 |
| (C) |
Aika tarkalleen kymmenen vuotta sitten lähdimme joulunviettoon Kihniöön. Vaikkei se ole vielä läheskään Lappia, niin siltä se pienestä Katjasta tuntui. Se oli samalla sekä paras että huonoin joulumme tähän mennessä.
Vaikken ehkä olisi enää joulupukkiin uskonutkaan, niin lahjatoivekirjeisiin uskoin kovastikin. Olin kirjoittanut oman kirjeeni jo todella hyvissä ajoin, mutta joulukuussa tulin katumapäälle. Kirjoitin siis uuden kirjeen, mutten kehdannut myöntää toiveideni muuttuneen, vaan kerroin ensimmäisen kirjeen olleen pikkuveljeltäni; "Niin se oli siis Lassi joka toivoi Baby Bornia. Minä tahtoisin turkoosin leluponin. Ja robottikoiran."
Kihniössä maa oli valkeanaan ja mukanamme olivat täti ja mummo. Asuimme pienessä mökissä lomakylässä, mökin nurkassa oli joulukuusi tuomassa hieman kodikkuutta muuten karuun mökkiin. Joulu sujui rattoisasti, mutta silti takaraivossa jäyti ajatus siitä, ettei joulu ole niin kivaa reissun päällä kuin kotona.
Silloin oveen koputettiin. Oven takaa paljastui joulupukki poroineen ja pulkkineen, ja muorikin oli päässyt mukaan rekiretkelle. Pukilla ei ollut kiire, joten innoissani vedin takin ylleni ja sain istua sen pienen unohtumattoman hetken pukin reessä - joka tosin oli lievästi sanottuna alimitoitettu suomalaisten lasten kaikkia lahjoja ajatellen.
Lahjat olivat pieniä, suurin osa kirjekuoressa olleita kuvia asioista, jotka meitä kotona odottaisivat. Jos en aivan väärin muista, sain lahjaksi ihanan punaisen polkupyörän. Lassin paketista kuitenkin paljastui kuin paljastuikin Baby Born.
Lassi raahasi nuken ovensuuhun, jossa se vietti loppuloman. Myönnän hieman katuneeni kirjettäni. No, ainakin äidillä oli hauskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti