Pieniä asioita, joita oon nyt viime aikoina huomannut.
Naapurin pihakuuseen on pesiytynyt harakka. En muista nähneeni harakoita meidän pihassa aiempina vuosina. Se pitää kovaa ääntä vuorokauden ympäri, ja aina joskus sen vieraillessa meidän omenapuussa latva taipuu melkein puoli metriä alaspäin sen linnun painosta. Oon alkanut miettiä, että mitäköhän se tekee siellä. Siis siellä kuusenlatvassa. Onkohan sillä pieniä harakanpoikasia? Vai onkohan se keräillyt pesän pohjalle kaikenlaista kaunista ja kiiltävää? Mitä jos sinne pesään kurkistaisi, löytäisinkö sieltä kaikenlaista kadonnutta jota en tiennyt kadonneeksi? Vai kenties jotain ihan muuta? Onkohan se harakka yksinäinen? Harakka on muuten tosi kaunis sana englanniksi. Magpie.
Huomasin tänään, että meidän pikkupartsin katoksessa on lamppu. Sellainen loisteputki, jollaisia on aina kouluissa luokkien katoissa. Onkohan se koskaan toiminut? Missä sen katkaisija on? Onko se ollut siinä aina, vaikka en olekaan sitä aiemmin huomannut? Ainakin se on sen verran ruosteinen, että ei se mikään uusi ole. Mutta entä jos se onkin kuin Narnian kaappi, josta löytyy sisäänkäynti toiseen maailmaan vaan silloin kun sitä ei yritä löytää? Napsauttaisin vain katkaisijaa ja huomaisin olevani jossain aivan muualla?
Ikkunan takana on koivu. Se on jotenkin hirveän lohdullinen näky, koska sen lisäksi mun ikkunasta näkyy vain naapurin päällystetty parkkis ja autotalli. Ei mikään maailman kaunein näky. Mutta jos makaa sängyssä tai lattialla ja katsoo ikkunaa alaviistosta, näkee vain koivun ja taivaan. Mutta öisin se on pelottava, oksat heiluvat tuulessa ja luovat varjoja seinälle auton ajaessa naapurin pihaan. Siksi mä pidän sälekaihtimia suljettuina lähes jatkuvasti. Sitten kun taas avaan ne, olen jo melkein ehtinyt unohtaa sen koivun ja ilahdun joka kerta, se tunne on vähän kuin näkisi vanhan ystävän.
Kuppikakkuja leipoessani mä ajattelin, että kuinkakohan monta makeaa leivonnaista ja kakkupalaa ihminen syö eläessään. Jos ne pinoaisi, yltäisikö torni Kuuhun? Entä jos niistä kasaisi juhannuskokon, kuinka kauan se palaisi?
Tänään töistä palatessani näin vain yhden auton ja yhden pyöräilijän. Koko Nurmijärvi nukahti ennen yhtä juhannuksen alkaessa kauppojen sulkeuduttua. Tuli tunne, että olisin ollut ihan yksin tässä maailmassa, kotona onneksi odottivat niin marsut kuin Ninjakin. Mutta silti. Mitä tapahtuisi, jos jonain päivänä oikeasti huomaisit olevasi yksin tässä maailmassa? Miltä silloin tuntuisi? Miten elämä voisi jatkua?
Naapurin pihakuuseen on pesiytynyt harakka. En muista nähneeni harakoita meidän pihassa aiempina vuosina. Se pitää kovaa ääntä vuorokauden ympäri, ja aina joskus sen vieraillessa meidän omenapuussa latva taipuu melkein puoli metriä alaspäin sen linnun painosta. Oon alkanut miettiä, että mitäköhän se tekee siellä. Siis siellä kuusenlatvassa. Onkohan sillä pieniä harakanpoikasia? Vai onkohan se keräillyt pesän pohjalle kaikenlaista kaunista ja kiiltävää? Mitä jos sinne pesään kurkistaisi, löytäisinkö sieltä kaikenlaista kadonnutta jota en tiennyt kadonneeksi? Vai kenties jotain ihan muuta? Onkohan se harakka yksinäinen? Harakka on muuten tosi kaunis sana englanniksi. Magpie.
Huomasin tänään, että meidän pikkupartsin katoksessa on lamppu. Sellainen loisteputki, jollaisia on aina kouluissa luokkien katoissa. Onkohan se koskaan toiminut? Missä sen katkaisija on? Onko se ollut siinä aina, vaikka en olekaan sitä aiemmin huomannut? Ainakin se on sen verran ruosteinen, että ei se mikään uusi ole. Mutta entä jos se onkin kuin Narnian kaappi, josta löytyy sisäänkäynti toiseen maailmaan vaan silloin kun sitä ei yritä löytää? Napsauttaisin vain katkaisijaa ja huomaisin olevani jossain aivan muualla?
Ikkunan takana on koivu. Se on jotenkin hirveän lohdullinen näky, koska sen lisäksi mun ikkunasta näkyy vain naapurin päällystetty parkkis ja autotalli. Ei mikään maailman kaunein näky. Mutta jos makaa sängyssä tai lattialla ja katsoo ikkunaa alaviistosta, näkee vain koivun ja taivaan. Mutta öisin se on pelottava, oksat heiluvat tuulessa ja luovat varjoja seinälle auton ajaessa naapurin pihaan. Siksi mä pidän sälekaihtimia suljettuina lähes jatkuvasti. Sitten kun taas avaan ne, olen jo melkein ehtinyt unohtaa sen koivun ja ilahdun joka kerta, se tunne on vähän kuin näkisi vanhan ystävän.
Kuppikakkuja leipoessani mä ajattelin, että kuinkakohan monta makeaa leivonnaista ja kakkupalaa ihminen syö eläessään. Jos ne pinoaisi, yltäisikö torni Kuuhun? Entä jos niistä kasaisi juhannuskokon, kuinka kauan se palaisi?
Tänään töistä palatessani näin vain yhden auton ja yhden pyöräilijän. Koko Nurmijärvi nukahti ennen yhtä juhannuksen alkaessa kauppojen sulkeuduttua. Tuli tunne, että olisin ollut ihan yksin tässä maailmassa, kotona onneksi odottivat niin marsut kuin Ninjakin. Mutta silti. Mitä tapahtuisi, jos jonain päivänä oikeasti huomaisit olevasi yksin tässä maailmassa? Miltä silloin tuntuisi? Miten elämä voisi jatkua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti