Turmion tuhatjalkainen ja muita Martsarin näytelmäproggiksen tarinoita

Tässä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä sen jälkeen, kun viimeksi kirjoitin. Vaikken silloinkaan kirjoittanut mistään mun menemisistä ja tulemisista. Ei oo jaksanut kirjoittaa, niin paljon kaikkea muuta, mitä pitäisi tehdä ensin. Mulla on jo nyt äikän essee myöhässä. Puolustautumiseni: en ole ollut äikän tunneilla sitten viime viikon. Ja Puhdistus pitäisi lukea perjantaiksi. Lukutilanne tällä hetkellä 99/375. Tähän mulla ei ole mitään muuta puolustusta kuin se, et nyt on vaan ollut sellainen tilanne, että koko ajan on pitänyt juosta paikasta toiseen ehtimättä pysähtyä välissä. Ja bussissa on ihan liian hyvää seuraa. Jos siis oon bussilla tullut. Annan kyydissä luen vielä vähemmän.

Anyway. Viime perjantaina oli viimeiset tavalliset proggisharjoitukset, jotka meni ihan niin kuin kaikki aikaisemmatkin eli kohtalaisen onnistuneesti. Tehtiin muutamia aika isojakin muutoksia, mutta hyviä sellaisia. Enää jäljellä muutama mun korvaan särähtävä pieni yksityiskohta, ja nekin on ihan mielipidekysymyksiä. Muilla ei tunnu olevan niiden kohtien kanssa ongelmia. Koulusta suoriuduin suoraan Anetelle juhlistamaan (aika rauhallisissa mutta ihan liian sokerihumalaisissa merkeissä) leidin 18v-synttäreitä, vaikka virallisesti täysi-ikäisyys on vasta tulossa. Päädyttiin tohon päivään vaan mun proggiksen aikataulujen vuoksi (awws, ihan vaan mun takia<3). Sinne jäin sit yöksi, ja lauantaina lähdettiin heti kotiin selvittyäni Pusulaan Lassin kummisedän kolmekymppisille. Sunnuntaina suuntasin katsomaan aivan loistavalla porukalla katja-anna-julia-ada-venla ROBINIA Helsinkiin. Siis sitä leffaa. Käveltiin vana Hesan kaduilla ja lauleskeltiin ja harjoiteltiin vanhojen tansseja, ja siellä itse leffateatterissa laulettiin vieläkin enemmän. Lapsi on viisas kun se leikkii, mutta tyhmä kun ei osaa lopettaa. Ehkä mä oon vähän tyhmä lapsi, mutta ainakin mä oon forever and ever lapsenmielinen. Koska mä tykkäsin. SYDÄMENI ON VILLI LEVOTON...

Maanantaina se sit tosissaan alkoi. Proggis. Heti ruokailun jälkeen kipitimme toiselle puolelle tietä tekemään ensimmäistä kertaa lavamaskit meidän loistavien maskeeraajien avulla (<3 ihania ootte) ja käymään viimeiset kerrat läpi ennen esityksiä. Mä rakastan mun roolihahmoa, siihen eläytymistä.

Ja eilen se tuli, puolen vuoden valmistelun jälkeen. Ensimmäinen esitys. Yleisöä oli about sata katsojaa, pienin päivänäytösyleisö. Ja just ennen, kuin Merkku nousi lavalle esittelemään meidän hengentuotoksemme, mä tajusin, ettei mua jännittänyt. Ihan tosi. Kaikki oli kohdillaan, ja olin varma, että ainakin kaikki, mihin mä pystyin vaikuttamaan, menisi hyvin. Ja se meni hyvin. Mulla on aina ollut esiintymisjännitystä. Mutta ei nyt. Enkä yhtään ymmärrä, miten se on mahdollista.

Tänään oli sitten kaksi näytöstä, eli ainoa oppitunti jolle menin, oli wanhat. Martsarissa kävin syömässä ylimeikatut pisamat ja punat poskilla. Ei mua nyt hirveen moni jäänyt katsomaan, kun perässä tuli Samuli kirkkaanvärisin silmämeikein (ja Sinikka-housuin) ja Anna naama valkoisena, huulet tummanpunaisina ja mustia ryppyviivoja otsaan piirrettynä.

Huomenna on vielä kaksi päivänäytöstä, perjantaina virallinen ensi-ilta. Sinne on tulossa mullekin yleisöä. Ehkä mä jännitän sitä sitten. Lauantaina ja sunnuntaina on vielä vähän pienemmät näytökset.

Yks juttu pitää vielä sanoa. Mä oon just nyt tosi onnellinen ja iloinen. Ei pelkästään proggiksen takia, vaan koska tänään Iiris kävi koululla ruokiksella moikkaamassa enkä oo nähnyt sitä yli kymmeneen kuukauteen. En herättänyt varmaan yhtään huomiota kun kiljaisin ja pomppasin ylös tuolista halaamaan Iiristä ja aloin papattamaan hirmuisella tahdilla.

Lopussa vähän behind the scenes -materiaalia cee Meri-Maaria alias meidän ohjaajamme.

mun otso kaapattiin :((