Kolme yötä jouluun on

Hupsista keikkaa. Elämä rullaa niin kuin aina. Onko kukaan muu huomannut, kuinka nopeasti se oikeasti kulkeekaan? Vastahan mä hihittelin yläasteen pihalla ensimmäisenä koulupäivänä, ja nyt mä huomaan eläväni keskellä mun vihoviimeistä lukion jaksoani. Varsinaisia koulupäiviä on kalenterissa ruksittavana enää 15, ja  kohta mä huomaankin et on jo penkkarit. Fiilis on vähän sama kuin junassa, joka vaan kiihtyy ja kiihtyy koko ajan. Istut kyytiin ja näät kun asema jää hiljalleen taakse, mutta kohta vauhti on jo niin kova että et ees ehdi vilkaisemaan ulos ikkunasta. Saati sitten uskaltaisi hypätä pois kyydistä. Mut se on vaan hyvä asia.

Ootte varmaan huomanneet, ettei musta oo taas vähään aikaan kuulunut. En rupea keksimään taaskaan tekosyitä. Mä oon elänyt keskellä ikuisuusprojekteja, ja tästä blogistakin on alkanut pikkuhiljaa tulla sellainen. Mulla on tunne, että aina pitäisi tulla vaan paremmaksi ja paremmaksi kirjoittajaksi, vaikka eihän se oikeasti niin mene. Oon kirjoittanut kymmeniä luonnoksia, mutta yhtäkään en ole julkaissut, koska ne vain eivät ole tuntuneet riittävän hyviltä. Mun pitäisi vaan oppia hyväksymään, että mä oon riittävä just tällaisena, ja samoin ovat mun tekstinikin. Blogi nyt vain on jäänyt toistaiseksi kaikkien muiden ikuisuusprojektien jalkoihin. Koulu, kynsien pureskelun lopettaminen, kuvisdiplomi, ihmissuhteet, jouluvalmistelut, joulumielen levittäminen, kevään ylppärit, tulevaisuus, uusien kirjojen (joita olen taas onnitunut haalimaan enemmän kuin kiitettävästi) lukeminen.

Mulla on ollut viime aikoina aika paljon levottomia päiviä. Sellaiset on hyviä päiviä. Vaikka mä en saisikaan aikaan mitään fiksua, niin ainakin mulla on hauskaa. Nauraminen ääneen, sinkoileminen sinne tänne, radion luukuttaminen yksin autossa, yhden hengen partyt omassa huoneessa. Popitan spotifyta, tanssin sängyllä, teen kuperkeikkoja. Välillä elämässä ei ole mitään järkeä, pitää vaan hypätä täysillä mukaan ja unohtaa kaikki muu. Koska se vaan on niin hauskaa.

Siinä se nyt vihdoinkin on: mun hermoaraastavin ikuisussprojekti, joka ei sit enää eräänä päivänä ollutkaan ikuisuusprojekti vaan valmis kuvisdiplomi!

Mitä ihmettä mä oon tehnyt saadakseni näin ihania kavereita? Ihan tosi. Mulla on maailman parhaat ystävät. Vaikka aina joskus tuntuukin et oon omassa oudossa maailmassani muiden maailman sisällä, niin aina joku kurkottaa kättään ja puhkaisee sen lasikupolin meidän väliltä ja vetää mut muiden mukaan. Niiden seurassa mulla vaan on aivan järjettömän hyvä olla. Kaikella rakkaudella. Tää oli tällainen pakollinen apua-koulu-on-kohta-ohi-pelkään-et-en-enää-näe-joitakin-rakkaita-ihmisiä-välihuomautus.

Joulurakkaus on huipussaan. Oon leiponut pipareita, paketoinut lahjoja (joiden valinta oli tänä vuonna jotenkin paljon helpompaa kuin yleensä, toivon että saajat tykkäävät :) !), väkertänyt joulukortteja, höpötellyt vaikka ja mitä jouluista, laulanut joululauluja, hymyillyt idioottimaisesti, seurannut jälleen uskollisesti Tonttu Toljanteria (ikähän ei mua estä!), siivoillut, kytännyt keittiön nurkan takana äidin tehdessä joulukakkuja (koska vuodesta dinosaurus on ollut mun kunniatehtäväni nuolla taikinakulho), leiponut joulukuppikakkuja (hyi inhoan tota sanaa mut cupcake vaan on niin vaikea vääntää suomalaisittain...), katsonut kaikki Gleen joulujaksot ja televisiosta tulevia jouluelokuvia, avannut päivittäin joulukalenterin, lakannut kynnet punaisiksi, käynyt kuusimetsällä hakemassa joulukuusen ja samalla toimittanut serkkujen lahjat, jaellut jouluhaleja ympäriinsä ja yrittänyt muutenkin kaikin mahdollisin tavoin levittää ympärilleni jouluinnostusta. Mutta kun joulu <3. Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen... :))

Kertokaa toki mullekin, mitä odotatte eniten joulussa? Mitä toivotte joululahjaksi? Onko teillä jotain erityistä jouluperinnettä? :)