You want me down on earth, but I am up in space

Kuinka ihmistä voi väsyttää tällä tavalla? Okei, viime yöt on kieltämättä menneet valvoessa. Mutta siitä enemmän sitten kohta.

Proggis loppui. Viimeinen näytös meni aivan älyttömän hyvin, ja vielä en oo ihan ehtinyt sisäistää tätä tyhjää koloa mun maanantaissa ja perjantaissa. Ehkä sitten kun seuraava jakso alkaa. Seison yksin siellä auditoriossa ja ihmettelen, missä kaikki muut on. Tai sitten muille käy samoin ja me ihmetellään yhdessä opettajan puuttumista. Tilalle tulee nyt sitten DT8 eli sellainen pienempimuotoinen kurssi, jolla pidetään yllä draaman taitoja. Sitä on vaan yksi kerta viikossa, torstaina, eli mun aikataulutus muuttuu pikkaisen järkevämmäksi. Mitenköhän mä olen selvinnyt elossa koko tammikuun? En muista yhtäkään päivää koeviikon ulkopuolelta, että olisin tullut kotiin ennen viittä ja vain ollut ja sluibaillut kotona. Ei, tietenkin mulla loppui koulu maanantaisin ja perjantaisin viideltä, keskiviikkoisin neljältä. Maanantaisin ja tiistaisin mulla oli tanssi, keskiviikkoisin IKO, ainakin tiistaisin ja torstaisin kuntosali ja viikonloppuisin aina jotain muuta. En oo ehtinyt avata kunnolla edes tätä nyt menossa olevaa kirjaa (Becca Fitzpatrickin Riitasointu), vaikka edellisen sain luettua viikko sitten koulua varten. Ehkä mulla alkaa nyt elämässä vähän rauhallisempi kausi.

Koeviikko alkoi eilen, ja wanhojen harjoitukset ovatt nyt siis ohi muutamia välkkätreenejä ja kenraaliharjoitusta lukuunottamatta. APUA! Onneksi mulla on sentään kampaaja, mekko ja kengät katsottuina ja mekon saan tarvittaessa lyhennettyä vaikka jesarilla edellisenä iltana. Kyllä ne tanssitkin menee. Vielä kun polkkaan ehtisi kunnolla mukaan niin hyvä tulisi.

Tosiaan, se koeviikko. Proggistelun ansiosta mulla jäi vähän näitä kirjoitelmia rästiin, ja mun oli tarkoitus palauttaa maanantaina niin enkun kuin äikänkin essee. No, en sitten palauttanut kumpiakaan. Eilen oli sitten enkunesseen ehdoton deadline, joten sen väänsin keskellä yötä ja pääsin nukkumaan yhden aikoihin. Tuloksena viisi tuntia unta ja 95/99 pistettä esseestä. Mitä ihmettä?!?! Äikän opettaja ei ollut eilen koulussa, joten sain lisäaikaa tähän aamuun. No kuinkas kävikään? Kirjoitin taas keskellä yötä ja taas valot sammui yhdeltä. Koko kirjoittamisen ajan oli tunne, että meen ihan ohi aiheen ja kirjoitan tosi kökösti, mutta ei ollut aikaa aloittaa alusta. Jälleen viiden tunnin unet ja tuloksena 50 pistettä esseestä (eli niille jotka ei tiedä, käytännössä sama kuin peruskoulun ysi). Vielä isompi häh? Mitä nää opettajat on oikein vetäneet? Eilen oli siis enkun koe ja tänään ruotsin koe, molemmat meni ihan jees mutta paremminkin olisin voinut pärjätä. Huomenna äikkä, sitten hissa ja ensi viikolla fyssa ja matikka. Niissä on tehtävät vähän rästissä. Noin niin kuin vaihteeksi. Lukemiset on rajoittuneet noihin enkun ja ruotsin koeaamun paniikkilukemisiin, saa nähdä saisinko itseni koekirjojen ääreen vielä tällä koeviikolla ihan ajoissa.

Enskaritunnelmia

Nyt on sitten proggiksen enskari onnellisesti takanapäin! Samoin on kyllä myös mun ensimmäinen esityksessä tullut aivopieru, mut ilmeisesti sitä mokaa ei yleisö ihmeemmin huomannut. Mun piti siis kipittää lavalle, katsella ympärilleni ja kysyä: "Miks täällä on näin pimeetä?". Sit lavalla sieltä suusta tulikin ihan täysin spontaanisti "Miks täällä on näin hiljaista?". Onneks sentään tajusin ton heti ja lisäsin loppuun "ja pimeetä", mutta silti jäi jotenkin häiritsemään. Ei nyt onneksi hirveesti.

Mutta hei kaikki muu meni aivan loistavasti! Maskeerauksetkin onnistui paremmin kuin aikaisemmin, ainakin meillä, joilla oli oikeasti ihan maskia eikä pelkät silmänrajaukset. No okei, ei mulla nyt hirveen isot maskit ollut, mutta pisamat ja _vahvat_ poskipunat kuitenkin. Ja tosiaan, kaikki meni hyvin! Ei tullut mitään isoja mokia ja itse asiassa moni kohtaus meni paremmin kuin kertaakaan aiemmin. Sitä lukuunottamatta, että takaverhon teippaukset petti lopussa. Mut hei, mitä siitä!

Loppukumarrukset, jonka jälkeen meille jaettiin ruusut ja varta vasten tätä varten tehdyt hiiret. Yleisö oli ihan huippua (ja näyttelijät sun muut nyt totta kai!), sieltä löytyi pari yllättävämpääkin tuttua. Anette oli hankkinut mulle aivan superihanan ruusun<3

Ja nyt mulla on suuri ongelma: MIKÄ HIIRELLE NIMEKSI? Auttakaa mua! Tällä hetkellä multa löytyy noista pehmoöttiäisistä Ernesti-poro, Jalmari-norsu ja Hermanni-susi. Toi hiiri on mun mielestä ihan selkeästi poika, ja haluaisin nimetä sen niin, että muistan siitä ton proggiksen, ja nyt mulla on pari vaihtoehtoa.
a. Taneli
b. Antero
c. Arthur von Rothschield (vai miten se nyt kirjoitettiinkaan)
d. Santeri
Kaikki noi on siis henkilöjä meidän näytelmässä, ensimmäinen tarinan hotellin isäntä, seuraava hotellin vieraana oleva hiihtäjä, kolmas hotellin vieraana oleva asianajaja ja neljäs myös eräs hotellivieraista. Kyllä niitä muitakin hahmoja toki oli, mutta nää kuulostaa niminä kaikista sopivimmilta. Ellei sitten mun hiirulaiseni olekin tyttö ja siten Marilyn tai Malla?

Käytiin muuten ennen proggista pienellä porukalla Mannin kiinalaisessa. Itkettiin ja naurettiin ja Samuli teki kanapalleroötökän. Heitettiin Venla ja Ada Adalle ja mentiin Annan ja Samulin kanssa Samulille. Aika lailla that's it. Mut kivaa oli!

Niin, ja vielä on kolme näytöstä edessä, Ansaan langenneet hiiret lauantaina kello 18 ja sunnuntaina kello 13 ja 16. Jos aikaa on, niin kannattaa tulla katsomaan, liput ovelta 5€/7€.

Nää kuvat on sitten kaikella rakkaudella, ihmiset!<3

Turmion tuhatjalkainen ja muita Martsarin näytelmäproggiksen tarinoita

Tässä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä sen jälkeen, kun viimeksi kirjoitin. Vaikken silloinkaan kirjoittanut mistään mun menemisistä ja tulemisista. Ei oo jaksanut kirjoittaa, niin paljon kaikkea muuta, mitä pitäisi tehdä ensin. Mulla on jo nyt äikän essee myöhässä. Puolustautumiseni: en ole ollut äikän tunneilla sitten viime viikon. Ja Puhdistus pitäisi lukea perjantaiksi. Lukutilanne tällä hetkellä 99/375. Tähän mulla ei ole mitään muuta puolustusta kuin se, et nyt on vaan ollut sellainen tilanne, että koko ajan on pitänyt juosta paikasta toiseen ehtimättä pysähtyä välissä. Ja bussissa on ihan liian hyvää seuraa. Jos siis oon bussilla tullut. Annan kyydissä luen vielä vähemmän.

