I could really use a wish right now

Syysloma. Ihana fiilis. Mitään järkevää juttua ei synny, vaikka aivot on koko päivän käskeneet mua kirjoittamaan. Nukuin pitkään. Ja hartaasti. Koko aamupäivän ja iltapäivääkin sain käyttää vaan halailemalla ja paapomalla meiän Ninjaa.

Ruska. Sellainen ruma ruska. Miten se kaunis hetki kesti niin vähän aikaa? Syytän sateita. Iänikuista tihkusadetta ja tota joka herätti mut aamulla rummuttamalla kattoa. Yääääh. Kesäsateet on kivoja. Sellaiset lämpimät ja kevyet. Silloin sitä vaan lauleskelee Singing in the rainia ja antaa hiusten kastua. Sateessa on kiva uida, painua veden alle niin että vaan silmät on pinnalla ja näkee, kuinka pisarat pomppaa veden pinnasta. Syyssateet. Hirveitä ja kylmiä ja ennen kaikkea märkiä. Ja suurinpiirtein puolista mun kengistä alkaa pohjat tippumaan eivätkä sukat pysy enää kuivina. Kituutan lyhytvartisilla tennareilla lumen tuloon.

Se fiilis, kun hyvä kirjasarja päättyy tosi tyhmästi. Miksi oi miksi teit tän mulle, Suzanne Collins, miksi? Keksin tälleen suoralta kädeltä sata ja yksi parempaa lopetusta. Ois ees kirjoittanut ton kunnolla. Mitä mä nyt luen? Usko Nälkäpeliin meni et viuh. Hukutan ton surun niinkin kliseiseen kirjaan kuin Yön talo kutoseen. Ärsyttävää tekstiä, mut sitä se on onneks ollut läpi sarjan joten se ei sit ärsytäkään niin paljoa. Sitten mulla ei enää ookaan mitään luettavaa. Saa ilmoitella jos keksii jonkun kirjan, josta mä varmaan pitäisin. Enkuksikin menee. Oottelen vaan, et sais Rick Riordanilta jatkoa kohtapuoliin.

Mä oon tajunnut, et vaikka haluisin kirjoittaa vaan kivoista jutuista, niin aina nää postaukset kääntyy siihen, kuinka en saa kaappia siivotuksi tai on liian kiire tai jotain. Mä lupaan, et mun uuden vuoden lupaus on, et angstipostaukset loppuu. Tai ainakin vähenee. Rupeen tekee sellaisia kerran kuussa -kilometripostauksia joihin kasaan kaikki kuun vatutukset. Niin ja lupaan kanssa, et valokuvaan useammin.

Leffaan ihanien, rakkaitten ja maailman parhaimpien kamujen kanssa. Ihana uus paita. Adan Ranskasta laittama kortti, johon en oo vieläkään kyllästynyt. Draama. Syysloman jälkeen roolijaot. Haluun olla möläyttelevä lapsi. Oon tosi iloinen, koska kaikki muutkin on iloisia. Miks mul ei oo mitään yhteisiä kursseja Annan kanssa? Nähään nyt ihan liian harvoin. Adan kumisaappaat. Liikkakurssi ja hirmupanostus lentiksessä ja säbässä ja salifutiksessa (mikä se oikeen oli? footsali?). Ninja syö hirveesti. Koht se ei enää oo mun pieni ihana palleropentu vaan hirmuinen tappajakisu. On se vieläkin suloinen, se seuras eilen illalla ties kuinka kauan samaa kärpästä ees yrittämättä napata sitä. Fiilis, et tänään on hyvä hiuspäivä vaikka ei ees tarttis olla. Löhöily verkkareissa ja isossa paidassa läppäri, kirja ja Ninja seurana. Tuorejuustotäytteiset jauheliharullat. Nam. Magic Mike huomenna. Sanoinko sen jo? Anyway, mä haistan jo leffapopparit. Channing Tatum ilman paitaa on aivan riittävä syy katsoa leffa. Glee alkoi. Pelkään, et mun bambunoksa kuolee. Any help here? Muistan vieläkin, kun mun rakas murattini Anselmi kuoli. Syy oli yksinomaan mussa kun en muistanut kastella sitä ja vaihtaa sille isompaa ruukkua. Jalmarille en anna käydä samoin. Pitäkää vaan hulluna, et oon nimennyt bambun norsupehmon mukaan, mutta mä oon tosi kiintynyt mun Bambu-Jalmariini. Se on selvinnyt mun hoidosta jo useamman vuoden, joten sekin varmaan tykkää musta. Tosta kaktuksesta en menisi sanomaan samaa. Tai sit sitä vaan kismittää et en oo vielä antanut sille nimeä.  Tästä lähtien se on sitten Hertta. Vielä viisi päivää lomaa jäljellä. Suunnitelmia: nukun, nukun, nukun, syön, nukun, paijaan Ninjaa, nukun, syön, yritän pelastaa Jalmarin, nukun, LEFFA, Laurin kanssa puistoon, nukun. Sanoinko mä jo et nukun? Koko alkuviikko meni muutaman tunnin yöunilla. Tänään oli ihanaa herätä vasta kymmeneltä hyvin nukutun yön jälkeen. Mä päätin, etten ikinä kasva aikuiseksi. Tai kyl mä aikuiseksi. Mut sitten kun mä täytän 21, niin jämähdän siihen. Se on hyvä ikä. En tiedä miks, se vaan tuntuu hyvältä. Elämä edessä mut ei oo enää mikään ihan tyhmäkään. Autoa saa ajaa. Musta ei ikinä tuu kolmekymppistä.