Kohta kirjoitukset. Oon nyt yrittänyt keskittyä niihin lukemiseen, joten aikaa blogille ei oikeastaan oo jäänyt. Maanantaina ruotsin kuuntelu, siitä viikon päästä biologia ja viimeisenä ruotsin kirjalliset samana perjantaina. Mihinkään en oo lukenut tarpeeksi. Pelottaa. Ei ruotsin kuuntelu, mutta noi muut. Koska bilsasta mä oikeasti haluan saada hyvän arvosanan, ruotsissa oon tyytyväinen jos saisin edes M:n.
Aloitetaan nyt vaikka sitten siitä, että mulla on nyt sitten se kauan odotettu ajokortti! Inssi meni ensimmäisellä yrittämällä läpi, ei ehkä ihan kirkkaasti mutta läpi nyt kuitenkin. Oon nyt sitten viikon toiminut meidän perheen yleisenä taksikuskina, ja koko ajan toi ajotaito tuntuu kasvavan. Enää ei autokaan sammu joka mutkassa, mäkilähdötkin onnistuvat. Nyt kun vielä oppisi parkkeeraamaan auton vähän ahtaampaankin väliin niin olisin onnellinen.
Mulla oli kanssa nyt mun elämäni viimeinen koulukuvaus. Vähän hassua oli joutua siihen eturiviin istumaan; mä olin odottanut olevani keskellä tai takana kuten aina aikaisemminkin, joten olin huoletta napannut jalkaan ensimmäiset kengät jotka eteisestä aamulla löysin. Nyt luokkakuvassa näkyy sitten mun superhienot elämää nähneet converset. Mä en ikinä oo oikeen tykännyt koulukuvista. Aina pitäis vaan hymyillä pää kallellaan ja katsoa kameraan, ja joka ikisestä kuvasta tulee käytännössä samanlainen. Ehkä niissä näyttää paremmalta kuin kuvissa, jotka kaveri on ottanut elämän tiimellyksessä, mutta ne ei vaan tunnu aidoilta. Mä haluaisin vaan irvistää kameralle ja tehdä jotain, en istua jakkaralla jalat nuolen suuntaan leuka alhaalla ja tukka laitettuna kuten kaikki muutkin.
Tiistaina meillä Martsarissa vietettiin perinteisiä monnareita, ja fiilis oli aika MIB. Ykköset olivat pukeutuneet kunniakkaasti, varsinkin pinkeissä mekoissa hilluneet shoppailija-, cheerleader- ja zumbapojat, mutta kakkosista pukeutumiseen oli panostanut vain parikymmentä. Me abit oltiin tosiaan liikkeellä MIBin hengessä. Ja mä tosiaan tarkoitan abit, en "puolet abeista" tai "jotkut abiporukat". Ihan tosissaan, täysin puvuttomia abeja ei tainnut olla viittätoista enempää. Oli vaan tosi hienon näköistä, kun kaikki abit olivat yhtenä rykelmänä mustissa puvuissa ja aurinkolaseissa. Niin, meillähän on jäljellä enää 100 aamua (keskiviikkona juhlitaan!).
Tänään olin sitten meidän pienen kyläkoulun 90v-synttäreillä ja kyläpäivillä. Ne on kutistuneet vuosi vuodelta, mutta kivaa siellä on joka vuosi käydä piipahtamassa. Aikaisemmin siellä oli vaikka mimmoisia kilpaiiluja, katuliitutaiteilua, tikanheittoa, suopungin heittoa ja puujalkakävelyä, mutta nykyisin kisat ovat rajoittuneet lähinnä arvontaan ja pika-arpoihin. Aika harmi, mä olin hyvä niissa puujalkakisoissa. Onneksi puujalat on edelleen kyläpäivillä käytössä vaikkei kisaa olekaan, pääsin köpöttelemään niillä edes jonkin verran. Silloin pienenä ala-asteelaisena mun piti nousta niille isommille puujaloille kattilan päältä, nykyään onneksi onnistuu ilmankin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti