Illalla iloinen, aamulla itkettää

Viime postauksessa mä mainitsinkin, että tekisin viikonloppuna jotain jännää. No todellakin!

Mä vietin siis kesälomani eli muistaakseni kesän ainoan täysin vapaan viikonlopun Kotkan suunnalla kaverin mökillä. Tätä reissua oli suunniteltu jo kuukausia, ja se oli kyllä sen arvoista. Paljon kerrottavaa mulla ei ole, mutta sanonpa vain, että harvoin oon nauranut yhtä paljon kuin sunnuntaiaamuna. Tai kyllähän mulla olisi paljon kerrottavaa, mutten oikein osaa pukea niitä asioita sanoiksi. Joten jätän tän nyt teidän mielikuvituksen varaan ja sanon, että mulla oli tosi hauskaa, siitä huolimatta että nukuin teltassa kaverinani vain vähän liian pieni viltti ja superhyttyset, joiden ansiosta mun jalat näyttävät edelleen tomaattiviljelmältä. Ihan oikeasti. Noi paukamat kirkuvat edelleen kirkkaanpunaisina. Niillä ötököillä taisi olla hyvätkin juhlat mun nilkoissa. Ihmiset oli jotain parhautta. Tutustuin oikeasti tosi moneen uuteen ihmiseen, ja hämmennyin, kun käytännössä kaikki tiesivät mun nimeni sukunimeä myöten vaikka itse en ollut ikinä (muistaakseni) edes nähnyt suurta osaa yhteisestä koulusta huolimatta. Niin, ja mä kaverustuin mittarimadon kanssa. Ada nimesi sen Ertsiksiksi.

Töitä vaan riittää ja riittää. Mutta en valita, koska sitten syksyllä ja talvella ja keväällä on kivaa, kun tilin saldo ei lähesty uhkaavasti nollaa. Ja mulla on kiva työ ja kivat työkaverit ja muutenkin töihin on mukava mennä. Parina päivänä mulla oli puolituttu uusi työkaveri, jonka kanssa mulla oli tosi oudot jutut. Mietittiin asioita muumitikkareissa ja puhuttiin pikkuoravaäänellä. Tänä vuonna niitä tylsiä tunteja tuntuu olevan jotenkin vähemmän kuin viime vuonna. Työt jatkuvat mulla melkein elokuun puoliväliin ja mahdollisesti vielä sen jälkeenkin. Sitten voi taas keskittyä (tai pikemminkin olla keskittymättä) kouluun lähes vuoden verran.

Ihana tunne, kun saat palkkaa jota et ole odottanut saavasi. Lupauduin joskus alkukeväällä isoshommien yhteydessä kirkon neuvottelukuntaan, mikä käytännössä tarkoittaa paria kokousta vuodessa seuraavan parin vuoden (tai mun kohdalla vuoden) ajan. En mä ollut odottanut saavani siitä mitään palkkaa, joten yllätyin iloisesti palkkalaskelman kolahtaessa postiluukusta. Ja kilometrikorvaukset on melkein yhtä kivoja kuin lomakorvaukset.

Ei mulla nyt niin kauheasti mitään sanottavaa ole. Mun fiilikset ovat menneet viime aikoina aika vuoristorataa, joskus oon tosi iloinen ja joskus harmittaa kaikki mahdollinen. Pari päivää mulla on ollut päällä lähinnä toi harmitus, enkä haluaisi hukuttaa teitä angstaukseen, joten pidän jutut nyt tässä yleisessä löpinässä.