Conceal, don't feel, don't let them know

Mulla on keskiviikolle tai jo jopa tiistaille teitä varten eräs todella spesiaali postaus. Sitä ennen vähän pikapäivitystä mun alkuvuodestani.

Eräs ikuisuusprojekteista etenee. Ei huimaa vauhtia, pikemminkin etana jarruttaa mutkassa -fiiliksellä, mutta edistyy se kuitenkin. Oon viime kuukausina nimittäin hurahtanut macaronsien tekemiseen. Ongelma vaan on se, että se on ihan älyttömän vaikeaa. Joko ne ruskettuvat, jäävät ontoiksi, lattanoiksi tai tyhjiksi tai niihin ei tule sitä pohjan pitsireunusta. Hyvältä ne kuitenkin aina maistuvat, ja joka kerralla olen onnistunut aina paremmin ja paremmin. Kesällä mä vielä teen täydellisiä macaronseja ylioppilasjuhliini.

näistä kammotuksista lähdettiin liikkeelle...

...ja tässä eräs lähes onnistunut yritys, pitsireunuksiset viimeisimmät versiot ovat jääneet kuvaamatta :)

Sain lukea yhden mun ystäväni esseen, ja siitä lähtien musta on tuntunut siltä kuin oikein iso salaisuus söisi mua sisältä. Toki se oli tosi hyvä essee, mutta ei se siitä johdu. Sen alun lukeminen oli kuin katsominen peiliin. Vähän kuin se essee olisi tuntenut mut paremmin kuin mä itse. Vaikka eihän se kertonut musta, mutta silti.

Penkkarit lähestyvät päivä päivältä. Varsinaisia koulupäiviä on jäljellä enää kuusi, sitten preliminäärikokeet, äidinkielen tekstitaito ja englannin kuullunymmärtäminen. Sitten onkin jo penkkarit. Kaikki on vielä ihan kesken, mutta ainakin asiat on aloitettu. Vähän harmittaa. Penkkareiden kuuluisi olla kaikkien abien juhla, ja meitä onkin lähemmäs 140, mutta silti järjestelyhommat ovat jääneet noin kahdellekymmenelle abille. Apua ei suurimmalta osalta saa edes pyytämällä. Mä vannoin syksyllä abivaaterumban jälkeen jättäväni kaikki mahdolliset vastuuhommat muille, mutta nyt mä oon löytänyt itseni vetämästä abishow-tiimiä. Lisäksi maalailen rekkalakanoita ja autan koristelussa. Mä haluan penkinpainajaisista kivan ja onnistuneen ja sellaisen, jota voi sitten joskus hamassa tulevaisuudessa muistella lapsilleen hymy huulilla, ja jos muut eivät sitä tee niin pakko se on tehdä itse. Väitän, että niillä muilla parillakymmenellä on samanlaiset fiilikset kuin mulla. Asu mulla on tällä hetkellä vasta ajatuksen tasolla, mutta ainakin tiedän, mitä aion tehdä. Ennen joulua penkkareiden teemaksi valittiin pelit, joten mä aion pukeutua lempparipelikseni eli Candy Crush Sagaksi (taso 452 menossa köh köh...).

Kaaiken keskellä pitäisi löytää aikaa ylppäreihin preppaamiseen. Syksyllä mä en saanut luettua kunnolla edes kahteen kokeeseen, miten ihmeessä mä tulen selviämään viidestä? Lukuloma nyt totta kai helpottaa jonkin verran, mutta silti. Äidinkielen ajattelin mennä lähes lukematta, enkkuun ja matikkaan aloitan panostamisen vasta lukulomalla, mutta kemiaa ja fysiikkaa mun pitäisi ihan tosissani lukea. Fysiikka on nopeaa, kirjan saa luettua päivässä, mutta niitä on kuitenkin kahdeksan kurssin verran. Kemiasta riittää viisi kirjaa, mutta meidän koulun kirjasarja on täyttä hepreaa (lukekaa rivien välistä avunhuuto: löytyisikö keneltäkään lainaan Mooli-sarjaa?). Töitäkin pitäisi alkaa etsiä kesää ajatellen, siihen saakka luen pääsykokeisiin. Yksi työhaastattelu mulla on tiistaina, mutta se on viikonloppuhomma keväälle, eikä työpäiviä tule kovin montaa kuukaudelle.

Tiistain työhaastattelusta mä suuntaankin suoraan kohti Helsinkiä - mutta siitä saatte tietää enemmän silloin!

What happened in 2013

Vuonna 2013 ...

... opin vihdoin ja viimein, vuosien yrittämisen jälkeen, käyttämään ihan tuikitavallista taskukalenteria!
... mallailin lavalla ensimmäiset ja viimeiset kerrat elämässäni proggiksen merkeissä.
... mömmösin antaumuksella.
... onnistuin tartuttamaan itseeni kuntoilukärpäsen ja ajamaan sen kuukauden päästä tiehensä.
... shoppailin onnellisena Suomalaisen tyhjäksi mun lempikirjoistani.

... musta kuoriutui erakkoravun alta lähes sosiaalinen Katja: leffailtoja ja perjantai-iltoja tärkeiden ihmisten seurassa, ajelua sinne tänne ja hervotonta naurua.
... innostuin sosialisoitumisesta ja sain heti muutaman uuden ystävän leikkiessäni uusien kakkosten suojelusenkeliä (mutta enkö onnistunutkin hyvin, vai mitä :)?)
... onnistuin wanhoja tanssiessani repimään oman mekkoni lisäksi myös viereisen tytön mekon.
... ajelin limusiinilla ensimmäistä ja toistaiseksi myös viimeistä kertaa elämässäni.

... kävin risteilemässä muiden wanhojen kanssa.
... en oikein tiennyt mitä tuntea. Ensin masensi, sitten hymyilytti, sitten en enää tiennytkään, sen jälkeen totesin olevani tosissaan ihastunut, mutta lopulta tulin siihen tulokseen etten olekaan.

... tutustuin sellaiseen ihanuuteen kuin Nellaan. Leivottiin, naurettiin ja mä kerroin kaiken mitä martsarilaisen täytyy tietää.
... sain töitä ihan puskan takaa.

... seurasin uskollisesti Euroviisut ja lätkän MM-kisat.
... sain ratkottua erään ison ongelman, vähemmän tai vielä vähemmän hohdokkaasti.
... tanssin lavalla koko yleisön taputtaessa mukana, eikä mulla oo ikinä ollut lavalla samanlaista oloa.
... löysin tosiystävän sieltä, mistä en edes osannut etsiä.

... marjatyttöilin ja keikkailin lapsenvahtina.
... löysin itseni isostelemasta jälleen kerran ihan huomaamattani.
... materialismikärpänen pääsi puraisemaan.

... kävin Möheröllä ja jouduin superhyttysten hyökkäyksen kohteeksi.
... sain varmaan suloisimman postikortin tässä maailmankaikkeudessa.
... koukutuin netflixiin.
... laitoin hymyn kiertämään!

... luin koulukirjoja vapaa-aikana ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni kunnolla.
... palasin kesälomalta kouluun abina.
... vietin mun 18. syntymäpäivääni leffailun merkeissä.
... kävin ensimmäistä kertaa baarissa ja sain uuden kamun.
... opin ajamaan, läpäisin inssin kerralla ja olen onnistunut jättämään mummot pystyyn suojateillä.

... juhlin muiden abien tavoin sataa aamua lähtemällä keskellä viikkoa baariin ja seuraavana aamuna parin tunnin yöunien jälkeen pyjama päällä ja nalle kainalossa kouluun.
... järkkäilin meille abivaatteita stressin saattelemana mutta onnistuneesti!
... ryhdyin tekotaiteelliseksi bloggaajaksi.
... kävin kirjoittamassa bilsan viikonlopun teholukemisella ja ruotsin yhden illan kielioppiselailulla, tuloksena bilsa E ja ruotsi M.

... kävin Erkan ja Iriksen kanssa Virossa, naurettiin kielelle, sovitettiin karvahattuja ja käytiin varmaan parhaassa kahvilassa ikinä.
... eksyin matkalla ikeaan.
... kuuntelin lääkisopiskelijoiden juttuja ja mun sisällä syttyi tosissaan palo päästä lääkikseen.

... kävin vierailemassa Annan ja Adan teatteridiplomissa.
... näin huonoimman elokuvan ikinä.
... yritin epätoivoisesti saada oman kuvisdiplomini valmiiksi.

... istuin koululla lähes kahdeksaan kuvisdiplomin deadline-päivänä.
... juhlin Wiltsun ylppäreitä.
... pääsin lavalle viimeistä kertaa draaman ja teatterin merkeissä.
... onnistuin leipomaan lähes täydellisiä macaronseja.
... menetin todella rakkaan lemmikin.

Merry Christmas, everyone!

Rakastan joulua. Eiköhän se ole tullut jo kaikille selväksi, mutta sanon sen kuitenkin. Sillä mä ihan tosissaan rakastan, rakastan, rakastan joulua. Olen aina ollut ja tulen aina olemaan jouluihminen henkeen ja vereen.

Mä muistan kuinka ne lapsuuden joulut olivat jotain niin uskomatonta ja ihmeellistä, silloin kun vielä tosissaan uskoi joulupukkiin. Odotin koko päivän ikkunassa, ja aina välillä näin tontun vilahtelevan ikkunan takana. Aina välillä oli pakko rientää ovelle, vaikka tiesinkin tädin vain koputtelevan seinään kiusallaan. Kun pukki lopulta tuli, lauloin Tuiki tuiki tähtöstä tai Hepo hirnahtaa (jotka tosissaan olivat lapsuuden bravuurini) ja autoin lahjojen jakamisessa. Kerran äiti päätti viettää joulun Lapissa, jossa pukki tuli mökille oikean poron ja joulumuorin kanssa. Mä olin onneni kukkuloilla päästessäni istumaan joulupukin rekeen. Vaikka eihän se tuntunut tietenkään samanlaiselta kuin kotijoulut. Ne ovat parhaita. Yhtenä vuotena pukilla näkyikin valkean parran takaa mustaa tukkaa. Silloin mä lakkasin uskomasta.

Tänä aattona pukin tullessa lahjakierrokselleen mä katsoin mun ekaluokkalaisen pikkuveljen innostunutta ilmettä ja aloin miettiä, kuinka paljon mulle merkitsee se, että Laurilla on riittänyt uskoa näinkin kauan. Jos multa kysytään, niin en haluaisi sen koskaan lakkaavan uskomasta. Okei, mä myönnän, onhan se vähän lapsellista, mutta siinä on jotain täysin omanlaistaan jouluntaikaa. Jos sen kadottaa, sitä ei enää saa takaisin; se on mennyttä iäksi. Vaikka tokihan mä rakastan joulua näinkin. Aatonaattona koristellaan kuusi poikien kanssa ja aamulla herätään katsomaan Tonttu Toljanteri ja avaamaan Joulupukin kuuma linja. Lounaaksi syödään joulupuuro, ja mantelin saaja menee seuraavaksi naimisiin (kohtalo on ilmeisesti luovuttanut mun suhteeni: monen vuoden manteliputki loppui ja manteli päätyi Lassin lautaselle). Katsotaan joulurauhan julistus, rentoudutaan, pukki tulee jakamaan lahjat, syödään jouluruoka, käydään joulusaunassa ja vain nautitaan. Kukaan ei itke, kukaan ei marise, kukaan ei riitele, kukaan ei valita vaikkei lahja olisikaan mennyt täysin nappiin. Viedään kynttilät hautausmaalle. Ja Miirun haudalle myös.

Ehkä mä osaan nykyään nauttia joulusta jopa enemmän kuin silloin pienenä. Kyllä mä myönnän, että silloin näin sen päivänä, jolloin saa syödä valtavasti karkkia ja saa ison läjän uusia leluja. Tänä jouluna mä tosissani huomasin, että nykyään se antamisen ilo on paljon suurempi. Mä en ole ollut aikoihin niin onnellinen kuin viime yönä hiippaillessani olohuoneeseen viemään lahjapaketit kuusen alle ja seuratessani muiden ilmeitä pakettien avautuessa; ainakin pojat vaikuttivat maailman onnellisimmilta ihmisiltä. Aattoyössä oli jotain taianomaista. Mä vain istuin siinä kuusen juurella, katselin pakettikasaa jossa yhdessäkään lahjassa ei lukenut omaa nimeäni enkä oo aikoihin tuntenut itseäni yhtä eläväksi.

Joten hyvää ja ihanaa joulunaikaa! :)

♥:llä Katja

Kolme yötä jouluun on

Hupsista keikkaa. Elämä rullaa niin kuin aina. Onko kukaan muu huomannut, kuinka nopeasti se oikeasti kulkeekaan? Vastahan mä hihittelin yläasteen pihalla ensimmäisenä koulupäivänä, ja nyt mä huomaan eläväni keskellä mun vihoviimeistä lukion jaksoani. Varsinaisia koulupäiviä on kalenterissa ruksittavana enää 15, ja  kohta mä huomaankin et on jo penkkarit. Fiilis on vähän sama kuin junassa, joka vaan kiihtyy ja kiihtyy koko ajan. Istut kyytiin ja näät kun asema jää hiljalleen taakse, mutta kohta vauhti on jo niin kova että et ees ehdi vilkaisemaan ulos ikkunasta. Saati sitten uskaltaisi hypätä pois kyydistä. Mut se on vaan hyvä asia.

Ootte varmaan huomanneet, ettei musta oo taas vähään aikaan kuulunut. En rupea keksimään taaskaan tekosyitä. Mä oon elänyt keskellä ikuisuusprojekteja, ja tästä blogistakin on alkanut pikkuhiljaa tulla sellainen. Mulla on tunne, että aina pitäisi tulla vaan paremmaksi ja paremmaksi kirjoittajaksi, vaikka eihän se oikeasti niin mene. Oon kirjoittanut kymmeniä luonnoksia, mutta yhtäkään en ole julkaissut, koska ne vain eivät ole tuntuneet riittävän hyviltä. Mun pitäisi vaan oppia hyväksymään, että mä oon riittävä just tällaisena, ja samoin ovat mun tekstinikin. Blogi nyt vain on jäänyt toistaiseksi kaikkien muiden ikuisuusprojektien jalkoihin. Koulu, kynsien pureskelun lopettaminen, kuvisdiplomi, ihmissuhteet, jouluvalmistelut, joulumielen levittäminen, kevään ylppärit, tulevaisuus, uusien kirjojen (joita olen taas onnitunut haalimaan enemmän kuin kiitettävästi) lukeminen.

