Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu seitsemäksi meen

Se hirveä fiilis, kun herätyskello soi aamukuudelta kesälomalla. That's right, mulla oli aamuvuoro. Ja sen vuoksi mulla ei oo tänäänkään kuvii kamerassa. Ei yhden yhtä. Aina ei voi onnistaa.

Herätyskello soi siis kuudelta, mutta itse asiassa mä olin ollut hereillä jo vartin. Mulla on joku tällainen outo sisäinen kello, jonka ansiosta en myöhästy mistään, kunhan vaan oon illalla laittanu hälytyksen päälle. Herään automaattisesti herätyksen aikoihin vaikka patteri tai akku pettäisikin, mutta jos en laita herätystä, nukun auvoisesti pommiin. Joku voisi kertoa miksi, mulla ei oo harmainta aavistustakaan. Puoli seitsemän pääsin jo starttaamaan pihasta, ja työt alkoivat seitsemältä sittarin kojun pystyttämisellä. Hommat saatiin siellä kasaan yhdeksän aikoihin, ja kävelin Ässälle jossa mulla siis oli oikeasti työvuoro. Yllätysyllätys mun ensimmäinen oma asiakkaani oli naapurin eläkeläismies joka on meidän perheen lapsille vähän kuin varaukki. En ois voinu toivoo parempaa, ei ois hermostunu vaikka oisin sössinyt aivan täydellisesti. Mutta hei siis, mä en muista yhtäkään suurempaa mokaa tältä päivältä. Osasin jopa käyttää sitä ihmeen kortinlukijaa ja lähes jokaiselle kahden litran hernesatsin ostajalle sain tyrkättyä vielä kolmannenkin. Eli siis hyvin onnistunut työpäivä! Tuolla marjanmyynnissä aika kuluu oikeasti aivan älyttömän nopeasti, ekat kolme tuntia meni kuin siivillä ja rupesin vilkuilee kelloa vasta reilu tunti ennen mun vuoron loppumista.

Loppupäivän oonkin vaan levännyt. Mulla oli tosi hienot ajatukset ton mökkikassin purkamisesta ja huoneen siivoamisesta, mutta ei vaan niin millään. Katotaan uudestaan huomenna ennen töitä, meen vasta iltavuoroon. Oon jotenkin aivan ylienerginen, mulla on menossa tällainen jo tutuksi tullut Duracell-pupu-ilta. Kikatan hervottomasti, tanssin (jos sitä sillä nimellä haluaa kutsua. Tuli muuten mieleen et rupesin jännää syksyllä alkavia logging-tunteja, syksyllä tulee siis vastaan kaks mulle aivan uutta tanssinmaikkaa Lotan mennessä yliopistoon), teen kuperkeikkoja, juttelen peilille, laulan, pompin sängyllä, kirjoittelen tolle mun seinälle ties mimmoista lappusta... Eli siis aivan normi-ilta. Oon aika varma että toi mun seinän "kollaasi" ei todellakaan kasvais tätä vauhtia ilman tällaisia iltoja. Se lähti silloin joskus parista lappusesta ja julisteesta, ja nyt siitä voi nähdä käytännössä mun pääni sisälle. Tiedän, että äiti käy aina välillä mun huoneessa kun en oo kotona ihan vaan katsomassa, mitä uusia juttuja tohon on ilmestynyt. Seinä rupee pikkuhiljaa korvaamaan mut. Pitäiskö huolestua? Edelleenkään ei, koska se on mun rakas ihana seinäni jolle voin kertoo ihan kaikesta. Love it <3

Sweet dreams, don't see nightmares! <3
Love ya, Katja