Mitenköhän oon onnistunut olemaan kirjoittamatta melkee viikon?! Täytyy
sanoa, että mulla ei ole oikeesti yhtäkään tarpeeksi hyvää selitystä.
Voi olla, et johtuu ainakin osittain siitä, et ei oo ollut mitään
ihmeellistä kerrottavaa, tai sit siitä, et pitkät työpäivät on imeneet
musta mehut. Tai molempia.
Mitään kauheen ihmeellistä ei siis oo tapahtunut. Töissä on ollut kivaa, meistä on tullut jo sellainen tosi tiivis kaveriporukka. Varsinkin meillä, jotka on pääasiassa Klaukkalan Ässällä, on tosi hyvä yhteishenki. Ollaan kehitelty sinne järjestely, jolla me saadaan mukavat istuinpaikat aina hiljaisina hetkinä, nauretaan ja jutellaan melkein mistä vaan, pidetään tosi hiljaisina hetkinä matopeliturnauksia (Saana muuten onnistui rikkomaan edellisen ennätyksen, joka oli yhellä viime kesän työntekijällä), kirjoitellaan liitutauluille kaikkea kivaa, kehitellään mielessämme työpaikkaromansseja. Työnjako sujuu hyvin eikä kukaan joudu olee ihan toimettomana, ja jokainen tietää, millaisista vuoroista kukin tykkää ja millaisista ei, joten kaikille saadaan järjestettyä mieluiset vuorot. Mäkin sain mulle ensi viikolle tosi kivat vuorot: Jenny ei pidä lainkaan välivuoroista (10-18 tai 11-19), koska niissä käy aika pitkäks kun ei tartte pystyttää eikä purkaa kojua, ja mä taas haalin niitä oikeen mielelläni. Ensinnäkin ne on tunnin pitempiä kuin aamuvuorot yleensä, ja toiseks ei tartte herätä mitenkään älyttömän aikaisin, mutta pääsee silti nukkumaan ihmisten aikoihin. Ens viikolle vaihdoin siis kolme mun aamuvuoroa Jennyn välivuoroihin. Molemmat on nyt tyytyväisiä, ja mun palkkapussi paksunee tunti tunnilta :) (tosin varsinkin tossa ässällä se kanssa kuluu aika reipasta tahtia, sieltä kaupasta on niin hyvä hakea eväitä ja ostaa henkilökunta-alennuksella mansikoita, jotka on nyt olleet ihan syntisen hyviä. Piilomainontaa, piilomainontaa.)
Töissä kohokohtia oli ensinnäkin se, kun mä ja Oona opeteltiin repäisemään se kuitti siististi siitä kortinlukijasta. Aikaisemmin mä aina kitkutin se hitaasti onnistuttuani repäisemään pari kuittia pariin osaan, mutta sitten Lilja opetti meidät repäisemään sen silleen nätisti. Parin kolmen kuitin verran mä ja Oona sitten vaan ihasteltiin sitä, et kuinka kauniita niistä meidän kuiteista tuli.
Työpäivää piristää aina kummasti, kun joku, yleensä viisissäkymmenissä oleva, mies (kyllä, ne on aina olleet miehiä) kommentoi jotain, joka ei ihan niihin marjoihin liity. Eilen saatiin päivän naurut, kun yks mies jutteli Aulille mun tapellessa sen muovipussin kanssa: "Sähän voisit olla ihan missi. Nätit silmät ja kaikki. Kuis vanha sä oikeen oot?" "Oi kiitos. Viistoista:" "Jos oisin yhtään nuorempi niin kosisin." Mullekin jotain tällaisia ollaan sanottu, yleensä jotain, et kyllähän sitä on pakko ostaa kun myyjäkin niin syötävän nätin näköinen. AI NIIN, meinas unohtua: Matti Vanhanen käy ostamassa meiltä aina perunoita ;P
Mitään kauheen ihmeellistä ei siis oo tapahtunut. Töissä on ollut kivaa, meistä on tullut jo sellainen tosi tiivis kaveriporukka. Varsinkin meillä, jotka on pääasiassa Klaukkalan Ässällä, on tosi hyvä yhteishenki. Ollaan kehitelty sinne järjestely, jolla me saadaan mukavat istuinpaikat aina hiljaisina hetkinä, nauretaan ja jutellaan melkein mistä vaan, pidetään tosi hiljaisina hetkinä matopeliturnauksia (Saana muuten onnistui rikkomaan edellisen ennätyksen, joka oli yhellä viime kesän työntekijällä), kirjoitellaan liitutauluille kaikkea kivaa, kehitellään mielessämme työpaikkaromansseja. Työnjako sujuu hyvin eikä kukaan joudu olee ihan toimettomana, ja jokainen tietää, millaisista vuoroista kukin tykkää ja millaisista ei, joten kaikille saadaan järjestettyä mieluiset vuorot. Mäkin sain mulle ensi viikolle tosi kivat vuorot: Jenny ei pidä lainkaan välivuoroista (10-18 tai 11-19), koska niissä käy aika pitkäks kun ei tartte pystyttää eikä purkaa kojua, ja mä taas haalin niitä oikeen mielelläni. Ensinnäkin ne on tunnin pitempiä kuin aamuvuorot yleensä, ja toiseks ei tartte herätä mitenkään älyttömän aikaisin, mutta pääsee silti nukkumaan ihmisten aikoihin. Ens viikolle vaihdoin siis kolme mun aamuvuoroa Jennyn välivuoroihin. Molemmat on nyt tyytyväisiä, ja mun palkkapussi paksunee tunti tunnilta :) (tosin varsinkin tossa ässällä se kanssa kuluu aika reipasta tahtia, sieltä kaupasta on niin hyvä hakea eväitä ja ostaa henkilökunta-alennuksella mansikoita, jotka on nyt olleet ihan syntisen hyviä. Piilomainontaa, piilomainontaa.)
Töissä kohokohtia oli ensinnäkin se, kun mä ja Oona opeteltiin repäisemään se kuitti siististi siitä kortinlukijasta. Aikaisemmin mä aina kitkutin se hitaasti onnistuttuani repäisemään pari kuittia pariin osaan, mutta sitten Lilja opetti meidät repäisemään sen silleen nätisti. Parin kolmen kuitin verran mä ja Oona sitten vaan ihasteltiin sitä, et kuinka kauniita niistä meidän kuiteista tuli.
Työpäivää piristää aina kummasti, kun joku, yleensä viisissäkymmenissä oleva, mies (kyllä, ne on aina olleet miehiä) kommentoi jotain, joka ei ihan niihin marjoihin liity. Eilen saatiin päivän naurut, kun yks mies jutteli Aulille mun tapellessa sen muovipussin kanssa: "Sähän voisit olla ihan missi. Nätit silmät ja kaikki. Kuis vanha sä oikeen oot?" "Oi kiitos. Viistoista:" "Jos oisin yhtään nuorempi niin kosisin." Mullekin jotain tällaisia ollaan sanottu, yleensä jotain, et kyllähän sitä on pakko ostaa kun myyjäkin niin syötävän nätin näköinen. AI NIIN, meinas unohtua: Matti Vanhanen käy ostamassa meiltä aina perunoita ;P
Nyt voisin jo pikkuhiljaa lopettaa töistä jaarittelemisen. Menin eilen hoitamaan Laren päiväkotikaverien koiria yhdeksi yöksi, ja voin vaan sanoa, etten ikinä oo nukkunu yhtä hulppeassa paikassa. Keittiössä kaikki laitteet viimeisintä huutoa, suihkussa vesi tuli katosta eikä sellaisesta perinteisestä suihkusta (vaikka siellä kyllä sellainenkin oli) ja kylppäriin sai radion päälle nappia painamalla, television päälle laittamiseen vaadittiin kymmentä eri napin painamista ja se sänky oli jotain aivan taivaallista. Oon nukkunu yhtä hyvin viimeks varmaan joskus polvenkorkuisena. Jotenkin päässä tääkin juttu tuntuu niin kivalta, mut täytyy kyllä sanoa, että ei tää näin kirjoitettuna tunnu ihan samalta. Oisko tää vajaan viikon tauko verottanut mun kirjoitustaitoja?
Onnittelut, jos sait luettua koko tekstin, arvostan sitä suuresti varsinkin nyt kun teksti oli näin kökköä ja tylsää. Niin, ja sori myös kuvien laadusta, joka on suoraan kännykkäkamerasta.
Ps. Tein tänään jotain paljon pelottavampaa kuin käärmeen piteleminen: kävin tankkaamassa itse. Hui. Välttelin sitä kokonaisen vuoden, mutta nyt lopulta astuin rajan yli ja kävin tankilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti