Tanssia. Lisää tanssia. Se, kun sydän lyö tuhatta ja sataa seisoessasi lavalla ja valojen syttyessä, odottaessasi musiikin alkamista. Sydämentykytyksiä kadonneen tanssiryhmän vuoksi, pikkutanssijoiden hermostunut kikattelu ja haikeus viimeisen näytöksen jälkeen. Tiivistettynä näytösviikko, kaksi sarjaa ja kolme kertaa lavalla. Parhautta.
Mä oon tanssinut siitä lähtien, kun täytin kolme, vuodesta 1998. Takana on nyt siis 15 vuotta tanssia, 21 näytössarjaa ja 22 näytöstä. Viisi vuotta lastentanssia, neljä nykytanssia, viisi jazzia, kolme streetiä ja yksi lockingia. Iso läjä kevätnäytöksiä, muutama välinäytös ja Pähkinänsärkijä. Pelottavan paljon. Missä vaiheessa musta on tullut näin vanha? Ja missä vaiheessa oon alkanut ajatella olevani vanha?
 |
| Cityä ja satua (kevätnäytös 2004), kuva nto.fi |
Tanssi on antanut mulle aivan älyttömän paljon. Vaikken olekaan tanssissa lähelläkään sitä kirkkainta kärkeä, niin ainakin osaan nauttia siitä ja vetää välillä niin yli että taivaskaan ei ole rajana. Mulla on edelleenkin kavereita mun ensimmäisiltä tanssivuosiltani, moni tanssii vieläkin ja vaikkei tunnit välttämättä olisikaan samat, niin kevätnäytöksissä näkee vuosittain niitä yli vuosikymmenen takaisia kavereita. Tänä vuonna huomasin olevani lavalla yhden mun vanhimman tanssikaverini kanssa. Silloin joskus lastentanssissa mä ja Mira oltiin tosi hyviä kavereita, mutta ekan nykyvuoden jälkeen meillä ei oo ollut yhteisiä tanssitunteja. Nyt meidän lockingryhmät yhdistettiin näytöksiä varten ja pääsin jakamaan lavan Miran kanssa ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen.
Näytökset on aina olleet mun tanssivuoteni kohokohtia. Niin nytkin. Silloin joskus nykytanssissa mä aina ilmoitin äidille lopettavani tanssin, mutta päästyäni lavalta menin heti ilmoittamaan jatkavani. Se tunne, kun kaikki katsovat ja pääsee näyttämään, mitä on vuoden aikana oppinut, on vaan jotain sanoinkuvaamatonta.
 |
| Rakkaudesta jazziin 2010, kuvat nto.fi |
Tänä vuonna näytökset meni mun osalta poikkeuksellisen hyvin. Tiistaina locking, keskiviikkona street ja perjantaina locking uudelleen. Mua jännitti aivan älyttömästi mennessäni tiistaina muiden perässä lavalle, mutta viimeistään yleisön alkaessa taputtaa mukana kaikki se katosi. Huomasin vaan hymyileväni ja vetävän niin täysillä kuin kropasta lähti, fiilis oli jotain mahtavuutta. Perjantaina kynnys nousta lavalle ei sitten ollutkaan kynnys eikä mikään. Ja taas yleisö oli täysillä mukana. Street meni kanssa ihan hyvin, en mokaillut eikä tietääkseni kukaan muukaan.
 |
| Mun ensimmäiset tanssinäytökset, vaaleanpunaiset pantterit vuodelta 1999 ja prinsessat 2000, nää olinkin jo unohtanut! :D |
Kuvia mulla ei valitettavasti oo lavalta eikä lavan takaa, mutta maltan tuskin odottaa kesäkuussa tulevia DVD:itä.
ps. Euroviisut tuli ja meni. Koko kevään oon sanonut Tanskan voittavan, aivan kuten viime vuonna julistin Ruotsin voittoa. Vaikka kumpikaan ei ollut mun suosikki. Tykkään vaan olla oikeassa. Kedvesemia rakastan.
pps. lätkäkin on vihdoin ohitse, ja vaikkei mitalia tullutkaan, niin pronssiottelun kolmas erä ja jatkoaika oli jotain huikaisevaa katsottavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti