista päivää mä oon kaivannut jo useamman viikon. Alan muuttua pikkuhiljaa joksikin, jota en tunnista itsekseni. Mun päivät kuluvat vaan töissä ja töissä ja vielä kerran töissä, ja ne työt, oli ne sit kuinka kivoja tahansa, seuraavat mua uniinkin asti. Ehdittyäni kotiin otan esiin biologian kirjan ja luen keskiyöhön. Mun ajatukset ovat alkaneet kulkea suuntaan, jossa bilsa pyörii mun päässäni aina ja kaikkialla. Nähdessäni puun mulle tulee mieleen sana puryvaatti josta alan miettiä sitruunahappokiertoa, mitokondriota ja soluhengitystä. Ja tää on vaan yksi esimerkki. Mielessä pyörii myös diktyosomit, protoplastit, letaalialleelit ja vaikka mitkä muut. Tänäänkin huomatessani herneiden seassa yhden muita vaaleamman palon mieleen pomppasi heti albinismi ja että se on resessiivinen alleeli, joka pitää periä molemmilta vanhemmilta jotta ominaisuus ilmenisi. Ei luoja oikeasti, jos ylppäreihin on vielä kuitenkin sen melkein kaksi kuukautta. Kohta kukaan muukaan ei enää tunnista mua.

"When I get sad I stop being sad and be awesome instead. True story!"

Tässä on nyt taas päässyt vierähtämään viikko jos toinenkin viime postauksesta. Ja anteeksi (okei, oikeasti mä teen liian pitkää työpäivää ollakseni pahoillani), mutta tästäkään ei oo tulossa mitään isoa juttua. Kunhan nyt vähän kerron kuulumisiani.

Viimeksi mä kerroinkin saaneeni siitä lukemisen päästä kiinni. Nyt on bilsan ykköskurssin kirja luettu ja alleviivattu, ja toinen menossa jo hyvää vauhtia (noh... tänään aloitin, eli hyvällä tahdillani oon menossa ekan kappaleen puolivälissä, tänään tosin vielä pari kappaletta edessä). Ruotsissakin oon jo aloittanut Sveriges Radion uutisten kuuntelemisen, joten jotain treeniä pohjalla kuullun ymmärtämistä varten, itse kurssien läpikäymistä en vielä oo saanut aloitettua. Kyllä mä tässä vielä hyvin ehdin.

Töissä on mennyt ihan kivasti, samalla fiiliksellä kuin tähänkin mennessä. Viime viikon tein aamuvuoroa, ja nyt taas tää viikko on pelkkää iltavuoroa. Pikkuhiljaa alkaa työt kuitenkin helpottaa, nyt on menossa siis mun viimeinen täysi viikko. Ensi viikolla teen vain neljä vuoroa ja sitä seuraavalla kolme. Tiedossa siis yhä enemmän mun ja biologian yhteistä aikaa.

Autokouluun kuuluu hyvää, pienen kesätauon jälkeen sain nyt käytyä viimeisen teoriatunnin. Yhdellä ajotunnilla kävin taas viime viikosta, ja mulla meni oikeastikin hyvin ajatellen lähes kuukauden ajotaukoa. Kertaakaan ei maikan tarvinnut tarttua rattiin ja polkimiakin se käytti vain kerran. Siinäkään ei ollut mitään vaaratilannetta, kunhan vaan meinasin missata yhden risteyksen.

Viikonlopuksi katosin mökille Rutalahteen, samaan paikkaan kuin missä olin viime vuoden juhannuksena. Tänä vuonna ehdin viettää siellä vain yhden yön, mutta se oli kuitenkin ihana henkireikä töitten keskellä. Kerrankin pääsi rauhassa uimaan ja saunomaan ja muutenkin pakoon kaikkea kiirettä.

Niin, ja mä oon tänään virallisesti kuukautta vajaa 18-vuotias.

22 päivää abivuoden alkuun
31 päivää synttäreihin
49 päivää ruotsin kuunteluun
56 päivää bilsan ylppäreihin
60 päivää ruotsin kirjalliseen

Kävime purker kingisä, hei hei Katja

Jotain hassua on tapahtunut. Mä oon saanut ylppäreihin lukemisesta kiinni.

Ihan oikeasti. Tää on jotain, mitä en uskonut ikinä tapahtuvan: näin jo mun sieluni silmin itseni kärvistelemässä  paria päivää ennen ylppäreitä edessäni lähes avaamaton kirjavuori, koska mä nyt vain olen sellainen ihminen joka ei osaa aloittaa mitään epämukavia asioita. Aina mä vaan viivyttelen ja viivyttelen ja toistelen, että kyllä huomennakin ehtii. Suurimman osan asioista mä teen aina huomenna.

Nyt vaan jotain loksahti oikeille paikoilleen tuolla syvällä pääkopassa. Sunnuntaina meidän porukat lähti käymään tuttujen mökillä, ja ennen lähtöä Lassi sanoi mulle, että nyt kuule Katja luet niihin ylppäreihin. Ja sit mä jotenkin onnistuin aloittamaan sen lukemisen. Tänään se sujuu jo aika luontevasti, ainakin jos pidän sen lukemistahdin tarpeeksi rauhallisena, tunnin tai korkeintaan pari kerrallaan. Ruotsia en oo vielä saanut aloitettua, mutta tää ykkösbilsan aloittaminen on kuitenkin se ensimmäinen askel. Kyllä tää tästä lähtee luonnistumaan.

Tosiaan, en mä kaikkia päiviä oo käyttänyt ylppärilukemiseen. Lähinnä mä oon viettänyt aikaani töissä: mulla on ollut nyt jonkin aikaa lähinnä iltavuoroja (14-21), joten oon nukkunut pitkään, käynyt töissä ja sieltä palattuani syventynyt mun uuteen rakkauteeni Netflixiin. Oon jo totaalisen koukussa How I Met Your Motheriin, ja kerrankin mä oon voinut katsoa iltaisin kaikkia hömppäleffoja, joita kukaan ei kuitenkaan mun kanssani katsoisi.

Kavereita mä näin eilen kauhuleffaillan merkeissä. Okei, mä en niitä kauhuleffoja katsonut. Koska hyi. Mä en vaan tykkää sellaisista. Paranormal Activity vielä meni, mutta en mä halua katsoa sellaisia leffoja, joissa ihmiset sahaa toisiltaan raajoja tai muuta vastaavaa. Sen sijaan mä ja pari muutakin ei-niin-kauhuleffojen-ystävää leiriydyttiin pelaamaan Sly nelosta. Juteltiin ummet ja lammet vaikka ja mitä ja lähdettiin Nooran kanssa ajamaan takaisin kotiin vasta pikkutunneilla.

Niin joo. Mä olin pari viikkoa yksin kotona porukoiden viettäessä lomaansa Budapestissa ja muualla Euroopassa, ja nyt kaikki kortit reissulta on tulleet perille. Ensimmäiset mun saamat kortit olivat ihan tavallisia, sellaisia, joita voi odottaa äidin ja isän lähettävän ja pikuveljien allekirjoittavan. Mutta sitten viimeinen kortti olikin mun pikkuveljen kirjoittama, ja mä en varmaan ikinä oo saanut yhtä suloista korttia. Vai eikö teitä muka ala hymyilyttää tällaista lukiessa? :)

Ei mulla tässä muuta. Palaan biologian kirjojen kiehtovaan maailmaan.

Illalla iloinen, aamulla itkettää

Viime postauksessa mä mainitsinkin, että tekisin viikonloppuna jotain jännää. No todellakin!

Mä vietin siis kesälomani eli muistaakseni kesän ainoan täysin vapaan viikonlopun Kotkan suunnalla kaverin mökillä. Tätä reissua oli suunniteltu jo kuukausia, ja se oli kyllä sen arvoista. Paljon kerrottavaa mulla ei ole, mutta sanonpa vain, että harvoin oon nauranut yhtä paljon kuin sunnuntaiaamuna. Tai kyllähän mulla olisi paljon kerrottavaa, mutten oikein osaa pukea niitä asioita sanoiksi. Joten jätän tän nyt teidän mielikuvituksen varaan ja sanon, että mulla oli tosi hauskaa, siitä huolimatta että nukuin teltassa kaverinani vain vähän liian pieni viltti ja superhyttyset, joiden ansiosta mun jalat näyttävät edelleen tomaattiviljelmältä. Ihan oikeasti. Noi paukamat kirkuvat edelleen kirkkaanpunaisina. Niillä ötököillä taisi olla hyvätkin juhlat mun nilkoissa. Ihmiset oli jotain parhautta. Tutustuin oikeasti tosi moneen uuteen ihmiseen, ja hämmennyin, kun käytännössä kaikki tiesivät mun nimeni sukunimeä myöten vaikka itse en ollut ikinä (muistaakseni) edes nähnyt suurta osaa yhteisestä koulusta huolimatta. Niin, ja mä kaverustuin mittarimadon kanssa. Ada nimesi sen Ertsiksiksi.

Töitä vaan riittää ja riittää. Mutta en valita, koska sitten syksyllä ja talvella ja keväällä on kivaa, kun tilin saldo ei lähesty uhkaavasti nollaa. Ja mulla on kiva työ ja kivat työkaverit ja muutenkin töihin on mukava mennä. Parina päivänä mulla oli puolituttu uusi työkaveri, jonka kanssa mulla oli tosi oudot jutut. Mietittiin asioita muumitikkareissa ja puhuttiin pikkuoravaäänellä. Tänä vuonna niitä tylsiä tunteja tuntuu olevan jotenkin vähemmän kuin viime vuonna. Työt jatkuvat mulla melkein elokuun puoliväliin ja mahdollisesti vielä sen jälkeenkin. Sitten voi taas keskittyä (tai pikemminkin olla keskittymättä) kouluun lähes vuoden verran.

Ihana tunne, kun saat palkkaa jota et ole odottanut saavasi. Lupauduin joskus alkukeväällä isoshommien yhteydessä kirkon neuvottelukuntaan, mikä käytännössä tarkoittaa paria kokousta vuodessa seuraavan parin vuoden (tai mun kohdalla vuoden) ajan. En mä ollut odottanut saavani siitä mitään palkkaa, joten yllätyin iloisesti palkkalaskelman kolahtaessa postiluukusta. Ja kilometrikorvaukset on melkein yhtä kivoja kuin lomakorvaukset.

Ei mulla nyt niin kauheasti mitään sanottavaa ole. Mun fiilikset ovat menneet viime aikoina aika vuoristorataa, joskus oon tosi iloinen ja joskus harmittaa kaikki mahdollinen. Pari päivää mulla on ollut päällä lähinnä toi harmitus, enkä haluaisi hukuttaa teitä angstaukseen, joten pidän jutut nyt tässä yleisessä löpinässä.