 |
| andthatswhoiam.tumblr.com |
Se ois sitten joululoma ♥
Jos kukaan ei oo sattunut huomaamaan, niin mä rakastan joulua. En siksi, että silloin saa lahjoja. Enkä siksi, että saa syödä niin paljon kuin napa vetää ja ruoka on älyttömän hyvää. Vaan siksi, että silloin kaikki on niin iloisia ja onnellisia, eikä kukaan riitele. Joulua ei pilaa edes se, että meidän äidillä on joka vuosi ihan hirmuiset joulustressit ja joudun kutakuinkin kotiarestiin joa vuosi viikko ennen joulua. Koska äiti ilmoittaa, että ovesta astutaan ulos vain kouluun tai töihin siihen asti, että kaikki on valmista joulua varten. Ja vaikka kuinka siivoaisi tai tekisi pipareita tai mitä vain, niin aina äiti keksii jotain, mikä on meidän kaikkien muiden mielestä turhinta maailmassa. Mutta sitten kun joulu tulee, äiti antaa itselleen vuoden ainoan vapaapäivän. Mä oon sitä mieltä, että ikinä ei voi olla niin kiire, etteikö ehtisi tunniksi istua alas katsomaan televisiota tai lukemaan kirjaa. Mutta sitten pitää vain istua alas, koska ei se työ tekemällä lopu. Kaikki ei vaan sitä osaa, ja joulu on sellainen päivä, kun äiti unohtaa kaikki hommat ja vaan istuu alas ja nauttii, viimeistään siinä vaiheessa, kun jouluruoka on syöty.
Eilen oli mun viimeinen koulupäivä vuonna 2012. Koulu loppui jo kahdelta, ja takaisin palattiin kuudelta syömään puuroa. Mä olin ajatellut, et puoltoista tuntia on ihan naurettavan pitkä aika vaan syödä lautasellinen puuroa ja juoda glögiä, mutta siinä se vaan meni hujauksessa. Tai siis se tunti. Mä ja Venla lähdettiin nimittäin puoli tuntia aikaisemmin toiselle puolelle tietä valmistautumaan itse puurojuhlaan. Mun rooli ei ollut mikään järin iso, mutta tykkäsin siitä kovasti ja se meni hyvin. Juhla alkoi siis meidän proggiksen ensimmäisellä kohtauksella hieman muunneltuna, ja jatkui sitten poliisipäällikö Saken eli Erkan ja poliisiharjoittelija Pajun eli Venlan selvitellessä tontun mystistä ja murhaa. Tutkimukset aloitettiin epäiltyjen eli martsarilaisten vanhemmista, jonka jälkeen kouluun lähetettiin soluttautujia. Soluttautujat saivatkin yllättävää kuvamateriaalia, mutteivät mitään murhaan viittaavaa, joten tutkintaan joutuivat myös reksi ja opettajat. Mun silmät ei ikinä toivu siitä, että ne meiän rakkaat ihanat miesmaikat riisuivat housunsa siellä lavalla. Mut kyl mä vaan nauroin. Ei siinä muu auttanut. Lopulta kuolinsyyntutkija (eli minä!) soitti poliisilaitokselle ja kertoi tontun kadonneen ruumishuoneelta. Niin, yleisessä tiedossahan on, että tontut vaipuvat niin syvään uneen, että ne vaikuttavat kuolleilta. Puurojuhlaa seurasi perinteinen yömessu. Jollain hassulla tavalla mä tykkään niistä. Koska se vaan on niin ihana. Laulut on kivoja, näkee viimeistä kertaa kaikkia ihania kavereita sen vuoden aikana ja koska jouluevankeliumi. Jos et oo kuullut sitä kuoron esittämänä, et tiedä mistä mä puhun. Se vaan on niin kaunis.
Lahjoin mun kavereitani itsetekemillä piparkakkutoffeilla ja Julia-karkeilla täytetyillä karkkitötteröillä. Se toffeiden tekeminen osoittautui aika ongelmalliseksi. Koska mikro. Sanotaan vaikka, et mitä resepteihin tulee, mä oon hyvin itsepäinen ihminen. Harvoin mä lähden soveltamaan niillä aineksilla, mutta muulla kylläkin. Ohjeessa luki, että sekoita aineet lasikulhoon. No, minähän ajattelin, et en tykkää lasikulhoista ja laitoin sokerin, siirapin ja kerman mun lempparimuovikulhooni. No, ainakin mikro selvisi.
