Jos mä kuolen nuorena, kunpa silloin olisi pakkasta

Ootteko huomanneet, että musta on tullut tosi ahkera kuvaaja (todellakin! joka viikolta ees muutama kuva!)? Mun neljässä viimeisimmässä bloggauksessa  on kaikissa ollut kuvia, jopa sinne poikkujoulupostaukseen karsiutui muutama omaottamakin. Tästä kaikesta kuuluu pienoinen kiitos eräälle ihanalle Wenluskaiselle, joka tais viime viikolla mulle sanoa, et oli tosi kivaa nähdä kuvia mun blogissa. Tack för henne, jaksoin tänäänkin kaivaa kameran (lue: kännykän) taskusta ja ottaa muutaman kuvan.



Mulla on ollut ihan mahtava päivä. Aamulla lähdettiin serkuille maalle kuusta hakemaan, matkalla poikettiin mammalla ja papallakin. Oon ollut nyt vähän kipeänä, joten harkitsin muutaman kerran tota kuusimetsään lähtöä, mutta kylhän se niin on, et kuusimetsästä ei kieltäydytä edes kuolemantaudissa. No, mähän sitten tulinkin entistä kipeemmäksi rämmittyäni siellä lumessa varmaan tunnin ajan. Ollaan käyty hoitamassa meidän metsää vähän heikonlaisesti, ei sieltä löytynyt kuin toispuoleisia ja honteloita kuusia, mutta lopulta löydettiin sitten serkkujen puolelta yks tosi hyvä latvus. Kerrankin oon tosi iloinen ja tyytyväinen meidän kuuseen.

Eilen tuli kavereitten kanssa puhetta leffaan lähdöstä. Hirveesti ois tehnyt mieli käydä katsomassa Robin (älkääkä vaan naurako, mä ihan tosissani haluun nähä sen!), mut meidän pikkuinen Adelsson oli vielkin kipeenä eikä me voitu mennä Robiniin ilman sitä. Hobittikaan ei käynyt, kun Julia kävi kattomassa sen justiinsa eilen. Ette ikinä arvaa, mihin me päädyttiin. Miten ihmeessä mä onnistuin löytämään tänään itseni Salkkarit-leffasta? Ihan tosissaan?

Mut se leffa oli niin päätön, et ei sille voinut muuta kuin nauraa. Toinen pahiksistakin hukkui kahdesti ilman selityksiä. Miten ihmeessä? Kaiken lisäksi sillä oli kuivat, samat vaatteet toisella hukkumiskerralla kuin edelliselläkin eikä naarmun naarmua missään. Kukaan ei ees ihmetellyt, et mitäs toi tossa taas tekee, vaikka just äsken tippui laidan yli. Äly hoi? Ja se "vai onko?"-ilme.

Ketään ei oikein huvittanut lähteä kotiin (vaikka siis Julia oltiin jo heitetty niille), joten päätettiin sit lähtee kruisailemaan ja soitettiin Julia uudestaan kyytiin niitten pihalta. Ajeltiin ympäri Vantaata hervottomasti naureskellen ja elämän syntyjä syviä yhdessä pohtien, kulutettiin liikenneympyrää muutaman ylimääräisen kierroksen verran, käytiin mäkkärissä... Noi ihanat lähtivät sit vielä takaisin Vantaalle heitettyään mut kotiin.

Täällä alkaa pikkuhiljaa tuntemaan joulun. Enää kaks luukkua avaamatta kalentereista, ja eiköhän Toljanterikin saa viimeistään ylihuomenna (eikun huomenna! missä vaiheessa tää kello noin monta kierrosta on mennyt?) joulupukin muistin takaisin. Huomenna leivotaan pipareita, tuodaan kuusi sisään ja jos se pojista on kiinni, koristellaankin se. Mulla se on ollut pienestä pitäen aattoaamun perinne, mutta ehkä mä kestän kuusen koristelun etuajassa.

Joulukalenteri melkein lopussa, nyt voi jo vähän levähtää