Anyway. Viime perjantaina oli viimeiset tavalliset proggisharjoitukset, jotka meni ihan niin kuin kaikki aikaisemmatkin eli kohtalaisen onnistuneesti. Tehtiin muutamia aika isojakin muutoksia, mutta hyviä sellaisia. Enää jäljellä muutama mun korvaan särähtävä pieni yksityiskohta, ja nekin on ihan mielipidekysymyksiä. Muilla ei tunnu olevan niiden kohtien kanssa ongelmia. Koulusta suoriuduin suoraan Anetelle juhlistamaan (aika rauhallisissa mutta ihan liian sokerihumalaisissa merkeissä) leidin 18v-synttäreitä, vaikka virallisesti täysi-ikäisyys on vasta tulossa. Päädyttiin tohon päivään vaan mun proggiksen aikataulujen vuoksi (awws, ihan vaan mun takia<3). Sinne jäin sit yöksi, ja lauantaina lähdettiin heti kotiin selvittyäni Pusulaan Lassin kummisedän kolmekymppisille. Sunnuntaina suuntasin katsomaan aivan loistavalla porukalla katja-anna-julia-ada-venla ROBINIA Helsinkiin. Siis sitä leffaa. Käveltiin vana Hesan kaduilla ja lauleskeltiin ja harjoiteltiin vanhojen tansseja, ja siellä itse leffateatterissa laulettiin vieläkin enemmän. Lapsi on viisas kun se leikkii, mutta tyhmä kun ei osaa lopettaa. Ehkä mä oon vähän tyhmä lapsi, mutta ainakin mä oon forever and ever lapsenmielinen. Koska mä tykkäsin. SYDÄMENI ON VILLI LEVOTON...

Maanantaina se sit tosissaan alkoi. Proggis. Heti ruokailun jälkeen kipitimme toiselle puolelle tietä tekemään ensimmäistä kertaa lavamaskit meidän loistavien maskeeraajien avulla (<3 ihania ootte) ja käymään viimeiset kerrat läpi ennen esityksiä. Mä rakastan mun roolihahmoa, siihen eläytymistä.

Ja eilen se tuli, puolen vuoden valmistelun jälkeen. Ensimmäinen esitys. Yleisöä oli about sata katsojaa, pienin päivänäytösyleisö. Ja just ennen, kuin Merkku nousi lavalle esittelemään meidän hengentuotoksemme, mä tajusin, ettei mua jännittänyt. Ihan tosi. Kaikki oli kohdillaan, ja olin varma, että ainakin kaikki, mihin mä pystyin vaikuttamaan, menisi hyvin. Ja se meni hyvin. Mulla on aina ollut esiintymisjännitystä. Mutta ei nyt. Enkä yhtään ymmärrä, miten se on mahdollista.

Tänään oli sitten kaksi näytöstä, eli ainoa oppitunti jolle menin, oli wanhat. Martsarissa kävin syömässä ylimeikatut pisamat ja punat poskilla. Ei mua nyt hirveen moni jäänyt katsomaan, kun perässä tuli Samuli kirkkaanvärisin silmämeikein (ja Sinikka-housuin) ja Anna naama valkoisena, huulet tummanpunaisina ja mustia ryppyviivoja otsaan piirrettynä.

Huomenna on vielä kaksi päivänäytöstä, perjantaina virallinen ensi-ilta. Sinne on tulossa mullekin yleisöä. Ehkä mä jännitän sitä sitten. Lauantaina ja sunnuntaina on vielä vähän pienemmät näytökset.

Yks juttu pitää vielä sanoa. Mä oon just nyt tosi onnellinen ja iloinen. Ei pelkästään proggiksen takia, vaan koska tänään Iiris kävi koululla ruokiksella moikkaamassa enkä oo nähnyt sitä yli kymmeneen kuukauteen. En herättänyt varmaan yhtään huomiota kun kiljaisin ja pomppasin ylös tuolista halaamaan Iiristä ja aloin papattamaan hirmuisella tahdilla.

Lopussa vähän behind the scenes -materiaalia cee Meri-Maaria alias meidän ohjaajamme.

mun otso kaapattiin :((

Mitä mä olisin, jos en olisi mä?

50 täysin randomia faktaa Katjasta ja Katjan elämästä

Tekniikan ihmelapsi?

1. Vollotan aina Titanicin lopputeksteissä. Siis ihan aina, vaikka katsoisinkin pelkät lopputekstit.
2. Jos mä jostain nautin, niin tanssista. Vaikka en ookkaan siinä mikään hyvä. Se vaan on niin ihanaa ja siitä tulee tosi hyvä mieli. Tai ei kaikesta tanssista, mutta streetistä ja lockingista kyllä.
3. Oon vähän tämmöinen huithapeli.
4. Uskon vakaasti, että en olisi enää elossa ilman muistilappuja. Mulla on post-iteillä listat kirjoista, joista pidän ja jotka pitäis lukea, all those undone things -jutuista eli siis kaikesta, mitä mulla on rästissä (aika usein jopa puolen vuoden takaa), ostoksista, koulutöistä, asioista, jotka pitäisi lisätä kalenteriin (tätä hämmästelen suuresti, ne sais varmaan ihan samalla vaivalla suoraan sinne kalenteriinkin...), ensi vuoden joululahjoista, syntymäpäivistä....
5. Kaikki tää, koska unohtelen asioita. Joskus. Usein. Okei, aika lailla aina.
6. Oon pöytälaatikkorunoilija. En oo nyt vähään aikaan kirjoittanut mitään, mutta aina välillä tulee vaan sellainen päivä, että on pakko kirjoittaa.
7. Rakastan matkailua. Se on jotain, mitä ilman en vois kuvitella eläväni. Pakettimatkoille sanon kauniisti ei kiitos, mutta muuten oon valmis melkeen mihin tahansa.
8. Eläimet on olleet mulle aina tosi rakkaita. En mä ollut ehtinyt edes kävelemään opetella, kun ratsastin jo oikein sujuvasti mun tädin edessä satulassa, konttailin ympäri tallia ja joskus siellä hevosten jaloissakin, halailin meidän kissaamme (vaikka se yleensä päättyikin itkuun ja muutamaan punaiseen naarmuun), hoidin aina serkuilla käydessä kanoja ja lampaita ja rotweiler käyttäytyi mua kohtaan kuin mä olisin ollut sen pentu. Mä oon tavallaan kasvanut eläinten parissa. Mulla ei oo mitään ongelmaa oikeastaan minkäänlaisen öttiäisen kanssa. Kissat, koirat, hevoset, kesyrotat, hämähäkit, käärmeet... Kaikki menee.
9. Ruuanlaitto on oikeasti tosi kivaa. Tosin mä teen sitä ihan liian harvoin. Useammin mä leivon. Oon meidän perheen epävirallinen piparkakkuleipuri.
10. Lempivärini ovat keltainen ja vihreä.
11. Toilailen vähän väliä keittiössä. Yleensä kaikki yhtään veden keittoa vaikeammat jutut onnistuvat, mutta popkornit ovatkin sitten jotain ihan muuta. Kerran onnistuin luomaan vihreän savupilven. Kattilaa piti liottaa ensin yön yli ja vähän pidempäänkin, itse jynssäykseen kului viikko. Edelleen siinä on mustia jälkiä pohjassa, mutta hyvin toimii vieläkin. Mikropoppareitakaan en oo saanut onnistumaan kuin muutaman kerran, ja joulun alla onnistuin sulattamaan mun lempikulhostani pohjan pois.
12. Joskus pikkuisena mä halusin ihan hirveesti dalmatialaisen. Kysyin jopa päiväkodin tädeiltä, että jos ne voisivat puhua äidille siitä mun puolesta.
13. Istuin ala-asteella jälki-istunnoissa useammin kuin varmaan muut meidän luokan tytöt yhteensä (okei, en ihan), ja silti mulla oli aina peruskoulussa käytös kymppi.
14. Mun kaikkien aikojen lempielokuva on joko Heinähattu ja Vilttitossu tai Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa. Leijonakuningas on kanssa aika kova sana.
15. Silloin pienenä (ja kyllä edelleenkin) olin ihan hurahtanut sellaiseen lastenohjelmaan kuin Maailman ympäri 80 päivässä. Jotkut varmaan muistaa sen piirretyn, jossa Phileas Fogg oli leijona. Ja siis nimenomaan se sarja, ei se elokuva.
16. Olen asunut koko ikäni samassa talossa.
17. Mulla oli pienempänä kaks parasta ystävää. Nyt me ei olla vähään aikaan oltu tekemisissä, mutta ne on silti mulle yhä tosi rakkaita ihmisiä (vaikka joulukorttien lähettämisen aina unohdankin, anteeksi!)
18. Mä en yhtään tykkää suunnitella tulevaisuutta. En  oo ikinä halunnut pysähtyä miettimään, millainen oon parinkymmenen vuoden päästä. Millainen mies, montako lasta. Tai onko ollenkaan. Sellaisten ajatteleminen olisi hirveän ahdistavaa. Mä elän pari vuotta kerrallaan, ja mun ainoat tulevaisuudensuunnitelmat sisältävät ne aineet, jotka kirjoitan ylppäreissä, Tampere ja lääkis jos vaan sinne ikinä pääsen.
19. Oon täysin totaalisen surkea kalenterinkäyttäjä. En vaan osaa laittaa mitään asioita sellaiseen vihkoseen, ainakaan mitenkään fiksulla tavalla. Seinäkalenteria mä kumma kyllä osaan käyttää, mutta taskukalenteriin saan juuri ja juuri laitettua kokeet. Aina en niitäkään.
20. Mulle on kerrottu juttuja siitä, kun mä olin ensimmäistä kertaa häissä. En oo ihan varma kuinka vanha olin, mutta kuitenkin päiväkoti-ikäinen. Morsiamen saavuttua alttarille ja häämarssin loputtua mä nousin penkille seisomaan ja taputin, kuuluttaen koko kirkkoväelle: "Hyvää musiikkia!"
21. Mulla on joitain tosi hassuja tapoja. Jos mulla on yhtään ylienerginen olo, kirjoittelen lappuja itselleni, puhun peilikuvalle ja teen kuperkeikkoja. Aina, kun en löydä kännykkää heti, mun täytyy tehdä siitä hirmuinen haloo. Muuten se ei löydy. Ja nauran aina silloin, kun ei pitäisi.
22. Aloitan nyt kuntoilun ihan urakalla. Huomisesta eteenpäin mulla on vuoden kuntosalijäsenyys, johon kuuluu yksi ohjattu tunti (jumppa tai spinning) viikossa, kaksi jos ne ovat putkeen. Mä jotenkin epäilen, että ekat pari kuukautta jaksan käydä salilla kunnolla, siitä eteenpäin taidan siirtyä rentoutumistilan hierontatuolia kuluttamaan.
23. Juuri nyt Ninja on tehnyt pesän mun peiton alle.
24. Silloin, kun mä olin vielä ainoa lapsi, mä halusin ihan hirveästi pikkuveljeä, jonka mä voisin opettaa kiipeämään puuhun. Sitten kun Lassi syntyi, niin enpä mä sitten opettanutkaan. Koska mä olin ihan hirveän kateellinen sen saamasta huomiosta. Laurilla taitaa olla paljon helpompi lapsuus kuin Lassilla, kun sillä ei ole ylikateellista isosiskoa.
25. Mulla on hirveitä paineita pärjätä. Mun maailma kirjaimellisesti kaatuu, jos koe menee alle kiitettävän. Siltä se tuntuu. Silti mä en jaksa nähdä vaivaa niiden eteen. Tai ehkä just siksi. Jos koe menee alle kiitettävän, mun olisi pitänyt lukea enemmän.
26. Jos mä olen jossain kouluaineessa huono, niin kielissä. Kyllä mä niissäkin kiitettävästi pärjään, mutta sitä kirkkainta kärkeä en ole. Mulle vaan ei mahdu päähän ruotsin sanajärjestyssääntöjä tai englannin artikkelisääntöjä.
27. Jaan mun huoneeni kahden parivuotiaan marsuni kanssa. Kun olin kinunut vuosikausia koiraa, ei ollut vaikeaa saada vanhempia myöntymään kahteen jyrsijään.
28. Oon aina ajatellut, että en omista kuin yhden tai kaksi mekkoa. Nyt kun siivosin kaapin, niin sieltähän löytyi jopa viisi. 
29. Oon nyt tykästynyt lukemaan kirjoja englanniksi. Koska en ymmärrä kaikkea. Ja sen vuoksi ne viitsii lukea uudelleenkin.
30. Mun rakkain leluni oli (ja yhä edelleen se istuu tuolla kaapin päällä) vihreä pupu. Mulla oli niitä kaksin kappalein, mutta vain toinen oli se oikea Pupu. Vuosien aikana se ehti kiertää maailmaa yhtä paljon kuin mäkin, eksyä useampaankin kertaan ja tulla etsityksi poliisien avustuksella.
31. Oon ihen hirmuinen karkkihiiri. Ostamatta jättäminen ei ole vaikeaa, mutta kun sitä karkkia on, niin ei sitä vaan voi jättää syömättä.
32. Mä oon ihan hirveen iloinen, että Annalla on ajokortti. Mun ei oo aikoihin tarvinnut kävellä motarille. Ja muutenkin se matkanteko on paljon kivempaa hyvässä seurassa ja radio kovalla.
33. Rakastan Gleetä. Ellei se ole vielä selväksi tullut. Ylipäänsäkin rakastan musikaaleja. 
34. En ikinä unohda sitä tunnetta, kun Suomi voitti Euroviisut 2006 ja lätkän MM-kultaa 2011.
35. En ole hamstraaja, mutta mulla voi mennä kuukausia tai jopa vuosia esimerkiksi kuivuneiden kynsilakkojen ja saippuapullojen poisheittämisessä. Kertaakaan elämässäni en muista heittäneeni kuvia kynsilakkoja roskiin, vaikka tiedän niitä tuolla laatikoissa olevan ainakin kymmenkunta.
36. Lontoo on mun suuri rakkauteni. Rakastan koko sitä kaupunkia. Metroa, puistoja, puhelinkoppeja, musikaaleja, oravia.
37. Musta melkein tuli Anni Elina. Mutta ei ihan.
38. En tykkää yhtään, jos asiat eivät mene mun suunnittelemallani tavalla, ja vaikka välttelenkin mahdollisimman paljon sitä suurinta vastuuta, haluan kuitenkin pitää kaiken kontrollissa ja olla se, joka määrää tahdin ja tavan. Mutta ihmekkös tuo, leijonatyttö kun olen.
39. Mä pelkään vähän kaikkea. Hissit, pimeä ja sameat vedet on ne pahimmat. 
40. Pienenä mä olin aikamoinen hurjapää. Karkasin aina äidin silmän välttäessä ja hyppäsin vaunuillessa laiturilta yksin ilman kellukkeita, vaikkei mulla minkäänlaista uimataitoa ollutkaan. Aina siellä joku tajusi ottaa mut kiinni, mutta kai se jonkinlainen ihme on, että oo yhä elossa.
41. Oon jotenkin onnettomuusaltis ihminen. Nilkka ja polvi on pyörähtänyt useampaankin otteeseen ja pyörän tanko on jotenkin saatu nivusesta läpi. Parhaimmillaan oon klenkannut koko matkan alas tunturia nilkka vähän enemmän tai vähemmän kääntyneenä.
42. Vielä jonain päivänä mä aloitan ratsastuksen uudelleen.
43. Laulan koko ajan, vaikka oonkin ihan surkea siinä. Mun kanssa tarvitsee pitkän pinnan ja keskittymiskykyä, koska yleensä en edes huomaa laulavani/hyräileväni. Jossain vaiheessa Hannamari vaan käskee lopettamaan, mutta hetken päästä se alkaa taas vaikka kuinka yrittäisin.
44. Sanojahan mä en osaa oikein mistään laulusta, vaan kehitän omat (yleensä täysin järjettömät sellaiset).
45. Mun kaikkien aikojen paras joululahja on Liisa ihmemaassa -DVD, jonka sain Lassilta kolme vuotta sitten. Lassi ei ollut ikinä antanut mulle kunnon joululahjaa, ja kun mä avasin paketin, ei kyyneleet olleet kaukana (ja kuka väittää että mä pillitän koko ajan?)
46. Ihanin tunne maailmassa on, kun koeviikko on ohi eikä uusi jakso ole vielä alkanut, ja käpertyy peittoon hyvän kirjan ja spotifyn kanssa.
47. En ole ikinä uinut avannossa. Enkä ikinä uskaltaisi kokeilla benji-hyppyä.
48. Mä en oo kauhean aikaansaava ihminen. Mopoa vois pitää hyvänä esimerkkinä. Tarvittavan iän saavutin elokuussa, kokeeseen onnistuin jotenkin raahautumaan joulukuussa, mopo saatiin hankittua pääsiäisenä ja ensimmäisen kerran kävin ajamassa kesäkuussa. Eihän tohonkaan rumbaan mennyt kuin melkeen 10 kuukautta.
49. Osaan soittaa rumpuja ja bassoa ihan mukiinmenevästi, pianoakin osaan pimputella jonkin verran.
50. Mulla on aivan järkyttävä määrä rästissä olevia koulutehtäviä. Ja täällä mä vaan kirjoitan tätä postausta. Ajankäyttöongelmia?

Minne ikinä vie, elämäs tie

Apua. Minne tää aika on oikeen kadonnut? Taas?

Koulut alkoivat maanantaina, tuntui jotenkin tosi hassulta palata taas kouluun. Varsinkin, kun sieltä ei löydetty kotiin asti kuin kerran tällä viikolla. That's right, oon ollut koko viikon hoitamassa koiria tutuilla. Ilman nettiä. Miten mä ikinä selvisin? Kännykällä pääsi facebookiin, mutta blogger ja hotmail ei vaan pelittänyt. Eikä pelittänyt myöskään nauhoittava digiboksi. Sunnuntaina mä siis matkasin talon- ja koiranvahdiksi, ja tänään tulin sitten takaisin kotiin. Keskiviikkona sen sijana tulin käymään kotona, koska Lassilla oli synttärit ja se välttämättä halusi mut kotiin. Se on jotenkin kasvanut tässä vuoden sisällä. Henkisesti siis. Kyllä sitä edelleen saa katsoa alaspäin ja taputella päälaelle. Mutta siitä on tullut tosi kiva veli, mä en ees muista milloin se ois viimeks suuttunut mulle. Aiemmin mun piti miettiä, et millonkohan viimeks se ei oo ollut äkäinen. Mut me like! On se kyl tosi ihana pikkuveli. Se jopa halailee mua nykyään.

Oon ollut aikaisemmin siellä samassa paikassa koiria hoitamassa vaan kesällä, kun on valoisaa vuorokauden ympäri. Nyt mä tajusin, että mua ihan tosissaan ahdisti toi paikka. Eikä se ees ollut eniten sen pimeyden ja suurien ikkunoiden syytä. Mä vaan koin olevani hirveen yksin. Vielä kesällä mä olin ihan tosissani erakkoluonne, ja mä nautin paljon enemmän yksinolosta kuin seurasta. Nyt mä huomasin kyseleväni vähän joka päivä mulle seuraa. Paitsi maanantaina, kun en ollut vielä tajunnut sitä yksinäisyyttä ja mulla oli illalla töitä (talven riparin ennakkotapaaminen). Aamuisinkin mun oli pakko laittaa heti ensimmäiseksi päälle Ylen aamu-tv tai Huomenta Suomi, jotta olis ees joku tunne, että en oo ainoa ihminen maailmassa, ja iltaisin uutiset pauhasi taustalla. Tiistaina sain sit Annan mulle kaveriksi, ja katsottiin Rock of Ages ja Urhea. Molemmat oli oikeesti tosi hyviä leffoja, miksei kaikki vois mennä oikeassa elämässä niin kuin musikaaleissa? Ja minne on kadonnut kasarirokki? Kysyn nyt vaan. Anetesta sain seuraa sit torstaina, vaikka eipä me paljoo mitään ehdittykään. Lenkitettiin koirat ja juoruttiin, Aneten ruotsinläksyistä saatiin tehtyä vaan puolet.

Varmaan proggiksen ensi-iltaan on enää kaksi viikkoa? Ja koululaisnäytöksiin vaan viikko? Eikä mulla ole edelleenkään Mallalle paitaa? Pikkuhiljaa se on edennyt, ja nyt se alkaa oikeasti vaikuttamaan aika valmiilta.

Ei mulla tässä mitään muuta. Ajattelin vaan ilmoitella, että oon hengissä.

"Jos Klaukkala olisi ollut laukku, se olisi ollut kaikkialle soluttautunut Ikea-kassi."

Ihanat löysäilypäivät. Voi vaan olla ja tehdä mitä huvittaa, katsoa vanhoja leffoja maratonina, olla koneella, nukkua. Näin siis käytännössä. Teoriassa mun pitäisi saada luettua ens viikoksi Tuntematon sotilas, ja luettuna on vajaat sata sivua yli neljästä ja puolesta sadasta. Kirjan sain ennen joululoman alkua. Mikä meni vikaan? Lisäksi pitäis tehdä museoraportti (niin, siitä museokäynnistähän ei todellakaan ole kuukautta... tälläisinä hetkinä oon tosi onnellinen mun hyvästä muistista) ja väkertää matikkaa. Ja siivota joulu pois. Ja tehdä ruokaa. Ja hoitaa marsut. Ja vaikka mitä.

Okei. Se, mikä meni vikaan, oli mun joululahjaksi saamani Klaukkala-kirja, johon oli ihan pakko päästä tarttumaan HETI (olin siis kuolannut tota kirjaa muutaman viikon Nooran kerrottua sellaisen olevan olemassa). Sen sain luettua just ennen uutta vuotta, joten en mä sitä voi ainoastaan syyttää. Toinen pääepäillyistä on joulualet ja kolme kaupoilla vietettyä päivää. Mutta ette ikinä arvaa. Kotiin on löytäneet vain kympin farkut ja parinkympin huppari, mutta silti rahaa on mennyt ihan älyttömästi. Koska kirjakauppa.



Mä rakastan kirjoja. Niihin voi uppoutua ja luoda omat mielikuvansa, kaikkea ei anneta aivoille suoraan niin kuin televisiossa. Saa itse miettiä, minkä näköisiä hahmot ovat ja niiden ajatusmaailmaan pääsee enemmän perille. Televisiossa ne on vaan läjä näyttelijöitä tai tylsiä tosi-tv-tähtiä. Mun kirjavalikoima on hyvin rajoittunut, mutta yllättävän iso. Luen vaan fantasiaa, muutamia dekkareita ja sellaisia tulevaisuuden kuvailuja. Ja sit näitä muutamia muita helmiä, kuten just toi Klaukkala. Otsikko on muuten lainattu tosta kirjasta, jos ette vielä hokanneet.

Mutta joo tosiaan. Suomalaisessa kirjakaupassa oli siis alet. Mä ostan tosi harvoin kirjoja, koska odotan niitä mieluummin kirjastosta kuin maksan parikymppiä. Mut nyt mun lempikirjoja sai kutakuinkin vitosella kappale. Ja Nälkäpelin odottelu kirjastosta on tuskaista, enkä haluais siihen rumbaan uudelleen. Joten mä oon ostanut viikon sisällä kuus vai seitsemän kirjaa. Enemmän kuin parina viime vuonna yhteensä. Mulla vaan menee ikuisuus, että pääsen lukemaan noita. Tuntemattoman jälkeen vuorossa on vielä Puhdistus, joka pitäisi kanssa lukea tammikuun puolella. Niin, ja sit ostin kanssa seinäkalenterin, jossa on söpöjä kuvia Pariisista. Oisinpa vaan tajunnut etukäteen, et koska se ei oo suomalainen kalenteri, siitä puuttuu nimipäivät (okei, ei vakava juttu, tähän riittää mun taskukalenterikin), juhlapyhät on joko kanadalaisia, amerikkalaisia tai australialaisia (oonkin aina halunnut tietää, milloin on ANZAC-päivä ja koska ramadan alkaa!) ja viikko alkaa sunnuntaista. Mut kyllä mä sopeudun. Pääasia, et mun huoneen seinällä on  kuva Eiffelistä.

Uutta vuotta mä vietin muutaman ihanan kaverin kanssa täällä Nurmijärven takapuskissa. Syötiin joulusuklaita ja ranskalaisia, katsottiin Glee, käytiin kävelyllä, valettiin tinaa ja ennen kaikkea pelattiin lautapelejä maratonina. Mulla ja Venlalla oli hirmuinen lopputaistelu Trivial Pursuitissa, Julia vietti julkkiksen elämää The game of lifessa, selitettiin Aliaksessa Nooran kanssa sanoja ala-astemuistojen avulla aina nypylöidessä ja Ada arvasi ensimmäisenä käytännössä kaikki sanat just sillä kierroksella, kun se ei pelannut. Yö vähän venyi ja nukkumaan päästiin kuuden maissa, kahdeksalta oli herätys ja mä jatkoin autuaasti uniani ysiltä muiden lähdettyä takaisin Vantaalle. Siitä saakka mä oon nukkunut joka aamu (paitsi tänään, Ninja tuli herättämään kahdeksalta) vasta puolenpäivän jälkeen. Mitä ihmettä? Minä, jonka henkilökohtainen ennätys hipoo ehkä yhtätoista? Tai siis hipoi aiemmin. Nyt se on 12.54.