 |
| (C) |
Pieni, rakas joulumuisto joidenkin vuosien takaa.
Kun mummo oli vielä elossa, olimme viettämässä joulua kotona; koko meidän perhe, mummoni sekä tätini. Mummo oli lämmin ja ihana ihminen, joka ei ikinä jättänyt ruokaa lautaselle. Päivällinen oli syöty, pukki käynyt ja lahjat avattu. Äiti oli laittanut jälkkäriksi karpaloita ja lämmintä kinuskikastiketta. En ollut ikinä aikaisemmin syönyt karpaloita, mutta päätin maistaa rohkeasti.
Kirpeitä. Naama vääntyi sitruunalle, enkä saanut molempia silmiä pysymään auki kun irvistytti. Käännyin katsomaan yhtälailla irvistelevää tätiäni ja hän minua, purskahdimme nauramaan. Kikatuksesta ei ollut tulla loppua, vaikka äiti puhisi ja tuhahteli hellan vieressä. Kai äiti koki, ettemme arvostaneet hänen jälkiruokaansa, vaikka emmehän me äidille nauraneet.
Mummokin maistoi. Ja maistoi uudelleen. Ja vielä kolmannenkin kerran. "Mitä jos minä säästäisin loput vaikka huomiseksi?" Äiti oli selkeästi pahoilla mielin, mutten mahtanut mitään uudelle naurukohtaukselle.
PS. Karpaloita ei meidän taloudessamme sen koommin ole nähty kuin äidin lautasella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti