Tiedättekö sen tunteen, että on ihan yksin omassa kuplassaan? Ihmisiä kaikkialla ympärillä, osa tuttuja, osa tuntemattomia, ystäviä, naapureita, ohikulkijoita, bussin matkustajia, kaupan kassoja. Kuulet, mitä muut puhuvat ja pystyt vastaamaan, nauramaan mukana olemaan lähellä. Kuuntelet, kuinka muut kertovat huolistaan, niin pienistä kuin isoista, naapurin öisin ulisevasta koirasta, juustokakkureseptistä, jota on pakko kokeilla. Mutta kun joku lopulta kysyy 'hei mitä sulle muuten kuuluu, onko kaikki okei?', hymyilet ja vastaat 'ihan hyvää, mikäs tässä'. Samaan aikaan pään sisällä se pieni ääni huutaa ja kirkuu, että helvetti, en todellakaan ole okei, miksei kukaan kuule ja ymmärrä?
Mitä se okei oikeastaan edes tarkoittaa? Joo, pään päällä on katto, perheeseen kuuluu hyvää, kukaan ei ole räjähdyspisteessä ja jääkaappi on täynnä. Vähän on ehkä flunssaa, mutta levollahan se nopeasti kaikkoaa. Ystäviä on ja niitä näkee enemmän tai vähemmän säännöllisesti, ei ole rahaongelmiakaan. Ai niin, ei ole koulua eikä vakituista työtä, mutta keikkatyötä löytyy ja ainakin ehdin opiskella pääsykokeisiin. EI, EN SILTI OLE OKEI. Vaikka kaikki olisi ulkoisesti hyvin, niin usein musta tuntuu vaan aika pahalta. Yksinäiseltä. On niin paljon kaikkea, mitä haluaisin jakaa jonkun kanssa. Suurin osa ihan arkisia, tavallisia asioita. Kuten se, että kipeänä kirjoitan YoTuben hakukenttään 'cute couples' ja vaan ryven omassa yksinäisyydessäni. Koska vaikka kuinka sanon, etten halua parisuhdetta, niin oikeasti vain pelkään, ettei kukaan voisi ikinä rakastaa mua, koska en tiedä pystynkö siihen itsekään. Pelkään, etten osaakaan olla kuin yksin suljetun oven takana. Noin. Nyt sanoin sen. Tai kirjoitin, miten vain. Silti en vaan saa suuta auki ja sanottua kenellekään, miltä musta oikeasti tuntuu. Oli ne asiat sitten kuinka arkisia tahansa.
Jotenkin se tuntuu niin paljon helpommalta ajatuksissa. Oikeasti, mitä vaikeaa siinä on? Sen kuin vain avaat sen suun ja puhut. Mutta kun saat tilaisuuden, ei ääntä tulekaan. Sen sijaan kuulet suusi puhuvan jotain turhaa ja merkityksetöntä, jotain, jota et todennäköisesti tarkoita, tai vaikka tarkoittaisitkin, et sitä juuri ajattele.
hei hei mitä kuuluu
sä kysyt ja kaikki on ok
no hyvä sun on puhuu
kun sä et tiedä miltä musta tuntuu
(apulanta-mitä kuuluu)
"Silti en vaan saa suuta auki ja sanottua kenellekään, miltä musta oikeasti tuntuu." Katsos, oot jo periaatteessa saanut suusi auki ja kerrottua, miltä susta oikeesti tuntuu - kirjoitit tämän postauksen. Se on alku, josta pääset jatkamaan eteenpäin. Yksinäisyyshän ei ole pelkästään fyysinen kokemus (ei ole kavereita yms.) vaan sillä on myös henkinen ulottuvuus, josta mun mielestä sä kärsit tällä hetkellä.
VastaaPoistaKaikkein voimakkain tunne on viha ja mun mielestä se on se, mitä sä tarviit nyt. Vihaa, sitä kohtaan et sä tunnet mitä sä tunnet, koska eihän kukaan _halua_ olla yksinäinen. Laitat elämäs remonttiin, muutat asiat, mitkä sun mielestä on pielessä ja mitkä kaipaa muutosta. Yksinäisyys lähtee teoilla, ei sanoilla. Mutta yksi ihminen voi tehdä vain niin paljon.
"Pelkään, etten osaakaan olla kuin yksin suljetun oven takana." Tää on ihan normaali pelko. Nykyään ku pitäis olla niin kauheen sosiaalista ja koko ajan menossa. Mun mielestä sun olis kannattavaa hyväksyä se, että se on okei pitää rauhallisuudesta ja yksinolosta. Mut selkeästikin sä et ole tyytyväinen siihen, mitä sulla nyt on/millainen sä nyt olet. Joku viisas joskus sanoi, että elämä alkaa mukavuusalueen ulkopuolelta. Pelko on meitä suojeleva tunne ja yleensä hyväkin siinä, mut esimerkiksi tässä tilanteessa, sun pelko on vaan rajottava tekijä. Näytä itelles. Näytä sun peloilles et sä olet kontrollissa niistä, eikä ne susta. Mistä sä voit tietää, et onko susta muuhun kuin "suljetun oven taakse yksin jäämiseen" ellet sä kokeile asettaa vasta-argumenttia sun pelolle? :)
Sä oot kaunis nuori naisenalku. Sulla on vielä monta, monta, vuotta elettävänä. Miksi et rakastais itseäs, ku ittes kanssa sä vietät koko lopun elämääs.
Toivottavasti tää vähän ees piristäis sua ja sais sun selviytymisvietin päälle. :)