Mulla on ollut viime aikoina aika paljon levottomia päiviä. Sellaiset on hyviä päiviä. Vaikka mä en saisikaan aikaan mitään fiksua, niin ainakin mulla on hauskaa. Nauraminen ääneen, sinkoileminen sinne tänne, radion luukuttaminen yksin autossa, yhden hengen partyt omassa huoneessa. Popitan spotifyta, tanssin sängyllä, teen kuperkeikkoja. Välillä elämässä ei ole mitään järkeä, pitää vaan hypätä täysillä mukaan ja unohtaa kaikki muu. Koska se vaan on niin hauskaa.

Siinä se nyt vihdoinkin on: mun hermoaraastavin ikuisussprojekti, joka ei sit enää eräänä päivänä ollutkaan ikuisuusprojekti vaan valmis kuvisdiplomi!

Mitä ihmettä mä oon tehnyt saadakseni näin ihania kavereita? Ihan tosi. Mulla on maailman parhaat ystävät. Vaikka aina joskus tuntuukin et oon omassa oudossa maailmassani muiden maailman sisällä, niin aina joku kurkottaa kättään ja puhkaisee sen lasikupolin meidän väliltä ja vetää mut muiden mukaan. Niiden seurassa mulla vaan on aivan järjettömän hyvä olla. Kaikella rakkaudella. Tää oli tällainen pakollinen apua-koulu-on-kohta-ohi-pelkään-et-en-enää-näe-joitakin-rakkaita-ihmisiä-välihuomautus.

Joulurakkaus on huipussaan. Oon leiponut pipareita, paketoinut lahjoja (joiden valinta oli tänä vuonna jotenkin paljon helpompaa kuin yleensä, toivon että saajat tykkäävät :) !), väkertänyt joulukortteja, höpötellyt vaikka ja mitä jouluista, laulanut joululauluja, hymyillyt idioottimaisesti, seurannut jälleen uskollisesti Tonttu Toljanteria (ikähän ei mua estä!), siivoillut, kytännyt keittiön nurkan takana äidin tehdessä joulukakkuja (koska vuodesta dinosaurus on ollut mun kunniatehtäväni nuolla taikinakulho), leiponut joulukuppikakkuja (hyi inhoan tota sanaa mut cupcake vaan on niin vaikea vääntää suomalaisittain...), katsonut kaikki Gleen joulujaksot ja televisiosta tulevia jouluelokuvia, avannut päivittäin joulukalenterin, lakannut kynnet punaisiksi, käynyt kuusimetsällä hakemassa joulukuusen ja samalla toimittanut serkkujen lahjat, jaellut jouluhaleja ympäriinsä ja yrittänyt muutenkin kaikin mahdollisin tavoin levittää ympärilleni jouluinnostusta. Mutta kun joulu <3. Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen... :))

Kertokaa toki mullekin, mitä odotatte eniten joulussa? Mitä toivotte joululahjaksi? Onko teillä jotain erityistä jouluperinnettä? :)

You asked, I answered

Taas ollut taukoa, mutta ihan hyvästä syystä. Koulussa olen tehnyt niin pitkää päivää, että kotiin tullessa on jo pimeää, enkä todellakaan pidä keinovalossa otetuista kuvista. Postauksia on siis luonnoskansiossa odottamassa kuvia ja julkaisua. Koulussa on siis tosiaan tullut istuttua aivan liiassa määrin; kuvisdiplomin deadline lähestyy uhkaavasti ja vielä on tekemättä vaikka ja mitä, jakson lopuksi oli myös kaikki mahdolliset omalla ajalla tehtävät ryhmätyöt ja tietenkin äidinkielen esseen preliminäärikoe . Katsotaan josko huomenna saisin kameran käteeni.

Joka tapauksessa, vastasin kysymyksiinne, olkaa hyvät!

Lempibloggaaja?

• Tähän mä en oikeastaan osaa vastata, ainakaan ihan puolueettomasti, koska luen lähinnä kavereideni blogeja. Sanotaan nyt vaikka, että ainakin Heinin, Venlan ja Iriksen postauksia on kiva lukea :)

Lempikukka?

weheartit.com

• Orkideat on ihania. Ja ruusut kanssa. Ja joulutähdet. Ja lemmikit, sinivuokot, kielot, leskenlehdet, orvokit, särkynyt sydän... Kaikki ne on ihania :) Mutta ehkä mun ultimate-lempparini on kolibrikukka.

Tärkein ihminen?

weheartit.com

• Mä oon ehkä siitä hassu tyttö, että mulla ei oikeastaan ole ikinä ollut sitä parasta ystävää. Perheestä en lähde laittamaan ketään tärkeysjärjestykseen, koska kaikki ne on tärkeitä ja rakkaita omalla tavallaan. Kaikki ovat mulle tärkeimpiä omalla tavallaan niin perheen sisällä kuin kaveriporukassakin :)

Huonoin numero ysin todistuksessa?

• Ruotsi, musa ja liikka olivat päättärissä ysejä, loput kymppejä. (hehee, panostus)

Lempiväri?

weheartit.com

• Keltainen on sellainen raikas ja pirteä väri, ja sitten sellainen keväänvihreä on kanssa hirveän kiva :) Näin joulun alla mun kausilempparini on punainen.

Mitä teet, kun ei oo MITÄÄN tekemistä?

weheartit.com

• Luen kirjaa, sitä pystyy tekemään aina ja missä vain. Jos ei huvita lukea niin selailen randomisti tietokonetta tai nostan jalat seinää vasten ja tuijotan kattoon. Oon myös harvinaisen hyvä tuijottelemaan kaukaisuuteen! Silloin kun mun huoneessa oli vielä sellainen isompi peili mä juttelin omalle peilikuvalleni, kikattelin ja tein kuperkeikkoja. Tai sitten mä raapustan lappuja mun seinälleni.

Lempikoru?

• Mä käytän todella vähän koruja, ainoastaan korvikset on mulla päivittäin käytössä. Lemppari on ehkä kuitenkin Kalevala-korujen Vanamo-kaulaketju tai sitten pronssinen karhu.

Lempikappale?

• Näitä on ihan liikaa, ja ne vaihtuvat jatkuvasti. Heitetään nyt esimerkeiks vaikka Owl Cityn When Can I See You Again? ja PistePisteen Elän sut uudestaan.

Lempikirja?

weheartit.com

• Niitähän mulla riittää, ja hyviä kirjoja ei voi koskaan olla liikaa! Tällä hetkellä oon ihan koukussa Divergentiin, mutta saa nähdä mitä tapahtuu kun tartun seuraaviin kirjoihin. (pee äs mun lempikirjoista on olemassa postaus, jonka julkaisen kunhan saan taas poimittua kameran käteen! haluun kuitenkin vielä hioa sitä, koska en halua spoilata mut toisaalta haluun et jokainen sais siitä jonkun käsityksen et mistä ne kirjat kertovat)

Minkä supervoiman ottaisit, jos voisit?

weheartit.com (SE ON KILLI!)

• Mä oon aina halunnut lentää, mutta toisaalta poden aika pahaa korkean paikan kammoa, eli ei sitä. Ehkä mä ottaisin pimeänäön. Tai sen, että pystyisin hengittämään veden alla. Se olisi aika siistiä.

Mitä kadut eniten?

weheartit.com

• Ei kyllä tuu justiinsa nyt mieleen, mutta ainakin kadun sitä, etten lähtenyt ikinä kielikurssille, vaihtoon tai koulun ulkomaanprojekteihin. Joku päivä vielä mä lähden reissuun ilman äitiä tai isää!

Tärkein piirre kaverissa?

weheartit.com

• Luotettavuus. Mä oon vähän ailahtelevainen ihminen, joten mulle tosi tärkeää on pystyä luottamaan siihen, että kaveri haluaa olla mun seurassani silloinkin kun masentaa ja ärsyttää. Kaikkein paras fiilis tulee, kun joku haluaa olla Aliaksessa samassa joukkueessa eikä jää viimeiseksi jonkun muun parittoman kanssa. Se on kanssa supertärkeää, siitä tunnistaa tosiystävän.

Aiotko mennä vielä isoseksi?

• Mun isostelut on nyt isosteltu, mutta harkitsen kyllä yövalvojaksi ryhtymistä. Jätän estradin nuoremmille, mä alan olla vähän veteraani siinä hommassa.

Asia, jonka haluaisit joululahjaksi?

weheartit.com

• Kinuskikissan kirja olisi aivan ihana! Ylipäänsä mikä tahansa kirjoihin liittyvä. Mutta tärkeintä on tietty ajatus, pieninkin lahja tai halaus on ihana ja arvokas :)

Haluatko lapsia? Naimisiin? Ns siis tavallisen perhe-elämän?

weheartit.com

• Jonain päivänä, joo. Kauheasti en ole näitä ikinä ajatellut. Naimisiin ainakin, sitten jos joskus törmään siihen oikeaan. Lapsista en tiedä, mutta en ainakaan mitään hirmuisen suurta katrasta, kaksi tai kolme ihan korkeintaan. Haluan ajatella, että jonain päivänä joskus tulevaisuudessa voisin käpertyä rakkaan kainaloon illalla kun talo on hiljentynyt :)

Oletko ikinä seurustellut?

weheartit.com

• Riippuu tulkinnasta. "Seurustelin" koko ala-asteen, eskarista saakka, mutta se nyt oli sellaista puppy lovea. Treffeillä kiipeiltiin puissa ja sitä rataa, käytiin samalla kesäleirillä ja annettiin joululahjoja. Keväällä oli jotain, jota en ikinä päästänyt seurusteluksi. Eli siis omasta mielestäni en ole seurustellut, joku toinen on toista mieltä.

Asia, jota ilman et poistu ovesta?

weheartit.com

• Kännykkä tulee otettua mukaan aina ja kaikkialle, ilman sitä tuntuu orvolto. Lompakko ja huulirasva on myös mukana lähes poikkeuksetta.

Ask me anything

Kysykää. Mitä vain. Ja  mä todellakin tarkoitan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kysykää nimettömänä tai nimellä, ihan arkipäivän perusasioita tai jotain, jota et ikinä muualla tulisi kysyneeksi mutta haluaisit tietää. Tai sitten vaikka jotain, minkä vastauksen jo tiedät, mutta josta haluat kuulla lisää, esimerkiksi tarina lempivärin taustalla tai niitä loputtomia miksi oi miksi -kysymyksiä. Ihan kaikkeen en tietenkään vastaa, mutta antakaa mun hoitaa sen rajan asettaminen. Mut tavoittaa postauksen lopusta kommenttikentästä.

Mä tiedän, että tässä on ollut aika luvattoman kauan taukoa mun edellisen postaukseni jälkeen, eikä tätäkään voi haukkua kunnolliseksi sellaiseksi. Mitään tekosyytäkään ei ole olemassa. Koulussa on menossa ehkä rauhallisin jakso mun koko lukiourani aikana, ja tapahtunut on vaikka ja mitä, mistä olisin voinut kirjoittaa. Niin kuin vaikkapa jatko-opintopäivä ja siitä palosta, joka muhun siellä syttyi. Teatteridiplomit ja kuvisdiplomin eteneminen. Ruska ja syyspäivät, se kuinka olen oppinut käyttämään kalenteria. Jouluhypetys. Elämä. Ei vain ole tullut kirjoitettua, ja kai tämä on mun tapani ottaa siitä taas koppi. Mä haluan tietää, mitä te siellä näppäimistön toisella puolella ajattelette musta ja mun blogista ja mitä te oikeasti haluatte tietää. Katsotaan nyt, milloin vastaan, varmaan sitten kun niitä kysymyksiä on tullut vastattavaksi saakka.

Anteeksi vielä tää tauko. Mutta mä toivon, että kaikki, joilla on elämää netin ulkopuolella ymmärtävät mua kyllä.

Teretulemast Tallinkille!

Ensimmäinen loma täysikäisenä. Mitä teen? No suuntaan tietysti etelänaapuriin!

Jotenkin onnistuttiin Iriksen ja Erkan kanssa selviämään Vantaalta Tallinnan satamaan, jossa meitä oli jo muutama kaveri odottamassa. Ne taksikuskit oli tosi pelottavia, mutta busseilla ei varmaan oltaisi löydetty lähellekään määränpäätä. Suhailivat vähän miten sattuu siellä bussien väleissä ja muutaman kerran piti nipistää silmät kiinni oikein tosi tiukkaan kun taksikuski päätti ottaa omia oikeuksia mitä tulee turvaväleihin ja ajoväyliin.

Rocca al Mare on yksi Tallinnan isoimpia ostoskeskuksia, josta me löydettiin opiskelijabudjettiin sopiva ravintola (kellään ei tainnut mennä yli yhdeksän euron?). Yritä siinä sitten saada selvää ruokalistasta, joka oli vain viroksi ja venäjäksi... No onneksi oli meille osunut pari ihan suomenkielistäkin, venäjäksi olisikin ollut mielenkiintoista tilata. Se on muuten jännää olla paikassa, jossa ymmärretään suomea. Mitä kieltä sitä muka pitäisi puhua? Vääntää sitä viroa sen verran kuin osaa? Englantia? Vai ihan vaan suomea? Taidettiin päätyä jonkinlaiseen sekokieleen ja sekoitettiin vähän noita kaikkia.

Kiertelyä kaupoilla. Kaikki hinnat kutakuinkin puolet siitä, mitä ne ovat täällä koto-Suomessa. Karvahattuja, blingblingiä, hammastahnoja ja Killi-paitoja. Enkä ollut yhtään innoissani niistä Killi-paidoista, en tietenkään. Killi on siis sen Pusheen-kisun nimi. Vironkielisiä ohjeita ja tuoteselostuksia. Ära raiska raha, liitu Prisma Kontoga.

Vanha kaupunki, paahtokanelimantelit ja Maiasmokk. Mukulakivikadut, Raatihuoneentori ja kirkontornit. Ne mantelit vaan ovat jotain ihanaa, niitä pitää aina ostaa kun käy Tallinnassa. Okei, ne vaativat vähän totuttelua, mutta kun niitä on pari kertaa syönyt niin ne ovat jo ihan superhyviä. Voisikohan niitä tehdä itse kotona? Maiasmokkissa kaakao ja macaron-leivos. Mieli teki niitä kakkuja mut eihän sitä kaikkea voi syödä. Maistoin kyllä Iriksen kakkupalaa ja se oli parhautta. Sai vähän aikaa sulatella sormiaan, kun lapaset unohtuivat Julian laukkuun Rocco al Maressa.

Seikkailua satamassa. Se on tuolla, eikun tuolla, pääsisköhän tosta, no ei tietenkään. No nyt meiän pitää palata sinne mistä tultiin. Hyvin kyllä ehdittiin, saatiin ostettua niin possulimut kuin tuliaisliköörit. Lavakärryn vetäminen ja sen kanssa temppuilu aina kun piti laskeutua jalkakäytävältä tai nousta sille uudestaan. Makoilu laivan lattialla ja jutustelu ihanien ihmisten kanssa. Naureskelua kaljakärryn tuoteselostukselle: "Kuljetusalus. kun sulla olisi ihan oma portieeri; Helppo avata, käytää kuminauha matkatavaroiten kiinityksen varten, Tättyy olla jokaisella matkailijalla; Eritäin kätevä kantaa tavaroita ylos ja alas portaista; Eritäin kestävä jos käytö asianmukainen; Eritäin kätevä käyttää - helppo taittaa kokoon, helppo tallettaminen - sopiva pienin paikkoihin kuten auto, vauno, tavaratila ja kaappi" Muu ymmärrettiin mut mikä ihme on vauno? :----D

Mitä muuta sitä voisi päivältä toivoa? Ehkä puhdasta autoa odottamassa parkkipaikalla. Läheinen lehtikuusi oli tottakai heittänyt kaikki neulasensa juuri mun pienen Nissanini päälle ja ne olivat jäätyneet siihen. Taisin olla mielenkiintoinen näky kotimatkalla.

ps. sori Erkka, jätin karvahattukuvan suosiolla laittamatta. en vaan kestänyt mun ilmettä.

Doesn't mean I'm lonely when I'm alone

Mulla on vähän jäänyt kirjoittaminen viime aikoina. Ei oo oikein tapahtunut mitään, tai vaikka olisikin, niin ei ole huvittanut kirjoittaa. Mutta nyt mä ryhdistäydyn ja otan itseäni niskasta.

weheartit

Onko se oikeasti niin kauhean outoa, jos ihminen on päättänyt olla sinkku? Jos ei vaan oo sellainen fiilis? Koko tän vuoden mä oon vaan seurannut sivusta, kun kaverit alkavat seurustella, ja aina vaan useammin mä huomaan istuvani yksin kolmen tai vaikka useammankin parin keskellä. Ja silti mua ei vaan voisi vähempää kiinnostaa.

Mun on tosi vaikeaa päästää ketään mun lähelle. Okei, myönnän, kyllä mä katson vaikka ja mitä leffoja joissa sielunkumppanit suutelevat toisiaan sateessa ja mietin, että voi kun mullekin tapahtuis joskus, mutta mä tosiaankin ajattelen että joskus. Ei nyt, ei tänään, ei huomenna. Ei vielä ensi viikollakaan. Sitten joskus tulevaisuudessa. Kun ei enää tarvitse pelätä, että tulevaisuuden suunnitelmat menevät ihan mukkelis makkelis jos toinen ei haluaisikaan lähteä Tampereelle. Sitten kun on sellainen fiilis.

Mä oon huomannut työntäväni ihmiset mun luota. Aina, jos oon huomannut jonkun pitävän musta liikaa, mä oon ahdistunut ja vetäytynyt syrjään. Mä oon pahoillani, mutta mä en vaan mahda asialle mitään. Koska jos mä en vetäytyisi, mä samalla johtaisin muita harhaan ja saisin itselleni huonon olon. Pahemman kuin sen masennuspilven. Kerran mä kokeilin vaan heittäytyä ja unohtaa sen vetäytymisen, ja siinä ei käynyt mitään  muuta kuin huonosti. Miksi yrittää, jos silloin vaan sattuu pahemmin?

Mitä turhia huolehtia tollaisia, kun sinkkuna on kerran hyvä olla? Ei ole tilivelvollinen kellekään, ja peiton saa omia itselleen. Saa päättää itse, minkä elokuvan katsoo. Aina on aikaa kavereille tai ihan vaan itselleen. Ei jää inttileskeksi. Ei tule sydänsuruja. Muiden halailemisesta ei tule huonoa omaatuntoa. Ei täydy pohtia, mitä sitä nyt antaisi tällä kertaa joululahjaksi (tää on ehdottomasti mun suosikkini heti oman peiton jälkeen!). Ihan sama, vaikka huoneen lattia ei olisikaan niin puhdas, kun kukaan ei kuitenkaan tule käymään siellä. Ei täydy olla aina selittelemässä vanhemmille menojaan, kun yöt nukkuu kotona omassa huoneessaan. Äiti ei koe velvollisuudekseen pitää sitä ei-yhtään-kiusallista-ja-miljoonaan-kertaan-koulussa-kuultua puhetta ehkäisystä. Saa rauhassa olla niin kummallinen kuin ikinä lystää. Ja ihan sama, mitä muut välittävät. Ei tarvitse kulkea kadulla käsi kädessä (en tykkää yhtään, kädet hikoavat enkä mä löydä koko asiasta mitään romanttista). Ja voit olla varma, ettei kukaan lyö luokan toisella puolella vetoa siitä, milloin eroat.

Ilman käsii jarrut rikki alamäessä

weheartit

Ihmiset ajattelee aina kauhean negatiivisesti. Ainakin suomalaiset. Mäkin.

Uutisissa kerrotaan aina vain sodista ja uusista kuolemansairauksista. Siitä, kuinka jossain itketään ja kuollaan ja surraan ja kuinka aina on kaikilla niin huonosti. Mutta ei se oikeasti oo niin. Oikeasti suurin osa meidän elämästä on kuitenkin täynnä niitä positiivisempia asioita. Mut niinhän se on, että vaikka esityksestä 99% menisi ihan täydellisesti, mutta loppu menee pieleen niin kukaan ei muista mitään muuta kuin sen lopun. Jos multa kysytään, niin uutisistakin suurin osa olisi niitä pieniä iloja. Syövästä parantuneita, ensimmäisiä askelia, kissanpentuja, onnistumisia.

Mä törmäsin tänään haasteeseen, ja mä toivoisin, että tekin siellä ruudun toisella puolella toteuttaisitte sen. Koska mun mielestäni se on oikeasti tärkeä asia itse kullekin. Haaste menee siis näin: listaa sata sellaista asiaa, joista pidätte, jotka tekevät teidät onnellisiksi. Kertokaa ne eteenpäin, kirjoittakaa ne paperille ja kiinnittäkää seinälle. Jos joskus tulee huono päivä, on hyvä muistuttaa itselleen niistä asioista, joista oikeasti pitää. Vaikka ne olisivat kuinka pieniä asioita.

Perhe, ystävät, sateenkaari, musiikki, hymy, halaus, glee, suklaa, tähtitaivas, talvi, kesä, kevät, syksy, ruska, keltainen väri, laput seinällä, tuherrukset, musikaalit, ninja, marsut, eläimet ylipäätään, kissanpennut varsinkin, muiden hyvä mieli, pikkuiset kengät, joulu, riehuminen veljien kanssa, kännykkä, tanssi, kung fu fighting, se että on abi, elämä edessä, löhöily lökäreissä, pörrösukat, mun ihan supermahtavat kaverit (kiitos ihan sikana kun ootte olemassa, rakastan teitä vaikken sitä kauheen usein kerrokaan!), uudet tuttavuudet, arjen hyvät pienet teot, hakuna matata, kokkaaminen, kirjat, elokuvat, bones, euroviisut, abihuppari, koy, lämmitys, villasukat, kuuma kaakao, sauna, kissan kehräys, iloiset ihmiset, me ei olla enää me, sinkkuilu, juhliminen, koeviikot, vapaapäivät, hajamielisyys, se fiilis kun juoksee niin kovaa kuin jaloista lähtee, heittäytyminen musiikkiin, jäätyily, juttelu peilille, kuperkeikat, tallentava digiboksi, bloggailu, myöhäiset herätykset, päärynäjäätelö, se, kun joku nauttii siitä mitä tekee niin paljon, että se oikein loistaa siitä ihmisestä, yksikseen olo, porukalla hengailu, aneten tekemät kortit ja saippuat, pienet pehmoötökät, mun vihreä pupu, se tunne, kun matti ei ole kukkarossa, ihmisten ilmeet televisiossa kun painaa pausea, se, kun ajattelee jotakuta ja saa hetken päästä soiton juuri siltä henkilöltä, pakkanen, huulirasva, kinuskikastike, kun jokin vaate sopii täydellisesti, jääkiekon katsominen porukalla, kun saa kunnon vanhanaikaisen kirjeen, mäkkärin nugetit, kumisaappaat, iltavuorot, peura pellolla, kalanruotoletti, yksin kotona, spotify, nenähymiöt :------)))) (koska ada), korjausteippi aka pylpyrä, puuha pete -karkit, lauantait, kun jokin laulu kuvaa täysin omia fiiliksiä, nukkuminen, tekstiviestin saaminen, tihkusade, makaaminen tiellä koska autoja ei missään, liikenneympyrät, haaveilu, hymykuopat, se, että kerrankin pysähdyin ajattelemaan näitä kaikkia asioita.

Elämä on ihanaa! ♥

ps. oon ihan kikseissä sannin levystä, suosittelen!
pps. ruotsi lähti magnana ja bilsa eximiana. ehkä mä käyn keväällä korottaa ruotsin. mun logiikalla saan silloin kahden päivän lukemisella sen eximian jos nyt sain yhden illan lukemisella magnan :))
ppps. dondo!