Mä oon ollut nyt tänään tosi ahkera. Yhdeltätoista mä ja etätöissä ollut äiti lähdettiin siivoojia evakkoon Klaukkalaan, jossa käytiin kiinalaisessa syömässä, kirjastossa kääntymässä, sittarissa kaupoilla ja viemässä Aneten lahja. Kotiin tultua täällä oli ihanan siistiä, mutta vaikka noi siivoojat on muuten hirveen tunnollisia ja ahkeria, niin mun huone on yleensä vaan vähän päältä imurilla sutaistu. Eli siis mua odotti sängyn takana läjä villakoiria ja nurkassa sinne kerääntyneet romut. Siivosin meidän kuistin, tamppasin matot, pudistelin äidin kanssa petivaatteet, silitin ja ripustin kaikki talon jouluverhot (paitsi et Lassin verhot ei selvinnyt ikkunaan saakka, kun en löytänyt niitä sellaisia klipsutinrenkaita), levitin mattoja takaisin paikoilleen, tein tortillatäytteet. Siivosin sen romunurkan (enää jäljellä vain kameran jalusta, joka siis ihan jopa kuuluu sinne!) lisäksi kaksi mun kolmesta kaapista (ensimmäisen siivosin pari viikkoa sitten), kaappien päällisen, pöydän ja yöpöydän ja sänkyn taukset. Mä jopa kiristin mun sängyn jalat. Ja vielä olisi tarkoitus tehdä piparitaikina ja käydä saunomassa. Vitsit oon ylpeä itsestäni, mut mun mielestä nyt mulla on siihen ihan syytäkin! Kaikki lahjat on jo paketoitu, mulla oli jopa täällä sellainen yllättävä pikkuinen karvainen paketointiapulainen, joka oli niin haltioissaan lahjanarusta et tein sille ihan oman rusetin retuutettavaks.
Hyvää joulunodotusta teille kaikille, toivottavasti en oo ainoa joulurakas ihminen tässä maailmassa! ♥
Jos kukaan ei oo sattunut huomaamaan, niin mä rakastan joulua. En siksi, että silloin saa lahjoja. Enkä siksi, että saa syödä niin paljon kuin napa vetää ja ruoka on älyttömän hyvää. Vaan siksi, että silloin kaikki on niin iloisia ja onnellisia, eikä kukaan riitele. Joulua ei pilaa edes se, että meidän äidillä on joka vuosi ihan hirmuiset joulustressit ja joudun kutakuinkin kotiarestiin joa vuosi viikko ennen joulua. Koska äiti ilmoittaa, että ovesta astutaan ulos vain kouluun tai töihin siihen asti, että kaikki on valmista joulua varten. Ja vaikka kuinka siivoaisi tai tekisi pipareita tai mitä vain, niin aina äiti keksii jotain, mikä on meidän kaikkien muiden mielestä turhinta maailmassa. Mutta sitten kun joulu tulee, äiti antaa itselleen vuoden ainoan vapaapäivän. Mä oon sitä mieltä, että ikinä ei voi olla niin kiire, etteikö ehtisi tunniksi istua alas katsomaan televisiota tai lukemaan kirjaa. Mutta sitten pitää vain istua alas, koska ei se työ tekemällä lopu. Kaikki ei vaan sitä osaa, ja joulu on sellainen päivä, kun äiti unohtaa kaikki hommat ja vaan istuu alas ja nauttii, viimeistään siinä vaiheessa, kun jouluruoka on syöty.
Eilen oli mun viimeinen koulupäivä vuonna 2012. Koulu loppui jo kahdelta, ja takaisin palattiin kuudelta syömään puuroa. Mä olin ajatellut, et puoltoista tuntia on ihan naurettavan pitkä aika vaan syödä lautasellinen puuroa ja juoda glögiä, mutta siinä se vaan meni hujauksessa. Tai siis se tunti. Mä ja Venla lähdettiin nimittäin puoli tuntia aikaisemmin toiselle puolelle tietä valmistautumaan itse puurojuhlaan. Mun rooli ei ollut mikään järin iso, mutta tykkäsin siitä kovasti ja se meni hyvin. Juhla alkoi siis meidän proggiksen ensimmäisellä kohtauksella hieman muunneltuna, ja jatkui sitten poliisipäällikö Saken eli Erkan ja poliisiharjoittelija Pajun eli Venlan selvitellessä tontun mystistä ja murhaa. Tutkimukset aloitettiin epäiltyjen eli martsarilaisten vanhemmista, jonka jälkeen kouluun lähetettiin soluttautujia. Soluttautujat saivatkin yllättävää kuvamateriaalia, mutteivät mitään murhaan viittaavaa, joten tutkintaan joutuivat myös reksi ja opettajat. Mun silmät ei ikinä toivu siitä, että ne meiän rakkaat ihanat miesmaikat riisuivat housunsa siellä lavalla. Mut kyl mä vaan nauroin. Ei siinä muu auttanut. Lopulta kuolinsyyntutkija (eli minä!) soitti poliisilaitokselle ja kertoi tontun kadonneen ruumishuoneelta. Niin, yleisessä tiedossahan on, että tontut vaipuvat niin syvään uneen, että ne vaikuttavat kuolleilta. Puurojuhlaa seurasi perinteinen yömessu. Jollain hassulla tavalla mä tykkään niistä. Koska se vaan on niin ihana. Laulut on kivoja, näkee viimeistä kertaa kaikkia ihania kavereita sen vuoden aikana ja koska jouluevankeliumi. Jos et oo kuullut sitä kuoron esittämänä, et tiedä mistä mä puhun. Se vaan on niin kaunis.
Lahjoin mun kavereitani itsetekemillä piparkakkutoffeilla ja Julia-karkeilla täytetyillä karkkitötteröillä. Se toffeiden tekeminen osoittautui aika ongelmalliseksi. Koska mikro. Sanotaan vaikka, et mitä resepteihin tulee, mä oon hyvin itsepäinen ihminen. Harvoin mä lähden soveltamaan niillä aineksilla, mutta muulla kylläkin. Ohjeessa luki, että sekoita aineet lasikulhoon. No, minähän ajattelin, et en tykkää lasikulhoista ja laitoin sokerin, siirapin ja kerman mun lempparimuovikulhooni. No, ainakin mikro selvisi.
Mä oon ollut nyt tänään tosi ahkera. Yhdeltätoista mä ja etätöissä ollut äiti lähdettiin siivoojia evakkoon Klaukkalaan, jossa käytiin kiinalaisessa syömässä, kirjastossa kääntymässä, sittarissa kaupoilla ja viemässä Aneten lahja. Kotiin tultua täällä oli ihanan siistiä, mutta vaikka noi siivoojat on muuten hirveen tunnollisia ja ahkeria, niin mun huone on yleensä vaan vähän päältä imurilla sutaistu. Eli siis mua odotti sängyn takana läjä villakoiria ja nurkassa sinne kerääntyneet romut. Siivosin meidän kuistin, tamppasin matot, pudistelin äidin kanssa petivaatteet, silitin ja ripustin kaikki talon jouluverhot (paitsi et Lassin verhot ei selvinnyt ikkunaan saakka, kun en löytänyt niitä sellaisia klipsutinrenkaita), levitin mattoja takaisin paikoilleen, tein tortillatäytteet. Siivosin sen romunurkan (enää jäljellä vain kameran jalusta, joka siis ihan jopa kuuluu sinne!) lisäksi kaksi mun kolmesta kaapista (ensimmäisen siivosin pari viikkoa sitten), kaappien päällisen, pöydän ja yöpöydän ja sänkyn taukset. Mä jopa kiristin mun sängyn jalat. Ja vielä olisi tarkoitus tehdä piparitaikina ja käydä saunomassa. Vitsit oon ylpeä itsestäni, mut mun mielestä nyt mulla on siihen ihan syytäkin! Kaikki lahjat on jo paketoitu, mulla oli jopa täällä sellainen yllättävä pikkuinen karvainen paketointiapulainen, joka oli niin haltioissaan lahjanarusta et tein sille ihan oman rusetin retuutettavaks.
Hyvää joulunodotusta teille kaikille, toivottavasti en oo ainoa joulurakas ihminen tässä maailmassa! ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti