You want me down on earth, but I am up in space

Kuinka ihmistä voi väsyttää tällä tavalla? Okei, viime yöt on kieltämättä menneet valvoessa. Mutta siitä enemmän sitten kohta.

Proggis loppui. Viimeinen näytös meni aivan älyttömän hyvin, ja vielä en oo ihan ehtinyt sisäistää tätä tyhjää koloa mun maanantaissa ja perjantaissa. Ehkä sitten kun seuraava jakso alkaa. Seison yksin siellä auditoriossa ja ihmettelen, missä kaikki muut on. Tai sitten muille käy samoin ja me ihmetellään yhdessä opettajan puuttumista. Tilalle tulee nyt sitten DT8 eli sellainen pienempimuotoinen kurssi, jolla pidetään yllä draaman taitoja. Sitä on vaan yksi kerta viikossa, torstaina, eli mun aikataulutus muuttuu pikkaisen järkevämmäksi. Mitenköhän mä olen selvinnyt elossa koko tammikuun? En muista yhtäkään päivää koeviikon ulkopuolelta, että olisin tullut kotiin ennen viittä ja vain ollut ja sluibaillut kotona. Ei, tietenkin mulla loppui koulu maanantaisin ja perjantaisin viideltä, keskiviikkoisin neljältä. Maanantaisin ja tiistaisin mulla oli tanssi, keskiviikkoisin IKO, ainakin tiistaisin ja torstaisin kuntosali ja viikonloppuisin aina jotain muuta. En oo ehtinyt avata kunnolla edes tätä nyt menossa olevaa kirjaa (Becca Fitzpatrickin Riitasointu), vaikka edellisen sain luettua viikko sitten koulua varten. Ehkä mulla alkaa nyt elämässä vähän rauhallisempi kausi.

Koeviikko alkoi eilen, ja wanhojen harjoitukset ovatt nyt siis ohi muutamia välkkätreenejä ja kenraaliharjoitusta lukuunottamatta. APUA! Onneksi mulla on sentään kampaaja, mekko ja kengät katsottuina ja mekon saan tarvittaessa lyhennettyä vaikka jesarilla edellisenä iltana. Kyllä ne tanssitkin menee. Vielä kun polkkaan ehtisi kunnolla mukaan niin hyvä tulisi.

Tosiaan, se koeviikko. Proggistelun ansiosta mulla jäi vähän näitä kirjoitelmia rästiin, ja mun oli tarkoitus palauttaa maanantaina niin enkun kuin äikänkin essee. No, en sitten palauttanut kumpiakaan. Eilen oli sitten enkunesseen ehdoton deadline, joten sen väänsin keskellä yötä ja pääsin nukkumaan yhden aikoihin. Tuloksena viisi tuntia unta ja 95/99 pistettä esseestä. Mitä ihmettä?!?! Äikän opettaja ei ollut eilen koulussa, joten sain lisäaikaa tähän aamuun. No kuinkas kävikään? Kirjoitin taas keskellä yötä ja taas valot sammui yhdeltä. Koko kirjoittamisen ajan oli tunne, että meen ihan ohi aiheen ja kirjoitan tosi kökösti, mutta ei ollut aikaa aloittaa alusta. Jälleen viiden tunnin unet ja tuloksena 50 pistettä esseestä (eli niille jotka ei tiedä, käytännössä sama kuin peruskoulun ysi). Vielä isompi häh? Mitä nää opettajat on oikein vetäneet? Eilen oli siis enkun koe ja tänään ruotsin koe, molemmat meni ihan jees mutta paremminkin olisin voinut pärjätä. Huomenna äikkä, sitten hissa ja ensi viikolla fyssa ja matikka. Niissä on tehtävät vähän rästissä. Noin niin kuin vaihteeksi. Lukemiset on rajoittuneet noihin enkun ja ruotsin koeaamun paniikkilukemisiin, saa nähdä saisinko itseni koekirjojen ääreen vielä tällä koeviikolla ihan ajoissa.

Enskaritunnelmia

Nyt on sitten proggiksen enskari onnellisesti takanapäin! Samoin on kyllä myös mun ensimmäinen esityksessä tullut aivopieru, mut ilmeisesti sitä mokaa ei yleisö ihmeemmin huomannut. Mun piti siis kipittää lavalle, katsella ympärilleni ja kysyä: "Miks täällä on näin pimeetä?". Sit lavalla sieltä suusta tulikin ihan täysin spontaanisti "Miks täällä on näin hiljaista?". Onneks sentään tajusin ton heti ja lisäsin loppuun "ja pimeetä", mutta silti jäi jotenkin häiritsemään. Ei nyt onneksi hirveesti.

Mutta hei kaikki muu meni aivan loistavasti! Maskeerauksetkin onnistui paremmin kuin aikaisemmin, ainakin meillä, joilla oli oikeasti ihan maskia eikä pelkät silmänrajaukset. No okei, ei mulla nyt hirveen isot maskit ollut, mutta pisamat ja _vahvat_ poskipunat kuitenkin. Ja tosiaan, kaikki meni hyvin! Ei tullut mitään isoja mokia ja itse asiassa moni kohtaus meni paremmin kuin kertaakaan aiemmin. Sitä lukuunottamatta, että takaverhon teippaukset petti lopussa. Mut hei, mitä siitä!

Loppukumarrukset, jonka jälkeen meille jaettiin ruusut ja varta vasten tätä varten tehdyt hiiret. Yleisö oli ihan huippua (ja näyttelijät sun muut nyt totta kai!), sieltä löytyi pari yllättävämpääkin tuttua. Anette oli hankkinut mulle aivan superihanan ruusun<3

Ja nyt mulla on suuri ongelma: MIKÄ HIIRELLE NIMEKSI? Auttakaa mua! Tällä hetkellä multa löytyy noista pehmoöttiäisistä Ernesti-poro, Jalmari-norsu ja Hermanni-susi. Toi hiiri on mun mielestä ihan selkeästi poika, ja haluaisin nimetä sen niin, että muistan siitä ton proggiksen, ja nyt mulla on pari vaihtoehtoa.
a. Taneli
b. Antero
c. Arthur von Rothschield (vai miten se nyt kirjoitettiinkaan)
d. Santeri
Kaikki noi on siis henkilöjä meidän näytelmässä, ensimmäinen tarinan hotellin isäntä, seuraava hotellin vieraana oleva hiihtäjä, kolmas hotellin vieraana oleva asianajaja ja neljäs myös eräs hotellivieraista. Kyllä niitä muitakin hahmoja toki oli, mutta nää kuulostaa niminä kaikista sopivimmilta. Ellei sitten mun hiirulaiseni olekin tyttö ja siten Marilyn tai Malla?

Käytiin muuten ennen proggista pienellä porukalla Mannin kiinalaisessa. Itkettiin ja naurettiin ja Samuli teki kanapalleroötökän. Heitettiin Venla ja Ada Adalle ja mentiin Annan ja Samulin kanssa Samulille. Aika lailla that's it. Mut kivaa oli!

Niin, ja vielä on kolme näytöstä edessä, Ansaan langenneet hiiret lauantaina kello 18 ja sunnuntaina kello 13 ja 16. Jos aikaa on, niin kannattaa tulla katsomaan, liput ovelta 5€/7€.

Nää kuvat on sitten kaikella rakkaudella, ihmiset!<3

Turmion tuhatjalkainen ja muita Martsarin näytelmäproggiksen tarinoita

Tässä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä sen jälkeen, kun viimeksi kirjoitin. Vaikken silloinkaan kirjoittanut mistään mun menemisistä ja tulemisista. Ei oo jaksanut kirjoittaa, niin paljon kaikkea muuta, mitä pitäisi tehdä ensin. Mulla on jo nyt äikän essee myöhässä. Puolustautumiseni: en ole ollut äikän tunneilla sitten viime viikon. Ja Puhdistus pitäisi lukea perjantaiksi. Lukutilanne tällä hetkellä 99/375. Tähän mulla ei ole mitään muuta puolustusta kuin se, et nyt on vaan ollut sellainen tilanne, että koko ajan on pitänyt juosta paikasta toiseen ehtimättä pysähtyä välissä. Ja bussissa on ihan liian hyvää seuraa. Jos siis oon bussilla tullut. Annan kyydissä luen vielä vähemmän.

Anyway. Viime perjantaina oli viimeiset tavalliset proggisharjoitukset, jotka meni ihan niin kuin kaikki aikaisemmatkin eli kohtalaisen onnistuneesti. Tehtiin muutamia aika isojakin muutoksia, mutta hyviä sellaisia. Enää jäljellä muutama mun korvaan särähtävä pieni yksityiskohta, ja nekin on ihan mielipidekysymyksiä. Muilla ei tunnu olevan niiden kohtien kanssa ongelmia. Koulusta suoriuduin suoraan Anetelle juhlistamaan (aika rauhallisissa mutta ihan liian sokerihumalaisissa merkeissä) leidin 18v-synttäreitä, vaikka virallisesti täysi-ikäisyys on vasta tulossa. Päädyttiin tohon päivään vaan mun proggiksen aikataulujen vuoksi (awws, ihan vaan mun takia<3). Sinne jäin sit yöksi, ja lauantaina lähdettiin heti kotiin selvittyäni Pusulaan Lassin kummisedän kolmekymppisille. Sunnuntaina suuntasin katsomaan aivan loistavalla porukalla katja-anna-julia-ada-venla ROBINIA Helsinkiin. Siis sitä leffaa. Käveltiin vana Hesan kaduilla ja lauleskeltiin ja harjoiteltiin vanhojen tansseja, ja siellä itse leffateatterissa laulettiin vieläkin enemmän. Lapsi on viisas kun se leikkii, mutta tyhmä kun ei osaa lopettaa. Ehkä mä oon vähän tyhmä lapsi, mutta ainakin mä oon forever and ever lapsenmielinen. Koska mä tykkäsin. SYDÄMENI ON VILLI LEVOTON...

Maanantaina se sit tosissaan alkoi. Proggis. Heti ruokailun jälkeen kipitimme toiselle puolelle tietä tekemään ensimmäistä kertaa lavamaskit meidän loistavien maskeeraajien avulla (<3 ihania ootte) ja käymään viimeiset kerrat läpi ennen esityksiä. Mä rakastan mun roolihahmoa, siihen eläytymistä.

Ja eilen se tuli, puolen vuoden valmistelun jälkeen. Ensimmäinen esitys. Yleisöä oli about sata katsojaa, pienin päivänäytösyleisö. Ja just ennen, kuin Merkku nousi lavalle esittelemään meidän hengentuotoksemme, mä tajusin, ettei mua jännittänyt. Ihan tosi. Kaikki oli kohdillaan, ja olin varma, että ainakin kaikki, mihin mä pystyin vaikuttamaan, menisi hyvin. Ja se meni hyvin. Mulla on aina ollut esiintymisjännitystä. Mutta ei nyt. Enkä yhtään ymmärrä, miten se on mahdollista.

Tänään oli sitten kaksi näytöstä, eli ainoa oppitunti jolle menin, oli wanhat. Martsarissa kävin syömässä ylimeikatut pisamat ja punat poskilla. Ei mua nyt hirveen moni jäänyt katsomaan, kun perässä tuli Samuli kirkkaanvärisin silmämeikein (ja Sinikka-housuin) ja Anna naama valkoisena, huulet tummanpunaisina ja mustia ryppyviivoja otsaan piirrettynä.

Huomenna on vielä kaksi päivänäytöstä, perjantaina virallinen ensi-ilta. Sinne on tulossa mullekin yleisöä. Ehkä mä jännitän sitä sitten. Lauantaina ja sunnuntaina on vielä vähän pienemmät näytökset.

Yks juttu pitää vielä sanoa. Mä oon just nyt tosi onnellinen ja iloinen. Ei pelkästään proggiksen takia, vaan koska tänään Iiris kävi koululla ruokiksella moikkaamassa enkä oo nähnyt sitä yli kymmeneen kuukauteen. En herättänyt varmaan yhtään huomiota kun kiljaisin ja pomppasin ylös tuolista halaamaan Iiristä ja aloin papattamaan hirmuisella tahdilla.

Lopussa vähän behind the scenes -materiaalia cee Meri-Maaria alias meidän ohjaajamme.

mun otso kaapattiin :((

Mitä mä olisin, jos en olisi mä?

50 täysin randomia faktaa Katjasta ja Katjan elämästä

Tekniikan ihmelapsi?

1. Vollotan aina Titanicin lopputeksteissä. Siis ihan aina, vaikka katsoisinkin pelkät lopputekstit.
2. Jos mä jostain nautin, niin tanssista. Vaikka en ookkaan siinä mikään hyvä. Se vaan on niin ihanaa ja siitä tulee tosi hyvä mieli. Tai ei kaikesta tanssista, mutta streetistä ja lockingista kyllä.
3. Oon vähän tämmöinen huithapeli.
4. Uskon vakaasti, että en olisi enää elossa ilman muistilappuja. Mulla on post-iteillä listat kirjoista, joista pidän ja jotka pitäis lukea, all those undone things -jutuista eli siis kaikesta, mitä mulla on rästissä (aika usein jopa puolen vuoden takaa), ostoksista, koulutöistä, asioista, jotka pitäisi lisätä kalenteriin (tätä hämmästelen suuresti, ne sais varmaan ihan samalla vaivalla suoraan sinne kalenteriinkin...), ensi vuoden joululahjoista, syntymäpäivistä....
5. Kaikki tää, koska unohtelen asioita. Joskus. Usein. Okei, aika lailla aina.
6. Oon pöytälaatikkorunoilija. En oo nyt vähään aikaan kirjoittanut mitään, mutta aina välillä tulee vaan sellainen päivä, että on pakko kirjoittaa.
7. Rakastan matkailua. Se on jotain, mitä ilman en vois kuvitella eläväni. Pakettimatkoille sanon kauniisti ei kiitos, mutta muuten oon valmis melkeen mihin tahansa.
8. Eläimet on olleet mulle aina tosi rakkaita. En mä ollut ehtinyt edes kävelemään opetella, kun ratsastin jo oikein sujuvasti mun tädin edessä satulassa, konttailin ympäri tallia ja joskus siellä hevosten jaloissakin, halailin meidän kissaamme (vaikka se yleensä päättyikin itkuun ja muutamaan punaiseen naarmuun), hoidin aina serkuilla käydessä kanoja ja lampaita ja rotweiler käyttäytyi mua kohtaan kuin mä olisin ollut sen pentu. Mä oon tavallaan kasvanut eläinten parissa. Mulla ei oo mitään ongelmaa oikeastaan minkäänlaisen öttiäisen kanssa. Kissat, koirat, hevoset, kesyrotat, hämähäkit, käärmeet... Kaikki menee.
9. Ruuanlaitto on oikeasti tosi kivaa. Tosin mä teen sitä ihan liian harvoin. Useammin mä leivon. Oon meidän perheen epävirallinen piparkakkuleipuri.
10. Lempivärini ovat keltainen ja vihreä.
11. Toilailen vähän väliä keittiössä. Yleensä kaikki yhtään veden keittoa vaikeammat jutut onnistuvat, mutta popkornit ovatkin sitten jotain ihan muuta. Kerran onnistuin luomaan vihreän savupilven. Kattilaa piti liottaa ensin yön yli ja vähän pidempäänkin, itse jynssäykseen kului viikko. Edelleen siinä on mustia jälkiä pohjassa, mutta hyvin toimii vieläkin. Mikropoppareitakaan en oo saanut onnistumaan kuin muutaman kerran, ja joulun alla onnistuin sulattamaan mun lempikulhostani pohjan pois.
12. Joskus pikkuisena mä halusin ihan hirveesti dalmatialaisen. Kysyin jopa päiväkodin tädeiltä, että jos ne voisivat puhua äidille siitä mun puolesta.
13. Istuin ala-asteella jälki-istunnoissa useammin kuin varmaan muut meidän luokan tytöt yhteensä (okei, en ihan), ja silti mulla oli aina peruskoulussa käytös kymppi.
14. Mun kaikkien aikojen lempielokuva on joko Heinähattu ja Vilttitossu tai Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa. Leijonakuningas on kanssa aika kova sana.
15. Silloin pienenä (ja kyllä edelleenkin) olin ihan hurahtanut sellaiseen lastenohjelmaan kuin Maailman ympäri 80 päivässä. Jotkut varmaan muistaa sen piirretyn, jossa Phileas Fogg oli leijona. Ja siis nimenomaan se sarja, ei se elokuva.
16. Olen asunut koko ikäni samassa talossa.
17. Mulla oli pienempänä kaks parasta ystävää. Nyt me ei olla vähään aikaan oltu tekemisissä, mutta ne on silti mulle yhä tosi rakkaita ihmisiä (vaikka joulukorttien lähettämisen aina unohdankin, anteeksi!)
18. Mä en yhtään tykkää suunnitella tulevaisuutta. En  oo ikinä halunnut pysähtyä miettimään, millainen oon parinkymmenen vuoden päästä. Millainen mies, montako lasta. Tai onko ollenkaan. Sellaisten ajatteleminen olisi hirveän ahdistavaa. Mä elän pari vuotta kerrallaan, ja mun ainoat tulevaisuudensuunnitelmat sisältävät ne aineet, jotka kirjoitan ylppäreissä, Tampere ja lääkis jos vaan sinne ikinä pääsen.
19. Oon täysin totaalisen surkea kalenterinkäyttäjä. En vaan osaa laittaa mitään asioita sellaiseen vihkoseen, ainakaan mitenkään fiksulla tavalla. Seinäkalenteria mä kumma kyllä osaan käyttää, mutta taskukalenteriin saan juuri ja juuri laitettua kokeet. Aina en niitäkään.
20. Mulle on kerrottu juttuja siitä, kun mä olin ensimmäistä kertaa häissä. En oo ihan varma kuinka vanha olin, mutta kuitenkin päiväkoti-ikäinen. Morsiamen saavuttua alttarille ja häämarssin loputtua mä nousin penkille seisomaan ja taputin, kuuluttaen koko kirkkoväelle: "Hyvää musiikkia!"
21. Mulla on joitain tosi hassuja tapoja. Jos mulla on yhtään ylienerginen olo, kirjoittelen lappuja itselleni, puhun peilikuvalle ja teen kuperkeikkoja. Aina, kun en löydä kännykkää heti, mun täytyy tehdä siitä hirmuinen haloo. Muuten se ei löydy. Ja nauran aina silloin, kun ei pitäisi.
22. Aloitan nyt kuntoilun ihan urakalla. Huomisesta eteenpäin mulla on vuoden kuntosalijäsenyys, johon kuuluu yksi ohjattu tunti (jumppa tai spinning) viikossa, kaksi jos ne ovat putkeen. Mä jotenkin epäilen, että ekat pari kuukautta jaksan käydä salilla kunnolla, siitä eteenpäin taidan siirtyä rentoutumistilan hierontatuolia kuluttamaan.
23. Juuri nyt Ninja on tehnyt pesän mun peiton alle.
24. Silloin, kun mä olin vielä ainoa lapsi, mä halusin ihan hirveästi pikkuveljeä, jonka mä voisin opettaa kiipeämään puuhun. Sitten kun Lassi syntyi, niin enpä mä sitten opettanutkaan. Koska mä olin ihan hirveän kateellinen sen saamasta huomiosta. Laurilla taitaa olla paljon helpompi lapsuus kuin Lassilla, kun sillä ei ole ylikateellista isosiskoa.
25. Mulla on hirveitä paineita pärjätä. Mun maailma kirjaimellisesti kaatuu, jos koe menee alle kiitettävän. Siltä se tuntuu. Silti mä en jaksa nähdä vaivaa niiden eteen. Tai ehkä just siksi. Jos koe menee alle kiitettävän, mun olisi pitänyt lukea enemmän.
26. Jos mä olen jossain kouluaineessa huono, niin kielissä. Kyllä mä niissäkin kiitettävästi pärjään, mutta sitä kirkkainta kärkeä en ole. Mulle vaan ei mahdu päähän ruotsin sanajärjestyssääntöjä tai englannin artikkelisääntöjä.
27. Jaan mun huoneeni kahden parivuotiaan marsuni kanssa. Kun olin kinunut vuosikausia koiraa, ei ollut vaikeaa saada vanhempia myöntymään kahteen jyrsijään.
28. Oon aina ajatellut, että en omista kuin yhden tai kaksi mekkoa. Nyt kun siivosin kaapin, niin sieltähän löytyi jopa viisi. 
29. Oon nyt tykästynyt lukemaan kirjoja englanniksi. Koska en ymmärrä kaikkea. Ja sen vuoksi ne viitsii lukea uudelleenkin.
30. Mun rakkain leluni oli (ja yhä edelleen se istuu tuolla kaapin päällä) vihreä pupu. Mulla oli niitä kaksin kappalein, mutta vain toinen oli se oikea Pupu. Vuosien aikana se ehti kiertää maailmaa yhtä paljon kuin mäkin, eksyä useampaankin kertaan ja tulla etsityksi poliisien avustuksella.
31. Oon ihen hirmuinen karkkihiiri. Ostamatta jättäminen ei ole vaikeaa, mutta kun sitä karkkia on, niin ei sitä vaan voi jättää syömättä.
32. Mä oon ihan hirveen iloinen, että Annalla on ajokortti. Mun ei oo aikoihin tarvinnut kävellä motarille. Ja muutenkin se matkanteko on paljon kivempaa hyvässä seurassa ja radio kovalla.
33. Rakastan Gleetä. Ellei se ole vielä selväksi tullut. Ylipäänsäkin rakastan musikaaleja. 
34. En ikinä unohda sitä tunnetta, kun Suomi voitti Euroviisut 2006 ja lätkän MM-kultaa 2011.
35. En ole hamstraaja, mutta mulla voi mennä kuukausia tai jopa vuosia esimerkiksi kuivuneiden kynsilakkojen ja saippuapullojen poisheittämisessä. Kertaakaan elämässäni en muista heittäneeni kuvia kynsilakkoja roskiin, vaikka tiedän niitä tuolla laatikoissa olevan ainakin kymmenkunta.
36. Lontoo on mun suuri rakkauteni. Rakastan koko sitä kaupunkia. Metroa, puistoja, puhelinkoppeja, musikaaleja, oravia.
37. Musta melkein tuli Anni Elina. Mutta ei ihan.
38. En tykkää yhtään, jos asiat eivät mene mun suunnittelemallani tavalla, ja vaikka välttelenkin mahdollisimman paljon sitä suurinta vastuuta, haluan kuitenkin pitää kaiken kontrollissa ja olla se, joka määrää tahdin ja tavan. Mutta ihmekkös tuo, leijonatyttö kun olen.
39. Mä pelkään vähän kaikkea. Hissit, pimeä ja sameat vedet on ne pahimmat. 
40. Pienenä mä olin aikamoinen hurjapää. Karkasin aina äidin silmän välttäessä ja hyppäsin vaunuillessa laiturilta yksin ilman kellukkeita, vaikkei mulla minkäänlaista uimataitoa ollutkaan. Aina siellä joku tajusi ottaa mut kiinni, mutta kai se jonkinlainen ihme on, että oo yhä elossa.
41. Oon jotenkin onnettomuusaltis ihminen. Nilkka ja polvi on pyörähtänyt useampaankin otteeseen ja pyörän tanko on jotenkin saatu nivusesta läpi. Parhaimmillaan oon klenkannut koko matkan alas tunturia nilkka vähän enemmän tai vähemmän kääntyneenä.
42. Vielä jonain päivänä mä aloitan ratsastuksen uudelleen.
43. Laulan koko ajan, vaikka oonkin ihan surkea siinä. Mun kanssa tarvitsee pitkän pinnan ja keskittymiskykyä, koska yleensä en edes huomaa laulavani/hyräileväni. Jossain vaiheessa Hannamari vaan käskee lopettamaan, mutta hetken päästä se alkaa taas vaikka kuinka yrittäisin.
44. Sanojahan mä en osaa oikein mistään laulusta, vaan kehitän omat (yleensä täysin järjettömät sellaiset).
45. Mun kaikkien aikojen paras joululahja on Liisa ihmemaassa -DVD, jonka sain Lassilta kolme vuotta sitten. Lassi ei ollut ikinä antanut mulle kunnon joululahjaa, ja kun mä avasin paketin, ei kyyneleet olleet kaukana (ja kuka väittää että mä pillitän koko ajan?)
46. Ihanin tunne maailmassa on, kun koeviikko on ohi eikä uusi jakso ole vielä alkanut, ja käpertyy peittoon hyvän kirjan ja spotifyn kanssa.
47. En ole ikinä uinut avannossa. Enkä ikinä uskaltaisi kokeilla benji-hyppyä.
48. Mä en oo kauhean aikaansaava ihminen. Mopoa vois pitää hyvänä esimerkkinä. Tarvittavan iän saavutin elokuussa, kokeeseen onnistuin jotenkin raahautumaan joulukuussa, mopo saatiin hankittua pääsiäisenä ja ensimmäisen kerran kävin ajamassa kesäkuussa. Eihän tohonkaan rumbaan mennyt kuin melkeen 10 kuukautta.
49. Osaan soittaa rumpuja ja bassoa ihan mukiinmenevästi, pianoakin osaan pimputella jonkin verran.
50. Mulla on aivan järkyttävä määrä rästissä olevia koulutehtäviä. Ja täällä mä vaan kirjoitan tätä postausta. Ajankäyttöongelmia?

Minne ikinä vie, elämäs tie

Apua. Minne tää aika on oikeen kadonnut? Taas?

Koulut alkoivat maanantaina, tuntui jotenkin tosi hassulta palata taas kouluun. Varsinkin, kun sieltä ei löydetty kotiin asti kuin kerran tällä viikolla. That's right, oon ollut koko viikon hoitamassa koiria tutuilla. Ilman nettiä. Miten mä ikinä selvisin? Kännykällä pääsi facebookiin, mutta blogger ja hotmail ei vaan pelittänyt. Eikä pelittänyt myöskään nauhoittava digiboksi. Sunnuntaina mä siis matkasin talon- ja koiranvahdiksi, ja tänään tulin sitten takaisin kotiin. Keskiviikkona sen sijana tulin käymään kotona, koska Lassilla oli synttärit ja se välttämättä halusi mut kotiin. Se on jotenkin kasvanut tässä vuoden sisällä. Henkisesti siis. Kyllä sitä edelleen saa katsoa alaspäin ja taputella päälaelle. Mutta siitä on tullut tosi kiva veli, mä en ees muista milloin se ois viimeks suuttunut mulle. Aiemmin mun piti miettiä, et millonkohan viimeks se ei oo ollut äkäinen. Mut me like! On se kyl tosi ihana pikkuveli. Se jopa halailee mua nykyään.

Oon ollut aikaisemmin siellä samassa paikassa koiria hoitamassa vaan kesällä, kun on valoisaa vuorokauden ympäri. Nyt mä tajusin, että mua ihan tosissaan ahdisti toi paikka. Eikä se ees ollut eniten sen pimeyden ja suurien ikkunoiden syytä. Mä vaan koin olevani hirveen yksin. Vielä kesällä mä olin ihan tosissani erakkoluonne, ja mä nautin paljon enemmän yksinolosta kuin seurasta. Nyt mä huomasin kyseleväni vähän joka päivä mulle seuraa. Paitsi maanantaina, kun en ollut vielä tajunnut sitä yksinäisyyttä ja mulla oli illalla töitä (talven riparin ennakkotapaaminen). Aamuisinkin mun oli pakko laittaa heti ensimmäiseksi päälle Ylen aamu-tv tai Huomenta Suomi, jotta olis ees joku tunne, että en oo ainoa ihminen maailmassa, ja iltaisin uutiset pauhasi taustalla. Tiistaina sain sit Annan mulle kaveriksi, ja katsottiin Rock of Ages ja Urhea. Molemmat oli oikeesti tosi hyviä leffoja, miksei kaikki vois mennä oikeassa elämässä niin kuin musikaaleissa? Ja minne on kadonnut kasarirokki? Kysyn nyt vaan. Anetesta sain seuraa sit torstaina, vaikka eipä me paljoo mitään ehdittykään. Lenkitettiin koirat ja juoruttiin, Aneten ruotsinläksyistä saatiin tehtyä vaan puolet.

Varmaan proggiksen ensi-iltaan on enää kaksi viikkoa? Ja koululaisnäytöksiin vaan viikko? Eikä mulla ole edelleenkään Mallalle paitaa? Pikkuhiljaa se on edennyt, ja nyt se alkaa oikeasti vaikuttamaan aika valmiilta.

Ei mulla tässä mitään muuta. Ajattelin vaan ilmoitella, että oon hengissä.

"Jos Klaukkala olisi ollut laukku, se olisi ollut kaikkialle soluttautunut Ikea-kassi."

Ihanat löysäilypäivät. Voi vaan olla ja tehdä mitä huvittaa, katsoa vanhoja leffoja maratonina, olla koneella, nukkua. Näin siis käytännössä. Teoriassa mun pitäisi saada luettua ens viikoksi Tuntematon sotilas, ja luettuna on vajaat sata sivua yli neljästä ja puolesta sadasta. Kirjan sain ennen joululoman alkua. Mikä meni vikaan? Lisäksi pitäis tehdä museoraportti (niin, siitä museokäynnistähän ei todellakaan ole kuukautta... tälläisinä hetkinä oon tosi onnellinen mun hyvästä muistista) ja väkertää matikkaa. Ja siivota joulu pois. Ja tehdä ruokaa. Ja hoitaa marsut. Ja vaikka mitä.

Okei. Se, mikä meni vikaan, oli mun joululahjaksi saamani Klaukkala-kirja, johon oli ihan pakko päästä tarttumaan HETI (olin siis kuolannut tota kirjaa muutaman viikon Nooran kerrottua sellaisen olevan olemassa). Sen sain luettua just ennen uutta vuotta, joten en mä sitä voi ainoastaan syyttää. Toinen pääepäillyistä on joulualet ja kolme kaupoilla vietettyä päivää. Mutta ette ikinä arvaa. Kotiin on löytäneet vain kympin farkut ja parinkympin huppari, mutta silti rahaa on mennyt ihan älyttömästi. Koska kirjakauppa.



Mä rakastan kirjoja. Niihin voi uppoutua ja luoda omat mielikuvansa, kaikkea ei anneta aivoille suoraan niin kuin televisiossa. Saa itse miettiä, minkä näköisiä hahmot ovat ja niiden ajatusmaailmaan pääsee enemmän perille. Televisiossa ne on vaan läjä näyttelijöitä tai tylsiä tosi-tv-tähtiä. Mun kirjavalikoima on hyvin rajoittunut, mutta yllättävän iso. Luen vaan fantasiaa, muutamia dekkareita ja sellaisia tulevaisuuden kuvailuja. Ja sit näitä muutamia muita helmiä, kuten just toi Klaukkala. Otsikko on muuten lainattu tosta kirjasta, jos ette vielä hokanneet.

Mutta joo tosiaan. Suomalaisessa kirjakaupassa oli siis alet. Mä ostan tosi harvoin kirjoja, koska odotan niitä mieluummin kirjastosta kuin maksan parikymppiä. Mut nyt mun lempikirjoja sai kutakuinkin vitosella kappale. Ja Nälkäpelin odottelu kirjastosta on tuskaista, enkä haluais siihen rumbaan uudelleen. Joten mä oon ostanut viikon sisällä kuus vai seitsemän kirjaa. Enemmän kuin parina viime vuonna yhteensä. Mulla vaan menee ikuisuus, että pääsen lukemaan noita. Tuntemattoman jälkeen vuorossa on vielä Puhdistus, joka pitäisi kanssa lukea tammikuun puolella. Niin, ja sit ostin kanssa seinäkalenterin, jossa on söpöjä kuvia Pariisista. Oisinpa vaan tajunnut etukäteen, et koska se ei oo suomalainen kalenteri, siitä puuttuu nimipäivät (okei, ei vakava juttu, tähän riittää mun taskukalenterikin), juhlapyhät on joko kanadalaisia, amerikkalaisia tai australialaisia (oonkin aina halunnut tietää, milloin on ANZAC-päivä ja koska ramadan alkaa!) ja viikko alkaa sunnuntaista. Mut kyllä mä sopeudun. Pääasia, et mun huoneen seinällä on  kuva Eiffelistä.

Uutta vuotta mä vietin muutaman ihanan kaverin kanssa täällä Nurmijärven takapuskissa. Syötiin joulusuklaita ja ranskalaisia, katsottiin Glee, käytiin kävelyllä, valettiin tinaa ja ennen kaikkea pelattiin lautapelejä maratonina. Mulla ja Venlalla oli hirmuinen lopputaistelu Trivial Pursuitissa, Julia vietti julkkiksen elämää The game of lifessa, selitettiin Aliaksessa Nooran kanssa sanoja ala-astemuistojen avulla aina nypylöidessä ja Ada arvasi ensimmäisenä käytännössä kaikki sanat just sillä kierroksella, kun se ei pelannut. Yö vähän venyi ja nukkumaan päästiin kuuden maissa, kahdeksalta oli herätys ja mä jatkoin autuaasti uniani ysiltä muiden lähdettyä takaisin Vantaalle. Siitä saakka mä oon nukkunut joka aamu (paitsi tänään, Ninja tuli herättämään kahdeksalta) vasta puolenpäivän jälkeen. Mitä ihmettä? Minä, jonka henkilökohtainen ennätys hipoo ehkä yhtätoista? Tai siis hipoi aiemmin. Nyt se on 12.54.

What happened in 2012, del två

Kesäkuu

Kesäloma alkoi Sarcan Kesäbiisin soidessa ja lakituksissa istuessa. Silloin kesän alussa mä olin oikeasti tosi onnellinen ja tyytyväinen elämään: takana oli mun siihenastisen elämäni kivoin kouluvuosi, aurinko paistoi ja mulla oli paljon kavereita ja jopa ystäviä. Eikä siitä asiat oo muuttuneet kuin parempaan suuntaan. Melkeen heti loman alettua mä suuntasin Tanskaan, Billundin maisemiin. Eläintarhakäyntejä, ruokapaikan etsintää, tuulivoimaloita, lisää tuulivoimaloita, Legoland ja poikien järkyttävän isot määrät matkamuistoja, kamelivauva ja kirahvi, jonka kieli olisi varmasti yltänyt maahan saakka, ruokokattoinen tiilimökki, sisäuima-allas ja se iso käärme, jota sain pidellä. Siinä tais olla aikalailla kaikki. Juhannusviikon vietin Päijänteen rannalla Lassin ja tädin kanssa, juhannukseksi muu perhe ja Ninja tuli asuntovaunulla mökin pihaan. Kesän ainoat mahdollisuudet ruskettua, muut aurinkopäivät menivät sitten töissä. Mun kesätyöt alkoi, niitä mä olin stressannut ihan älyttömästi, mut loppujen lopuksi mulla menikin ihan hyvin. Vaikka ekana päivänä sekoitinkin totaalisesti creditin ja debitin ja mun kolmannella vuorolla jätettiin täydennystilaus seuraavalle vuorolle (eli siis se oli kaks tuntia myöhässä... hups).

Heinäkuu

Kesätyöt jatkuivat ja mä aloin olla oikeasti ihan hyvä siinä hommassa. Opin repäisemään kuitin nätisti korttikoneesta, tekemään täydennystilauksen ja kertomaan, mikä mansikkalajike on paras kakkumansikka. Sit mä opin tankkaamaan, ja se oli jotain tosi hienoa. Koko kuukausi meni siellä töissä, mut kyl mä ehdin tehdä jotain muutakin. Järkkäsin mun Vantaantytsyilleni turistikierroksen Nurtsilla, jonka päätteeksi pidettiin Julian yllätyssynttärit meillä kakun ja leffan kera. Kuun lopulla Anette värjäsi noi mun hiukseni, enkä sen jälkeen oo tehnyt niille mitään. Oon sen verran pihi, et odotan seuraavaa värjäyskertaa juurikasvusta huolimatta vanhojentansseihin.

Elokuu

Loman viimeiset työvuorot (voiks näin sanoa? onko silloin lomalla, jos on kuiteskin töissä?) menivät kirkonkylällä, ja töiden loputtua muhun iski pahimman laatuinen materialismi ja shoppailuvimma. Onneksi mut pelasti lähtö isoseksi Bergvikiin, enkä siis ehtinyt shoppailla kuin parina päivänä. Bergvikissä oli ihan huippua, meillä oli tosi hyvä isosporukka ja ainakin meillä oli hauskaa. Käytiin sieniretkellä ja häkkireissulla, lainattiin Heinähattua ja Vilttitossua, mörköiltiin ja naurettiin oikein urakalla, saatiin hirmuiset jalkakrampit Roosan kanssa ja löydettiin kirjahyllystä Billy Graham.

Mut lomakin loppu joskus ja mulla alkoi lukion toinen vuosi. Enhän mä silloin tiennyt vielä yhtään mitään, mitä se toisi tullessaan. Vaikka joku ois kertonut, en ois ikinä uskonut. En ikinä. Never ever. Mut sekä mikä tapahtui oli vaihtarit. Siis ne, jotka olivat olleet maailmalla vaihdossa 2011-2012 ja tulivat nyt meidän vuosikurssille. Sitten tapahtui kanssa sellainen juttu, että meidän mantsan kurssi oli ylibuukattu, kaikille ei riittänyt omaa pulpettia. Joten sitten tämä eräs ameriikoista palannut rakkauspakkaus nappasi tuolin ja veti sen mun ja Adan viereen. Sitten koulun jälkeen bussipysäkillä tajusin tämän ihanaisen tulevan kanssa Klaken bussilla. Ja sitten mä hokasin, et tämä henkilö oli myös proggiksessa mukana. Anna vaan tuli ja valloitti Martsarin ihan totaalisesti, se tartutti ties mitä sen tapoja kakkosiin. Yhtäkkiä kuka vaan saattoi sanoa spontaanisti "oot suloinen", halata tai antaa poskipusun. Ja sit Japanista tuli kans eräs ihana Venla, josta sitten joskus syksyn mittaan sukeutui mun roolihahmon äiti. Niin, proggishan alkoi kanssa elokuussa. Mä tiesin jo silloin, et haluun olla Malla. Elokuussa oli myös mun kauan ootetut synttärit. Anna hyppäsi aamulla bussiin mukanaan synttärimuffinssi mulle, enkä ois voinut toivoo parempaa yllätyslahjaa.

Syyskuu

Mun sisäinen materialistini heräsi taas, stressasin vähän kaikkea, jatkoin apuohjaajan hommia isoskoulutuksessa. Annan kanssa käytiin Hesassa ja pidettiin leffailtoja ja yökyliä, proggiksessa hahmot alkoivat pikkuhiljaa selkiytyä. Tutoroin ihmissuhdetaitokurssilla Kipan, Miiran ja Rasmuksen kanssa, leikin uimavalvojaa. Vanhojenmekko lähti tilaukseen. Tanssin, juoksin paikasta toiseen kun oli vaan koko ajan niin kiire, keilailtiin ja vietettiin mun synttäreitä kuukaus myöhässä. Sain suuren valaistumisen derivoinnista.

Lokakuu

Kuviksessa tein varmaan parhaan työn, jonka oon ikinä tehnyt, eli siis parafraasin Leikkivistä pojista. Silloin se vähän vielä epäilytti, mut nykyään se tuntuu jo ihan älyttömän hienolta. Hypetin Gleen jatkumisia, katsoin kipeänä kaikki (juu, ihan kaikki) edelliset jaksot. Eksyin Sokokseen ja Tinu luotsasi mut läpi Hullujen päivien. Kaunis ruska tuli ja meni, satoi. Satoi lisää. Ja satoi vielä pikkaisen lisää. Kerrankin mulla oli aikaa lukea niin paljon kuin lystäsi ja justiinsa niitä kirjoja joita haluaisin (toisin kuin nyt, kun pitää kuukauden sisään olla luettuna Tuntematon sotilas, Puhdistus ja joku enkunkielinen kirja, jonka tosin haluisin lukea muutenkin). Käytiin katsomassa Magic Mike Tennarissa, nyt se on sit ilmestynyt levylle. Syysloma, päivä kaksistaan Laurin kanssa. Ninjavaavi väijyi rekkoja ojasta. Syysmarkkinat. Proggiksen roolijaot ja se eräs Potsdamilainen, jota kattelin ne kaks päivää kuola valuen.
Marraskuu

Muhun iski masennus, joka on tässä koko ajan helpottanut pikkuhiljaa. Lusmuilin Annalla ihanien ihmisten kanssa leffaillan merkeissä ja näin mun elämäni ensimmäisen kauhuleffan (josta tosin jätin ne kauhukohtaukset katsomatta ja piilouduin omien (ja välillä Annan) käsien taakse. Vollotin sille, että tulikärpänen kuoli Disney-leffassa. Fyssan aivoriihi tehtävien parissa.
Joulukuu

Rakastan joulukuuta. Varsinkin nyt, kun oli tosi valkoinen ja luminen joulukuu. Käytiin Tampereella lomailemassa itsenäisyyspäiväviikonloppuna ja luistin onnistuneesti Kleopatran roolista. Löysin täydellisen mekon. Vanhojentanssit alkoivat, ja mokailin urakalla. Onneksi mun ihan paras parini vaan nauroi niille mun toilailuilleni.  Kävin katsomassa musikaalin ja pikkujouluilin kahteen otteeseen, ensin Espoossa ja sitten Klaukkalassa. Annan pikkujoulut oli jotain niin parasta. Onnistuin sulattamaan mun lempikulhostani pohjan pois, hääräilin joulujuttuja ihan tohkeissani. Hyppelin lavalla Puurojuhlassa ja leikin junaa. Käytiin Salkkarileffailemassa ja kruisailtiin ympäri Vantaata, kun kukaan ei halunnut mennä kotiin. Vietettiin joulua. Ihanaa. Joulualet. Tää oli materialismin vuosi. Ensi vuonna jotain uutta.

What happened in 2012, del ett

Vuosi 2012. Uusia, vanhoja ja uusvanhoja ihania ihmisiä mun elämässä, ripareja, Tanskan reissu. Koeviikkojen tuskailua ja draaman proggis, tulevien ylppäreiden etukäteisstressaaminen. Vihastumisia ja ihastumisia, uskottavuuden totaalinen menettäminen: ikinä en olisi uskonut käyttäväni sanaa raksupoksu. Muumeilua ja mallailua, monta ihanaa puuttuvaa palasta mun elämässä. Merkittävää kehitystä ei ole ainakaan vielä tapahtunut mun kameran- ja/tai kalenterinkäyttötaidoissani, vielä on pari päivää jäljellä. Sen sijaan en oo enää läheskään niin erakko kuin viime vuonna (tai ennen kesää). Hyvä minä! Mun vuosikausia kestänyt erakkorapuvaiheeni alkaa olla takana. Kyllä mä edelleen viihdyn yksin, en kaipaa seuraa koko ajan ja oon edelleenkin ainoa, joka saattaa lähteä huitelemaan omille teilleen ruokalasta muiden jäädessä syömään. Mut en enää vietä läheskään joka iltaa kotona omaan huoneeseeni linnoittautuneena. Kollaasiseinää oon kartuttanut läjällä valokuvia, muutamalla postikortilla, parilla julisteella, leffalipuilla ja sieltä täältä napatuilla tekstinpätkillä. Voitteko uskoa, et ikinä ennen tätä vuotta en ollut käynyt Finnkinossa. En niin ikinä. Ja nyt lippuja on säästynyt neljä, ja liput on kadonneet ainakin Tedistä ja New Year's Evesta. Mun uudenvuodenlupaus (josta kyl tiesin et ei tule ikinä onnistumaan) ei toteutunut. Se olikin vähän läpällä heitetty lupaus, koulun pihalla heitetty juttu. En tiedä, muistavatko nämä pari henkilöä joitten kanssa ajateltiin tää toteuttaa koko lupausta, mut mun tietääkseni en oo ainoa joka ei siihen pystynyt.

Tammikuu, helmikuu, maaliskuu, huhtikuu & toukokuu

Vuosi alkoi ihan kotosalla ilotulituksia katsoen ja tinaa valaen. Kauheasti mä en alkuvuodesta muista mitään: koulussa ei tapahtunut mitään hirveän ihmeellistä, eikä mulla oo mitään päiväkirjamerkintöjä (ihan vuoden ensimmäisiä päiviä lukuunottamatta, niissäkin lähinnä kertaan edellistä vuotta), blogitekstejä tai ylipäänsä yhtään mitään kirjallista ajalta ennen toukokuun loppua. Nää on nyt siis niitä yksittäisiä, irrallisia juttuja ja muistoja, joita mulla on alkuvuodelta.

Tammikuusta en muista oikeen mitään. Ei silloin vaan tapahtunut mitään. Mä vaan elin ja junnasin tasaisesti mun elämääni eteenpäin. Soinimainokset ärsytti. Niitä tuli joka tuutista. Ratsastamassa kävin toistaiseksi viimeisen kerran, sitä ennen oli ollut puoli vuotta taukoa.

Helmikuu... Sekin oli jotenkin tyhjää aikaa. Penkkarit tuli ja meni, vanhojentanssitkin. Sit oli hiihtoloma. Mentiin Åreen laskettelemaan, ja se oli jotain tosi siistiä. Huideltiin Marian kanssa päivät rinteissä keskenämme, syötiin rinnekahviloissa gulassikeittoa, juotiin kaakaota ja hilauduttiin sitten joskus takaisin mökille. Sielläkin me vaan istuttiin Marian sängyssä peiton alla ja laulettiin Barbie Girliä, vaikka ois pitänyt hoitaa Larea ja laittaa se nukkumaan. Olin voittanut facebookkisassa liput Suomen euroviisukarsintojen finaaliin, jonne en sitten päässytkään kun olin siellä Ruotsissa. Onneks kanavat näkyi laivassa, joten näin suorana finaalin. Helmikuussa, jo ennen kuin Ruotsin euroviisuedustajaa oli ees valittu, mä sanoin Loreenin voittavan koko roskan. No mites kävikään?

Maaliskuu ja huhtikuukin ihan yhtä sumua. Mun euroviisuhypetys vaan kasvoi ja kasvoi, kävin vähän isostelemassa Sääksissä. Myrkyponijonnet ja kymmenen pienen meduusan kivellälöllöilyt, kuusi parasta aamuherätystä laulaen. Katotus. Laurin suuri rakkaus Robinin musiikkiin ja varsinkin niiden biisien laulamiseen. Silloin en vielä tajunnut niiden kappaleiden hienoutta, koska se ainoa joka soi oli Frontside Ollie. Sain kesätyöpaikan, vaikka olin ollut ihan varma, että jään ilman ja joudun kotona pakkotyöhön koko kesäksi. Vielä työhaastattelun jälkeenkin mulla oli sellainen fiilis et penkin alle meni, mut sit sainkin parissa päivässä viestin, jossa ilmoitettiin mun pääsevän myymään marjoja pääasiassa Klaken alueella ainakin koko heinäkuuksi. Se oli hieno fiilis, muistan kun sain sen viestin kesken äikäntunnin ja vaan hihkuin siellä luokassa ja Merkkukin onnitteli mua :) Nälkäpeli tuli pitkän odotuksen jälkeen leffateattereihin, ja käytiin kattomassa se tyttöjen kanssa heti ensi-illan jälkeen.

Toukokuu alkoi lätkän MM-kisoilla, joissa seurasin jokaisen Suomen pelin ja kultaottelun. Sitä seurasi tanssin kevätnäytökset ja mun viimeiset tunnit jazzin parissa, teemana oli Elävät kuvat ja saatiin aika kivat leffat, jazziin Charlien enkelit ja streettiin MIB. Helatorstaina meidän taloon tuli uusi perheenjäsen: sellainen pikkuinen kissanpentu, joka oli tosi reppanan oloinen ja vietti ensimmäiset päivänsä lipaston alla. Silloin se oli vielä niin pieni, että mahtui vaivatta patterin taakse ja sitä piti koko ajan olla etsimässä. Oltiin ajateltu lykätä nimenantoa ja katsoa vähän, millainen persoona pikkuinen oli, mutta kyllä me sitä heti alettiin Ninjaksi kutsua, vaikka noina ekoina päivinä pelottikin, et tuli nyt annettua ihan väärä nimi pennulle. Liekö sitten ollut nimi vai mikä syynä, mut kylhän siitä melkoinen kung fu -kissa sukeutui. Euroviisut oli toukokuun lopulla, finaali oli mun bloggaamisen aloituspäivänä. Ja tuloksenhan mä tiesin etukäteen. Jos et usko, niin vilkaise blogin ensimmäistä postausta.

tällainen kung fu-kisu se silloin aluksi oli. sit siitä tuli lyllerö.

Snow is falling all around me, Merry Christmas, everyone!

Mulla oli tosi kiva ja ihana joulu. Aamulla katsoin uskollisesti Joulupukin kuuman linjan, joka ei oo jäänyt yhtenäkään jouluna multa väliin. Ehkä silloin, kun olin vasta pari kuukautta. Mut muuten oon seurannut sen vuosittain vähintään sivusilmällä. Käytiin mun tädillä aamupäivällä syömässä joulupuuro ja katsomassa joulurauhan julistus, kotiin tultua muutama tunti vaan nautiskeltiin ja sitten joulupukki tulikin jo käymään tonttu mukanaan. Meidän Lare uskoo vielä joulupukkiin, mikä on mun mielestä tosi kiva juttu. Ens vuonna asia on varmaan jo toinen, koulussa tajuaa aika nopeesti asioiden oikean laidan. Lauri lauloi reippaasti pari joululaulua (eikä mun tarvinnut tänä vuonna ees auttaa!) ja auttoi pukkia ja tonttua (pukki on siis ollut viimeiset seitsemän vuotta Laren kummisetä, tonttuilemassa oli tänä vuonna sen nuorempi tyttö) jakamaan lahjat. Ei niillä lahjoilla ollut mulle enää niin väliä, mutta olihan se silti kivaa saada lahjoja. Paketeista kuoriutui ainakin 50mm/f1.8 -objektiivi, Klaukkala-kirja (hihi mun oli ihan pakko saada lukea se!), astioita ja sähköhammasharja. Pojat oli molemmat ihan innoissaan lahjoista, tottakai. Mikseivät olisi? Tää oli muuten Ninjan ensimmäinen joulu. Se pelkäsi vähän joulupukkia, mutta tykkäs kyl kovasti kinkusta ja lahjakseen saamasta hiirestä. Syötiin joulupäivällinen, käytiin hautausmaalla viemässä kynttilät ukille yleiseen muistopaikkaan ja mummon haudalle ja lopulta käytiin joulusaunassa.Toivottavasti teilläkin oli kiva joulu :)

Virtasten jouluperinteet vuodesta papu ja nakki

1. Mörri
Mörri on sellainen tonttupehmo, jonka äiti on tehnyt joskus vuonna papu ja nakki neljännellä luokalla. Eli siis jos mä olen laskenut oikein, niin joskus seitkytluvun alussa. Kyl se vaan on niin, et joulu ei löydä meille ennen kuin Mörri kaivetaan esiin joulukoristelaatikoista. Keittiön jouluverhot ja vanha olkipukki on kanssa sellaisi juttuja joita ilman joulu ei vaan tule.
2. Joulukuusi
Mä en muista yhtäkään vuotta, et me oltais ostettu kuusi kaupan pihasta tai mistään sellaisesta. Aina ollaan ite käyty kaatamassa, joko kuusifarmilla (eli siis joo ollaan tavallaan ostettu) tai sit meidän omasta metsästä, niinkuin tänäkin vuonna. Kuusi saatetaan hankkia jo hyvissä ajoissa etukäteen, mutta sisään se kannetaan vasta aatonaattona. Aikaisemmin, silloin kun meillä ei vielä ollut jouluohjelmassa hautausmaakeikkaa, me koristeltiin kuusi aattoaamuna, mutta nykyään se koristellaan jo aatonaaton iltana. Mä oon saanut laittaa tähden siitä saakka, kun oon jakkaralta yltänyt latvaan saakka hyppimättä. Samalla kuunnellaan aina joulumusiikkia, ja mukana koristelussa on kaikki lapset.
3. Joulupukin kuuma linja, Tonttu Toljanteri ja joulurauhan julistus
Tosiaan, oon kattonut joulupukin kuuman linjan aina. Siis ihan aina. Se on vaan sellainen ohjelma, etten varmaan luovu katselusta vaikka musta tulis kuinka aikuinen. Sama pätee joulukalenteriin, mutta vaan jos siellä on Tonttu Toljanteri. Uusinnatkin käy, ei tartte olla uusi. Joulurauha kuunnellaan aina, jos ei television ääreen ehdi, niin sitten radiosta. Joskus pienenä se tuntui kestävän ikuisuuden ja olevan ihan turha, mutta nykyään siit on tullut tosi tärkeä perinne.
4. Joulupuuro manteleineen
Joulupuuro syödään aina samaan aikaan kuin normaalisti lounas, ja kattilasta löytyy yksi manteli. Joskus kun sekä mä että Lassi oltiin pieniä, äiti laittoi molemman lautaselle oman, mutta enää kukaan ei pety kauheesti vaikkei saiskaan mantelia, niin tuolla yhden mantelin tuuripelillä on menty. Mun mummo aina sanoi, että se, joka saa mantelin, on seuraava joka löytää itselleen sulhasen. Manteli on osunut mun kohdalle käytännössä siitä saakka, kun tosta manteli joka lapselle -tavasta luovuttiin. Tilanne alkaa näyttää aika pahalta poikien kannalta, jos mä en löydä sulhoa niin nekään ei saa ikinä mahdollisuutta :P Ikinä en ees oo huijannut, en oo ees katellut sinne kattilaan. Se vaan aina hakeutuu mun lautaselle.
5. Joulupukki ja lahjat
Joulupukki tulee aina ihan aikaisintaan kolmelta mut aina ennen kuutta, eikä ikinä oo jäänyt tulematta. Mun usko joulupukkiin meni, kun meillä oli yhtenä vuonna mustatukkainen joulupukki. Se oli iso shokki mut siitäkin sit selvittiin. Pukille lauletaan pari joululaulua, jaetaan lahjat ja annetaan vähän pipareita matkalle. Ees kuusen alla olevia lahjoja (eli siis niitä, jotka on multa ja Lassilta) ei saa avata ennen kuin pukki on käynyt, korkeintaan yhden saa avata aamulla. Tänä vuonna jätin ton aamulahjan välistä ja odottelin kärsivällisesti pukkia.
6. Jouluruoka
Kinkkua, laatikoita, omaa versiota rosollista, uunilohta... You know. Kokis menee palanpainikkeena ja jälkkäriksi syödään aina jotain mun reseptikokeiluja, jotka harmittavan usein paljastuu ylimakeiksi yrityksiksi. Viime vuonna vika oli mussa kun laitoin sokerit vahingossa kahteen kertaan, tänä vuonna puhtaasti ohjeessa.
7. Itse leivotut piparit ja nekut
Piparit tehdään aina alusta saakka itse vanhan Milda-vihkosen reseptillä, ja yleensä se oon ollut minä, joka ne piprut on tehnyt. On kyllä hyviä olleet. Aina meillä on koristelutarpeitakin, mut harvoin me jaksetaan paria enempää koristella. Piparitalokin tulee aina naapureilta joululahjana (tänä vuonna ei - mitä ihmettä? nyt ollaan sitten ilman piprutaloa). Lisäksi äiti tekee joka vuosi nekkuja, jotka on ihan älyttömän hyviä vaikkeivät lähdekään irti niistä karkkivuoista.

Jos mä kuolen nuorena, kunpa silloin olisi pakkasta

Ootteko huomanneet, että musta on tullut tosi ahkera kuvaaja (todellakin! joka viikolta ees muutama kuva!)? Mun neljässä viimeisimmässä bloggauksessa  on kaikissa ollut kuvia, jopa sinne poikkujoulupostaukseen karsiutui muutama omaottamakin. Tästä kaikesta kuuluu pienoinen kiitos eräälle ihanalle Wenluskaiselle, joka tais viime viikolla mulle sanoa, et oli tosi kivaa nähdä kuvia mun blogissa. Tack för henne, jaksoin tänäänkin kaivaa kameran (lue: kännykän) taskusta ja ottaa muutaman kuvan.



Mulla on ollut ihan mahtava päivä. Aamulla lähdettiin serkuille maalle kuusta hakemaan, matkalla poikettiin mammalla ja papallakin. Oon ollut nyt vähän kipeänä, joten harkitsin muutaman kerran tota kuusimetsään lähtöä, mutta kylhän se niin on, et kuusimetsästä ei kieltäydytä edes kuolemantaudissa. No, mähän sitten tulinkin entistä kipeemmäksi rämmittyäni siellä lumessa varmaan tunnin ajan. Ollaan käyty hoitamassa meidän metsää vähän heikonlaisesti, ei sieltä löytynyt kuin toispuoleisia ja honteloita kuusia, mutta lopulta löydettiin sitten serkkujen puolelta yks tosi hyvä latvus. Kerrankin oon tosi iloinen ja tyytyväinen meidän kuuseen.

Eilen tuli kavereitten kanssa puhetta leffaan lähdöstä. Hirveesti ois tehnyt mieli käydä katsomassa Robin (älkääkä vaan naurako, mä ihan tosissani haluun nähä sen!), mut meidän pikkuinen Adelsson oli vielkin kipeenä eikä me voitu mennä Robiniin ilman sitä. Hobittikaan ei käynyt, kun Julia kävi kattomassa sen justiinsa eilen. Ette ikinä arvaa, mihin me päädyttiin. Miten ihmeessä mä onnistuin löytämään tänään itseni Salkkarit-leffasta? Ihan tosissaan?

Mut se leffa oli niin päätön, et ei sille voinut muuta kuin nauraa. Toinen pahiksistakin hukkui kahdesti ilman selityksiä. Miten ihmeessä? Kaiken lisäksi sillä oli kuivat, samat vaatteet toisella hukkumiskerralla kuin edelliselläkin eikä naarmun naarmua missään. Kukaan ei ees ihmetellyt, et mitäs toi tossa taas tekee, vaikka just äsken tippui laidan yli. Äly hoi? Ja se "vai onko?"-ilme.

Ketään ei oikein huvittanut lähteä kotiin (vaikka siis Julia oltiin jo heitetty niille), joten päätettiin sit lähtee kruisailemaan ja soitettiin Julia uudestaan kyytiin niitten pihalta. Ajeltiin ympäri Vantaata hervottomasti naureskellen ja elämän syntyjä syviä yhdessä pohtien, kulutettiin liikenneympyrää muutaman ylimääräisen kierroksen verran, käytiin mäkkärissä... Noi ihanat lähtivät sit vielä takaisin Vantaalle heitettyään mut kotiin.

Täällä alkaa pikkuhiljaa tuntemaan joulun. Enää kaks luukkua avaamatta kalentereista, ja eiköhän Toljanterikin saa viimeistään ylihuomenna (eikun huomenna! missä vaiheessa tää kello noin monta kierrosta on mennyt?) joulupukin muistin takaisin. Huomenna leivotaan pipareita, tuodaan kuusi sisään ja jos se pojista on kiinni, koristellaankin se. Mulla se on ollut pienestä pitäen aattoaamun perinne, mutta ehkä mä kestän kuusen koristelun etuajassa.

Joulukalenteri melkein lopussa, nyt voi jo vähän levähtää