Taas mennyt viikko kirjoittamatta. Kyl sen huomaa, et syysloma on ohi. Mullahan on melkeen kiire!
Okei, ei tää kirjoittamattomuus (onks se edes sana?) ei kyl oikeastaan johdu niin ollenkaan kiireestä. Juu, mulla on ollut kiire, mut hyvin oisin silti ehtinyt kirjoittaa. Itse asiassa oon kirjoittanutkin. Ja siinähän se ongelma olikin. Mulla on tuolla luonnoskansiossa yksi ihan spesiaali postaus, jonka kirjoitin maanantaina kuultuani yhden mua koskevan asian koulussa. Mutta se on sellainen postaus, etten tiedä, kehtaanko sitä tänne julkaista. Oon näyttänyt sitä parille kaverille, ja kaikki on sanoneet, ettei oo mitenkään nolo, mut saa nyt nähdä. Jos laitan sen, niin laitan sen viimeistään tiistaina. Mut sen näkee sit.
Mitään en kauheen ihmeemmin oo tehnyt. Kouluun oon raahautunut tunnollisesti kuten aina, samoin harrastuksiin, viikonlopun vaan löhösin. Torstaina selvisin kutakuinkin kunnialla bilsan välikokeesta, vaikka olinkin kerrannut ihan vääriä asioita. Mun ja rakkaan televisioni suhde takkuilee, aikaa ei löydy mistään ja tallentava digiboksi täyttyy täyttymistään, kun en ehdi päivittäin vilkaista kuin korkeintaan Simpsonit. Katsomatta ainakin koko viikon Criminal Mindsit, niistä saan sitten nauttia nyt viikonloppuna matikan ja fysiikan ohella.
Tänään meidän Laren päiväkodissa vietettiin Halloweenia (englanninkielinen päikkä, jonka omistaa amerikkalainen lastenhoitaja, joten Halloween on siellä tosi iso juttu), ja lapsilla oli lupa viedä jotain hyvää, kunhan siitä riitti kaikille. Ryhdyin sitten eilen illalla vääntämään kolmeakymmentä muffinssia. Pelkkään koristeluun meni tunti, mutta tuli niin hienoja, ettei haittaa yhtään. Ja hyvänmakuisiakin. Valmista tuli vasta puoli yhdeltätoista, joten se niistä yöunista. Mut maksoi kyllä vaivansa. Saivat kuulemma paljon kiitosta.
Spotify toimii taas, sen kanssa tappelin varmaan kuukauden päivät. Tortillat. Hyvä Maria Kallio -dekkari, tosin olin taas niin kärsimätön et vilkaisin murhaajan Wikipediasta. Mistäköhän toi tapa on tullut? Varmaan siitä, kun luin Seita Parkkolan Jalostamon joskus kasilla. Heti ensimmäisellä sivulla kerrottiin jonkun kuolevan ennen tarinan loppua, ja sitten lopussa mun ehdoton suosikkini sitten hukkui. Vollotin kirjan loppuessa, enkä oo sen jälkeen halunnut enää kiintyä kirjoissa tai leffoissa murhaajiin/kuoleviin ja sen pystyy välttämään vain tietämällä nämä henkilöt etukäteen. Draamaa, ja mä alan olla oikeesti tosi rakastunut tohon mun rooliini. Se vaan on niin ihana. Malla on mulle oikee luonnerooli, ihan samanlainen kuin mä pienenä. Se möläytysten tasokaan ei paljoa lähemmäs voisi mennä mun lapsuuden puheita. Vai onko joku muu kailottanut päiväkodissa kovaan ääneen äidin olevan oikeen alkoholisti ja juovan ihan hirveästi? Oikeastihan kyse oli yhdestä saunasiideristä pari kertaa kuussa. Keväällä kukaan ei enää erota, missä Katja alkaa ja Malla loppuu. Ultimatea liikkatunnilla, kerrankin tunnen olevani oikeesti hyvä jossain lajissa. Marraskuukin tuli. Kuukauden päästä on jo talvi. Ja kohta mä huomaan varmaan olevani vanha keinutuolimummo. Minne tää aika oikein katoaa? Ellie Goulding. R-A-K-A-S-T-A-N. Miten oon voinut elää näin kauan ilman tota musiikkia? Luntakin tuli ja meni. Mun ihana höpsö kungfu-kisuni näki lunta ensimmäistä kertaa elämässään, hirmuisen hauskaa sillä tuntui olevan.
Oikeesti, kuin suloinen yksi pieni kissa voi olla? Nytkin toi pieni on tehnyt pesän mun sängyn alle ja ajattelee ilmeisesti jäädä yöks. Siellä se kehrää tyytyväisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti